Mitä me laitettiin leivän päälle ennen kuin oli Tsernobyliä? Jotakin tuollaisia sanoja oli menneen ajan tv-mainoksessa :D
Ehkä ei liity asiaan mitenkään tai sitten kaiken reistailun takana on ihminen ja halu tehostaa.
Yle uutisoi mustikan satoa heikentävästä jostain... mikä näkyy laikkuina. Biologi selostaa ettei se vaarallista muuten ole, mutta se vaan, kun ilmasto reistailee.
Reistaileeko ilmasto kun tänäkin vuonna alkuvuosi on mennyt laajalti Suomessa kuin vuonna 1975 viimeksi.
Ihan normaali juhannusilma. Paljon raikasta viileää ja vettäkin kasveille ja metsälle. Nyt sitten heinäkuun helteitä. Reistaako tässä jokin?
Sitten päällisin asia. Kirjanpainajatuhot. Eräs mies jostain Hämeestä kertoo, ettei ollut moisia tuhoja hänen nuoruudessa, siis joskus -60- 70 luvuilla vaikkapa. No oliko motoja. Harvennettiinko silloin metsiä isoilla koneilla kännykkämiesten malliin?
Mentiinkö savottaan kesäkuussa ja kaadettiin pershuitiaukeaksi isoja aloja kerralla kun olisi voinut jättää hyvät siemenpuut ja ajoittaa uudistus hyvään siemensatoaikaan?
Oliko ennen ministereitä sanoen, pitää uudistaa nopeammin, pitää lannoittaa pitää tehostaa. Ei ollut.
Voisin jatkaa tätä ahneen yhteiskunnan Tsernobyliä lisääkin. Syötämme jotain itämaan olioita täällä ja metsät raiskataan miten huvittaa. Hirveä vieraslaji vaikkapa Lupiini. Paskooko se uima-altaisiin vaikkapa Espoossa. Montako naista on lupiini raiskannut?
Mikä on Suomen pahin vieraslaji. Kukaan ei välitä. Hulluus, ahneus, sekopäisyys.
Miksi kirjanpainajatuhot lisääntyy? Kukaan ei välitä. Hulluus , ahneus.
Miksi metsätalouskin on nykyään kuin yhteiseen uima-altaaseen paskomista, vaikka metsätalous on tärkeä osa suomalaista elinkeinoelämää, teollisuutta ja lopulta vientiä.
Miksi millään ei ole väliä ja puolustellaan, että kun kone sanoi että hakkaa tuosta. Mitäs jos se kännykkänulikka tulisi yhden kerran ulos sieltä kopista kun naapurin raja lähestyy ja käy tiedostamassa rajapyykit omin silmin ja linjan, ja tekisi hyvää työtä selittelemättä että kun kone näytti sitä ja tätä ilmeisen liikuntavammaiselle motokuskille, kun sieltä kopista ei ulos pääse?
Juutinraumaa
Metsä reistailee kun ilmasto reistailee
Anonyymi-ap
2
401
Vastaukset
- Anonyymi
Ihan oikeesti miks jengi puhuu koko aja ilmastosta, koko hemmetin ilmastonmuutos puheet on pelkkää kusetusta. Suomes on aina ollu sama ilmasto, talvella on talvi ja kylmä kesällä lämmintä. Mitä ihmeellistä tässä on, eikä oo vaikuttanu ihmisiin millään tavalla ei ainakaa minuuun. Hyvin pärjätää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2412751- 1011154
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231131Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581005Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717917- 58905
- 63851
- 130830
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto238825