mutta silloin työntekijää arvostettiin. Nykyhallitus kohtelee työntekijää kuin
alinta paariaa. Hallitus on tehtaillut ennätysmäärän työttömiä ja orjuutus- ja alistamislakeja, mutta työttömyys on silti tai siksi ennätyskorkeaa. Marinin hallituksen aikana talous kasvoi, vaikka oli pandemia, energiakriisi ja Venäjän hyökkäyssota alkoi, mutta silloin hallitus kohteli työntekijää tasa-arvoisesti ihmisenä.
Marinin hallitus ei kyykyttänyt eikä halveksinut työtekijöitä.
Marinin hallituksen aikana talous nousi ilman minkäänlaisia työväen orjuutus- ja alistamisyrityksiä
36
291
Vastaukset
- Anonyymi
Orpo hyvekehuskelee, että hallitus on tasa-arvon, ihmisarvon ja ihmisoikeuksien
puolustaja.
Milloin se alkaisi näkyä esimerkiksi juuri palkansaajan kohdalla ?- Anonyymi
SANNA MARIN KUNNIOITTI SOPIMUSYHTEISKUNNAN SÄÄNTÖJÄ. 🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹
YHDESSÄ ENEMMÄN SDP 🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SANNA MARIN KUNNIOITTI SOPIMUSYHTEISKUNNAN SÄÄNTÖJÄ. 🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹
YHDESSÄ ENEMMÄN SDP 🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹SUORITUS OLIKIN HISTORIALLINEN.
VIISIKKO TOIMI VIISAASTI SANNAN JOHDOLLA🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SANNA MARIN KUNNIOITTI SOPIMUSYHTEISKUNNAN SÄÄNTÖJÄ. 🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹
YHDESSÄ ENEMMÄN SDP 🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹YHDESSÄ ENEMMÄN S D P
- Anonyymi
Kuspää mikä, 170 Heikki.
- Anonyymi
Hallitus ja EK ei hoksaa ottaa huomioon, että rikkaat tarvitsevat työntekijöitä
säilyttääkseen asemansa.- Anonyymi
NYT ONKIN VARAA VALITA.
TARJOLLA ON PALJON TIETOTAITO - OSAAJIA.
SE ON ISO VOITTO MEIILE, PETTERI TÄSMENTÄÄ.
Paljonko SS hallitus sai velan määrää laskuun? Paljonko todella tuottavien alojen täyspäiväinen työllisyys kasvoi? Paljonko kasvusta oli julkisille sektoreille suuntautuvaa verovaroin kustannettavaa? Paljonko työpaikoista oli osa-aikaisia?
Kannattaisi hieman erotella eri lohkoja työllisyyden puitteissa, jotta saadaan reaali kuva asiasta.
Vielä jos joku on jo unohtanut, SS = Saamaton Sanna!- Anonyymi
Röh röh minun vaipoistani ei erotella paskaa vaan koko vaippa heitetään aina roskiin KRUIIIK !
- Anonyymi
PS on SS:n Esikunta. Suomen Sisun.
- Anonyymi
Mutta kuitenkin kaikki paljon paremmin kuin nykyinen hallitus saa jolla ei edes koronakriisiä hoidettavana.
Ero kaikkineen hyvin merkittävä.
Mitähän yrität kertoa tuolla tarinallasi? Anonyymi kirjoitti:
Mutta kuitenkin kaikki paljon paremmin kuin nykyinen hallitus saa jolla ei edes koronakriisiä hoidettavana.
Ero kaikkineen hyvin merkittävä.
Mitähän yrität kertoa tuolla tarinallasi?Nykyinen hallitushan on se koronakriisin kustannusten maksaja, eihän SS vitosineen muuta tehnyt kuin hoiti asian velalla joka nyt on vain entisten lisänä. Vai onko sinulla esittää SS vitosten sen koronan omista taskuistaan rahoittaneen?
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Nykyinen hallitushan on se koronakriisin kustannusten maksaja, eihän SS vitosineen muuta tehnyt kuin hoiti asian velalla joka nyt on vain entisten lisänä. Vai onko sinulla esittää SS vitosten sen koronan omista taskuistaan rahoittaneen?
Tämä Suomen nykyinen hallitus tullaan muistamaan tulevaisuudessa pelkästään vain siitä että se otti Suomen valtiolle ylivoimaisesti eniten velkaa.
Anonyymi kirjoitti:
Tämä Suomen nykyinen hallitus tullaan muistamaan tulevaisuudessa pelkästään vain siitä että se otti Suomen valtiolle ylivoimaisesti eniten velkaa.
Mihin tarkoitukseen sitä velkaa otetaan? Tuohan on se tärkeä kysymys!
Otetaanko velkaa nykyisen hallituksen aikaansaamiin menoihin? Mitä suuria uusia menoja on Orpon halliotus saanut aikaan? Voisitko Lyyli kertoa!
Vai edellisten halliotusten aikaansaamiin menoihin ja velkojen maksuun? Eihän Orpo saanut puhdasta pöytää pääministeriksi ryhtyessään vaan kaikki entisten munaukset odottivat maksua ja järjestelyitä!
Kyllä velkaa otetaan entisten hallitusten aikaansaamiin menoihin, pääosin ainakin. On syytä todella miettiä kuka on tuota hyvinvointia kasvattanut yli sen mihin meillä on varaa ja alkaa syyttämään heitä. Kaikki menosäästöt tänään ovat kiitettävää asiaa sekä kannattaa hurrata, jos joku ay mafian toilailuista huolimatta laittaa pystyyn tuottavan yrityksen.- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Mihin tarkoitukseen sitä velkaa otetaan? Tuohan on se tärkeä kysymys!
Otetaanko velkaa nykyisen hallituksen aikaansaamiin menoihin? Mitä suuria uusia menoja on Orpon halliotus saanut aikaan? Voisitko Lyyli kertoa!
Vai edellisten halliotusten aikaansaamiin menoihin ja velkojen maksuun? Eihän Orpo saanut puhdasta pöytää pääministeriksi ryhtyessään vaan kaikki entisten munaukset odottivat maksua ja järjestelyitä!
Kyllä velkaa otetaan entisten hallitusten aikaansaamiin menoihin, pääosin ainakin. On syytä todella miettiä kuka on tuota hyvinvointia kasvattanut yli sen mihin meillä on varaa ja alkaa syyttämään heitä. Kaikki menosäästöt tänään ovat kiitettävää asiaa sekä kannattaa hurrata, jos joku ay mafian toilailuista huolimatta laittaa pystyyn tuottavan yrityksen."Mihin tarkoitukseen sitä velkaa otetaan?"
Erittäin hyvätuloisten suomalaisten ihmisten veronalennuksiin. Anonyymi kirjoitti:
"Mihin tarkoitukseen sitä velkaa otetaan?"
Erittäin hyvätuloisten suomalaisten ihmisten veronalennuksiin.Se on taas komukateus päässyt päässäsi valtaan. On hyvä, että ei liikaa veroteta hyviäkään tuloja ja aina pitää yli puolet lisäansiostakin jäädä ansaitsijalle koska muutoin ei kannata ansaita enempää ja paljon hyvää voi jäädä syntymättä!
Kun meillä on jatkuva pääomapula niin mistä sitä paremmin saisi kuin suurituloisilta, miljoonan säästäminen kestää jos tienaat 2000€/kk mutta on paljon vikkelämpää jos vaivaiset 20'000€ tai 200'000€ ansaitset kuukaudessa, jos verot eivät sitä liikaa syö!
Onhan surkeaa kun valtiokin joutuu lainaamaan ulkomailta ja maksamaan niin lyhennykset kuin miljardien korotkin ulkomaille. Olisihan se terveempää jos sitä lainaa saisi Suomesta niin korkorahatkin jäisivät omaan maahan!
Pitää vaan odotella jotta pääomaa kertyy, veikkaan 5 - 10 vuoden päästä jo nähdään ensimmäisiä merkkejä päätöksen tuloksista!- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Se on taas komukateus päässyt päässäsi valtaan. On hyvä, että ei liikaa veroteta hyviäkään tuloja ja aina pitää yli puolet lisäansiostakin jäädä ansaitsijalle koska muutoin ei kannata ansaita enempää ja paljon hyvää voi jäädä syntymättä!
Kun meillä on jatkuva pääomapula niin mistä sitä paremmin saisi kuin suurituloisilta, miljoonan säästäminen kestää jos tienaat 2000€/kk mutta on paljon vikkelämpää jos vaivaiset 20'000€ tai 200'000€ ansaitset kuukaudessa, jos verot eivät sitä liikaa syö!
Onhan surkeaa kun valtiokin joutuu lainaamaan ulkomailta ja maksamaan niin lyhennykset kuin miljardien korotkin ulkomaille. Olisihan se terveempää jos sitä lainaa saisi Suomesta niin korkorahatkin jäisivät omaan maahan!
Pitää vaan odotella jotta pääomaa kertyy, veikkaan 5 - 10 vuoden päästä jo nähdään ensimmäisiä merkkejä päätöksen tuloksista!"veikkaan 5 - 10 vuoden päästä jo nähdään ensimmäisiä merkkejä päätöksen tuloksista!"
Nykyisen hallituksen päätökset ja toimet jo nyt hyvin nähtävissä. - Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Se on taas komukateus päässyt päässäsi valtaan. On hyvä, että ei liikaa veroteta hyviäkään tuloja ja aina pitää yli puolet lisäansiostakin jäädä ansaitsijalle koska muutoin ei kannata ansaita enempää ja paljon hyvää voi jäädä syntymättä!
Kun meillä on jatkuva pääomapula niin mistä sitä paremmin saisi kuin suurituloisilta, miljoonan säästäminen kestää jos tienaat 2000€/kk mutta on paljon vikkelämpää jos vaivaiset 20'000€ tai 200'000€ ansaitset kuukaudessa, jos verot eivät sitä liikaa syö!
Onhan surkeaa kun valtiokin joutuu lainaamaan ulkomailta ja maksamaan niin lyhennykset kuin miljardien korotkin ulkomaille. Olisihan se terveempää jos sitä lainaa saisi Suomesta niin korkorahatkin jäisivät omaan maahan!
Pitää vaan odotella jotta pääomaa kertyy, veikkaan 5 - 10 vuoden päästä jo nähdään ensimmäisiä merkkejä päätöksen tuloksista!Mikäs hemmo sinä olet? Sinulla ei taida olla ihan kaikki kotona. Klikkasin tuota nimimerkkiäsi niin tuli pelkkää latausta ja systeemi meni sekaisin. Noin ei käy muiden nimimerkkien osalta.
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs hemmo sinä olet? Sinulla ei taida olla ihan kaikki kotona. Klikkasin tuota nimimerkkiäsi niin tuli pelkkää latausta ja systeemi meni sekaisin. Noin ei käy muiden nimimerkkien osalta.
Näyttää ainakin olevan minulla enemmän kotona kuin koskaan mitään tulet kotoasi löytämään!
En ole vastuussa siitä miten palveluntarjoajan järjestelmä toimii, jos on valittamista niin valita heille!Anonyymi kirjoitti:
"veikkaan 5 - 10 vuoden päästä jo nähdään ensimmäisiä merkkejä päätöksen tuloksista!"
Nykyisen hallituksen päätökset ja toimet jo nyt hyvin nähtävissä.Osa on osa ei ole vielä näkyvissä kuten tuo pääoman kasvu esimerkiksi, siihen menee ainakin to esittämäni aika!
Sinulta Lyyli puuttuu kyky ajatella ja se on suuri puute!- Anonyymi
Paljonko po/rp,ottaa " lisää velkaa?n. 46miljardia =,suomen ennätys!!, vaikka piti velanotton taittua, mut niin ei käy, starat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kuitenkin kaikki paljon paremmin kuin nykyinen hallitus saa jolla ei edes koronakriisiä hoidettavana.
Ero kaikkineen hyvin merkittävä.
Mitähän yrität kertoa tuolla tarinallasi?"Mutta kuitenkin kaikki paljon paremmin kuin nykyinen hallitus saa jolla ei edes koronakriisiä hoidettavana."
Kuinka pihalla joku voikaan olla, vai ei ollut koronakriisiä Orpon hallituksen aikana!!!??
Kerrotko MITÄ Marinin hallitus teki korona- aikana? Edes MASKIPAKOSTA eivät osanneet päättää!!!! THL hoiti tuonkin hallituksen puolesta!! - Anonyymi

Erittäin hyvätuloisten suomalaisten ihmisten veronalennuksiin.Tunnin juna rahoitetaan 100% velkarahalla, minimi 4 miljardin euron hintalappu plus ylläpitokulut aikanaan. Täysin järjetön hanke, kun valtio on murenemassa käsiin. Näin toimii vain täydellisen vastuuton hallitus kun tällaisen annetaan tapahtua

Tunnin juna rahoitetaan 100% velkarahalla, minimi 4 miljardin euron hintalappu plus ylläpitokulut aikanaan. Täysin järjetön hanke, kun valtio on murenemassa käsiin. Näin toimii vain täydellisen vastuuton hallitus kun tällaisen annetaan tapahtua
Onneksi tuo "hallitus" joka tuonkin tilasi, ON NYT OPPOSITIOSSA!!! Lisää infoa: "tunnin juna Turkuun SDP" hakukenttään.
- Anonyymi
AINOASTAAN OSTOVOIMA ROMAHTI 2009 tasolle, VALTIONVELKA KASVOI 50%, TYÖTTÖMIÄ TULI 30000 ja UUSIA SUOMALAISIA 270000, vaikka maan talous sakkasi todella pahasti. Myöskään Demujen Susi-Sotea ei saa unohtaa....
- Anonyymi
Tiedät itsekin, että ostovoima romahti koko Eurooppa koskevassa inflaatiossa. Kunhan levittelet kopiota lämpimiksesi. Suomessa palkat eivät nousseet kompensoimaan ostovoiman menetystä ja nykyhallitus on yrittänyt juuri estää palkkojen nousun.
Velkaantumisessa oppositio Kokoomus hyväksyi 15 miljardin velan oton koronatukiin pitäen kuitenkin hallituksen koronatoimia yritysten tukemiseksi riittämättöminä. - Anonyymi
eikait rikkaat mitään osta suomesta..osakkeita kuulemma ostavat ja ulkomailla ramppaavat...
köyhät kuluttaa ja ostaa ainoastaan suomessa..ja höhlät ihmettelee miksi ostovoima ei kasva...
- Anonyymi
lisää orjatöitä luvassa..nostavat eläkeikää 70v ja kunnan ja kaupunkien työleirit täyttyy entisestää..ajokortit menee hyllylle vanhuksilta jos on vähänkin sairaampi
- Anonyymi
jättivät kuitenkin itselleen porsaan reiän että tuttu lääkäri saa antaa lausunnon
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait873492Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso41654Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani51432- 261256
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es49888Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 70862Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t35842Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä47800Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60764Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4757