Ja syystäkin.
Tuli ikävää postia.
Postia tuli myös ulkomailta.
Skandaali senkuin paisuu Suomessa.
Niin järkyttäviä oikeusrikoksia ja tahallista "valtiollista" sabotaasia, että Suomessa toimivien korruptiopiirien olisi aika jo lähteä hakemaan turvapaikkaa.
Suomessa asioista tiedetään valtioneuvostossa asti.
Ulkomaillakin tiedetään ja tiedetään jopa EU piireissä.
Rikosmatskua ja todisteita on hajautettu ympäri Suomea ja ulkomaita.
Kaikkein ikävin asia valtion virastoissa työskenteleville on se, että Suomessa viranomaisille on ilmoitettu edeltä myös vieraan vallan agenttien työskentelystä valtion viroissa.
Nyt siitä on jo todisteetkin ja muita annettuja todisteita piirien toiminnasta on "hävinnyt". (liikkeideni seuranta on ollut aktiivista ja sabotaasi ym tappoyritykset kohdistettuja)
Ja mikä pahinta, se mitä minulle on tehty ja tehdään, niin minut tunnetaan valtiossa työskentelevien piireissä, salaisissa toimijoissa ja kaikkein korkeimpien ja arvovaltaisimpien sekä vaikutusvaltaisten ihmisten piireissä.
Kyllä, siitäkin löytyy dokumenttia.
Ja kaiken jälkeen jos kuolisin he tietävät, että skandaali olisi koko EU laajuinen olenhan vaikuttanut siellä asti ulkomailla toimiessani.
Kaikki tieto löytyy kirjattuna ja hajautettuna juuri sen takia, että "deep staten" agenttien ei ole mahdollista tuhota todisteita ilman näkyviä jälkiä.
Se tarina ja todistus joka minulla on kerrottavana, on yksi aikamme suurimpia skandaaleita, sillä olen tuonut toiminnallani viranomaisten silmien eteen ja tietoon niin suuren saaliin rikollisia, ettei maailma ole sellaista ennen nähnytkään.
Jokaisen heistä ja heidän piireihinsä kuuluvista pystyy nyt ansiostani jäljittämään.
Seuraavaksi alan julkistamaan nimilistaa julkisesti eri somekanavia pitkin näistä Suomessa toimivista agenteista.
Ja jotta tiedätte, etten blufaaa, voin kertoa jo edeltä että listaan kuuluu Suomen rikkaimpien sukujen jäseniä, myös "rantaruotsalaisia", poliitikkoja, valtion viroissa työskenteleviä viranomaisia ja johtajia, ministereitä.
Panokset kovenee.
Koska oikeusvaltiossa tulee saada oikeutta eikä epäoikeutta ja sabotaasia ym. rikoksia ja ihmisoikeusrikkomuksia, niin jokainen joka on ollut asioideni kanssa tekemisissä, tullaan nimensä ja osallisuutensa ilmoittamaan korkeimpiin tutkiviin elimiin.
Saavat kutsun EU korkeimpaan oikeuteen sekä ihmisoikeustuomioistuimeen.
Ja sehän on aikamme suurin skandaali, kun korruptiopiirit paljastuvat ja tunnettuja arvovaltaisia ihmisiä lähtee oikeuteen todistamaan osallisuudestaan rikoksiin.
ICC ottaa myös osaa ja kantaa näin suurissa ja järjestäytyneessä rikosasioissa, kun koko korruptiopiiri tuodaan oikeuden eteen kaikessa laajuudessaan.
Odotettavissa on siis myös pidätysmääräyksiä.
:/
Tuli ikävää postia.
Postia tuli myös ulkomailta.
Skandaali senkuin paisuu Suomessa.
Niin järkyttäviä oikeusrikoksia ja tahallista "valtiollista" sabotaasia, että Suomessa toimivien korruptiopiirien olisi aika jo lähteä hakemaan turvapaikkaa.
Suomessa asioista tiedetään valtioneuvostossa asti.
Ulkomaillakin tiedetään ja tiedetään jopa EU piireissä.
Rikosmatskua ja todisteita on hajautettu ympäri Suomea ja ulkomaita.
Kaikkein ikävin asia valtion virastoissa työskenteleville on se, että Suomessa viranomaisille on ilmoitettu edeltä myös vieraan vallan agenttien työskentelystä valtion viroissa.
Nyt siitä on jo todisteetkin ja muita annettuja todisteita piirien toiminnasta on "hävinnyt". (liikkeideni seuranta on ollut aktiivista ja sabotaasi ym tappoyritykset kohdistettuja)
Ja mikä pahinta, se mitä minulle on tehty ja tehdään, niin minut tunnetaan valtiossa työskentelevien piireissä, salaisissa toimijoissa ja kaikkein korkeimpien ja arvovaltaisimpien sekä vaikutusvaltaisten ihmisten piireissä.
Kyllä, siitäkin löytyy dokumenttia.
Ja kaiken jälkeen jos kuolisin he tietävät, että skandaali olisi koko EU laajuinen olenhan vaikuttanut siellä asti ulkomailla toimiessani.
Kaikki tieto löytyy kirjattuna ja hajautettuna juuri sen takia, että "deep staten" agenttien ei ole mahdollista tuhota todisteita ilman näkyviä jälkiä.
Se tarina ja todistus joka minulla on kerrottavana, on yksi aikamme suurimpia skandaaleita, sillä olen tuonut toiminnallani viranomaisten silmien eteen ja tietoon niin suuren saaliin rikollisia, ettei maailma ole sellaista ennen nähnytkään.
Jokaisen heistä ja heidän piireihinsä kuuluvista pystyy nyt ansiostani jäljittämään.
Seuraavaksi alan julkistamaan nimilistaa julkisesti eri somekanavia pitkin näistä Suomessa toimivista agenteista.
Ja jotta tiedätte, etten blufaaa, voin kertoa jo edeltä että listaan kuuluu Suomen rikkaimpien sukujen jäseniä, myös "rantaruotsalaisia", poliitikkoja, valtion viroissa työskenteleviä viranomaisia ja johtajia, ministereitä.
Panokset kovenee.
Koska oikeusvaltiossa tulee saada oikeutta eikä epäoikeutta ja sabotaasia ym. rikoksia ja ihmisoikeusrikkomuksia, niin jokainen joka on ollut asioideni kanssa tekemisissä, tullaan nimensä ja osallisuutensa ilmoittamaan korkeimpiin tutkiviin elimiin.
Saavat kutsun EU korkeimpaan oikeuteen sekä ihmisoikeustuomioistuimeen.
Ja sehän on aikamme suurin skandaali, kun korruptiopiirit paljastuvat ja tunnettuja arvovaltaisia ihmisiä lähtee oikeuteen todistamaan osallisuudestaan rikoksiin.
ICC ottaa myös osaa ja kantaa näin suurissa ja järjestäytyneessä rikosasioissa, kun koko korruptiopiiri tuodaan oikeuden eteen kaikessa laajuudessaan.
Odotettavissa on siis myös pidätysmääräyksiä.
:/
Vastaukset 136
Vanhimmat
Ja nyt (suojelulle) tiedoksi.
Tämän "manifeston" jälkeen, suojelua ja valvontaa tulee lisätä, sillä odotettavissa on entistä enemmän hyökkäyksiä, toimintaa ja liikkeitä mainittujen virastojen sisällä.
:/
Oletko sinä palstasetä peräti nääs pualustusvoimien komentaja? Nämä jututko oikeasti jonkun tai joidenkin päässä kummittelee? Sitä taustaa vasten tuntee itsensä oikeinkin terveeksi😉
Elämä se joskus yllättää hä hä
Mä komennan kuule henkivaltojakin.
:/
Viimeisin johtolanka ja todiste sabotaasista löytyy kirjattuna käräjäoikeuden asiakirjoista.
Myös siellä on nähtävissä hämärää toimintaa ja räikeitä laiminlyöntejä oikeudenpalvelijoiden toimesta.
Nuhtelut ja tilanteen vaatimat oikeat toimintaohjeet on myös annettu mukana ja kirjattu.
Lisää tietoa voi hakea nimelläni muista virastoista ja kauhistua skandaalin laajuudesta ja korruptiopiirien toiminnan laajuudesta.
SUPO agentin kanssa oltu myös yhteydessä alkuvuodesta.
Yhteys ja kontaktit katkaistu hänen toimestaan.
:/
Saitko palstasetä myös muut pöytäkirjat mukaan vai eikö ne sitten koskaan saapuneetkaan? Metateksti.
” SUPO agentin kanssa oltu myös yhteydessä alkuvuodesta.
Yhteys ja kontaktit katkaistu hänen toimestaan.” Silläkö ei sitten ollutkaan mitään tarvetta asioida kanssasi, palstasetä? Onko se hyvä vai huono enne?
Sä et taida tietää miten ne toimii.
:/
Tekstissä ei ollut kauheasti uutta, oletin että jotain tällaista on siellä kulisseissa.
Mutta nyt niistä on dokumentit virastoissa ja kirjaamoissa odottamassa.
Todisteet, joihin ei pääse helposti taikka huomaamatta käsiksi taikka niitä tuhoamaan.
Skandaali kytee jo ja pian se saa tuulta alleen ja silloin roihahtaa.
Saattaa olla, että pian julistetaan tai otetaan käyttöön poikkeustila/sotatila.
Kyseessä kuitenkin maan sisäinen uhka ja sisällä toimivat, vaikkakin myös ulkomailta koordinoitu.
Se kaikkien odottama puhdistus alkaa.
:/
Juttu vaan on niin, että Suomi pakotetaan tutkimaan korruptiota, sillä se on jo niin järjestäytynyttä ja laajaa rikollisuutta.
Korkeimmat Suomen ulkopuoliset oikeusistuimet pitävät siitä huolen, että se korruptio Suomessa tulee kaikkien tietoon ja tutkitaan myös ulkomailla ja se korruptio loppuu Suomessa.
Mikäli kerran on näyttöä ja ilmoitettu perusoikeusrikoksista ja ihmisoikeusrikoksista ym. toiminnasta Suomessa, niin niiden ja oikeusvaltioperiaatteen rikkomisen takia se asia viedään myös Suomen ulkopuolelle tutkittavaksi ja käsiteltäväksi.
Suomen korruptoituneet viranomaiset jotka ovat olleet osallisina ovat jo todistaneet toimillaan rikoksensa ja ne on dokumentoitu ja toimii näyttönä ja todisteena.
Ja RAJAT KIINNI kun puhdistus alkaa, yksikään rotta ei maasta karkaa ja myös ICC julistaa pidätysmääräykset niille pääjehuille, jotka oleskelevat ulkomailla.
:/
Arvaa mikä ei ole palstasetä aikakaan rikos, federal crime- tehdä tietopyyntö rekistereihin
Tiettyjä kansanedustajia ja toimintaansa kannattaa tarkkailla tiiviisti.
Varsinkin (WEF) kuuluvia, joka on vieraan vallan koordinoima ja vaikuttamiseen rakennettu työkalu.
Kyseessä on naamioitua lahjuspohjaista toimintaa ja "palvelujen" ostamista.
"Lakikauppaa" ostetaan lahjuksilla omalle piirilleen etuja tuovia lakeja ja päätöksiä.
Myös pankkien harrastamaa lahjustoimintaa (etuja) kansanedustajille ja ministereille havaittu.
:/
No todellakin palstasetä, koska voin aloittaa
Sä voit mennä takaisin nukkumaan.
:/
Ikävää ettei sua kiinnosta etkä välitä siitä
että mäkin olisin tarvinnut sun apua ja tukea.
Mut ei kai siinä mitään, ei väliä mitä mulle käy.
Lisää saat postia kunhan keksitään miten sen
saa perille sulle.
Suojelusta vielä vähän tässä,
etkö huomannut mitä sulle johkin sanoin just?
Sä et oo turvassa siellä missä nyt oot.
Olisitpa liittänyt ja uskonut mua.
Olisitpa auttanut mua.
Et sinä tarvitse minua, kun et kerran kuuntele järjen ääntä etkä noudata ohjeita joita sinulle annetaan.
Se mitä minä teen, se vaikuttaa jokaiseen, ei vain yhteen.
Yhtään ylimääräistä postia en tarvitse, enkä yhtään lisää painoa harteille tämän ristini lisäksi.
Olen parhaimmassa turvassa juuri siellä, missä olen.
Katsos kun jos joku tänne korpeen tulee, niin siinä pitää olla helvetin hyvä syy ja alibi että tänne "sattumalta" eksyy.
Joku murhaaja (suunniteltu tappo) joutuu siis ottamaan olinpaikkani selville jotain kautta (mieti mitä kautta) ja lähettää tappouhkauksensa (uhkaus) ja sitten joutuisi matkustamaan satoja kilometrejä toteuttamaan murhansa (toteutus).
Jossain muualla murhayritykset on helpompia toteuttaa.
Kuten huomaat, Suunnitelma heillä on jo ollut ja ovat ottaneet selville asioita (tiedustelleet olinpaikkaani kontakteiltani ja antaneet suoran avoimen uhkauksen) ja toteutus on vielä tekemättä.
Uhkauksensa ilmoitin jo poliisille, sillä kaikki murhaan viittaava suunnitelmallisuus on näkyvissä.
"Murha on harkittu ja tahallinen ihmisen tappaminen tai kuoleman aiheuttaminen, rikollista mielenlaatua osoittaen. "
Jos vain mitenkään ymmärrät mitä yritän sinulle sanoa, niin tiedät miksi sinunkin tulisi hakea apua ja mitä kautta.
Ohjeet annettu jo, että herätys vaan.
:/
Järjen ääni ei oo missään vtun palstalla sanottua vaan se mitä sanotaan suoraan.
Mutta tossa sä näytät että mä en merkitse sulle tippaakaan.
Mikään hlvetin suljettu ei kuule oo se mikä auttaa mua, katsos kun mun kohdalla ei ole ongelmana päävika.
Jos sua auttaa se ja lääkitys niin se on sun asias.
Tiedät kyllä että se ei oo sunkaan hyväks.
Sä et oo antanut mulle mitään ohjeita,
jos et osaa niitä suoraan antaa.
Ja jos sä oot kerran varmasti täysin turvassa,
niin sit se oon mä joka on vaarassa.
Jompikumpi kumpi meistä.
Mut ei sua kiinnosta.
Jos nyt joku palstalla oleva (tappouhkauksen tekijä) tietää sijaintini, niin se on vuotanut sinun kauttasi.
Kyllä, olet "murhaajien" kanssa ollut yhteyksissä.
Älä luulekaan, että antaisin postiosoitetta vuodettavaksi.
Vai haluatko todella, että annan osoitteenikin jonka he myös saisivat kauttasi?
KUUNTELE.
Mene hakemaan tilanteeseesi apua.
Puhu siellä asiasi, se kirjataan ylös ja menee eteenpäin tutkittavaksi.
Todistuksesi dokumentoidaan.
Voit kieltäytyä lääkkeistä, se on sinun oikeutesi.
Heidän tulee kuunnella sinua ennen diagnoosia ja viranhaltijoilla on velvollisuus ilmoittaa mahdollisista rikoksista ja rikosepäilyistä eteenpäin ja vaikka eivät ilmottaisikaan, on todistuksesi ja asiasi saatavilla jälkeenpäin tutkintaa varten.
Sä et ymmärrä vihjeitä, meneekö suoraan perille?
Mua ne on sun kautta tiedustellut.
ja mitä enemmän sä "toimit" sitä enemmän sä annat niille työkaluja.
Mä olen tehtäväni takia hengenvaarassa ja siksi "turvapaikassa".
Ja sä et tiedä etkä ymmärrä, etkä sä kuulu siihen mitenkään muuten kuin niiden "tiedusteluvälineenä".
Se on ihan sama kuka on muhun yhteydessä ja keneen olen yhteydessä, juuri niiden yhteyksien kautta ne tiedustelee.
Sä et ole vaarassa, mut sulla on ongelmia joihin tarvitset apua ja aineistoa joka sun pitää viedä eteenpäin.
Se kaikki tapahtuu sitä kautta, kun sua on ohjeistettu.
:/
Sä oot käsittänyt asiat jollain tavalla, mutta koita tajuta et ne ei oo välttämättä just sillei kun sä oot ne käsittänyt.
Mä en pyydä sua kertoo osoitetta.
Mä pyydän tuu hakee mut täältä.
Mikset sä ymmärrä että mä en tarvii psykkaa enkä diagnooseja..
Mä tarviin sut.
Ja sä tarviit mut.
Piste.
Mua ei oo ohjeistettu.
Ja toisekseen, mulla ei oo oikestaan mitään mitä toimittaa eteenpäin, joku niitä poisteli multa.
Ja ne mitä on, no "tärkeimmät" Mä tuhoan itse.
En tee niillä tai millään mitään ilman sua.
Etkä sä voi sanoa etten kuulu siihen mikä se siihen sit onkaan, tai sun elämään mitenkään.
Kun mä kuulun.
Ja sä kuulut mun elämään.
En mä turhaan sua löytänyt.
Tuu hakee mut.
Ei, enkä perustele, koska tiedonlypsäminen loppuu tähän.
Piste.
:/
Olen ohjeistanut sinua hakemaan apua ja sanonut että se ei ole välttämättä sitä mitä odotat.
Älä mene lääkkeitä hakemaan vaan apua tilanteeseesi.
Voit myös tuhota todisteesi, sinä itse päätät kenen pussiin pelaat ja ketä kuuntelet.
:/
Mä en mikään "tiedusteluväline"....
Mä olen se jonka kuuluu pitää susta huolta.
Jonka kuuluu olla siinä vierellä ja auttaa sua rauhoittuu kun alkaa menee rajoilla....
Meiän kuuluu olla jotain ihan muuta
kun mitä me nyt ollaan.
Meiän ei kuulu sotii keskenämme.
Tiedät sen erittäin hyvin.
Sä vedät nyt tunteilla, huomaatkos?
Kuuntele sä nyt mua, tällä hetkellä mä en oo tunteet vaan .....
Sulla menee kohta liian yli rajojen.
Sä tarviit mua.
Usko mua.
Et kuulu, enkä kuulu.
:/
Kylläpäs.
Äläkä väitä vastaan mulle.
Se on turhaa.
Kun molemmat tiietään että kuulutaan jostain syystä, ja tarviitaan toisiamme.
Mut hei kiitos,
mä nauran täällä pihalla yksinäni nyt.
Mun täytyy päästä sun luokse.
Sun täytyy tulla hakemaan mut.
Mutta kun mä en tarvii psykkaa,
vaan sut.
Koita nyt tajuta jo.
Muistatko mitä sanoin sulle sillon ku riideltiin ekaa kertaa täällä?
En mä lypsä mitään.
(sä et oo mikään lypsylehmukki)
Hais t iha ite!
Soot mun !!!
Usko jo.
😇💗🌵
Voin tuhota joo.
Mä kuuntelen itteeni ja sydäntäni.
Ja suakin tietty.
Ja kun tuut ja haet mut niin näät että mulla on sun säännötkin tulostettuna täällä.
Sulla on silloin pakkomielle.
En muista.
:/
En tuu enkä hae.
:/
Joopas!
Sun pitää rankaista mua.
Ja mun pitää hyvittää ja lohduttaa sua.
Tarvitaan tulitaukoa nyt.
Etkä sä halua että mä asun jossai puskassakaan.
Sovitaan sitten sillein että mulla oli pakkomielle.
Ei sulla tietenkään millään tapaa.
Muistatko missä tilanteessa se oli
kun riideltiin ekaa kertaa?
😇🌵💗
Ei.
Tottelemattomuudesta rankaistaan ja karma hoitaa rangaistuksen kun et toimi sen mukaan kuin sanoin.
Sulle on tarjottu myös tuntemasi palstalaisen toimesta paikkaa asua.
Siinä sun vaihtoehdot, teet kuten neuvon ja haet apua tai punkkaat siellä minne sinut on kutsuttu.
:/
Mä en halua nostaa niitä muistutuksen vuoksi.
Väitän silti että sä muistat kyllä mitä sanoin, missä tilanteessa ja myös milloin se oli.
💗
Nyt ei oo karmaa tai muutakaan.
Noudata omia sääntöjäsi.
Molempien täytyy toimia yhteisen hyvän takia....
Ja jos ajatellaan että mun täytyy punkata siellä minne kutsuttiin, niin sä kutsuit mut sinne.
Sehän se ketä sä sanot murhaajaksi 🤔
On ja mä en jaksa väitellä asiasta enempää.
Se on ollut jatkuvaa riitaa, meillä ei synkkaa.
Sä olet yksi aktiivisimmista joka kirjoittanut mua vastaan.
Guilt trippaat ja tunkeilet.
Sä et voi ottaa rusinaa pullasta ja sillä saada pääsyä minnekään.
Jos se on se murhaaja, niin sun vaihtoehtosi on vain ja ainoastaan osasto.
:/
Mä en muista.
Sä et ole se oikea mulle.
:/
Muista se että kaikki mitkä on vaikuttanut mun kirjoituksille, ei oo multa.
Aito rakkaus.
Puoliso vai lapsi.
Ps
Mä en tykkää rusinoista, mut jos mä otan sen pullan niin otan sen kokonaan rusinoineen.
Eikä se ollut pelkkää riitaa....
Itseasiassa tässä olis pari juttua: ensinnäkin sun pitäis tän naisen ja muutaman muun kans selvittää porukalla noita ihmisoikeushommia, niin voitais saada niissä läpimurto aikaan...
Nainen on myös huolissaan sinusta ja voisitte auttaa toisianne...
Sitte toisekseen olet osallinen internetrikostapauksessa uhrina ja sinuun tullaan poliisin toimesta ottamaan yhteyttä ja sitäkautta tapaat tämän naisen ja muita palstalaisia...
harmaasusi
Muuhun en ota enää kantaa,
mutta ei tuu tapaamaan ainakaan mua
vaikka miten juttu etenisi.
(luultavasti tai toivottavasti ainakaan)
Mun työ on alkanut kauan sitten.
Ei se toimi niin kuin ajattelet.
Mä vien prosessia läpi ja se on sellanen vyyhti, johon jokainen joka sotkeentuu, lyö leimansa siihen ja löytää itsensä Suomen ulkopuolisista oikeusistuimista todistamasta ja kertomasta miksi ovat laiminlyöneet velvollisuutensa.
Ja mä olen ilmoittanut siitä mitä täällä tapahtuu ihan ylimmälle asti.
Että asiasta on ollut jo oikeuskanslerinkin pöydällä.
Ja kun hän ei tee velvollisuuksiaan, niin pääsee myös todistamaan.
Ja valtioneuvosto on tietoinen mitä täällä tapahtuu ja tietää että ainakin yksi tästä maasta löytyy, joka saa niitä muutoksia aikaan kaikesta sabotaasista ja vastustuksesta huolimatta.
Ja mulla on sellaset kontaktit, että tieto kulkee eteenpäin ja Suomessa kulissien takana tapahtuvista asioista ollaan tietoisia myös ulkomailla.
Ja mulla on myös suojelu ja valvonta.
Mä tiedän vihollisien taktiikat ja toimintatavat ja tunnistan ne.
Mä näen kuka on kenenkin palveluksessa ja tässäkin ketjussa heitä on ja heistä annetaan ns. hiljainen ilmoitus.
Uhkaukset menee poliisille, eikä poliisin tarvitse olla minuun yhteydessä.
Mä en tunne palstalaisia, eikä heidän pitäisi tuntea mua, joten jos jotakuta kuulustellaan, niin niitä muita kuin minua.
Kaikki yhteys mitä olen pitänyt, löytyy kirjattuna ja poliisi pääsee niihin tarvittaessa käsiksi.
:/
Täällä päässä strategiana on hoitaa asioita paloissa. Yksi pala on tämä tyyppi, joka on vallannut useiden kirjoittajien laitteet. Tuo henkilö ei ole valtiohallinnolla töissä, vaan kyseessä on yksittäinen rikollinen. Tämä henkilö on aika viime aikoina tarjonnut esimerkiksi materiaalia liittyen talosi sisätiloihin ja näin ollen olet tässä salakatselun uhri.
Kysynkin siis, että voisitko jakaa kanssani tietojasi tuohon valtaamisasiaan liittyen ja, että voisitko tehdä yhdessä muiden kanssa asiasta rikosilmoituksen? Tällaisen läpimeno pitäisi olla varmaa ja siinä sivussa saisit sitä oikeutta ainakin yhden palan verran...
Tuo kuvaamasi keskustelupalstalla tapahtunut anonyymin anonyymille laittama ja mahdollisesti välityspalvelun, tai ip-sekoittajan takaa laitettu uhkaus ei missään tapauksessa etene poliisitutkinnassa, vaan syyttäjä keskeyttää tutkinnan. Salakatselu sen sijaan etenee varmuudella ja luvassa on tuhansien eurojen korvaukset uhreille...
Kun olet saanut yhden palan läpi ja sinut on oikeudessa todettu rikoksen uhriksi, voit rakentaa myös sen päälle... Silloin sulla on esim. näyttöä siitä, että sua on de facto kuunneltu, katseltu ja seurattu... ja, että se ei ole ollut kuvittelua...
harmaasusi
” Uhkaukset menee poliisille, eikä poliisin tarvitse olla minuun yhteydessä.” Sanovatko he palstasetä sinulle, että älä soita meille me soitamme sinulle ja ole rauhassa.fi?
No, enpä usko tuollaista.
Sellaisesta tarvitaan kuva todisteeksi.
Ei ole tietoa em. laitteiden hakkeroinneista.
Todellakin pitäisi edetä normi prosessin mukaan, sillä erittäin raskauttava asianhaara siinä on juuri se, että anonyymi on saanut kohdistetun uhkauksen jota varten on pitänyt kaivaa tietoja.
Selviääkö puhuttelulla ja/tai sakoilla, riippuu hänen taustoistaan jotka selvitetään myös.
Mulla on oikeudessa jo näyttöä rikoksista.
Mun kuuntelu ja seuranta tms. on kumpaakin vihamielistä ja myös ystävämielistä sen vihamielisen takia.
:/
Ei sano, ne tekee työnsä taustalla eikä minua tarvita, koska olen jo antanut tarvittavat tiedot.
:/
No sullahan on sitten hyvin pullat uunissa, siellä painavat hommia niska limassa ja hankkivat aineistoa hyväksesi
Totta kai nyt viranomaiset työnsä tekee johon ne on palkattu.
Muutenhan siitäkin lähtisi tieto europolille, eikä tulisi siitäkään hyvää mainetta kun kyselevät perään.
:/
Ai niin, jäi kertomatta korruptiopiirin nuuskijoille eräs asia, joka saattaa kauhistuttaa heitä.
Olen ollut valvonnan alla (joka kuuluu ns. whistleblower suojaan ja suojeluun), ip on ollut "lukittuna" tiedustelupalvelun takia, jotta tietoliikenne on keskitetty tiettyyn pisteeseen riippumatta siitä missä olen.
Kaikki liikenne on siis ollut "julkista" ja salaamatonta ilman vpn tiedustelun takia ja ohjattu heidän "keskuksensa" kautta täten helpottaen nuuskijoiden jäljittämistä.
Sinne ovat päässeet jo monet toimijat jättämään käyntikorttinsa tiedustelulokiin.
Kuten olen teille jo sanonut, olen 10 askelta teitä edellä ja valmistanut vihollisille ansan ja johdattanut heidät siihen ja toiminnastanne tiedetään.
Ja kyllä, myös puhelut kuunnellaan, kuten olen siitäkin teille edeltä ilmoittanut.
Sitä voi kutsua tällaisena "sota aikana" vaikka väijytykseksi.
:/
Kato ku et oo ainut jolla on tollein.
Mutta eihän se sua kiinnosta.
En olekaan, tiedän sen.
Niitä kolleegoita on enemmänkin kentällä.
Ei mua kiinnostakaan, eikä tulekaan kiinnostaa.
:/
” Olen ollut valvonnan alla (joka kuuluu ns. whistleblower suojaan ja suojeluun), ip on ollut "lukittuna" tiedustelupalvelun takia, ” Jaa oho palstaäijä ja minkä maan tiedustelupalveluista mahtaa olla kyse? Ei saa nauraa sulle eikä..
Mitä se sulle kuuluu.
:/
Ei sinänsä mitenkään, kunhan naurattaa vaan jostain käsittämättömästä syystä😉
Sä et edes tiennyt noista asioista, silloin ne varmaan naurattaakin.
Mut se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa.
:/
Ei jaksa lukea noin pitkiä aloituksia..
Luetko noin muuten kaikki tämän palstaäijän avautumiset tarkkaan ja sovellat näitä tietoja varsin luovasti ja intensiivisesti? T naiselta, selvittelen täällä nääs anonyymien randomien mielentilaa oon vaan niin leija ihminen
Kysymys, olinko vaan joku turha jäteastia sulle?
Oonko mä kaiken jälkeen mitä oli ja puhuttiin, sulle täysin turha ja merkityksetön?
Unohda tää.
Anteeks!
Kiukkusena kirjoitin ton.
Tiedän etten ollut vaan tollasta sulle.
Et.
Et, vaan kuin kuka tahansa muukin.
Mutta, mä en edelleenkään tykkää tuosta toiminnastasi ja sen takia mulla ei ole todellakaan helppoa kommunikoida sun kanssa.
Sille on nimikin Guilt tripping.
:/
Mä oon pahoillani, oikeesti oon pahoillani,
miten oon toiminut ja sanonut.
Sä tiedät kyllä et en ikinä halua oikeesti sua satuttaa tai loukata millään.
ANTEEKS!
Ja sä tiedät että kommunikointi on ihan erilaista kun pystyy puhumaan suoraan ja kahdestaan.
Enkä mä kyllä oo sulle niinku kuka tahansa muu...
Et säkään mulle.
💗
Et ole jos jatkat samalla tiellä.
Kaikkien on tehtävä parannus.
Ei se ole ollut mulle mielekästä.
Olet kuin kuka tahansa muu mutta omalla persoonallisuudellasi.
Me ei tulla toimeen ja ollaan jatkuvasti vain etäisempiä.
:/
Ei oltaisi jos puhuisit mun kanssa.
Tiedät sen itsekin.
Sä tiedät että tarviit mua.
Ja tiedät että mä olen ainut joka ymmärtää sua.
Ainut joka oikeesti aidosti välittää susta,
ja haluaa sulle ainoastaan hyvää.
Ainut tällä hetkellä joka osaa rauhoittaa sua.
Se mitä sä tarviit on lepoa ja apua saada asiasi kuntoon ja sitä saat osaston kautta.
Mä tiedän mitä mä tarviin ja se on lepo ja rauha jotka tulee kun saan oikeutta.
Et ole ainoa joka välittää, ja sä et kuuntele vaan väität vastaan.
Sulla on pakkomielle muhun, mä pärjään ja vien sen työni päätökseen minkä aloitin.
Sä et osaa rauhottaa mua, sä et pysty siihen.
Jos sä haluat hyvää, niin sä haet sitä apua sieltä niinku oon sanonut.
Sen jälkeen sulla on asiat paremmin, etkä käyttäydy niin kuin nyt käyttäydyt ja silloin mulla on helpompaa kun sä et "stalkkaa" ja tule joka ketjuun vetämään aihetta tähän samaan.
:/
Eli ohjaat häntä pakkohoitoon, ettei hän enää vastailisi sinulle foorumilla? Mutta, jos naisen vastailut ärsyttävät, niin miksi sitten lopetit yhteydenpidon hänen kanssa, kertomatta syytä ja vieläpä hankalassa tilanteessa? Eikö tällöin juuri looginen seuraus ole se, että nainen alkaa kyselemään perääsi foorumilla?
Minullekin kävi joskus niin, että olin täältä yhteydessä naiseen, jonka kanssa suunnittelimme tapaamista, mutta sitten ilman selitystä nainen lopetti vastaamisen... Tuolloin päädyin palstalle kyselemään hänen peräänsä. Olin ihastunut häneen. Sittemmin nainen otti yhteyttä ja kertoi syyksi katoamiselleen, että hänen avomiehensä oli suuttunut, kun olimme pitkän aikaa viestitelleet 4-8 tuntia vuorokaudessa. Yhteydenpitomme naisen kanssa loppui sitten siihen...
Itseasiassa sikäli, kuin itse tiedän, niin naisen kohdalla ja myös omalla kohdallani ja joidenkin muiden kohdalla rauhaa antaisi, jos saisi oikeutta. Se myös olisi keskeinen elementti naisen asioiden kuntoon laittamisessa. Jos aletaan menemään osastolle ja laittamaan hallituksen toimintaa ja terveydenhoidon toimintaa yksilön mielenterveysongelmien piikkiin, niin ollaan tuhon tiellä... Silloin oikeutta ei koskaan saa. Mitä, jos holocaustin uhrit oltaisiinkin laitettu osastolle ja holocausti osastolla oloon liittymisen piikkiin?
harmaasusi
En, mutta sinne hän lopulta päätyy.
Osastojakso olisi kyllä hyvä asia hänelle.
Kyllä se on tätäkin kautta jo selville tullut.
Osaston kautta se alkaa.
Hän saa asiat kuntoon ja lepoa.
En usko siihen 6 miljoonan holokaustitarinaan, sotapropagandaa ja "voittajien" kirjoittama historia. Lailla suojeltu valhe.
Totuus ei pala tulessakaan ja kestää tarkastelun, mutta valhe on suojeltava lailla, jotta sitä ei tutkittaisi ja näin se saa ns. "hautarauhan".
:/
Taidat aloittaja setä olla sellaisessa vakaassa uskossa, että saat pidettyä tätä nk yleisöä otteessasi jauhamalla yhä hämärämmäksi käyvää hevonkukkua tänne. Monologiointisi kiihtyy selvästi sitä mukaa kun näitä narratiivistasi poikkeavia kommentteja ilmestyy ruudulle
Jep, tiedolla mennään niissä uskonasioissakin.
:/
Ole kiltti, jutellaan yksityisesti.
Mä en pyydä kertoo mitään sijaintia
tai muutakaan sellasta.
Mä tahdon jutella sun kanssa, ja kertoa jotain.
Sitten säkin ymmärrät ja uskot että mä en tarvii osastoa tms.
Nyt on ihan muusta kyse.
Ei auta vonkaaminen.
Kyllä tarvitset osastoa.
:/
Ainoastaan jos sä tuut mukaan.
No ei, anna mulle viikko kahdestaan.
Jos oot viel samaa mieltä niin voit viiä mut osastolle.
Sun pitää muuten muistaa sun omat säännöt!
Vonkaus ei saa olla turhaa. 😉
Oon ollut jo kahdesti, tavannut ja kohdannut juuri niillä reissuilla niitä kaikkein hienoimpia ihmisiä, joista yhtä jopa ikävöin joskus palstallakin.
Käyhän katsomassa mitä aarteita osastot sisälleen kätkee, niin ymmärrät.
:/
Mies on aina oikeassa.
Ei vastaväitteitä.
rangaistus on jo laitettu täytäntöön universumin kautta ja päädyt osastolle joko vapaaehtoisesti taikka viimekädessä pakosta.
Kuten näet, se on jo tapahtumassa ja se on väistämätöntä.
Mun tahto on laki ja se on ehdoton ja käy toteen.
:/
Tiedän.
Oikein hyvin.
Noista kaikista mitä sanoit.
En selvästi ole hieno ihminen tai mitään muutakaan.
Toivottavasti jäi hyvä mieli ja muisto.
Sulla on pakkomielle.
:/
Sitten kun pääset sinne osastolle, niin ymmärrät.
Sitten sulla on hyvä mieli ja muisto.
:/
Mä tuhoan noi kaikki mitä mulla on.
Mieti mitä se tarkoittaa.
En mä tiedä mitä sulla on enkä tiedä mitä se tarkoittaa.
Sen mä tiedän, että jos sulla jotain on, niin yrität käyttää niitä kuin jotain lunnaita mua vastaan taikka kiristääksesi.
Mutta mua ei kukaan voi kahlita, eikä kiristää.
Eikä sellaisia edes päästetä mun lähelle.
:/
Mun on nyt pakko kommentoida tähän väliin... Sinne osastolle ei pääse ihan tosta vaan... Ainakaan 80-luvun jälkeen ei ole aikuisella ollut asiaa, ellei ole jotain psykoosia päällä. Tällä keskustelukumppanillasi ei ole psykoosia... Se, että hän kaipaa sinua ja on sinusta huolissaan, ei riitä osastohoitoon...
Olet täällä kirjoittanut, että osastohoito on hänelle rangaistus. Asiahan on niin, että sulla ei ole sellaista valtaa, että voisit määrätä hänet osastolle.
Esim. omissa tuttavissani on muutama itsaria yrittänyt, niin eivät he päässeet osastolle... Laitettiin kotiin ja annettiin masennuslääke. Ei päässeet edes terapiaan...
harmaasusi
Mähän sanoin jo että anna viikko sun kanssa
sit voit koittaa saada mut osastolle.
Ei tarvii ees olla välttämättä koko viikko.
Tuu tänne ja sit se on siinä.
Sitä paitsi, mä tiedän etten oo sulle se oikee, niinhän mä sanoin sulle jo yli vuosi sitten.
Hitto ku sä kuvittelet ihan omias!!!!
"Mä tuhoan noi kaikki mitä mulla on.
Mieti mitä se tarkoittaa."
Miksi mun pitäisi tietää tai miettiä ellei tuota olisi sanottu sitä varten että muuttaisin mieleni?
:/
Ei sinne tuosta vaan pääsekään, mutta kyllä hänellä ne vaadittavat kriteerit täyttyvät.
Ei se ole rangaistus, vaan se minne hän päätyy.
Ja totta kai on keinot saada hänet sinne, mutta silloin se ei olisi vapaaehtoista.
:/
Mä olen jo sanonut, että en tule sinne.
:/
Eli sun mukaan pakkohoidon kriteerit täyttyvät? Olisko mahdollista, että menisit hänen kanssaan terveydenhoidon vastaanotolle ja vakuuttaisit lääkärin siitä, että hänellä pakkohoidon kriteerit täyttyvät, kun terveydenhoito ei tahdo ottaa häntä hoidettavaksi?
Jonkun täytyisi myös varmaan kustantaa se lääkärilasku, kun tällä hetkellä valtio ei hänen lääkärikäyntejä korvaa, eikä rahat riitä ruokaan...
Mitä mieltä olisit valtiohallinnon pakkohoitoon sulkemisesta, kun he näännyttävät häntä nälkään?
Olisi hyvä, jos avustaisit häntä sitten, kun pelkkä keskustelupalstalle anonyymisti kirjoittamasi "todistus ei taida riittää"....
Osastohoitoon pääsyn kriteerit täyttyvät.
Parempi mennä läheisen kanssa sinne, ellei osaa itse kertoa asioista.
Pakkohoito tulisi mikäli asia vietäisiin viranomaisten kautta, huoli ilmoituksen kautta.
Valtiohallinnolle on kyllä tulossa oikeustoimia ja todennäköisesti vankeutta.
Myös helvetin tuomio.
Hänellä on oikeus saada hoitoa Suomessa, se laki on voimassa ja siihen voi vedota.
Sitä varten meillä on palvelut ja viranomaiset ja heidän työstä niitä veroja eniten maksetaan, että kyllä sitä vastinetta pitäisi saada.
Ja jos terveydenhoito ei halua ottaa häntä hoidettavaksi kun hoitoon pääsyn kriteerit täyttyy, niin valviralle ilmoitus.
:/
Mutta, kun hän itse ja hänen läheiset eivät tiedä, miten osastohoidon kriteerit täyttyvät hänellä... Kukaan ei ole huomannut sen tason meininkiä... Myös terveydenhoidon ammattilaiset ovat tehneet päätöksen terapian lopettamisesta, kuten hän on täällä sinulle kertonut...
Oletko sitten tavannut hänet livenä ja kokenut jotain sellaista, mikä viittaa pakkohoidon kriteerien täyttymiseen?
Jos tiedät jotain, mitä muut eivät tiedä, niin eikö sinun pitäisi nimenomaan mennä naisen kanssa vastaanotolle? Ja eikö nimenomaan ole niin, että mikäli sinä et toimi asiassa, niin syyllistyt heitteillejättöön? Tai, jos nainen ei oikeasti ole pakkohoidon tarpeessa, niin eikö silloin taas kyseessä ole kunnianloukkaus, varsinkin, kun nainen on tunnistettavissa ja eräs liitti toisaalla näihin kommentteihisi jo naisen lapsetkin?
harmaasusi
” Olisi hyvä, jos avustaisit häntä sitten, kun pelkkä keskustelupalstalle anonyymisti kirjoittamasi "todistus ei taida riittää"...” Pakko mainita tähän monologiisi palstasetä, että jotkut titityyt ainakin yrittävät saada nämä provoilusi vaikuttamaan ns järkevältä
Aivan aivan olet siis mies näitä kavereita, jotka ovat lain yläpuolella ja ehkä jopa keksivät ihan itse uusia menetelmiä🧐
10 syytä hänellä olisi joilla pääsee.
kaikista ei tietenkään voi tai kannata kertoa.
En ole, mutta siihen se kaikki johtaa kun ne asiat lopulta lamaannuttavat toimintakyvyn kokonaan.
En mä tunne häntä ja olen 400km päässä.
Jos toimin niin soitan hyvinvointialueellensa ja teen huoli ilmoituksen ja kerron sinne ne 10 syytä.
Ja ellei hän itse osaa hakea apua tilanteeseensa, niin huoli-ilmoitus on lopulta jonkun tehtävä.
Ja jos ne läheisensä siellä ja muut jotka tietävät hänestä jättävät hänet heitteille, niin teen sitten huoli-ilmoituksen.
Se on se mitä suostun tekemään ja mikä minun tulee tehdä jos kaikki muut ovat asiassa vastuuttomia eikä osaa kuin syyttää minua.
Silloin saan rauhan teistäkin.
Hän tarvitsee sitä lepoa ja apua ja mä sanon sen ihan kokemusasiantuntijana ja osaston kautta hän sitä saa.
Ei hän tarvitse minua vaan sitä mitä sanon.
:/
Oletko syyt sitten keksinyt tämän palstan kautta? Nimittäin on huomattavaa, että täällä liikkuu kirjoittajia, trolleja, jotka ovat kirjoittaneet sinulle juttuja esiintyen tuona naisena. On myöskin kirjoiteltu tietyillä tunnisteilla puutaheinää...
On myös mahdollista, että olet kommunikoinut hakkerin kanssa, jolloin saattaa olla, että sinua ohjaillaan tiettyyn suuntaan...
Naisen asioista paljastan täällä sen verran, että hänellä on fyysinen terveysongelma, minkä hoitaminen antaisi hänelle lepoa. Toinen juttu on asunto-asia.
Jos itse havaitsen hänellä jotain, minkä hoitamiseen olisi hyvä olla osastohoitoa, niin kerron hänelle siitä. Vielä en ole havainnut...
Sen voin sanoa, että naisen osastolle joutuminen nyt, vesittäisi laajemman rikoskokonaisuuden selvittämisen.
Mistä muuten ajattelit saada selville sen, mikäli nainen ei ole osastohoidossa lähiaikoina? Entä oletko miettinyt sitä, että saattaisit sotkea hänen saamaansa hoitoa entisestään, jos kertoilet juttujasi terveydenhoidolle?
harmaasusi
En ole keksinyt.
Mitä huoli-ilmoitus on?
Huoli-ilmoitus on tapa kertoa sosiaalihuollon ammattilaisille, että olet huolissasi jonkun ihmisen tai oman hyvinvointisi tilanteesta. Se on keino varmistaa, että apua tarvitsevat saavat tarvitsemaansa tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Huoli-ilmoituksen voi tehdä kuka tahansa, ja se on tarkoitettu tilanteisiin, joissa henkilö tarvitsee tukea esimerkiksi asumisessa, toimeentulossa, terveydenhuollossa, tai muissa elämäntilanteissa, joissa hän ei selviydy yksin
Osastolle hän varmaan pääsisi tuota kautta myös vapaaehtoisesti ja asiansa etenisi.
:/
minä luulen että psykoosilääke auttaisi sinuakin. kukaan ei usko sinua ja et ole vaaraksi ja saat ahdistukseen apua, et tunne mitään.
Ei kiitos, ei enää myrkkyjä vaan seuraavaksi sitä oikeutta.
Mut on 3-4 kertaa yritetty jo myrkyttää ja kerran yritetty ampua ja tullut uhkauksiakin.
Eikä siinä vielä kaikki.
Mä tiedän mitä täällä tapahtuu ja miksi ja sen takia asiat on näin.
:/
Sä kuvittelet suurimman osan asioista!
Sä et edes tiedä asioista, joten et voi sanoa mitään.
:/
Mitä kohtaa tämä palstasetä näissä hurmoksellisissa puheissaan ei kuvittelisi? Kerro toki lisää jos se sinulta käy. T naiselta
Kaikenlaista rakenteellista rikollisuutta tästä maasta löytyy, mikä katsotaan niin, ettei siihen puututa. Nykyhallitus teki asumistukimuutoksen, mikä olisi ihan järkevä, ellei se kohdistuisi myös fyysisesti ja henkisesti sairaisiin... Nykymuodossaan se johtaa siihen, että esim. syöpäpotilas, tai psykoosissa oleva voidaan heittää kadulle... Mutta suomalaisille tämä on ihan ok ja media on hiljaa ja keskittyy silikonitisseihin ja tuulivoimaloihin ja mopoautoihin.
Samoin lääkäreillä on doktriini, jonka mukaan potilaan kertomia oireita jätetään kirjaamatta ylös säästösyistä. Esim. neljän pienen lapsen äiti menee terveyskeskukseen ja kertoo yskivänsä verta ja olevansa väsynyt. Lääkäri tällöin kirjaa ylös väsymyksen, muttei veren yskimistä ja määrää masennuslääkkeen. Nainen kuolee myöhemmin hoidon puutteeseen, mutta hoitovirheestä ei jää todisteita, koska yskimistä ei kirjattu ylös. Kyseessä siis täydellinen murha, johon järjestelmä vielä ohjeistaa ja kannustaa... Potilailla ei ole käytännössä oikeusturvaa, eikä lääkäri voi joutua vastuuseen murhasta...
Tällaisten rakenteellisten ongelmien lisäksi on yksittäisten luonnevikaisten henkilöiden rikolliset väärinkäytökset. Esimerkkinä tästä keissi, missä lastensuojelu kuunteli vain lapsia pahoinpitelevän isän kannan ja, kun tämän isän jakamista tappouhkauksista raportoitiin lastensuojeluun, uhkasi lastensuojelu tehdä perättömiä lasuilmoituksia henkilöistä, jotka tekevät isästä rikosilmoituksen...
harmaasusi
Samalla meillä on työkalut ja ratkaisut ongelmiin, mutta korruptio estää niiden käyttämisen.
Hallitus on korruptoitunut ja siitäkin on todisteet.
Mutta nyt onkin se tuomionpäivä ja kaikki rikoksensa paljastetaan kansoille.
:/
No, eiköhän se ole melkein kaikkien tiedossa ja ymmärryksessä, että nykyhallitus on EK:n junttahallitus, joka tekee lyhytnäköistä politiikkaa omien eturyhmiensä, eli suuromistajien ja superrikkaiden puolesta... Mutta tää on demokratia ja tyhmät äänestäjät on tuon hallituksen meille äänestäneet...
Miksi ei olisi mahdollista yhdistää sinun ja meidän resursseja ja yhdistää tapauksia... Tässä olis muitakin juttuja lähdössä kansainvälisen ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn...
Voi myös vaikeuttaa tapauksen hoitamista ainakin entisen naistuttavasi osalta, jos ajat häntä pakkohoitoon... Vesität siinä hänen uskottavuuttaan...
harmaasusi
Demokratia, ei vaalipetosmaassa jossa vaalit on käsiteltyjä voida puhua demokratiasta, vaan EUrosvoliitosta.
Kyllä, siitäkin on todisteet miten joku "tieto oy" käsittelee tuloksia ja näkyy ihan selvästi mistä poliitikot anelevat ohjeita ja palkkioita.
Teidän on tehtävä se mikä oikein ja hyvää on muista riippumatta.
Mulla on juttuni ja ne etenee niin kuin pitääkin, vaikka helvetin hidasta se on ja sekin on tahallisesti aiheutettu, jotta eliitti rottien säätämä 2 vuoden syytesuoja-aikaraja täyttyisi.
He pelaavat tietoisesti minua vastaan ja jatkuvasti kuuluu samaa mantraa "sun täytyy vaan nyt unohtaa ne asiat".
Minun tapauksessani sitä ei voi soveltaa, koska asioista on ilmoitettu ajoissa ja on siis viranomaisten tiedossa ja niistä löytyy dokumentit ja täten tahallinen viivyttely lasketaan myös näytöksi sabotaasista ja heidän on todella vaikeaa kehittää alibia sille miksi laiminlyövät velvollisuutensa.
Viranomainen hoitaa virkatyönsä eikä pelaa eliitti kavereidensa pussiin, koska se on rikollista toimintaa ja korruptiota ja siitä tulee tuomio ja kaikki vahinko jonka aiheuttavat, joutuvat itse siitä vastaamaan ja korvaamaan, koska ylittäessään toimivaltansa taikka laiminlyödessään velvollisuutensa he ovat itse teoistaan täydessä vastuussa.
Ja kaikki me tiedämme että suomi on "oikeusvaltio" joka vastaa siitä oikeusvaltioperiaatteen toteutumisesta EU tuomioistuimiin.
Ja siinä kun Suomi menettää miljardien EU tuet, jotka on sidottu oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen, niin auta armias miten niille viranomaisille käy........
Luuletko että kansa maksaa mielellään tuplaverot saadakseen metsä ja maataloustuet ym. yritystuet ym. tuet ja sen aiheuttaneet korruptoituneet viranomaiset saisivat rauhassa jatkaa toimintaansa?
EU:ssa on myös korruptionvastainen taistelu menossa, eikä se ole pelkkä sana, vaan EU laajuinen vaatimus valtioille.
:/
” Luuletko että kansa maksaa mielellään tuplaverot saadakseen metsä ja maataloustuet ym. yritystuet ym. tuet ja sen aiheuttaneet korruptoituneet viranomaiset saisivat rauhassa jatkaa toimintaansa?” Nyt täytyy palstasetä miettiä tilalliseksi ryhtymistä jos sieltä kerran hynkkyä noin vain irtoaa. Mitä tulee tähän muuhun tilitykseesi ns viranonaisasiosta, niin voi kyynel mitä kirjoitusta. Onneksi aika horisontaalisesti sentään. Polpopopopotipoo
Muutenhan asianomistajana voisi olla esim poha tai europol
Oli muuten verkkokulttuuri aikoinaan ennen minfoja tai poliisin somesivuja jonne kansa kirjoittelee kaikennäköisiä katkelmia hieman erilainen ja suoleen saattoi saada bannit jos keskusteli asioista. Karoliina Kesti- joku selityksessä mättää vieläkin, jos oli nääs tärkeää avata tätä asiaa mistä täällä on toistakymmentä vuotta sitten ollut puhetta
” missä lastensuojelu kuunteli vain lapsia pahoinpitelevän isän kannan ja, kun tämän isän jakamista tappouhkauksista raportoitiin lastensuojeluun, uhkasi lastensuojelu tehdä perättömiä lasuilmoituksia henkilöistä, jotka tekevät isästä rikosilmoituksen...” Tämähän on palstasetä aivan yhtä jännittävä kertomus mitä larppasit sillä kymmenen lapsen äippä- hahmolla. Kertoo tapauksista jotain, jotka yritti siitäkin hömpänpömpästä nyhtää jotakin..😉
Tarvit lääkitystä ja intensiivisen hoitojakson jossain.....
Antipsykoottei 15×3cm peräpuikkoina lepositeissä nautittuna. Noi rauhoittais kiivaimmankin mielen. =)
Tai sitten tulisi vaan enemmän turpaan.
:/
Oletko palstamies tai palstan mies kiinnostunut rektaaleista?
Ainahan gubbe lasareissa yms hakataan sänkyyn
Ja lopuksi - minä näin1
Mukavaa, että sinulla vaahto suusta varten riittää jakaa tätä moniammatillista tietoa kaikkien hyväksi. Aloittajasetä ei välttämättä kuitenkaan sinun mussutuksen perusteella tartu tähän hetkeen, mutta jatka sinäkin psy.koosissa samaan malliin
Onpa hyvä että teitätunteellisia miehiä löytyy vielä maailmasta👍
Jep, äärirajoilla asti välillä mennään.
:/
Tärkeintä on gubbe kuitenkin, että välität tästä causesta, mikä ikinä se onkaan👍
Eli mitään asiaa ei tuossakaan ollut, Pietarin pelle taas vauhdissa. Ota lisää vodkaa.
Aika mielenkiintoista sun aivotoiminta, jos sitä edes on.
Et ole yksinkertaista mainosbottia fiksumpi.
:/
Sepä näissä palstasedän jutustuteluissa onkin, ertä mitään sisältöä ei ole ja jos näitä lähtee kieli poskella aukomaan, niin nolaa vain itsensä ja muutkin mahdollisesti. Jännitystä elämään saa vaikka esim änäriä pelaamalla
Niin, millaiset vahingonkorvaukset saakaan, kun oikeusministeriön alaisuudessa toimivat loikkarit (oikeusavustajat) laiminlyövät velvollisuutensa ja rikoksien uhreille aiheutuu sen takia lisää vahinkoa ja oikeusvaltio on jälleen näyttänyt ettei oikeusvaltioperiaate toteudu oikeusvaltiossa edes noinkaan tärkeässä virassa?
Esim Jos joku loikkari vaikka edustaakin vastapuolen laittomuuksia ja silloin tapahtuisi ihan hirveitä asioita myös muille osapuolille ja kaikki vanhusten uhkaukset, asioihin liittyvät petokset ja muut omaisuusrikokset peiteltäisiin loikkaamalla ja oikeusturva ei toteutuisi ja uhreille aiheutuisi mittavat lisävahingot.
Ja sitten vielä varsinkin kun toinenkin oikeudenpalvelija tuomari tekisi vielä samoin, niin kylläpä siinä on maailmalla ihmettelemistä.
Ajatelkaa nyt, sellaiselle tuomarille voi viedä silmien eteen todisteet petoksesta ja loikkaamisesta ja antaa vinkkejä muista rikoksista joita asian ympärillä tapahtuu, joka estäisi asian käsittelyn, niin ei sitä oikeus kiinnostaisi vaan piirin turvallisuus ja rikollisten menestystarina.
Tiedätte meinaan miksi sabotaasia tulee valtiolliselta tasolta.......
Ja näyttöä on ja niin törkeää toimintaa, ettei olla ennen nähty ja kuultu, koska tämän tyyppiset tapaukset usein korruptiovaltiossa tutkimatta jätetään.
Ja siksi ne viedäänkin ulkomaille........
Matskua löytyy niin paljon, että piti oikein olla jo Italiaankin yhteydessä, kun siellä ollaan erikoistuttu siihen todistajansuojeluun juuri näiden tällaisten mafioiden takia.
Äkkilähtöselvityskin on jo tehty ajoissa.
Voi voi mitä Suomessa tapahtuukaan.
Onneksi on noita kontakteja ja osaan niitä käyttää ajoissa.
Ja pian ne vähitenkorruptoituneen maan tittelit ja oikeusvaltiokulissit sortuu ja murtuu rytinällä.
Eikä siinäkään vieläkään kaikki
Mut niistä sitten lisää myöhemmin.
Mutta joo, kyllä se oikeuskin kelpaisi, mutta kun täällä Suomen "oikeusvaltiossa" ei kukaan taida tietää mitä se oikeus on.
No, tuomioistuimet sitten selittävät heille mitä tarkoittaa ihmisoikeudet, perusoikeudet, virkavelvollisuus jne. ja sitten ihmetellään miten sellaisiin virkoihin edes pääsee sellaista sakkia joka ei mistään mitään tiedä ja siinähän se korruptiopiiri paljastuukin, palkkiovirkoja, lahjusvirkoja, hyvävelivirkoja ja valinnat tehty kaiken muun kuin osaamisen perusteella.
Tulossa niin laajat tutkinnat Suomeen, että siinä se mediakin sanoo sen OHHOH.
Niin kai joku profeetta oli joskus profetoinut.
:/
No lähde hyvä palstasetä sinne Italiaan sitten joutuin toristajansuojeluun, mutta Kooklaa netistä ensin profinsseista vähän tarkempaa tiatoa ettet joudu ojasta allikkoon. Tällä monologillako hattivatit nyt ns mennään? Ha ha
Oon mä siellä ennenkin ollut ja vähän muuallakin.
Mutta ethän sinä ulkopuolisena ja kokemattomana tiedä miten ne prosessit menee.
:/
Olet oikeassa kokoomuksella ei ole puhtaat jauhot pussissa mutta niitä nyt on useammalla puolueellakin toiminta on räikeää ja näyttää että oikeus ei ota itsenäisesti räikeimpiäkään asioita tutkintaan.
Joo, meidän tuomarit on vähän "jäävejä" ja monesti "piiriläisiä".
Sellaisia Herra vihaa.
:/
Presidentin poika on kyllä joka näkyy ympäri euroopan uutisissa
Hyvää mainetta "korruptiovapaalle" Suomelle.
:/
Timo Trolli ratsastaa jälleen🤣
Suomi on korruptoitunut maa. Täällä ei saa oikeutta kuin rikolliset, ja poliisit ja vanginvartijat ansaitsee huumekaupalla enemmän kuin huumerikolliset.
Hienoa aloittajasetä, että palautit nämä suomi24sta aistivat maanpinnalle ns🥱
No on joo, mitään muuta vielä vastaan tullutkaan kuin korruptiota.
:/