suomalaisille on vuosien ajan uskoteltu, ettei asumistuki vaikuttaisi vuokriin.
Anonyymi-ap
2025-07-19 15:20:50
Olen valmis testaamaan tätä hypoteesia lakkauttamalla asumistuen kokonaan, Sammallahti linjaa.
Anonyymi-ap
2025-07-19 15:19:52
Espoolainen kansanedustaja hämmästelee väitteitä, joiden mukaan asumistuki ei vaikuttaisi vuokratasoon.
Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti kertoo viestipalvelu X:ssä olevansa valmis lakkauttamaan asumistuen testatakseen väitettä, jonka mukaan asumistuki ei nosta vuokria.
Sammallahti viittaa viestissään Helsingin Sanomien artikkeliin, jonka mukaan pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat ovat laskeneet huhti–kesäkuussa 0,3 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen. Vastaavaa ei ole mittaushistoriassa aikaisemmin tapahtunut.
Muutos vuokrissa kytkeytyy hallituksen sosiaaliturvaan kohdistuneisiin sopeutuksiin, joiden osana asumistukea leikattiin ja sen saatavuutta rajoitettiin. Muutoksen arvioidaan säästävän vuosittain lähes 400 miljoonaa euroa.
Kokoomusedustaja muistuttaa, että suomalaisille on vuosien ajan uskoteltu, ettei asumistuki vaikuttaisi vuokriin.
– Jostain syystä tukieuroilla luotu keinotekoinen kysyntä ei kuulemma vaikuta, Sammallahti sanoo
verkkouutiset
PS. tampereella älämölö räjähtää?
lakkauttamalla asumistuen kokonaan, Sammallahti linjaa.
26
265
Vastaukset
- Anonyymi
hyvä kokoomus-alkaa eloa tulemaan punikkilinnassa...
- Anonyymi
Ensiksi maataloustuet ja yritystuet lopetettava.
- Anonyymi
Nostvatihan kelatuet yksityislääkärien hintojakin. Kokoomuksen aikaansaannosta. Verorahoista.
- Anonyymi
Mistä tuo Sammalahtikin on saanut rahansa? Ei ainakaan töitä tekemällä,
- Anonyymi
On ollut pitkään vanhempiensa vierihoidossa ja suojeluksessa kuten moni kokoomukselainen.
- Anonyymi
asumistuki nostaa vuokratuottoja , sehän on selvä se , kuten kaikki tukimuodot tekevät , sen tietää jopa debiili demari 🤣 anteeksi korjaan samppanja demari
- Anonyymi
Pere sammastaa vielä.
- Anonyymi
Onkohan Sammallahdella muuta virkaa kuin puhua tyhjää?
- Anonyymi
Tere on täysin oikeassa.
Liikkeelle laskettu ylimääräinen rahan määrä nostaa inflaatiota eli tässä tapauksessa asimistuet nostavat vuokrien tasoa.
Terveisin, Mikko T. Aka- Anonyymi
Kokoomus on laittanut velkahanat auki vuosiksi eteenpäin. Vaalipuheissa lupasivat kaikkea muuta.
- Anonyymi
Pääministeripuolue kokoomuksen johto on sitoutettu edistämään Suomessa vakuutuspohjaista terveydenhuoltojärjestelmää.
Asiaperusteet yksityislääkärien Kela-korvausten puolesta ovat vähissä. Jäljelle jää kiusallinen vaikutelma pääministeripuolueen yhteyksistä yksityisiin sote-jätteihin.- Anonyymi
Kela kertoo, että yksityislääkäreitä käyttää uudistuksen jäljiltä lähes sama joukko kuin aiemminkin. Käynnit taas ovat kasvaneet uudistuksen jäljiltä vielä vähemmän, alle prosentin, vaikka kulut ovat yli 2,5-kertaistuneet.
=
Kokoomus törsää. Huonoin hallitus ikinä. - Anonyymi
Terveyskeskusmaksut ovat nousseet vuodenvaihteessa useilla hyvinvointialueilla. Korotukset johtuvat valtion ohjelmasta, jonka tarkoituksena on säästää julkisessa taloudessa.
- Anonyymi
Kesäkuun lopussa lähti kaikessa hiljaisuudessa lausuntokierrokselle luonnos laista, joka rajoittaisi hallitusneuvotteluihin liittyvien asiakirjojen julkisuutta. Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen pitää esitystä ongelmallisena demokratian, sananvapauden ja oikeusvaltioperiaatteen näkökulmasta.
- Anonyymi
Petteri Orpon (kok.) hallitus päätti kehysriihessä, että yritysten maksama yhteisövero laskee nykyisestä 20:sta 18 prosenttiin vuonna 2027. Tavoitteena on saada lisää talouskasvua sekä yritykset investoimaan.
Sen myötä valtion tuloihin tulee iso lovi: verotulot pienenevät laskennallisesti noin 830 miljoonaa euroa.
Yhteisöveron laskun takia hallitus leikkaa vastaavan summan muualta valtiontaloudesta, esimerkiksi sosiaali- ja terveyshuollosta tai kuntien rahoituksesta.- Anonyymi
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT:n tutkimusryhmä, selvitti vuosina 2012–2014 tehtyjen yhteisöveroalennusten vaikutusta pienten ja keskisuurten yritysten toimintaan.
Investoinnit eivät juurikaan lisääntyneet. Kaikkein vähävaraisimpien yritysten liikevaihto, investoinnit ja arvonlisä kasvoivat hieman, sillä niille jäi veroalen jälkeen enemmän rahaa käyttöön.
Veronalennus ei vaikuttanut paljokaan vakiintuneempien yritysten toimintaan.
Samaan lopputulemaan päätyi myös niin sanottu Murron työryhmä, jonka kasvuraportti oli hallituksen riihipäätösten pohjana.
Eläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtajan Risto Murron kokoamassa raportissa ei suositeltu kaikille yrityksille annettavaa yhteisöveron laskua, vaan investoiville yrityksille räätälöityä etua.
Oikeistohallitus päätti toisin.
- Anonyymi
vakavista väkivalta- ja seksuaalirikoksista saa vankeusrangaistuksen
https://www.verkkouutiset.fi/a/kansanedustaja-vankiloista-tilanpuute-ei-saa-johtaa-lievempiin-rangaistuksiin/#29242975
varma asunto ja jopa viroon matka - Anonyymi
Asunnottomuus kääntyi viime vuonna nousuun Suomessa. Asunnottomia yöpyy usein myös Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Vailla vakinaista asuntoa ry:n palvelupäällikkö Jussi Lehtonen kertoo, että iso osa asunnottomiksi jääneistä päätyy nyt suoraan kadulle, kauppakeskuksiin tai ensisuojiin sen sijaan, että he löytäisivät yöpaikan tuttavien luota.
Lentoasema sopii Lehtosen arvion mukaan yöpymispaikaksi sellaisille vastikään asunnottomiksi jääneille, jotka arvostavat yöpaikan rauhallisuutta.- Anonyymi
Katuasunnottomuus nousi vuodessa 50 prosentilla. 694 ihmistä majoittui ulkona, porrashuoneissa tai ensisuojassa.
Asunnottomuuden kasvu ei yllättänyt, asunnottomuuden poistamiseksi perustettu Y-säätiö kommentoi tuoreita tilastoja.
– Useat tekijät heikentävät nyt suomalaisten kykyä pitää omasta asumisesta kiinni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katuasunnottomuus nousi vuodessa 50 prosentilla. 694 ihmistä majoittui ulkona, porrashuoneissa tai ensisuojassa.
Asunnottomuuden kasvu ei yllättänyt, asunnottomuuden poistamiseksi perustettu Y-säätiö kommentoi tuoreita tilastoja.
– Useat tekijät heikentävät nyt suomalaisten kykyä pitää omasta asumisesta kiinni.Sammallahti voisi viettää viikon vailla asuntoa, niin saisi kokemusta niistä piireistä. Uudet näkökulmat saattaisivat avartaa ajatuskenttää ja kartuttaa poliittisia opintopisteitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sammallahti voisi viettää viikon vailla asuntoa, niin saisi kokemusta niistä piireistä. Uudet näkökulmat saattaisivat avartaa ajatuskenttää ja kartuttaa poliittisia opintopisteitä.
Olisikohan hänellä kykyjä sellaiseen?
Pullamössötyyppi ei varmaan pärjäisi katuviidakossa viikkoa.
- Anonyymi
kok
- Anonyymi
Huomenna jokaiselle asunnottomalle ja köyhälle asunto ja miljoona euroa rahaa!
Yli huomenna ensimmäiset köyhät ,asunnottomat kävelee pitkin katuja..mutta hauskaa oli!- Anonyymi
Tampereella tyhjiä asuntoja on 12 064 kappaletta. Köyhiä ihmisiä varmaan yhtä paljon
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tampereella tyhjiä asuntoja on 12 064 kappaletta. Köyhiä ihmisiä varmaan yhtä paljon
Tampereella työttömiä työnhakijoita oli tammikuussa yhteensä 2264. Tampereen työttömyysprosentti oli 13,8.
Tampereen ydinkeskustassa on tyhjillään noin 170 liiketilaa.
- Anonyymi
Eli vuokriin tulee kilpailu
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso245510Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1624162Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani143657Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai683123- 902957
- 452943
Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1542691Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist292567- 201745
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1221701