Skogster kertoo, että helikopteri käänsi ilmavirran suoraan veneen isoon purjeeseen. Tuulenpuuska höykytti koko venettä. Skogbergin mukaan vene kallistui niin, että ison puomin pää osui veden pintaan.
Skogberg sai laitettua puhelimen pois juuri ennen kuin ilmavirta osui veneeseen.
– Saimme pitää kunnolla kiinni, että pysyimme veneen kyydissä, Skogberg kertoo.
Tällä kertaa selvittiin Skogbergin mukaan säikähdyksellä, mutta tilanne olisi voinut olla vaarallinen. Skogberg sanoo, että tuollaisessa tilanteessa voi helposti pudota tavaroita ja ihmisiä veteen.
– Tilanne olisi voinut olla toinen, jos kyydissä olisi ollut lapsia tai lemmikkejä.
Oliskohan miehistö halunnut loikata?
Kyllä ne venäkot tuossa Itämerellä ihan kohta jonkun kahakan saa järjestettyä!!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.