ei mitään enää missään, ei talossa, ei ovesta ulos lähtiessä, eikä muuallakaan! Sielu hajoaa joka kerta, kun hiljaisuus puuttuu! On kyse monien vuosien stressistä ja syvästä ahdistuksesta ja ihan vähäinenkin esitys saa kaiken pintaan!
Hiljaisuus hoitaa
3
182
Vastaukset
- Anonyymi
Vaikka minä täällä kerroin siitä jo vuosia sitten, kukaan ei todella tuntunut ymmärtävän sitä kuinka huonosti voin vuosien ajan! Menetin elämänilon aivan liian monen vuoden ajaksi ja olin pelkkä ahdistunut ja stressaantunut kävelevä haamu! En kokenut iloa mistään ja minun oli mahdotonta edes ajatella tutustuvani keneenkään! Teki mieli lyödä niitä työpaikan ihmisiä, jotka luulivat tekevänsä hyvää esittämällä kautta rantain! Ei ollut mukavaa tehdä töitä, koska sisällä oli niin valtavaa ahdistusta, että tuntui kuin olisi voinut räjähtää siihen paikkaan, kun kertomien alkoi. Kukaan ei pystynyt kuuden vuoden aikana kertomaan mitään sellaista mitä en olisi jo ymmärtänyt! Minulle oli aivan sama mitä tietty henkilö elämässään teki ja keiden kanssa! Miksi sitä sitä ei suostuttu ymmärtämään! Joka ikinen häntä fyysisesti muistuttava laukaisee yhä stressireaktion minussa, en jaksa enää kokea stressiä ja ahdistusta! HILJAISUUS HOITAA!
- Anonyymi
Hiljaisuus on usein ihan parasta monessakin mielessä.
- Anonyymi
Normaalia kattoa asiakasta normaalisti eikös
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745359Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3111240Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03220Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302239- 381643
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261520