neuvoja kaurisnaiset rapumiehen pyydystämiseksi

Mulla ongelma saada rapumies kokonaan itselleni. Sanoo tykkäävänsä minusta, soittelee kolme kertaa päivässä. Mutta tulee vain lauantai-iltoina luokseni ja lähtee sunnuntaina. Viikolla tapaamme ilman seksiä, jutellaan ja vähän suukotellaan jomman kumman kotona. Yhteinen viikon lomamatka sovittu elokuun alkuun, mutta nyt puuttuu ne arki-illat ja yöt. Kaikin puolin synkkaa todella hyvin. Sukulaisetkin on jo esitelty puolin ja toisin. Mitä keinoja vois yrittää? Nyt aion esittää avutonta naista viikonloppuna, josko se toisi miehen viikolla luokseni?
121954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Miten kauristyttö esittää avuton? Minulta se ei ole ikinä luonnistunut... jos olenkin yrittänyt ei tule muuta kuin nolo olo

Äänestä

vaikuttaa kerrassaan kadehdittavalta olotilalta.
Milloin se ravustuskausi taas alkoikaan?

Äänestä
  • Kuulostaa varmaan loistavalta, mut tää seurustelu jatkunut jo kolme kuukautta, kyllä kaverin pitää olla valmis myös yhteisiin arki-iltoihin. Ei kenellekkään riitä yksi yhteinen ilta viikossa. Ravustuskausi on jo täydessä käynnissä, kun ne pitää olla kypsänä elokuun lopulla rapujuhlissa!

    Äänestä

Ravut ovat maailman kummallisimpia otuksia. Huono itsetunto, eivät osaa avautua. Nälvivät muita omista epäonnistumisistaan. Jahkailevat ja jahkailevat ja sittenkun kaikki menee jahkailun vuoksi ohi, heittäytyvät marttyriksi: voivoi kun tuokin meni päin helvettiä. Sitten niillä on kauheita uhokausia vaikka ovat lussuja. Kaikki uusi on kauheaa, jos ostat kotiin uudet verhot ne ovat kauheat. Anna niiden väkisin olla vuosi roikkumassa ja osta uudet. Rapu sanoo: mikä vika niissä vanhoissa on, nuo uudet ovat kamalat. Saamattomia kompleksipesäkkeitä. Kokemus 1 pitkäaikainen seurustelusuhde. 1 appiukkoehdokas ja 1 parhaan kaverin mies. Voi helvata. Kattilaan vaan. Ei se kuorikaan niin kovaa ole.

Äänestä
  • Voi hitsi miten hyvin osasit kiteyttää. Tässä taas yksi viikonloppu takana ja kaveri tuli vasta seitsemän jälkeen illalla ja lähti neljän aikaan sunnuntaina. Nyt kyllä sanoin , että on nähtävä myös viikolla, tää homma ei vetele. Olen kuulemma liiana sitoutumishaluinen, voi veräjä! Kohta heitän tän kaverin todellakin takas mereen.

    Äänestä

  • kauris kirjoitti:

    Voi hitsi miten hyvin osasit kiteyttää. Tässä taas yksi viikonloppu takana ja kaveri tuli vasta seitsemän jälkeen illalla ja lähti neljän aikaan sunnuntaina. Nyt kyllä sanoin , että on nähtävä myös viikolla, tää homma ei vetele. Olen kuulemma liiana sitoutumishaluinen, voi veräjä! Kohta heitän tän kaverin todellakin takas mereen.

    Joo.. Jos olet kovasti kiinni tässä, niin kylmä taktiikka puree. Älä vaadi ratkaisuja. Pistä hyisellä jäällä itse valitsemaan elämänsä, jos tekee virheen, syyttäköön itseään. Jos on tyytyväinen, alkaa kasvamaan ehkä ihmisenä. Mutta perusolemus on aina käpertyväinen ja turvaa älyttömistä manöövereistä hakeva immeinen. Saa kyllä ihme päähänpistoja. Jos olette uusi pari, anna hieman aikaa. Korostan sanaa hieman...

    Äänestä

  • kauris kirjoitti:

    Voi hitsi miten hyvin osasit kiteyttää. Tässä taas yksi viikonloppu takana ja kaveri tuli vasta seitsemän jälkeen illalla ja lähti neljän aikaan sunnuntaina. Nyt kyllä sanoin , että on nähtävä myös viikolla, tää homma ei vetele. Olen kuulemma liiana sitoutumishaluinen, voi veräjä! Kohta heitän tän kaverin todellakin takas mereen.

    Tulipa mieleen, että tekeeköhän vanhempikin rapumies noin? Taitaa rapusi olla nuorempi kuin sinä, kun tapaamiskäyttäytyminen on tuollaista? Nuorillahan tuollainen käytös voi olla hyvinkin yleistä.

    Äänestä

  • Ikääkin? kirjoitti:

    Tulipa mieleen, että tekeeköhän vanhempikin rapumies noin? Taitaa rapusi olla nuorempi kuin sinä, kun tapaamiskäyttäytyminen on tuollaista? Nuorillahan tuollainen käytös voi olla hyvinkin yleistä.

    Mun miesystävä täytti just 45 v. joten on minua vanhempi. Soittelee edelleen yhtä tiivisti ja järjestin hänelle ja hänen parille sukulaiseele synttärijuhlat, mut lähti taas sunnuntaina omaan kotiinsa. Pyysi minut tällä kertaa ma-ti väliseksi illaksi ja yöksi luokseen. Mut onneksi elokuun alku lähestyy ja yhteinen lomamatka. Sanoo tykkäävänsä musta todella paljon. Sanoi myös et tää meidän seurustelu on vasta aluillaan ja niitä yhteisiä öitä on kyllä tulossa. Hemmetti kun ihmettelen.

    Äänestä

  • kauris 42 kirjoitti:

    Älä erehdy pakottamaan tai vaatimaan.Rapu vaan vetäytyy kuoreensa.
    Rauhoitu ja anna aikaa.Kyllä se siitä.
    Oma rapuni on minua 4 vuotta nuorempi eli 51 vuotta on jo ikää.
    Pian tulee 10 vuotta siitä kun meidän suhde alkoi.
    Asumme kyllä yhdessä.
    Enkä ikinä vaihtaisi rapuni pois.
    Lueppa Seppo Tanhuan rakkaushoroskoopi rapumiehestä.Se löytyy netistä.
    Onnea matkaan ja muista ettei sinulla on kiire mihinkään.Nauti siitä mitä sinulla jo on.

    Äänestä

...onko hän oikeasti edes kiinnostunut sinusta... ja muista kuulostaa ankaran epäilevältä! Ja kerro hänelle, että et oikein usko, että hän on sinusta kiinnostunut, jos hänelle riittää vain yksi yö vikkossa! Ehdota suhdetta! Tarkoitan kunnollista suhdetta!!!

Minun mielestäni ei kannata jatkaa tuota... Siitä saat vain sydänsuruja, mutta älä missään nimessä näytä että olet epätoivoinen, ja haluaisit hänet väenväkisin omaksesi! Minusta se on jo noloa!... Kyllä nitä muitakin tulee! Jos ei onnistu, niin on aivan selvää, että hän vain leikkii kanssasi!

Äänestä

tie rapumiehen sydämmeen käy vatsan kautta ... tai jos ei niin hänet mustasukkaiseksi :)

Olen rapu ja voin kyllä neuvoa ... :)

Äänestä

Hei!

Olen jo 15 vuotta ollut rapu miehen saksissa kiinni, niin se vaan onnistu,vaikka kauris sarvilla haroi vastaan,mutta rapu vei voiton!! :) nyt on sitten jälkeläisiä kauris tyttö ja skorpioni tyttö!!

Metsästystä!!

Vinkki iskemiseen: rapumies tykkään koti-illoista, turvallisuudesta ja perhe on kaikki kaikessa!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kauris 42 kirjoitti:

Mulla ongelma saada rapumies kokonaan itselleni. Sanoo tykkäävänsä minusta, soittelee kolme kertaa päivässä. Mutta tulee vain lauantai-iltoina luokseni ja lähtee sunnuntaina. Viikolla tapaamme ilman seksiä, jutellaan ja vähän suukotellaan jomman kumman kotona. Yhteinen viikon lomamatka sovittu elokuun alkuun, mutta nyt puuttuu ne arki-illat ja yöt. Kaikin puolin synkkaa todella hyvin. Sukulaisetkin on jo esitelty puolin ja toisin. Mitä keinoja vois yrittää? Nyt aion esittää avutonta naista viikonloppuna, josko se toisi miehen viikolla luokseni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu