Kysymys?

Mitä on kikauttaminen?
71238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Laitetaan aivan turhan takia olemassa oleva vapaaehtoinen eläkevakuutus vapaakirjalle ja myydään kokonaan uusi eläkevakuutus tilalle.

Yleensä kilpailevan yhtiön tuote.

Asiakas häviää kaikki kulut ja myyjä saa uudet täydet myynti palkkiot.

Äänestä

Kikauttaminen on sitä, että Sinulla jo on eläkevakuutus ja Sinulle myydään uusi eläkevakuutus ja siihen entiseen ei enää makseta maksuja. Vanha kikautetaan. Tämän jälkeen säästät edelleen eläkevakuutukseen - toiseen sellaiseen.

Taitavimmat kakauttajat myyvät omillekin asiakkailleen toisen, kolmannen tai jopa neljännen vakuutuksen. Jokaisesta myydystä vakuutuksesta myyjä saa myyntipalkkion.

Sinä pahimmassa tapauksessa maksat jokaisesta vakuutuksestasi ylläpitokuluja - kulusi voivat kaksinkertaistua, kolminkertaistua tai jopa nelinkertaistua - entiseen verrattuna.


On myös eläkevakuutuksia, joissa ei ole ylläpitokuluja. Niiden kikauttaminen ja parempaan vaihtaminen voi olla hyvinkin järkevää,jos Sinusta itsestäsi siltä tuntuu.

Aina kannattaa tuumata useammankin yön yli - ja keskustella vähän muidenkin asiantuntijoiden kanssa. Sinun on itse tehtävä päätös, mistä myös itse vastaat. Päätökset ovat yleensä myös hyvin pitkäaikaisia.

Jos Sinulla on jo kiinteäkuluinen (kuluja menee, maksoit tai et) niin eipä ole todennäköisen kannattavaa vaihtaa sitä toiseen. Yleensä kiinteäkuluiset ovat eläkevakuutuksia sieltä "paremmasta päästä".

Myyntimies "kikauttaja" taas monta kertaa ajattelee vain omaa myyntiään - ja kikauttaa vaikkei se Sinulle olisi ollenkaan järkevää.
Sinun ja hänen perusteet kakauttamiselle erkanevat.

Äänestä
  • Eläkesäästäjä kysyy ja vastaa itse itselleen? Taisi olla taas Timo Koivistoisen virityksiä.

    Kikauttaminen kuitenkin on oikeasti sitä, että asiakas siirretään yhtiöstä toiseen. Siten esimerkiksi Pohjolan rahastoon sijoittanut vaihdetaankin yhtiön X sijoitustuotteeseen Y. Sijoitustuote (rahasto, vakuutuksen kauttaa, eläke- jne.) voi olla mikä tahansa.
    Tai, uusiessaan vanhan sijoituksen hän tekeekin sen uuden konsultin kanssa, jolloin provisio kilahtaa konsultin edustamalleen yhtiölle vaikka itse sijoitustuote olisi täysin sama.
    Asiakkaan kannalta millään näillä ei ole merkitystä, jos sijoitustuote on oikea. Se on vain hyvä, että kilpailu pitää konsultit pirteinä.

    Äänestä

  • Kikauttaja kirjoitti:

    Eläkesäästäjä kysyy ja vastaa itse itselleen? Taisi olla taas Timo Koivistoisen virityksiä.

    Kikauttaminen kuitenkin on oikeasti sitä, että asiakas siirretään yhtiöstä toiseen. Siten esimerkiksi Pohjolan rahastoon sijoittanut vaihdetaankin yhtiön X sijoitustuotteeseen Y. Sijoitustuote (rahasto, vakuutuksen kauttaa, eläke- jne.) voi olla mikä tahansa.
    Tai, uusiessaan vanhan sijoituksen hän tekeekin sen uuden konsultin kanssa, jolloin provisio kilahtaa konsultin edustamalleen yhtiölle vaikka itse sijoitustuote olisi täysin sama.
    Asiakkaan kannalta millään näillä ei ole merkitystä, jos sijoitustuote on oikea. Se on vain hyvä, että kilpailu pitää konsultit pirteinä.

    Ainoa joka saa etua on BONCON-kikauttaja. Asiakkaalle melkein aina vain kuluja.

    Äänestä

  • ite heitän mällit rahaston päälle joka kuukausi. pankki imee niistä osan spermapankkiin.

    Äänestä

eläkesäästät,niin kun tulee maksun aika,niin sinulle ei anneta euroakaan.Ne rahat ovat jo toisten taskussa,

Äänestä

kiksauttaminen on sitä kun Bonin pojat päivittävät asiakkaalle vanhan mallin tilalle hieman asiakkaan kannalta paremman mallin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eläkesäästäjäks kirjoitti:

Mitä on kikauttaminen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu