https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/15606 Kannata ja Jaa!!
Kansalaisaloite eläkkeensaajien tukiasioiden parantamisessa EU:ssa
14
486
Vastaukset
- Anonyymi
On teillä jutut. Aika monta kymmentä vuotta ollut aikaa mennä töihin.
- Anonyymi
Tulipahan tehtyä 45 vuoden putki työelämässä ja nyt eläkkeellä. 15 vuotiaana menin kesätöihin ja sinneppä sitten jäin. Oli valmis opiskelupaikka, mutta raha vei voiton ja jatkoin sitten eläkkeelle saakka.
Työeläkettä alkoi kerääntyä 70 luvulla vasta 23 vuotiaana. Kansaneläke tosin kertyi jo 15 vuotiaanakin.
Tulevaisuudesta ei ole kuitenkaan varmuutta eläkeläisilläkään.- Anonyymi
Eli jos olet ollut töissä ja kerryttänyt itsellesi työeläkkeen, niin olet kuivilla ja kannattaa unohtaa nuo hommat. Muutenkin ihan puppua koko aloite.
- Anonyymi
Eihän sulla ole hätää. Tuolla työuralla ei mietitä takuu/kansaneläkkeitä.
- Anonyymi
Kansaneläkettä tai sitä vastaavia muita asuinmaahan sidottuja eläkkeitä ei tietääkseni mikään muukaan valtio maksa ulkomailla asuville. Pohjoismaat maksoivat, mutta siirtyivät samaan tapaan kuin yleisesti vallitsee. Suomi oli poikkeus pitkään, kun Ruotsikin lopetti sen maksamisen useita vuosia ennen Suomea.
Työeläkkeethän, jotka ovat vakuutuspohjaisia ja yksityissektorin työeläkevakuutusyhtiöiden, työeläkekassojen tai työeläkesäätiöiden hoidossa, maksetaan asuinmaasta riippumatta kaikkialle, koska ne ovat henkilökohtaisia ja itse omalla työllään kerrytettyä. Niihin ei yhteisiä verorahojamme käytetä.- Anonyymi
Ulkomailla voi asua puoli vuotta ja toinen puoli vuotta Suomessa näin tekee moni suomalainen, joilla asunto Espanjassa, ja myös koti Suomessa.
- Anonyymi
upp
- Anonyymi
Kannatin!
- Anonyymi
Itse en allekirjoittanut.
Melkoisia perusteluja. Jos Australian tai USA:n rajalla meinaat sanoa, että aiot elää suomalaisella kansaneläkkeellä ilman muuta omaisuutta niin et pääse kentältä ulos vaan saat mennä takaisin.
Elää sillä työeläkkeellään ulkomailla. - Anonyymi
Kyllä kelan maksamat etuudet pääsääntöisesti kuuluu käyttää Suomessa, miinus ehkä joku viinanhakuristeily sillointällöin.
Ei pidä muuttaa ulkomaille, jos saa vaan kansaneläkettä.- Anonyymi
Tai sitten hakeutuu sen maan sosiaaliturvan piiriin missä asuu, ihan päivänselvää pitäs olla.
- Anonyymi
Poikkeuksena pitäisi olla terveydellisistä syistä esim,Espanjassa asuvat. Oli lehdessä erään pyörätuolissa istuvan henkilön haastattelu, että joutuu nyt muuttamaan takaisin Suomeen ja olemaan talvisin yksiönsä vankina,kun ei loskassa pysty etenemään pyörätuolilla. Lisäksi nostavat nyt asumistukea. Toinen oli muuttunut Espanjaan vaikean psoriasis vuoksi joka talvisin pahenee Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poikkeuksena pitäisi olla terveydellisistä syistä esim,Espanjassa asuvat. Oli lehdessä erään pyörätuolissa istuvan henkilön haastattelu, että joutuu nyt muuttamaan takaisin Suomeen ja olemaan talvisin yksiönsä vankina,kun ei loskassa pysty etenemään pyörätuolilla. Lisäksi nostavat nyt asumistukea. Toinen oli muuttunut Espanjaan vaikean psoriasis vuoksi joka talvisin pahenee Suomessa.
Sen toki ymmärtää, jos on hyvät perustelut, mutta ei sitä, että lähinnä vaan loisitaan siellä toisessa maassa ja veroja ei makseta Suomeen.
- Anonyymi
Työhä voitte vastailla noille ikäväpalstalaisille https://www.hs.fi/elama/art-2000011479374.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1674949Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121519
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211411Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91153Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40967Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298925- 151824
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747