Tekoälyn voisi laittaa hallintoon valvomaan kansalaisten hyvinvointia. Asukkaiden astrologinen kartta selityksineen ajettaisi tekoälyyn, joka muutenkin tietoisena henkilön elintavasta pystyisi erottamaan riskitekijät.
Arvelen, että kun saataisi ihmiset oikeille paikoille luonneidentiteetin perusteella, rikokset vähenisivät, koska ihmiset voisivat paremmin. Vai onko joku luonnonlaki sille, että ensin on saatava mahdollisimman paljon uhreja, että voidaan muuttaa jotakin?
Luotiase on vielä niin suuri taikaesine, että kun yksi hihhuli ampui useita Kampin ampumaradalla, tuli muutos aselakiin.
Täytyisi muistaa myös, että ensin asioille nauretaan. Sitten niitä vastustetaan, ja lopulta niitä pidetään itsestään selvyyksinä. Ja jos eläimen saa liikkumaan lyömällä, niin myös ihmisenkin ajattelemaan, nimittäin lopulta se menee siihen.
Epäilyttääkö? Ehkä siksi, koska ette ole lukeneet, eikä ole koulussa opetettu, koska hallitus ei salli.
Mitä Seth Godin sanoi?
"Suurin epäonnistumisesi on asia, josta unelmoit osallistua, mutta et löytänyt rohkeutta tehdä.
Mitä vähemmän ihmiset tietävät, sitä enemmän he huutavat.
Elämän mahdollisuus on valita itse. Lakkaa odottamasta tulla valituksi; että joku antaa sinulle luvan. Lakkaa odottamasta jonkun sanovan, että olet virallisesti pätevä, ja valitse itsesi.
Opi lakkaamatta. Opi "koodaamaan", kirjoittamaan vakuuttavasti, tuomaan esiin tiimisi parhaat puolet, löytämään vajaakäytössä olevia resursseja, ja havaitsemaan malleja.
Tavoitteena ei ole piirtää paikannuskaavioita ja ilmoittaa, että olet erottanut tuotteesi muista. Mahdollisuus on todella luoda jotain, josta ihmiset päättävät puhua, riippumatta siitä, mitä kilpailija tekee.
Meillä on velvollisuus muuttaa sääntöjä, nostaa rimaa, pelata erilaista peliä paremmin, kuin kenelläkään on uskoa ajatella sen olevan mahdollista.
Meidän on mentävä laatua pidemmälle, ja etsiä merkittävää, yhdistettyä ja uutta.
Väärässä olemisen hinta on pienempi, kuin tekemättä jättämisen hinta
Ennen kuin viipaloitu leipä keksittiin 1910-luvulla, ihmettelen, mitä he sanoivat?
Asia viipaloidun leivän keksinnössä on se, että ensimmäisten 15 vuoden aikana sen jälkeen, kun viipaloitu leipä oli saatavilla, kukaan ei ostanut sitä.
Ennen kuin eräs kaveri tuli mukaan, ja keksi kuinka levittää ajatusta viipaloidusta leivästä, kukaan ei halunnut sitä.
Että viipaloidun leivän menestys... ei aina ole kiinni siitä, millainen patentti tai millainen tehdas, kyse on siitä, saatko ideasi levitettyä vai et.
Olen todella kiinnostunut ihmisistä, joilla on jotain sanottavaa, muutos, jonka he haluavat tehdä, eivätkä ymmärrä miksi he eivät voi saada sitä leviämään.
Melkein jokaisen suuren, rohkean tai kauniin asian kulttuurissamme on luonut joku, joka ei tehnyt sitä rahasta.
Suuri voitto on, kun kieltäydyt tyytymästä keskinkertaiseen."
Tekoälysta apua
11
114
Vastaukset
- Anonyymi
Mistä sain idean?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011340142.html
– Jo malminetsintävaiheessa ottaisin kontaktia paikallisiin. Kävisin paikallismedian, kunnanhallinnon, maanomistajat ja yhdistykset läpi. Tutkimusalueella asukkaiden kanssa keskusteltaisiin ovelta ovelle ja kutsuttaisiin kaikki yhteiseen tupailtaan. Tärkeimmät askeleet heti alussa ovat tiedon jakaminen, dialogin hakeminen ja yhdessä suunnittelu.- Anonyymi
Miksi juuri Malmilla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi juuri Malmilla?
Jos et ole opiskellut hypoteettisdeduktiivista hermeneutiikkaa, et ymmärrä.
- Anonyymi
"Asukkaiden astrologinen kartta selityksineen ajettaisi tekoälyyn, joka muutenkin tietoisena henkilön elintavasta pystyisi erottamaan riskitekijät." Mistä helvetistä teitä foliohattuisia idiootteja oikein sikiää ?
- Anonyymi
Rikitekijöitä voi arvioida ja astrologisen kartankin voi syöttää. En kuitenkaan usko, että astrologinen kartta olisi kovin hyvä selittäjä riskeille. Sen sijaan aiempi väkivaltainen käytös on erittäin hyvä ennuste tulevalle käytökselle.
- Anonyymi
"Mistä helvetistä teitä foliohattuisia idiootteja oikein sikiää ?"
Huomaatko mihin virheeseen sorrut? Sinut pitäisi siirtää kaltaisiesi joukkoon. Tälläkään saitilla ei ole mahista kieltää itselleen sopimattoman luonteen kommenttia.
- Anonyymi
Tuosta aiheesta on tehty elokuviakin.
Ilman tekoälyä ollaan saatu sähköskuuteille ja polkupyörille uusia sääntöjä, joten ei tämä järjestelmä ole ihan susi.
Sen sijaan ihmisten profilointia pidetään huonona asiana.
Olen itsekin miettinyt, olenko rasisti, jos vaihdan kadun puolta, kun vastaan tulee tietyllä tavalla käyttäytyvää ja pukeutunutta porukkaa, jonka osuus rikoksista on yliedustettua. Onko vara viisautta vai ei?- Anonyymi
Et ole rasisti. Ihmiset voi jakaa A1-C3 luokkiin terveyden mukaisesti. Toisekseen, sinulla pitäisi olla oikeus asua alueella sinulle sopivien luonteiden seurassa.
Jako on:
jänis-vuohi-sika
koira-hevonen-tiikeri
ja
härkä-kukko-käärme
rotta-lohikäärme-apina
Kun noista vetää suoran linjan alas seuraavaan, saadaan rakkausuhteet. Tämä pitäisi opettaa koulussa.
- Anonyymi
Seuraava kysymys luonteeseen viitaten onkin, että missä ihmisten yksilölliset etuajooikeudet? Kaikki oikeudet perustuu kansalaisoikeuksiin - sama kaikille. Miksi hemmetissä? Ollaanko me eläimiä?!
Oikeuksia pitäisi jakaa yksilöllistenkin tarpeiden mukaan. Toiset tarvii enemmän yhtä, toiset vähemmän.
Kylmyyttä tai kuumuutta pääsee kyllä pakoon, mutta vain jos on rahaa.
Jokaisella eläimelläkin on oma luonteensa.- Anonyymi
Sekoitat tarpeen ja halun.
Ihmisten perustarpeet ovat samanlaiset ja ne voidaan tyydyttää samalla tavalla
Sen sijaan halut ovat erilaisia ja ihmiset tyydyttävät niitä kykyjensä mukaan. Halut menevät helposti ristiin ja osa niistä on sellisia, että niitä ei pidäkään toteuttaa.
Oikeudet ovat monimutkainen asia koska yhden oikeudesta tulee helposti toiosen velvollisuus. Yleensä oikeuksista puhuvat eivät ole valmiita hyväksymään itselleen velvollisuuksia.
Esimerkiksi joku voi katsoa oikeudekseen tulla muiden elättämäksi, vaikka ei itse katso velvollisuudekseen elättää muita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekoitat tarpeen ja halun.
Ihmisten perustarpeet ovat samanlaiset ja ne voidaan tyydyttää samalla tavalla
Sen sijaan halut ovat erilaisia ja ihmiset tyydyttävät niitä kykyjensä mukaan. Halut menevät helposti ristiin ja osa niistä on sellisia, että niitä ei pidäkään toteuttaa.
Oikeudet ovat monimutkainen asia koska yhden oikeudesta tulee helposti toiosen velvollisuus. Yleensä oikeuksista puhuvat eivät ole valmiita hyväksymään itselleen velvollisuuksia.
Esimerkiksi joku voi katsoa oikeudekseen tulla muiden elättämäksi, vaikka ei itse katso velvollisuudekseen elättää muita.Oho, asiallinen vastaus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä19611801- 298194
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.586216Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1715146- 434912
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai474480Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1164383- 1183865
- 813353
- 511877