"Ravintolaan on haussa tällä hetkellä yksi ravintolapäällikkö, yksi apulaisravintolapäällikkö sekä kymmenen vuoropäällikköä kokoaikaisiin työsuhteisiin.
Elokuussa alkaa myös rekrytointi 50 ravintolatyöntekijän tehtävään, joihin voi hakea sekä kokoaikaiseen että osa-aikaiseen työsuhteeseen."
Aika paljon tarvitaan työntekijöitä.
Toinen mielenkiinto on tulevien duunareiden työmatkat.
Julkisilla sinne pääsee todella huonosti ja pääsääntöisesti ei ollenkaan.
Savonlinnan McDonalds avataan arviolta marraskuussa. Ravintola palkkaa 60 työntekijää
55
667
Vastaukset
- Anonyymi
kene syö kallis hampuri oma kasvi maa sieltä ruoka
- Anonyymi
Pääsee Vihavaisen Taksi Uudella Paliautolla Man Tokmannin Liikekeskukseen Valmistuvan Mäkkäriin Marraskuussa 2025
- Anonyymi
Miksi Ei Pääse Savonlinnan Paikallisliikenteen Linjalla 4 Mäkkärin Parkkipaikalle Valmistuvan Mäkkäriin Marraskuussa 2025
- Anonyymi
Toivotaan ettei käy ohrasesti kuten Gigantille ja ex Mäkkärille ja muille käynyt Savonlinnassa
- Anonyymi
Jos tuo on totta, niin onhan tehty suuruudenhullut laskelmat.
- Anonyymi
Jula Laajentaa Savonlinnaan K-Raudan Taakse Kaavoitetun Tontille Jula Tekee Paalua Savonlinnaan Vuoden Aikana 2025 Perustaa Kaupan Nojanmaahan K-Raudan Taakse Kaavoitetun Tyhjälle Liikerakennustontille
- Anonyymi
Tekee Palua
- Anonyymi
Duunareiden työmatkat ovat täysin samanlaiset, mitä viereisien liikkeiden työntekijöiden: Tokmanni, Rusta, Jysk, K-Rauta. Missä ongelma? Jos Savonlinnan kokoisessa kaupungissa ei pääse työmaalle, niin sitten ei ole kykenevä tekemään yhtikäs mitään muutenkaan.
- Anonyymi
Mäkkärin työntekijöissä on usein alaikäisiä, niin tuskin autolla kurvaavat paikalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mäkkärin työntekijöissä on usein alaikäisiä, niin tuskin autolla kurvaavat paikalle.
Prisman nurkille pääsee bussilla. Siitä on 300 metriä mäkkäriin kävellen, että ei luulisi olevan ongelma. Vai pitääkö kuljetus olla ovelle saakka, että voi töitä tehdä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Prisman nurkille pääsee bussilla. Siitä on 300 metriä mäkkäriin kävellen, että ei luulisi olevan ongelma. Vai pitääkö kuljetus olla ovelle saakka, että voi töitä tehdä?
Bussilla pääsee arkipäivisin ja klo 17 asti silloinkin eli tuskin monikaan työvuoro käy yksiin paikallisliikenteen kanssa.
Se on oikeasti iso ongelma Savonlinnassa ettei ole toimivia julkisia yhteyksiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bussilla pääsee arkipäivisin ja klo 17 asti silloinkin eli tuskin monikaan työvuoro käy yksiin paikallisliikenteen kanssa.
Se on oikeasti iso ongelma Savonlinnassa ettei ole toimivia julkisia yhteyksiä.Onhan tuolla Hesessäkin työntekijöitä riittänyt ja tuskin kaikilla varaa asua keskustassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan tuolla Hesessäkin työntekijöitä riittänyt ja tuskin kaikilla varaa asua keskustassa.
Mikä tässä nyt on niin vaikea ymmärtää, että nuorten on oikeasti vaikea kulkea tuonne peräpellolle ilman julkisia, kun kaikki eivät asu Kyrönsalmen itäpuolella.
Kesällä kyllä pyörällä pääsee, mutta lähteekö talvella iltavuorosta pimeässä polkemaan.
Hese ei taida kovinkaan montaa nuorta työllistää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Prisman nurkille pääsee bussilla. Siitä on 300 metriä mäkkäriin kävellen, että ei luulisi olevan ongelma. Vai pitääkö kuljetus olla ovelle saakka, että voi töitä tehdä?
No heh. Viimeinen bussi ARKIpäivisin lähtee Nojanmaasta klo. 18.55
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No heh. Viimeinen bussi ARKIpäivisin lähtee Nojanmaasta klo. 18.55
Luonnollisesti he eivät pyri Mäkkäriin töihin, jotka sinne eivät pääse liikkumaan. Uskon, että mäkkäri löytää tekijät, aivan kuten kaikki muutkin ravintolat ovat löytäneet. En ymmärrä tätä valitusta sijainnista tuolta kannalta. Alueen muissakin liikkeissä käy työntekijöitä.

Tunnut tietävän asian paremmin kuin me muut, mutta kuinka selität sen ettei riitä tällä hetkellä työntekijät ravintoloissa vaikka luulet näin olevan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnut tietävän asian paremmin kuin me muut, mutta kuinka selität sen ettei riitä tällä hetkellä työntekijät ravintoloissa vaikka luulet näin olevan.
No tämä on varmasti ravintolan ongelma, ei minun. Missään en ole lukenut, että mäkkäri ei ole löytänyt tekijöitä ja uskon, että tekijät löytyvät. Tuskin se nyt siitä kiinni jää, että pääseekö joku alaikäinen bussilla lähelle vai ei..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tämä on varmasti ravintolan ongelma, ei minun. Missään en ole lukenut, että mäkkäri ei ole löytänyt tekijöitä ja uskon, että tekijät löytyvät. Tuskin se nyt siitä kiinni jää, että pääseekö joku alaikäinen bussilla lähelle vai ei..
Työntekijöistä viis, mutta mistä ja millä asiakkaat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bussilla pääsee arkipäivisin ja klo 17 asti silloinkin eli tuskin monikaan työvuoro käy yksiin paikallisliikenteen kanssa.
Se on oikeasti iso ongelma Savonlinnassa ettei ole toimivia julkisia yhteyksiä.Se on halvatun iso syy myös siihen, ettei ketään kiinnosta muuttaa Savonlinnaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työntekijöistä viis, mutta mistä ja millä asiakkaat?
Sen aika näyttää. Kyllähän Nojanmaassa on käytännössä kaikki Savonlinnan merkittävimmät ostospaikat pienellä alueella, että Mäkkärin ympärillä liikkuu ihmisiä koko ajan. Suhteellisen lähellä on ammattikoulu, sekä Mertalan koulu jne. Sitten osa asiakkaista liikkuu autolla, joten sijainnilla ei väliä.
Mäkkäri ei avaa ensimmäistä liiketilaansa, että kyllä heillä joku selkeä peruste on liikepaikalla. Me vaan ollaan kaupungissa totuttu siihen, että kaikki ruokapaikat pitäisi ahtaa keskustaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen aika näyttää. Kyllähän Nojanmaassa on käytännössä kaikki Savonlinnan merkittävimmät ostospaikat pienellä alueella, että Mäkkärin ympärillä liikkuu ihmisiä koko ajan. Suhteellisen lähellä on ammattikoulu, sekä Mertalan koulu jne. Sitten osa asiakkaista liikkuu autolla, joten sijainnilla ei väliä.
Mäkkäri ei avaa ensimmäistä liiketilaansa, että kyllä heillä joku selkeä peruste on liikepaikalla. Me vaan ollaan kaupungissa totuttu siihen, että kaikki ruokapaikat pitäisi ahtaa keskustaan.Mahtaako peruskoululainen lähteä mäkkäriin, koska matka on kuitenkin aika pitkä, ellei asu smurffikylän itälaidalla. Mopolla pääsee, mutta peruskoulussa ei mopoa ole kovin monella.
Amis, no monella on auto ja kavereita kyytiin. Ruokatauko on 45min ja siinä ajassa ehtii. Jos myöhästyy, niin ei sillä ole mitään merkitystä.
Kun eka kerran kuulin mäkkärin sijoituspaikasta, niin ihmettelin asiaa. Mäkkärin täytyy tietää jotain paremmin kuin minun. Se, että minä en jotain tiedä ei ole yllätys, koska olen muuttanut Savonlinnaan takaisin 2013.
Toivotaan, että asiakkaat löytää ja pääsee mäkkäriin suurin joukoin, koska emme tarvitse lisää tyhjiä liiketiloja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työntekijöistä viis, mutta mistä ja millä asiakkaat?
Olen jo sitä ikäluokkaa, että muista elävästi, kun S-ryhmä suunnitteli Prisman rakentamista Nojanmaahan. Ihmiset kauhistelivat, että kuka sinne niin syrjään menee kauppaan asiakkaaksi. Ei voi hölmömpään paikkaan kauppa tulla, mutta on tuolla jokunen ihminen käynyt, kun on näinkin pitkään ollut pystyssä ja äskenkin parkkipaikat liki täysiä.
Nykypäivää on kauppakeskittymät ja ne eivät sijaitse keskustoissa. Katsokaa ja käykää muissa kaupungeissa tutustumassa. Siellä on sitten myös näitä pikaruokaloita, koska siellä missä ihmisiä liikkuu, niin niistä tietty prosentti käy myös syömässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen jo sitä ikäluokkaa, että muista elävästi, kun S-ryhmä suunnitteli Prisman rakentamista Nojanmaahan. Ihmiset kauhistelivat, että kuka sinne niin syrjään menee kauppaan asiakkaaksi. Ei voi hölmömpään paikkaan kauppa tulla, mutta on tuolla jokunen ihminen käynyt, kun on näinkin pitkään ollut pystyssä ja äskenkin parkkipaikat liki täysiä.
Nykypäivää on kauppakeskittymät ja ne eivät sijaitse keskustoissa. Katsokaa ja käykää muissa kaupungeissa tutustumassa. Siellä on sitten myös näitä pikaruokaloita, koska siellä missä ihmisiä liikkuu, niin niistä tietty prosentti käy myös syömässä.Muistan minäkin Hankkijan kaaripeltihallin nykyisen Prisman paikalla.
Savonlinnassa kauppa ja palvelut keskittyvät itäpuolelle kaupunkia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen jo sitä ikäluokkaa, että muista elävästi, kun S-ryhmä suunnitteli Prisman rakentamista Nojanmaahan. Ihmiset kauhistelivat, että kuka sinne niin syrjään menee kauppaan asiakkaaksi. Ei voi hölmömpään paikkaan kauppa tulla, mutta on tuolla jokunen ihminen käynyt, kun on näinkin pitkään ollut pystyssä ja äskenkin parkkipaikat liki täysiä.
Nykypäivää on kauppakeskittymät ja ne eivät sijaitse keskustoissa. Katsokaa ja käykää muissa kaupungeissa tutustumassa. Siellä on sitten myös näitä pikaruokaloita, koska siellä missä ihmisiä liikkuu, niin niistä tietty prosentti käy myös syömässä.Minä liityin heti avajaisissa jäseneksi ja silloin oli 300 markkaa jäsenmaksu, niin kyllä jaksoi kaikki kommentoida mitä järkeä maksaa kauppaan jostain jäsenyydestä.
Pitivät oikein puheita minulle, että mitä ihmettä olen mennyt maksamaan, että saan mennä ostoksille ja muut käy ilmaiseksi ilman korttia ostoksilla jne.
Bonusta on kilahdellut melko kivasti vuosien saatossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä liityin heti avajaisissa jäseneksi ja silloin oli 300 markkaa jäsenmaksu, niin kyllä jaksoi kaikki kommentoida mitä järkeä maksaa kauppaan jostain jäsenyydestä.
Pitivät oikein puheita minulle, että mitä ihmettä olen mennyt maksamaan, että saan mennä ostoksille ja muut käy ilmaiseksi ilman korttia ostoksilla jne.
Bonusta on kilahdellut melko kivasti vuosien saatossa.Joskus markka-aikaan liityin minäkin ja aikoinaan tuli S-liikkeissä asioituakin. Nykyään asioinnit ovat jääneet muutamaan kertaan vuodessa, siihen on monia syitä, eikä niistä tässä enempiä.
Kallis systeemi, jonka asiakkaat maksavat. Bonukset tulevat ylihinnoitelluista tuotteista, bensan hinta selkein esimerkki. Bonusta jopa 5 senttiä litralta, vaan kun se litrahinta on lähes aina sen 5 senttiä kalliimpi. Mitä järkeä...? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joskus markka-aikaan liityin minäkin ja aikoinaan tuli S-liikkeissä asioituakin. Nykyään asioinnit ovat jääneet muutamaan kertaan vuodessa, siihen on monia syitä, eikä niistä tässä enempiä.
Kallis systeemi, jonka asiakkaat maksavat. Bonukset tulevat ylihinnoitelluista tuotteista, bensan hinta selkein esimerkki. Bonusta jopa 5 senttiä litralta, vaan kun se litrahinta on lähes aina sen 5 senttiä kalliimpi. Mitä järkeä...?Ei kyllä ole ylihintaa muussa kuin polttoaineen kohdalla ja välillä sekin halvempaa kuin kuin muilla.
- Anonyymi
Mäkeissä käydään autoilla ja asiakkaat ovat enempi nuorempaa porukkaa. Vaikea kuvitella mistä se nuoriso tulisi, joka työllistäisi tuollaisen määrän ihmisiä.
Mäkissä kävin joskus kolme-nelikymppisenä minäkin lastenkinkanssa, mutta enää sinne ei ole mitään asiaa. Eikä ole ollut aikoihin...- Anonyymi
Lisäänpä vielä; Asuttu 8 v Savonlinnassa ja tasan yhden kerran käyty hesessä 5 v sitten.
- Anonyymi
Ikea Tulisi Kartanonväylän Päätyyn
- Anonyymi
Kuka menee jonnekin kauas pellolle syömään mäkkäriruokaa?
- Anonyymi
Varmaan samat jotka käy siellä olevissa kaupoissa?
- Anonyymi
Vähä tupsu kylä suuriin markkinoihin, CIA.
- Anonyymi
Mäkkärit ovat tyypillisesti auki 24/7 ja nuoret sekä nuoret aikuiset (myös perheineen) käyvät niissä enimmäkseen omilla autoillaan. Nojanmaan liikkeet sulkevat ovensa 18-19-20 ja Prismakin menee kiinni 21-22. Toisekseen Prisma ei ole edes mäkkärin vieressä.
Onneton paikallisliikenne loppuu koulupäivinäkin aikaisin, eikä Nojanmaahan kulje ensimmäistäkään la-su 🚌- vuoroa
Kun liikkeet menevät kiinni, niin koko alue hiljenee täysin ja Savonlinnan ikärakennetta miettiessäni ihmettelenkin mistä ihmeestä ne mäkin asiakkaat tulevat....
Enivei, onnea ja menestystä tulevalle franchising-yrittäjälle. - Anonyymi
Pitäisi Päästä Kolmos Bussilla Haka-Alueelta Mäkkäriin Ja Kolmos Bussi Jatkuu Pihlajaniemelle Asti
- Anonyymi
Niin pitäisi, mutta mäkkärin asiakkaita palvellakseen se vaatisi bussivuoroja 1/2 tunnin välein ainakin klo 24. asti.
- Anonyymi
Mäkkärit ovat tyypillisesti auki 24/7 ja nuoret sekä nuoret aikuiset (myös perheineen) käyvät niissä enimmäkseen omilla autoillaan. Nojanmaan liikkeet sulkevat ovensa 18-19-20 ja Prismakin menee kiinni 21-22. Toisekseen Prisma ei ole edes mäkkärin vieressä.
Onneton paikallisliikenne loppuu koulupäivinäkin aikaisin, eikä Nojanmaahan kulje ensimmäistäkään la-su 🚌- vuoroa
Kun liikkeet menevät kiinni, niin koko alue hiljenee täysin ja Savonlinnan ikärakennetta miettiessäni ihmettelenkin mistä ihmeestä ne mäkin asiakkaat tulevat....
Enivei, onnea ja menestystä tulevalle franchising-yrittäjälle. Pääsee Linjalla Kakkosella Ja Linjalla Kolmosella Ja Linja Ykkösellä Ja Linjalla Nelosella Ja Viitos Linjalla Mäkkäriin Aukee Marraskuussa Uusi Mc Donalds Nojanmaa Savonlinna 2026
- Anonyymi
Joo
- Anonyymi
lisää vero varoja paikallis liikenteeseen että pääsee mäkkäriin syömään
- Anonyymi
Helvetin Engemit tulee vuonna 2027 kartanoväylälle mäkkärin viereen . Helppo sit pä
Harrikalla ajaa luukulle ottaa sen lasten aterian . Jeeeeeeeeeee - Anonyymi
Kolmosella 3 Pääsee Mäkkäriin 2025 Marraskuussa Aukee MC Donalds NOJANMAA
- Anonyymi
Aina on urpot itkemässä että miksi ei tule keskustaan. Tämä uusi mcdonalds on valtatien varressa ja siinä asioivat vaikka kaupungin läpi ajavat ohikulkijat, ammattiautoilijat jonnet mopoilla ja varmasti nuoriso polkupyörillä. Joku linja-autolla kulkeva hampaaton mummo ei siellä kuitenkaan käy joten olisi ihan typerää laittaa keskustaan. Ja jos ei ole varaa autoon niin ei ole varaa noutoruokaankaan. Ohikulkijat eivät muutenkaan jaksa lähteä keskustaan sompailemaan ja etsimään parkkipaikkaa. Valtatien varressa paras ja helpoin
- Anonyymi
Toivotaan, että olet oikeassa. Varallisuudesta mieleen, että mäkeissä käyvä porukka on enimmäkseeen hyvätuloisia, alle keski-ikäisiä ihmisiä. Riittääkö asiakaskunta, se jää nähtäväksi.
Voihan siellä työllistyä jopa 60 ihmistä, mutta satavarmasti he eivät työllisty täyspäiväisesti.
Mopoilla ja fillareilla liikkuvat ovat muuten talviaikaan vähissä...
- Anonyymi
Helvetin Engemit tulee vuonna 2027 kartanoväylälle mäkkärin viereen . Helppo sit pä
Harrikalla ajaa luukulle ottaa King Max Hampurilaisten Marraskuussa Avautuu Uusi Mäkkäri Nojanmaan Liikekeskukseen Kartanonväylä 5 Rustan ja Jyskin Vastapäätä Tontille 2025 - Anonyymi
Kyllä
- Anonyymi
Pääseekö Linjalla 4 Mäkkärin Pysäkille Marraskuussa Aukee McDonald's Nojanmaa 2025 Mummo Menee linja-autolla Mäkkäriin Marraskuussa Avautuu McDonald's Savonlinna
- Anonyymi
Tuliisi
- AnonyymiUUSI
Karjalantien Entinen Scanburgerin Tyttö Anni Riikonen Tulee Mäkkäriin Töihin 2025 Marraskussa Aukee Mc Donalds Nojanmaa Kartanonväylä 5
- AnonyymiUUSI
rakentaneet omat liikerakennuksensa alueelle. Tämän vuoden aikana alueen keskelle on vielä tulossa McDonald's.
- AnonyymiUUSI
Imatran Mäkkäristä Siirtyy 60 Työntekijää Kartanonväylän Avauttuvan Mäkkäriin Marraskuussa 2025
- AnonyymiUUSI
Tämä on monille liian pitkä matka, etenkin, kun mahdolliset ostokset olisi saatava vietyä kotiin. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Nojanmaantien ja Alasuontien varrella.
- AnonyymiUUSI
Mäkin eväät syödään enimmäkseen paikan päällä - joko siellä sisällä, tai autossa.
- AnonyymiUUSI
Yhteensä 12 päällikköä.
Päälliköiden paikka.- AnonyymiUUSI
Mäkin päälliköt ovat "päälliköitä".
- AnonyymiUUSI
Pittäähän päälliköitä olla.
Mäkkärissä voisi olla vaikka kaikki päälliköitä. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Pittäähän päälliköitä olla.
Mäkkärissä voisi olla vaikka kaikki päälliköitä.Heh. Myös SOL Palvelujen "työnjohtajat" ovat siivoojien tuuraajia.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1488168Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.323260Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole4052431Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh372086Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422891885Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1681799- 201680
- 241505
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘231334- 1001279