Suurin osa heistä on ihmesakkia. Taitavat olla juurikkaat (lapset) asialla? Useimmat kirjoitukset sisältävät yhden tai muutaman sanan. Se yksi tai muutama sanakin on usein virheellisesti kirjoitettu.
Jos kirjoittajat ovat tosiaankin vanhoillislestadiolaisia, he vaikuttavat kovin sivistymättömältä porukalta. Lienevätkö he käyneet edes peruskoulua? Sitä luokkaa on kirjoitusten taso, pelkkää räkyttämistä.
Jos kirjoittajat ovat tosiaankin vanhoillislestadiolaisia, he vaikuttavat kovin sivistymättömältä porukalta. Lienevätkö he käyneet edes peruskoulua? Sitä luokkaa on kirjoitusten taso, pelkkää räkyttämistä.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kirjoituksista päätellen melko vähän, mutta on täällä vl:tenkin kirjoituksia.
Hihhulit eivät saa kirjoitella yleisöosastoihin
Samaa olen miettinyt. En tunnista näistä kirjoituksista lestadiolaisten puhetapaa. Lestadiolaiset työkaverini ovat asiallisia ja huomaavaisia. Täällä äänessä on joku muu sakki
Lestat ovat vain ihan tekopyhiä. Heidän uskonsa on se ainut ja oikea.
Olen kuullut, etteivät vanhoillislestadiolaiset pidä muita uskovaisia oikeina uskovaisina. He ovat omasta mielestään ainoita oikeita uskovaisia. Edesmennyt äitini, joka oli uskovainen, yritettiin käännyttää vanhoillislestadiolaiseksi.
Kuitenkin hän sanoi vanhoillislestadiolaisille, että hän on jo uskovainen. Ja hän uskoo Jeesukseen. Vanhoillislestadiolaiset eivät pitäneet äitiäni oikeana uskovaisena, vaan he yrittivät tuputtaa omaa uskoaan hänelle.
Tiedän joitakin vanhoillislestadiolaisia. He ainakin ovat olleet asiallisia. Kuitenkin heissäkin, kuten muissakin ihmisissä, on todennäköisesti hyviä ja pahoja ihmisiä.
Itse kuulun kansankirkkoon niin kuin useimmat suomalaisista. Olen myös uskovainen. En ole vanhoillislestadiolainen enkä kuulu mihinkään muuhunkaan lahkoon.
Vanhoillislestadiolaiset kuuluvat yleensä myös kansankirkkoon. LIsäksi heillä on Rauhanyhdistyksensä. Ja he käyvät Suviseuroilla.
Mennäänpä varsinaiseen kysymykseen. Kirjoittavatko täällä vanhoillislestadiolaiset? Sitä on vaikea tietää, koska lähes jokainen kirjoittaa nimettömänä.
Oletan kuitenkin, että monet tänne kirjoittaneet henkilöt ovat leikinlaskijoita. On toki joukossa varmaan asiallisiakin kirjoittajia. Ymmärrän huumoria, mutta jos vain räkytetään, en pidä sitä huumorina.
Minä olen oikeasti vl enkä räksytä. Jaan kokemuksesi palstan tasosta - pääosin erittäin matala. Olen käynyt täällä ensi kerran jo vuosia sitten ja kun pitkän tauon jälkeen palaa katsomaan, voi laadun todeta olevan sama. Suurin osa räksyttäjistä on selvästi muita kuin vl:ia, osa voi kuitenkin olla oikeastikin vl:ia. Keskusteluista löytyy syvällisempääkin pohdintaa ja jokainen voi huolehtia vain omista kirjoituksistaan. Olen huomannut, että jos itse pysyy asialinjalla, voi keskustelukumppanikin antautua räksyttämisestä oikeaan keskusteluun.
Miten lesta nuoret kestää tuommoisessa lahkossa? Siinä lahkossa on paljon lasten hyväksi käyttöjä, Ja miksi ei niitä tutkita?
Aihetta on tutkittu, ks. Johanna Hurtigin tutkimus. Ei ole mitenkään osoitettu, että hyväksikäyttöä olisi enemmän vl-liikkeessä kuin muualla, mutta ennen ko. tutkimuksen aiheuttamaa kohua hyväksikäytöistä oli jätetty tekemättä rikosilmoituksia. Tilanne saattaa olla muuttunut tutkimuksen julkaisun jälkeen.
Siksi meitä vl-uskovaisia kirjoittelee täällä, koska ei voi muualla sanoa mitä ajattelee esim. Hoitokokouksista.
Mitä tarkoittaa? "Hoitokokous."
Hoitosuunnitelman laatimiskokousta, voi olla lääkäri ja hoitajia.
Lukemani perusteella arvelen, että kirjoituksista ehkä 1 % on vl:ien kirjoittamaa. Olen itse vl ja tunnistan tyylin. Pääasiassahan täällä kirjoitetaan vl:sta tavalla, joka täyttäisi rikoksen tunnusmerkit. Kuka muu ryhmä saa tuollaista vihapuhetta? Olisi hyvä, kun osattaisiin käydä asiallista keskustelua, mutta ei liene mahdollista.
daavid käy täällä kirjoittelemassa se haluaa tuhota vl uskon
Dr daacid edward alias harri anti kristus
hoito kokoukset
Kananavat on nyt suljettu ettei kukaan tietäs kuka se on daavisin hammas on kipee
daavidin
siltä puuttuu yksi etu hammas
1% ehkä aitoja vl:iä loput ex-vl:iä ja muita.
Eihän lessut saa kirjoittaa yleisöosastoihin
Niin noi jotkut puhujat ainaki saarnaa synniksi täälä olemisen.Tai ainaki osallistumasta keskusteluun.
onhan tämä turvalkisempi paikka kun seura kunta illat jota johtaa paholainen aina pyytämässä puheen vuoroa ja oikeat asiat jää käsittelemättä jos vähänkään epäröit paikalla sanoa jonkun tärkeän asian se on valmiina pyytämässä puheen vuoroa
Ja joa ei ole kavereita tänne voi hyvin tulla kertomaan
jos
Sen takia nämä ovat
paholainen estää ettei tänne tultas kertomaan kun se pelkää paljastuvansa
se pitää kyllä rajata ketkä saa tulla tänne kirjottelemaan
esim hoito miehet eivät saa lukea näitä viestejä
Varmaan jotenkin hyvin voinnin mukaan
Palstalle tarvitaan omat järjestyksen valvojat jos täällä esim alkaa levittää lestadiolaisia oppia voi potkia pellolle
palsta henki määrää mitä tällä kirjoitetaan jos ei pysy totuudessa voi poistua
Harvemmin palstalaiset käy seuroissa vaikka ovatkin terve tulleita kuuntelemaan meidän juttuja
kyllä se enemminkin niin menee et tää palsta on vieraan varainen kaikille ja kohtelias
Jälkimmäinen
Mutta jos on paljon asiaa