Jos nyt voisit lähteä reissuun minne tahansa, mihin haluaisit lähteä? Itselläni unelmien lomakohteina ovat Pohjois-Korea ja Valko-Venäjä. Valko-Venäjälle sentään pääsee tälläkin hetkellä, vaikka vähän järjestelyjä vaatiikin. Pohjois-Koreaan hivenen hankalammin, kun koko maa on edelleen suljettu turisteilta.
Suomen Ulkoministeriö ei ihan ensimmäisenä liputa näihin maihin matkustamista, mutta toivottavasti maailmantilanne muuttuu jossain kohtaa ja voimme palata normaaliin arkeen. Miettikää sitä pivää, jos Finnair Euroopan ensimmäisenä lentoyhtiönä aloittaa suorat lennot Pohjois-Korean Pjongjangiin. Näkisin potentiaalia turismiin, kunhan kohdemaa avaa rajansa.
Unelmiesi lomakohde?
10
138
Vastaukset
- Anonyymi
Kiinnostasi extreme turismi itäukrainaan. Siellä olisi maaperässä paljon kaikkea jänskää löydettävää.
- Anonyymi
Kuulostaa hivenen vaaralliselta matkakohteelta. Ei olisi arvannut, että porilaisten unelmien lomakohteet omieni lisäksi ovat Gaza ja Itä-Ukraina. Näyttää siltä, että minä olen yllättäen normaalimmasta päästä, kun haaveilen matkasta maihin, joissa mitä todennäköisimmin ei ole kuolemanvaaraa.
- Anonyymi
Minä lähtisin Raumalle. Raumalla on Villa Tallbo ja suomen parasta lapskoussia.👍
- Anonyymi
Rauma tosiaan. Raumalla on myös bussiasema, toivottavasti joskus.
- Anonyymi
Rauman kaupungille toivomus, voisitteko poistaa ne tyhmät töyssyt siitä Nortamonkadulta koko matkalta mistä bussit kulkee läpi keskustan. Siksi koska jos istuu bussissa lähempänä taka akselia niin töyssy on peräosassa niin raju että lentää jakkaralta lattialle.
- Anonyymi
Ei voi poistaa.Sori siitä.
T:Rauman kaupunk - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei voi poistaa.Sori siitä.
T:Rauman kaupunkPorin kaupunki saisi olla yhtä aktiivinen tässä ketjussa kuin Rauman kaupunki. Rauan kaupunki vastaa kommenttiin keskellä yötä alle tunnissa, Porin kaupungin edustajien kommentteja ei Suomi24 Pori-foorumilla juuri nähdä.
- Anonyymi
Miksi lähteä mihinkään kun täällä on todella upea kesä, lämpöä mukavasti ja näyttäisi jatkuvankin.
Olisipa nämä kelit ympäri vuoden, todella hienoa olla ulkona ja nauttia kesästä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380