Skuutti onnettomuus

Anonyymi-ap

Taas kaksi tyttöä saman pelin päällä, kylmästi auton eteen nii kuin pyörälijätkin vaikka olisi väistämismerkki kun on tottunut siihen että minä ensin välittämättä muista, ei mitään rotia, kyllä nykyaikana välinpitämättömyyden jäljiltä liian monta kuolintapausta ja sen lisäksi monia sairaalareissuja jotka kuluttavat terveydenhoidon resursseja, lisänä poliisi työ. Niin autollakin turhan paljon jatkuvia kolareita, ympäriajoja suorillakin teillä suurilla ylinopeuksilla ja mitään tunnontuskia ei taida olla ja moni ajanut vielä päihteissä. Pelottaa itseä ajella näiden vastuuttomien joukossa.

25

503

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ylen eka uutisoinnissa poliisin ilmoitettiin pitävän selvänä autoilijan syyttömyttä.

      Yle toka uutisoinnissa ilmenee poliisin ruvenneenkin vänkäämäämään myös autoilijaa syylliseksi.

      Miksinäin?
      Ohjeet tietenkin ylemmältä taholta varmistaa, että törkeästi lakeja rikkoneet skuuttailijatytöt saadaan autoilijan liikennevakuutuksen piiriin.
      Näinhän on tehty iät ajat pyöräiilijöiden ja jalankulkijoiden kohdalla.

      Miksi pyöräilijöille ja muilla kevyillä liikennevälineillä liikkuville ei vaadita liikennevakuuutuksen ottamista/maksamista?

      Omalla kohdalla pyöräilijä ajoi röyhkeästi ja todistetusti punaisia päin ja aiheutti kahden auton törmäyksen.
      Miten kävikään? Poliisi ja syyttäjä vänkäsivät tapauksen vaikeasti todistettavaksi ja vakuutusyhtiö hyväksyi kakistelematta tuomion.
      Omituista kyllä - vakuutusyhtiö erikseen ilmoitti ettei "syylliseksi" vängätyn autoilijan bonuksiin puututa!
      Pyöräilijöillä on siten todistetusti omat suojelulait EU-suomen liikenteessä - autoilijoiden kustantamana.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Jos autoilija ei saavu jokaiselle suojatielle erityistä varovaisuutta noudattaen, niin autoilija rikkoo tieliikennelakia.

        - Ajoneuvolla suojatietä lähestyttäessä on noudatettava erityistä varovaisuutta ja ajettava sellaisella nopeudella, että ajoneuvon voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä.

        Tuo velvoite pätee aina, vaikka ketään ei edes näy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää aina pysähtyä suojatien eteen, nousta autosta ja pälyillä ympärilleen, jos vaikka jostain joku kamikaze-lautailija ilmestyisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää aina pysähtyä suojatien eteen, nousta autosta ja pälyillä ympärilleen, jos vaikka jostain joku kamikaze-lautailija ilmestyisi.

        Eu-suomeen pitää palauttaa Autonomisen Suomen Tasavallan aikainen autoliikennettä koskeva tieliikennelaki; mies juoksemaan ja heiluttamaan punaista varoituslippua 15 metriä auton edellä.
        Muuten ei skuuttailijat ja polkupyöräilijät ole turvassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää aina pysähtyä suojatien eteen, nousta autosta ja pälyillä ympärilleen, jos vaikka jostain joku kamikaze-lautailija ilmestyisi.

        Pitää noudattaa liikennesääntöjä, eli tieliikennelakia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää noudattaa liikennesääntöjä, eli tieliikennelakia.

        Pitää pitää, mutta lainsäätäjän mukaan pitää myös huomioida se mahdollisuus, että kaikki eivät välttämättä kuitenkaan niin tee. Alla otteita hallituksen esityksestä ja tieliikennelaista asiaan liittyen.

        "Tieliikenteessä keskeiseksi katsotun luottamusperiaatteen mukaan liikennesääntöjä noudattavalla tienkäyttäjällä on pääsääntöisesti oikeus luottaa myös toisen tienkäyttäjän noudattavan liikennesääntöjä. Luottamusperiaatteen arviointiin liittyy keskeisesti tieliikenteen yleisiin periaatteisiin niin ikään lukeutuva ennakointivelvollisuus . Tienkäyttäjän tulee yleistä huolellisuusvelvollisuutta noudattaakseen tarkkailla ja ennakoida toisten tienkäyttäjien toimintaa ja sovittaa oma toimintansa tekemiensä havaintojen pohjalle. Luottamusperiaate edellyttää siten, että tienkäyttäjä sekä sopeuttaa oman toimintansa vallitseviin olosuhteisiin että tarkkailee toisten tienkäyttäjien toimintaa. Luottamusperiaatetta ei sovelleta, jos toisen tienkäyttäjän toiminnasta tai ominaisuuksista on havaittavissa, että toinen tienkäyttäjä ei tule noudattamaan liikennesääntöjä tai että toisen tienkäyttäjän kyvyt liikennesääntöjen noudattamiseen ovat tavanomaista alemmat."

        "Luottamusperiaatetta ei ole tietoisesti sisällytetty lakiin, ennakointivelvollisuus on. Tieliikennelainsäädännön noudattaminen on liikennekäyttäytymisen perusta, eikä siitä tarvitse erikseen säätää. Tienkäyttäjä ei kuitenkaan voi täysin sokeasti luottaa siihen, että toinen tienkäyttäjä noudattaa kaikissa tilanteissa liikennesääntöjä."

        "4 §
        Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus

        Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos autoilija ei saavu jokaiselle suojatielle erityistä varovaisuutta noudattaen, niin autoilija rikkoo tieliikennelakia.

        - Ajoneuvolla suojatietä lähestyttäessä on noudatettava erityistä varovaisuutta ja ajettava sellaisella nopeudella, että ajoneuvon voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä.

        Tuo velvoite pätee aina, vaikka ketään ei edes näy.

        amerikassa piti ennenmuinoin auto pysäyttää ja purkaa paloihin ettei häiritse nautoja

    • Anonyymi

      sitä sai mitä tyttö tilasi hyvä näin hölmö kun oli, olisi kiva tietää minkälaiset vanhemmat tuollaisella rassukalla oli.

      • Anonyymi

        Varmaan surusta aivan rikki ja elämä hajalla,
        (mieti vähän mitä kirjoittelet.)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan surusta aivan rikki ja elämä hajalla,
        (mieti vähän mitä kirjoittelet.)

        Ei asennevammaisilla mulkeroilla valitettavasti ole kykyä ajatella tuollaisia.

    • Anonyymi

      Kamala ja ikävä tapaus,
      miksi autoilijaa yritetään väkisin syyllistää,
      ja kaivaa suurennuslasilla syytöksiä?

      • Anonyymi

        Jos autoilija ei lähestynyt suojatietä erityistä varovaisuutta noudattaen, niin hän rikkoi lakia. Iso osa autoilijoista eivät näin tee ja rikkovat päivittäin lakia.

        "Ajoneuvolla suojatietä lähestyttäessä on noudatettava erityistä varovaisuutta ja ajettava sellaisella nopeudella, että ajoneuvon voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä."

        Tuo pätee aina, vaikka ketään ei olisi näkyvissä suojatien lähellä.

        Näin ammattiautoilijana voin sanoa kokemuksella,
        jota harvalla on,
        autoilijoissa on varmasti myös vikaa ,
        kuitenkin jalankulkijat,
        pyöräilijät,
        ja skuutilla ajavat,
        aiheuttavat ihan joka ainoa päivä enemmän vaaratilanteita,
        menevät punaisia päin ihan joka paikassa,
        tekevät ihan mitä sattuu,
        äkkäinäisiä käännöksiä ja tilanteita ,
        katsomatta mihinkään,
        ja ylittävät kadut mistä sattuu,
        mistä mikin johtuu,
        ei ole yhtä vastausta eikä ratkaisua.

        Asenne on suomen kielen tärkein sana.

        Nykyiseen (uuteen) tieliikennelakiin kirjattiin uutena pykälänä tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus. Sen myötä pitää huomioida jopa muiden virheet ja sovittaa asia omaan tekemiseen.

        4 § - "Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi."

        Pitää väistää, vaikka sillä toisella olisikin se väistämisvelvollisuus, jos näyttää siltä, että toinen osapuoli ei noudatakaan omaa väistämisvelvollisuutta. Ei voi enää ajaa muista piittaamatta, vaikka itsellä olisikin "etuajo-oikeus".

        Tiedän uudistuksen, se on hankala pykälä ja kummaa aika paljon kaikkea.
        Saadaan aina syyllinen syyttömästäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän uudistuksen, se on hankala pykälä ja kummaa aika paljon kaikkea.
        Saadaan aina syyllinen syyttömästäkin.

        Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus on kuitenkin toteutettavissa. Pitää vain ajaa niin iisisti kaikissa kohdissa ja ottaa muiden mahdolliset mokaamiset huomioon. Ihmiset eivät kuitenkaan liikenteessä näin tee, eli ennakointia ei tehdä. Onnettomuuksia tapahtuu osittain nimenomaan siksi, koska ei ennakoida, vaikka ennakoida pystyisi.

      • Anonyymi

        Ennakointi menee välillä lähelle arvailua.

    • Anonyymi

      Skuuttikuski toimi liikennesääntöjen vastaisesti, mutta myös toista osapuolta epäillään toimineen varomattomasti.

      "Onnettomuuden toista osapuolta eli henkilöautoa ajoi Peltosen mukaan mies. Molemmat ajoneuvot olivat liikkeessä törmäyshetkellä. Mieskuski soitti hätäkeskukseen heti törmäyksen jälkeen.

      – Kuljettaja on kuultu. Kertomansa mukaan tilanne on ollut hänelle yllättävä ja ennalta-arvaamaton, tutkinnanjohtaja kertoo.

      Autoa kuljettanutta miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vamman- ja kuolemantuottamuksesta.

      – Hänen osaltaan tutkinnassa on selvitettävänä, onko hän noudattanut tieliikennelaissa ajoneuvon kuljettajalle säädettyä erityistä varovaisuusvelvoitetta lähestyessään suojatietä.

      Poliisin mukaan turmapaikalla oli hyvä näkyvyys."

      Lähde:
      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011394246.html

    • Anonyymi

      Ei autoilija ole ennustaja,
      tai taikuri joka pysäyttää auton, ( eikä auto pysähdy kuin seinään.)
      kun tulija ei välitä mistään mitään,
      aina joku täti tai setä lässyttämässä sitä ja tätä kääntämässä mustan valkoiseksi,
      vaikka olisi kuinka valpas ja varovainen,
      jos et tätä ymmärrä, se on kohdallasi sitten niin, eikä sinulla tarpeeksi kokemusta ratissa.

      Ainahan yritetään tehdä syyttömästä syyllistä , kuten tässäkin, väkisin.

      • Anonyymi

        Ennustaja ei tarvitse olla. Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus menee välillä kuitenkin lähelle arvailua. Ennakoida pitää havaintojensa ja tilannetiedon perusteella. Jos näkee toisen tienkäyttäjän ja hän voisi ajaa sääntöjen vastaisesti suojatielle, niin se mahdollisuus pitää ottaa huomioon.

      • Anonyymi

        Ennustaja tietäisi, että se toinen tulee rikkomaan liikennesäätöjä. Ennakoiva ei sitä tiedä, eli niin saattaa tapahtua, tai sitten ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennustaja ei tarvitse olla. Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus menee välillä kuitenkin lähelle arvailua. Ennakoida pitää havaintojensa ja tilannetiedon perusteella. Jos näkee toisen tienkäyttäjän ja hän voisi ajaa sääntöjen vastaisesti suojatielle, niin se mahdollisuus pitää ottaa huomioon.

        Näinkö tapahtui, olitko paikalla?

        Kyllä lässytystä ja mielipidettä maailmaan mahtuu, ja suotavaakin.

        Jälkiviisaus on aina parasta ja varsinkin koneen äärellä kirjoitettuna, ulkopuolisena.

        He eivät edes olleet suojatiellä, mikä on epäselvää , kuten moni muukin asia.

        Ja sääntöjä ja lakeja voi soveltaa aina omaksi edukseen , halutessaan.
        ( ja suhteita)

        Kirjoitat >> "Näinkö tapahtui, olitko paikalla?"

        Paikalla missä? Tuossa keskustellaan yleisellä tasolla liikenteen periaatteista. Tieliikennelaki velvoittaa katsomaan muiden liikkujien tekemisiä ja ennakoimaan, mitä havaintojen perusteella saattaa tapahtua.

        Viereisen talon verhojen väriä ei tarvitse huomioida, mutta mitä liikenteessä itsensä ympärillä muut tekevät ja miten he liikkuvat, niin se pitää huomioida ja sovittaa havainnot omaan ajamiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      639
      2807
    2. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      25
      2247
    3. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      430
      2179
    4. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      89
      2016
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      20
      1829
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      67
      1590
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      128
      1372
    8. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      23
      1300
    9. Juniorivalmennus Jokereissa..

      Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau
      Nuorten jääkiekko
      27
      1241
    10. Päivämääriä

      Minä päivämääränä näit kaivattusi viimeksi?
      Ikävä
      66
      1174
    Aihe