Olen huomannut varsinkin nyt yli 40-vuotiaana, että pieni "tahaton" itseni paljastelu kiihottaa todella. Tykkään esimerkiksi kulkea omalla pihalla rintaliiveissä ja pikkareissa, joskus aamulla rinnat paljaanakin. Tai sitten ohut toppi päällä eikä rintaliivejä alla ollenkaan. Piha on aika suojaisa, mutta kyllä naapureista ja tieltäkin sinne näkee. Saatam myös pukeutua ja riisuutua ikkunan edessä. Yleensä sellaista ihan tahatonta paljastelua. Eikä välttämättä kukaan läheskään aina edes tuota näe. Itseäni kuitenkin kiihottaa tuossa se, että joku saattaa nähdä.
Joskus saatan myös lenkillä käydä tuollaisessa melko ohuessa topissa, josta sopivassa auringon valossa rinnat vähän näkyy läpi. Muuten en nyt mitenkään erityisen paljastavasti pukeudu. Mutta tällainen pieni oma leikki välillä pihalla
Onko muilla naisilla vastaavia kokemuksia?
Jonna43
Itsensä paljastelu/vilauttelu kiihottaa
66
3557
Vastaukset
- Anonyymi
Missäpäin jonna olet?
- Anonyymi
Keski-Pohjanmaalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keski-Pohjanmaalta.
Olis ihana nähdä! Missäpäin k-p?
- Anonyymi
Itse tykkään myös kulkea ulkona vähissä vaatteissa. Ja esimerkiksi kasvimaalla, kun puuhailee niin lyhyt hame päällä siellä pyllistelen. Saa naapurin mies jotain katseltavaa 😊 Mutta joo samanlaisia ajatuksia ja tuntemuksia itsessäkin tuo herättää.
N41- Anonyymi
Missä sä vaikutat
- Anonyymi
Minä ajattelen monesti nuorempia miehiä. Itse olen 43, niin sellaisia parikynppisiä, jotka käyvät kuumana tällaiseen vanhempaan naiseen. En ole koskaan toteuttanut fantasiaani, mutta usein vaikka kaupungilla jos huomaan nuoren/nuorten miesten katsovan tarkasti tai vaikka ravintolassa nuoren miehen kanssa tanssiessa, monesti alkaa pöksyt kostua. Näistä sitten masturboidessani haaveilen.
N43- Anonyymi
Laita mulle viestiä oon 190 cm pitkä ja komea kikissä muhku2262
- Anonyymi
Moi, haluaisitko ottaa minulta neitsyyden. Olen 17 vuotias ja olen haaveillut vanhemmista naisista
- Anonyymi00054
Oon ite nuori 22 vuotias ja oisin kyl kiinnostunu vähä panemaa vanhempaa naista
- Anonyymi
Olenkin muutaman kerran miettinyt että tietääkö naiset (no tottakai tietää) että tiettyyn vuorokauden aikaan, illalla erityisesti kun aurinko paistaa alempana, niin joistain jumppatrikoista paistaa läpi kivasti. Näkyy stringit, nännit ja kaikki. Osa varmasti tekee sen ihan tietoisesti mutta sitte tuhdimmat tyttöset ei varmaan edes ajattele koko asiaa.. se taas näyttää kamalalta.
Salilla myös näkee nöpöttäviä nännejä toppien ja urheiluliivien alta. Ei se mua häiritse, enkä nyt juurikaan salilla vahtaile koska se on epäkohteliasta. - Anonyymi
Itselle kävi joskus niin kun pihalla olin valkoinen toppi päällä ilman rintaliivejä jotain pihahommia tekemässä. Naapurin puolelle tuli joku remonttimies tekemään ulkovarasroa ja kysyi sieltä, että haittaako jos jättää kärryn siihen meidän puolelle tms. Samalla juteltiin niitä näitä siinä hetken. Huomasin, että mies kumman paljon kiinnittää rintoihini huomiota ja tajusin, että varmasti auringonvalo justiin sopivasti tulee sieltä suunnasta ja näkymät on ns. Melko avoimet. Siinähän sitten nännit kovana ja posket punaisena koitin keskustelua jatkaa.
Tavallaan ihan tahaton tilanne, jossa toinen näkeekin vähän liikaa alkoi itseä kiihottaa ja vielä tuo kiihotuksen näkyminen lisäsi sitä. Joten jonkun aikaa juteltuamme alkoi olla myös pikkarit märkänä.
Sinänsä ihan kiva tilanne ja mukava muistella jälkeenpäin.- Anonyymi
Tämmösiä tilanteita saisi tulla enemmänkin kaikille vastaan. Ties vaikka niistä saisi alkunsa kiihkeä suhde? :)
Voisitko muuten kertoa mitä siinä tilanteessa pitäisi miehen tehdä jos jää kiinni naisen tissien katsomisesta? Voiko sitä tilannetta/mokaa mitenkään "pelastaa"? Esim katsomalla rohkeasti vaan uudestaan? Katsomalla silmiin ja hymyilemään? Ottamalla tilanteen haltuun ottamalla asenteen "kyllä, katsoin sun tissejä koska halusin! Mitä sitte vaikka katoinkin?" Vai pitäiskö häpeillen luikkia karkuun? Kuten sanoin niin en kohteliaisuudesta kyyläile naisten tissejä, mutta mies kun olen niin väkisinkin katse harhailee aina välillä. Varsinkin jos tulee vastaan kookkaampia ryntäitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämmösiä tilanteita saisi tulla enemmänkin kaikille vastaan. Ties vaikka niistä saisi alkunsa kiihkeä suhde? :)
Voisitko muuten kertoa mitä siinä tilanteessa pitäisi miehen tehdä jos jää kiinni naisen tissien katsomisesta? Voiko sitä tilannetta/mokaa mitenkään "pelastaa"? Esim katsomalla rohkeasti vaan uudestaan? Katsomalla silmiin ja hymyilemään? Ottamalla tilanteen haltuun ottamalla asenteen "kyllä, katsoin sun tissejä koska halusin! Mitä sitte vaikka katoinkin?" Vai pitäiskö häpeillen luikkia karkuun? Kuten sanoin niin en kohteliaisuudesta kyyläile naisten tissejä, mutta mies kun olen niin väkisinkin katse harhailee aina välillä. Varsinkin jos tulee vastaan kookkaampia ryntäitä.Varmasti ihan tilanteesta kiinni. Tuossa kun juteltiin ja mies katseli niin se tuntui hyvältä. Kyllähän katsoa aina saa, tuijottaminen tietysti eri asia. Mutta itse ainakin yleisesti tykkään, kun katotaan. Sehän on merkki, että niissä on jotain katottavaa.
- Anonyymi
Mitäs mieltä naiset on jos mies vilauttelee kullia vaikka lenkillä vastaan tullessa?
- Anonyymi
No jos mulkku paljaana kävelet vastaan niin et saa ihailevia katseita ellei sulta sitten löydy joku eeppinen megamulkku.
Joskus olen pullotus farkkujen sisällä seisoskellut kaupungilla aurinkolasit päässä. Hieman alaspäin kasvot kääntyneenä mukamas kännykkää räpläten. Samalla kumminkin olen oikeasti katsellut ohi käveleviä naisia. Aika moni vilkaisee alakertaan, jotkut hymyileekin. En tokikaan ole mikään soijainen löysäranne vaan ihan salilla ravaava parrakas ja komeakin mies että kyllä niitä katseita muutenkin tulee vaikkei pullottelisikaan. Itsevarma ja sopivan röyhkeä asenne/käytös on myös hyvä magneetti. Se heijastuu olemuksesta ulospäin ja kerää katseita.
- Anonyymi
Minä paljastelin penistäni naisille 80-90-luvuilla, ajaessani urhailushortsit jalassa työmatkoja pyörällä.
Se alkoi ihan vahingosta, kun shortsit olivat silloin nimensä mukaisesti lyhyitä, ja ajaessa tahtoivat vielä lahkeet rullautua nivusia kohti. Joskus sitten kun oli erektio polkiessa päässyt jäykistämään kalun, se oli luiskahtanut aluspöksyistä ja lahkeesta ulos. Liikennevaloissa viereen pysähtynyt nuori nainen tuijotti kaluani ja hymyili, itse menin hämilleni ja koitin kiskoa lahjetta alemmaksi.
Mutta sitten huomasin pitäväni tuosta kalun esittelemisestä ja niin vaikuttivat pyöräilevät naisetkin pitävän. Joskus kiihotuin niin paljon että runkkasin ajaessani mällit reisilleni.
Kukaan ei vaikutanut laittavan pahakseen ja kerran jopa erään polttariseurueen naiset koskettelivat pikkupäissään kaluani, ollessani silloinkin valoihin pysähtyneenä ja suojatietolpasta kiinnipitäen asetin jalat polkimille niin, että varmaan yli kymmenen senttiä penistä oli näkyvillä jäykkänä. Kikatus oli kova ja tytöt piiskasivat toisiaan koskettelemaan yhä rohkeammin minua. Lopulta yksi heistä runkkasi kyrpääni niin että terska paljastui kokonaan. Oli aika vaikea jättää hommaa kesken, mutta valot vaihtuivat ja ihmisiä alkoi tulla lähemmäksi. Se jäi paljastelukokemusteni ykköstapahtumaksi. - Anonyymi
Minä olen antanut kyrpäni tulla esille Speedo-uikkareistani uimarannalla. Eihän se jäykkänä niihin millään mahdu, mutta ei se minua kiusaa. Tytöt (ja osa pojista) tykkää katsella ja kyrpä seisoo siksi vieläkin komeammin. Sitten kotiin lähtiessä täytyy käydä vessassa vetämässä käteen, että kalu mahtuu housuihin.
- Anonyymi
Tämä tässä kiteyttää yhden typerän ongelman mikä miehillä on. Vähän kun kiihottaa niin painellaan johonkin vessaan runkkaamaan sen sijaan että käytettäis kyseinen seksuaalinen energia panoseuran etsimiseen. Tai mikäli ei panoseuraa just sillon irtoa niin se energia käytettäisiin johonkin muuhun järkevään. Vaikka punttisalille, halkopinolle tai vaikka pitkälle kuluttavalle pyörälenkille! Sen energian voi kyllä valjastaa ihan järkevästikin. Ei ole pakko mennä runkkaamaan niinkuin joku säälittävä soijapoika.
mielelläni katselisin, runkkaisin varmaa isoa kulliani 19cm
- Anonyymi
Minä kuljin viikonloppuna kesämekossa ilman rintsikoita. Varmasti ainakin välillä nännit mekon läpi erottuivat. Ihanan seksikäs tunne itselle tuli. Lisäksi tuttavien mökillä oli mukava saunasta mennä uimaan alastomana kun bikinit "unohtuivat" kotiin. Tuttavaperheen mies ei tuntunut saavan katsetta irti minusta viikonlopun aikana. Kiva oli tuottaa silmäniloa toisille sekä itselle mukavaa oloa.
N38 - Anonyymi
Itsellä miehenä kiihottaa myös pieni "tahaton vilauttelu". Esim. kesällä kuljen löysissä shortseissa ilman alushousuja ja huomattavasti normaalia suurempi kullini näkyy selvästi heilusessaan lahkeessa. Ei jää epäselväksi se että millainen pölli löytyy lahkeesta.
- Anonyymi
aloitit ihan oikein liivit jotta kunnon nännit näkyy kireän topin alta myös yleisellä paikalla ole ylpeä rinnoistasi näytä muillekkin
- Anonyymi
Omassa puutarhassa tulee joskus kuljettua ainoastaan lyhyt kesämekko yllä, kukkien kastelua lähinnä, voi hyvinkin nähdä hoidetun puutarhani hyvällä tuurilla, ainakin naapuri tulee aika usein samaan aikaan kyykkimään sen toivossa, sattumaltako ?
- Anonyymi
Eilen illalla tein vain kierroksen kesämekossa, ei tarvinnut kastella lainkaan puutarhaani, tuuli kevyesti nosteli helmoja aina välillä ja olihan naapuri myös tietysti pihallaan puuhastelemassa, yritin pitää käsin helmoista kiinni, mutta välillä en ehtinyt kun tuuli toi esiin pakarani, en tiedä olenko vähän pikkutuhma naapurille välillä, sillä kumarruin peppu naapuriin päin vähän ja kääntäen samalla suuntaa sieltä pois kumartuen kokonaan alas, rinnat melkein näkyviin , peppuni sijaan.
- Anonyymi
Minä kuljin usein myös alusvaatteissa omalla pihalla. Joskus taas ilman alusvaatteita kesämekko päällä. Naapurin 70-vuotias mies tuntuu usein seurailevan ja kovasti tuntuu olevan asiaa varsinkin jos alusvaatteissa olen. Olenkin alkanut jopa vähän häntä varten pukeutua. Ja on se minunkin mielestä kiihottavaa, että voin tarjota naapurin vanhalle Herralle jotain nähtävää. Aluksi se huomio ehkä vähän hämmensi, mutta nykyisin enemmän kiihottaa, vaikka välillämme ikäeroa reilusti onkin, kun itse olen 36-vuotias.
- Anonyymi
Hienoa hienoa. Lisää vain pikku vilauttelua 👍👍
- Anonyymi
En löytänyt enää palstaa (muista), jolla joku kertoi havainnoistaan Lahden satamassa viikonvaihteessa,useampia naisia kesämekoissa ilman rintsikoita alla ja pari pöksytöntä havaintoa. Silloin luin havainnot vaimolle ääneen.
Eilen päätimme lähteä satamaan peräkonttikirppisnkierrokselle. Vähän yllytin vaimoa, että nyt on niin kuuma, että voisi myös pukeutua kepeästi. Tavanomaisiin valmisteluihin meni taas tovi. Huomasin, että vaimo sovitteli kahtakin kesämekkoa ja kysyi kumpi. Molemmat kepeitä, lyhyitä. Mutta toinen, avara kaula-aukko ja selkäpuolella nauhat pepun yläosasta niskaan on aina mielestäni suosikkini. Mekko istuu hyviin ja on ohuehko paljastaen hyvin vaimon muotojen liikkeet.
Odottelin jo pihalla ja autoon noustessamme huomasin, että nyt oltiinkin liikkeellä tosi kepeästi. Mekon alla ei ollut mitään. Tissit sojottivat kivasti turvavöissä ja helma nousi paljastaen autossa istuessa pöksyttömyyden.
Vaimo tuumasi kommenttiini, oho, rohkea, että itsehän ehdotit.
Satamassa kuuma ja varmaan 70-80 myyjää ja paljon väkeä. Kyllä tosiaan tuo liivittömyys piti paikkansa. Pongasin useamman eri-ikäisen naisen ilman tissiliivejä. Oli kiihottavaa seurata vaimon liikkumista, välillä vähän kauempaakin.
Kyllä hänen kepeä vaatetuksensa tuli myös noteerattua usealta taholta.- Anonyymi
Jatkoa
Vaimon kesämekon nauhaselkämyksestä näkyi jo selvästi, ettei alla ole rintsikota ja osin sekin ettei pöksyjäkään ole sen verran avoin selkämys oli myös pyllyn yläosan päällä.
Vaimo katseli ja tutkiskeli myytäviä tavaroita kaikessa rauhassa autojen taakse asetetuilla pöydiltä ja myös maasta syvään kumarrellen jolloin tissit paljastuivat kaula-aukosta nännejä myöden. Useampi miesmyyjä ja asiakkaatkin pääsivät osalliseksi näkymistä. Pari ukkoa seuraili vaimoa pidemmän aikaa, josta ohimennen vihjaisin hänelle. Ja näillekös hän sitten kumartelikin useamman kerran tavaroita tutkiskellessaan.
Aina vaimon kumartuessa lyhyt mekonhelma nousi takaa ihan kankkujen tuntumaan.. Yhdessä kohtaa vaimon tutkiessa maassa maton päällä olevia lasiastioita tuuli nosti hieman helmaa hetkeksi, jolloin näkyi selvästi paljas takamus. Olin aika lähellä näitä kahta ukkoa ja kuulin toisen sanovan, että nyt varmistui ettei tuolla naisella ole pöksyjäkään ja olis kiva nähdä edestä. Kehuivat myös vaimon pystyjä tissejä.
Myynipaikat kierreltyämme, mukaan tarttui kaksi lasimaljakkoa ja päättimme mennä sataman yhdelle terassille juomaan jotain kylmää.
Vaimo jäi katselemaan löytyisikö terassilta varjoisaa paikkaa ja minä hain juotavat.
Ei ollut varjossa vapaata. Minä istuin selin aurinkoon ja vaimo vastapäätä. Hän tykkää ja jaksaa hyvin olla auringossa.
Olihan siinäkin kiva katsoa miten hänen ohuen mekon alla olevat paljaat rinnat värähtelivät pienestäkin liikahduksesta ja nännit kuulsivat
selvästi läpi. Huomasin, että vaimoa aiemmin seurailleet miehet menivät aivan vierestämme ohi istuen takanani olevan pöydän ääreen.
Kerroin havainnoistani ja miesten puheista hiljaa vaimolle ja leikilläni vihjaisin, että voisit siinä vähän vilauttaa äijille lisää. Niinkö meinaat hän vastasi ja näytti minulle kieltään. Hetken päästä hän kumartui eteenpäin ja oli korjaavinaan sandaalien hihnaa, jolloin kaula-aukko paljasti täyden näkymän sisältöön auringon kirkkaassa valossa.
Kiirettä pitämättä vaimo korjaili sandaalin solkea.
Ylös noustessa huomasin tutun kiihotuksen punan kaulalla ja nyt nännit sojottivat tappeina kankaan läpi. Juomat oli juotu, mutta yllätyksekseni hän ehdotti vielä pehmiksiä.
Kävin hakemassa vaniliapehmikset. Olivat muuten jättikokoa. Tuli kiire nuoleskella ettei jätski sula tötteröstä sormille. Tullessani pehmisten kanssa
sisätiloista terassille huomasin vaimon näyttävän edessään oleville ukoille hieman enemmän. Hän räplääsi kännykkäänsä ja kuin huomaamatta hänen jalkansa aukesivat ja samalla mekon helma kohosi.
Hänen musta kiitoratansa ja paljaat häpyhuulet näkyivät selvästi. Vilkaisin ukkojen pöytään ja sinnehän ne ukot katselivat vaimon jalkoväliin. Kirkas auringon valo ei jättänyt mitään piiloon.
Istuutuessani, vaimo vielä väisti minua hieman ja levitti siinä jalkansa hetkeksi ihan kunnolla. Siirsin vielä hieman tuolia I, jolloin viereisessä pöydässä miehillä oli vapaat näkymät vaimon suuntaan.
Nautiskelimme pehmikset kiireettä ja juttelimme, jolloin vaimo nojasi välillä pöytään ja aina samalla vielä muutaman kerran raotteli jalkojaan tarjoten ukoille näkymiä tuijottaen minua silmiin selvästi kiihottuneena. Ylös noustessamme hän vielä pudotti laukkunsa ja sitä ylös terassilta nostaessaan suorin jaloin paljasti miehille kokonaan takamuksensa ja mitä sieltä jalkovälistä nyt näkyi.
Kotiin päästyämme minut melkein raiskattiin. Vaimo kävi niin kuumana, että hänen oli saatava ja heti. - Anonyymi

Kotiin päästyämme minut melkein raiskattiin. Vaimo kävi niin kuumana, että hänen oli saatava ja heti.Kesä ja helle sekä naisen kiima.
Hyvä yhdistelmä. - Anonyymi

Kotiin päästyämme minut melkein raiskattiin. Vaimo kävi niin kuumana, että hänen oli saatava ja heti.Harmi kun jäi kirppis välistä töiden takia. Olisi ollut kiva seura tuonlaista naista kevyessä vaatetuksessa.

Kotiin päästyämme minut melkein raiskattiin. Vaimo kävi niin kuumana, että hänen oli saatava ja heti.Ihana ja upea vaimo!
- Anonyymi00055
Anonyymi kirjoitti:
Harmi kun jäi kirppis välistä töiden takia. Olisi ollut kiva seura tuonlaista naista kevyessä vaatetuksessa.
Aika hyvä idea olisi kerätä havaintoja eri paikkakunnilta. Kertoa siten ettei ainakaan varmuudella tunnista kohteita.
- Anonyymi
Mie olin peräkonttikirppiksellä ja näin tuon naisen, jonka mekon selkämyksessä nauhat.
Voi pahus kun en tullut seuranneensi paremmin.
Nyt meni hukkaan. - Anonyymi
Kiihottavaa on nähdä vilauttelua ja sen huipentuma olisi takaapäin pano, pakaroita ja pehmeitä tissejä puristellen.
- Anonyymi
Vähän surullinen olo tulee kun lukee ylläolevia kommentteja. Joskus menneinä vuosina ihmiset paljastelivat itseään estottomasti, mutta nyt tarjolla on enää pikkutuhmaa vilauttelua jos sitäkään.
Kansa on huudellut kovempia tuomioita ja isompia vankiloita. Lopputulos on sitten se että häkki heilahtaa jos joku näkee vahingossakin sukukalleudet. Sitä saa mitä tilaa. - Anonyymi
Minä vilautin vahingossa vähän enemmänkin. Olin iltalenkillä ja valtava uimaranta tai hiekkadyynit, jossa ei porukkaa lähelläkään. Ajattelin käydä uimassa, joten vaatteet pois ja veteen. Hetken uituani nousin vedestä ja tarkoitus oli hetken kuivatella ja pukea vaatteet takaisin päälle.
Siinä vaiheessa huomasin rannalla vähän vanhemman miehen joka oli myös ollut uimassa ehkä vähän matkaa minun uimapaikastani ja kuvaili itseään.. ja minä olen vedessä, vesi enää poövien alapuolella. Täysin alastomana ja vedestä noustessa nännit tietysti pystyssä. Ehkä pahinta tuossa oli, että kun tarkemmin katsoin niin mies olin yksi minua reilu 20v vanhempi työkaveri.
Oli loman jälkeen maanantaina mukava palata töihin. Sellainen kiihottunut puna levisi kasvoille kun tämä mies tuli huoneeseeni työasioissa. Kyseli sitten työasioiden perään, että oletko uimassa käynyt. En tiedä miksi mutta tämän jälkeen tunnen oloni kiihottuneeksi hänen seurassaan.
N33 Naisista en tiedä, mutta itseäni tuo jutuu kiihottaa, voidaanko soitella?
kiinnostaako puhelinsessio...
- Anonyymi
Olisipa kiva tikistellä salaa sinua ja hiplata itseäni.
- Anonyymi
Vaimo tykkää myös kulkea välillä vähissä vaatteissa tai sopivasti vilautella. Saatetaan esimerkiksi käydä ravintolassa syömässä, että hänellä ei ole alusvaatteita ollenkaan. Tuollaisten jälkeen hän käy todella kuumana.
- Anonyymi
Kuulostaa oikein hyvältä!
- Anonyymi
upea näky mini hameen alla ei pikkareita t-paidan alla ei liivejä kiitos
- Anonyymi
Haluaisitko neitokainen hesasta kokea pikku hierontaa pyyhkeen alla vaikka mustikkamaalla? Ilman pöksyjä, hellästi ja turvallisesti. Myös kotona. sakariheiska22@ gmail.com
- Anonyymi00040
Pääsispä katteleen,uh
- Anonyymi00041
Pääsispä katteleen, ,,
- Anonyymi00042
Olen aika tiukkakroppainen ja pukeudun tiukkoihin housuihin. Olen tietoinen julkisilla paikoilla perseeni katsomisesta ja siitä että äijät himoitsee sitä. Huomio tuntuu yleensä kivalta vatsapohjassa.
Masturboidessani olen kuvitellut kaikenlaista mutta totettaa en ole uskaltanut. Pikku hiprakassa sitten chatissä näyttelin itteeni anonyymisti ja lopuksi runkkasin kun se oli yllättävän kivaa ☺️ Tuli monta peräkkäin ja voimakkaita ku mitkä. Oikeasti livenä en uskaltaisi alapäätä näytellä saati sitten..- Anonyymi00043
Missä chätissä olit
- Anonyymi00044
Olin kauppakierroksella ja samalla menin pienehköön putiikkiin hellepäivänä. Liikkeessä oli jonkinlainen tapahtumapäivä ja väkeä oli paljon. Myytävää laidasta laitaan erilaisia kodin tuotteita, koriste-esineitä ja takaosassa liikettä naisten vaatteita tiettyä tuotemerkkiä, joista pidän.
Poimin rekkitangoista muutamia kepeitä vaatekappaleita, lähinnä kesämekkoja ja menin verholliseen sovituskoppiin, joita oli kaksi vierekkäin ja molemmat hyvinkin pieniä, voi sanoa ahtaita vaatteiden sovitteluun. Oma mekko pois ja sovitettavaa ylle. Ahdasta oli ja käsi ja vartalo osui helposti oviverhoon joka liukui kepeästi sivuun.
Parikin kertaa nyin verhoa paremmin eteen. Olin ottanut taas liian isoa kokoa ja välillä kävin hakemassa pienempiä kokoja yksi sovittamani kepeä mekko ylläni. Siinä huomasin puolitutun miehen lähellä pukukoppeja ja huomasin hänen vaimonsa sovittelevan myös mekkoja toisessa sovituskopissa. Mies vaikutti lähinnä tuskastuneelta siinä paikassa.
Uudelleen sovittamaan ja mekon vaihtoon. Minulla oli ylläni vain pienet stringit, eikä rintaliivejä lainkaan. Siinä vetäessäni edellistä mekkoa pois tönin taas oviverhoa ja hetken päästä katsoessani kopin peiliin, näin verhon olevan reilusti raollaan ja minun siinä stringejä lukuun ottamatta alastomana ja suoraan tuon miehen katseltavissa.
Äkkiä uusi mekko ylle ja verho kiinni. Sitten tulikin pieni kiihotus ja kiusoittelun halu. Pukkasin taas "vahingossa" verhoa raolleen riisuessani ja pukiessani uutta sovitettavaa olin miehen katseltavissa niin takaa, kuin peilin kautta. Peilailin aika rauhassa ja hetken päästä hain vielä lisää sovitettavaa. Nyt mies ei vaikuttanut yhtään tuskastuneelle. Kuulin hänen yllyttävän vaimoaan sovittamaan vielä paria mekkoa. No jopas, kuulin vaimonsa sanovan. Menin pari mekon ja yhden puseron kanssa pukukoppiin ja jätin verhon reilusti raolleen.
Oli joteskin tosi kiihottavaa olla siten, kuin vahingossa vieraan miehen katseltavana käytännössä alastomana. Puseroa sovittaessani ajattelin rohkaistua ja riisua myös stringit pois, mutta en ehtinyt, kun kuulin rouvan tehneen valintansa ja pariskunta poistui kassalle.- Anonyymi00045
Nautiskellen. Siinä molemminpuolinen ilo.
- Anonyymi00046
Nuo pukukoppivilauttelut ovat tosi mageita.
- Anonyymi00047
Niin epäreilua miehen näkökulmasta. Mies ei voi vilautella missään ja naisia tuskin edes kiinnostaa vähäpukeinen mies... Voisipa paljastella naiselle luvan kanssa. Miesten kesken ihan kauheeta kun kokeilin webcamissa.
- Anonyymi00048
Vaimoni fetissi on vilauttaa tai antaa pidempää näkymää tyylikkäille vanhoille herroille.
- Anonyymi00049
Minulla on naapurina +70 leskirouva.
Pieni sievä, oikea taskuvenus, kiva seurata kun on jo kevät tulossa niin alkaa puutarhan hoito.
Nyt kun tulee lämpimiä kelejä niin on odotettavissa että näen taas ihan pikkupepun ja pillun vilahtavan, välillä on seksikkäät pitsi stringit ja liivit mekon alla ja välillä näkyy vilahtavan ihan paljaana. Kyllä olen monet kerrat runkannut tuota ihanaa leskirouvaa ihaillen. - Anonyymi00050
Etkö ole päässyt painamaan rouvaa! Selvästi kovassa puutteessa !.
- Anonyymi00051
Mä sain pukeutumisen suhteen melko konservatiivisen naiseni vähitellen kiinnostumaan paljastavammasta pukeutumisesta ja vähitellen myös vilauttelusta.
Nykyään hän haluaa pukeutua jopa liian usein liian paljastavasti. Antaa pillun vilahtaa hameen alta tuon tuosta ja rinnat ovat kokoajan niin rohkeasti esillä kuin vain tilanne sallii.
Töihinkin pukeutuu todella lyhyeen hameeseen ja ei käytä pikkuhousuja enää. Tuntuu että on mennyt jo liian pitkälle, kun työkaveritkin tietävät, että pillu vilahtaa useamman kerran päivän aikana.
Alkuun kiihotti kuinka hän kertoi asiakkaiden tai työkavereiden reaktioita, kun hän antoi näkymää pillulle, mutta nyt alkaa oleen jo liiallista ja liian usein.- Anonyymi00053
Ymmärsinkö oikein, että et enää pidä kun naisestasi on tullut monen miehen unelmanainen!?!?!?
😳😳😳😳😳
- Anonyymi00052
Minulle on vanhemmalla ikää tullut tarve pieneen paljasteluun. En tiedä, mistä se tarve tuli. Ehkä en saanut enää sellaista huomiota kuin nuorempana. Huomasin myös kiihoittuvani eri tilanteissa riippumatta siitä näkikö joku minut. Mutta varsinkin silloin, kun huomaan jonkun reaktion minut nähdessään. On se sitten punastumista tai puheen kakeltelua tms. Tyttäreni mies mm. reagoi näin tietyissä tilanteissa.
Takapihalla tulee käytyä alushousuissa ja rintaliiveissä, Usein otan aurinkoa bikineissä, joskus ilman yläosaa. Sisätiloissa helteellä olen alasti ja ikkunoista varmasti jotain näkee. Uimarannalla vaihdan uimapuvun päälle ja pois paljoakaan peittelemättä. Harmitontahan tämä kaikki paljastelu on ja pääasiahan on, että itse nautin siitä.
Marjatta 55v- Anonyymi00060UUSI
Mitä voisit kokea jos olisit sellaisessa uimarannan labyrinttimallisessa pukusuojassa, missä ei ole ovea, ja kuulisit kuinka joku tulisi siihen lähelle?
M38
- Anonyymi00056
Täällä 215 pitkä mies ja alapäässä olisi 24/8 jättiläinen. Paljaalla otan kaikki naiset, kun haluan panna tiineeksi kaikki.
Nyt vanhemmiten olen alkanut kiihottua siitä, kun kuljen julkisilla paikoilla ilman alusvaatteita. Minulla on aika isot rinnat ja sen kyllä huomaa, jos olen ilman rintaliivejä. Ja rinnat tosiaan saavat huomiota miehiltä. Kiihotun siitä, kun kangas ikään kuin hieroo nännejä, jotka sitten nöpöttävätkin jäykkinä jatkuvasta hieronnasta johtuen. Ja kiihottumisesta johtuen jalkovälissä alkaa turvottaa ja urheilutrikoot vähän tekevät kamelinvarvasta etumukseen. Ihanan vapauttavaa kulkea ilman alusvaatteita ja lenkkeilystäkin nauttii ihan uudella tavalla, saati kaupassa käynnistä jne. Hammaslääkärin vastaanotolle kyllä laitoin alusvaatteet, kun se tuntui jotenkin mahdottomalta ajatukselta mennä siihen tuolille makaamaan ilman rintaliivejä.
Onhan se mielettömän upea näky, kun suuret nännit ovat puristuneet paitaa vasten ja suorastaan huutavat huomiota. Ainakin mulla ajatus kiirii fiilistelemään miltä niiden imuttelu tuntuisi sinusta.
Hyvääkeskustelua kirjoitti:
Onhan se mielettömän upea näky, kun suuret nännit ovat puristuneet paitaa vasten ja suorastaan huutavat huomiota. Ainakin mulla ajatus kiirii fiilistelemään miltä niiden imuttelu tuntuisi sinusta.
Ihanaahan se on, kun mies hieroo rintoja ja imuttelee nännejä. Salaa joskus haaveilen pienestä satunnaisesta hetkestä, että joku mies antaisi tällaista intensiivisempääkin huomiota rinnoilleni jossain julkisella paikalla - toki katseilta piilossa.
- Anonyymi00057
Olen nuori mies, vm. 1957, ostan paljon vaatteita nuorten rättikaupoista. Niissä toisinaan näkee varsin kevyesti ja ohkaisesti pukeutuneita ikänaisia (40+) ostoksilla, yleensä uusiomiehensä kanssa, koen voimakasta myötähäpeää aina kun sellainen on näköpiirissä, lähes yhtä paha tunne kuin uimarannoilla kun tämmöiset naiset ovat paljaspakarabikineissään - rinnat, vatsa ja pakarat roikkuvat.
- Anonyymi00058
Olen täysin erimieltä. Kyllä ikä nainenkin voi olla seksikkäästi rannalla pukeutunut tiukkoihin uikkareihin tai olla jopa yläosattomissa.
M 37 - Anonyymi00061UUSI
Anonyymi00058 kirjoitti:
Olen täysin erimieltä. Kyllä ikä nainenkin voi olla seksikkäästi rannalla pukeutunut tiukkoihin uikkareihin tai olla jopa yläosattomissa.
M 37Tietenkin voi, ei uimarannoilla mitään maksimi ikä rajaa ole mutta se näyttää niin surkean säälittävältä, kun siellä aina on +/- 20v priimakinkkuja esittelemässä itseään samoissa vetimissä.
- Anonyymi00059
Minuakin kiihottaa vilauttelu, laita nainen viestii johannes250662 ät gmail.com
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2022774Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246870Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20869Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka299854Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies95846Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93729