Äänestää Orpon persukoslitio tupeksimaan Suomen asiat? Marinin jälkeen nää töpöt jatkaa tupeksintaa!
Joko kaduttaa?
Anonyymi-ap
13309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Siinä Jukka
Salkkari
kommentoi
alatyyliin itseään parempia.
Jukka on looseri ja pelkkä haitta
sanoi äitinsä.
- Sdp -
Vuosikymmenet vallankahvassa roikkunut kokoomus on tuhonnut koko maan!
90-luvun laman alku kokoomuksen ollessa päättämässä. Ahon hallitus ei saanut kuin sutta ja sekundaa aikaiseksi. Kataisen kaudella pörssikriisin kohdalla päin helvettiä menneettoimenpiteet (ja demareista onnettomin, eli Urpilainen ikävä kyllä vv. ministerinä) Sipilän kaudella luottoluokitus laski ja nyt jälleen Orpon kaudella. Kansalaisten olisi aika tehdä oikeat johtopäätökset ja haistattaa pitkä paskat oikeistohallituksille.
Suomessa on lama-aikoina aina toimittu toisin kuin Euroopassa.
90 luvulla Suomi tuki pankkeja muu Eurooppa tuki työttömyyttä. Arvatkaa kenen lama oli syvin ja kesti pisimpään?
Oikein Suomen.
Suomen päättäjät jatkaa samaa linjaa vuosikymmenestä toiseen koska näin on aina tehty.
Orpo aloitti eduskunnassa 2008 javelan otto alko 2008 niin eihän se tiedä muuta käytäntöä kuin ottaa velkaa.
Samoin yritystuet niitä jaettu miljardeja vuosien aikana ja tyhmästi, ulkomaalaiselle kaivosyhtiölle maksettiin takaisin kaivaus luvat 143 miljoonaa tukena kun muut maat laskuttavat kovan hinnan kaivausluvasta.
Nyt yritystuet 2 miljardia vuodessa niitä ei leikata vaikka asiantuntijat ja tutkijat sanovat ettei pidä automaattisesti maksaa yritystukia samoille yrityksille. Lisätään tuhon vielä maataloustuet 2.4 miljardia niitä orpo nosti ja pinta-ala lisäsi 90 hehtaarilta 150 hehtaariin melkoinen lisäys isojen maatilojen tilipussiin ja pienemmät maatilat alko vuokraamaan naapureilta peltoja. Iisalmella vanha pariskunta viljelee heinää-> nostaa 20 000e korvauksen -> naapuri korjaa heinät ja myy ne eteenpäin kun ovat hänelle ylimäärästä. Toimii.
Tarvittas iso muutos että tyhjä rahan jakaminen loppus kun eduskunnassa 74 eri rahatuen jako pistettä eri ministeriöt, toimikunnat, edustajat, virkamiehet...74 tukia yrityksille, ry, yhdistykset... miljoonia ja miljoonia. Ite luin sivulla 70 väsyin muutamasta tuhannesta 4 miljoonaan oli saajia. Näihin kuuluu myös ne eduskunnan jakamat lisä joulurahaa.
Joo uskoin valheet. Kaikki valheet. En uskonut enkä äänestänyt Marinia mitättömän koulutuksen takia - valtiotieteiden maisterin koulutus filosofiaa, politiikan historiaa, esseiden kirjoittamista eikä ole läsnäolo pakkoa 2 vuotta ylioppilas pohjalta.
Ei riittävä koulutus ministerin työhön ja budjettien tekemiseen.
Muuten sama koulutus orpolla ja purralla ja onkin tiedossa.
Yritystuet 2 miljardia vuodessa myös Enso saa 17.7 miljoonaa tukea vaikka on RUOTSALAINEN firma.
Pois rahat / palvelut kansalta ja lisää tukea yrityksille niin tuohon vielä 2.4 miljardia maataloustukea.
Johan luotoluokituskin alenee!
Siellä tiellä,törpöt! Ukrainaan miljardeja ja aseisiin?
Marinin aikana liityttiin Natoon ja alettiin tukemaan Ukrainaa.
Jakorasiamarini lupasi hävittäjiäkin?
Jokainen merkittävä puolue oli Natoon liittymisen kannalla. Tuskin oltaisi liitytty Natoon, ellei itänaapurin natzikääpiö olisi menettänyt järkeään ja aloittanut hyökkäyssotaa.
Sodan syy Bidevaari ja nato!
Persuja äänestäneet eivät ottaneet Kokoomuksen voittoa huomioon. Hyvin on Kokoomus onnistunut hyödyntämään persuja omien tavoitteidensa edistämiseen.
miski perussuomalaiset on edelleen hallituskessa, vaikka vaalit oli ja perussuomalaiset sai rökäletappiot.
Eikö niille pitäisi antaa kenkää, edelleen ovat hallitusksessa, kuten Purra.
Mitä ne vaalseissa valitut kansanedustajat tekee, niidenhän pitäisi olla töissä eduskuntatalossa, kun sinne valittiin.
Siski