Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Anonyymi-ap
2468670
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 246
Vanhimmat
Mitäääää mitä tällä oikein tapahtuu
Eipä nyt siellä vääristellä asioita.
Ihan meriveteen puhtaaseen hän on hukkunut.
Itämeri on yhtä jätelauttaa, että silleen ihan okea uutinen.
Kalajoki on Perämerellä. Opettele maantiedettä. Kaikissa maissa on sama ongelma ja turistit tietää ettei mene uimaan myös jätevesi putken viereen. Jätevedet pitäisi jatkaa syvemmälle ja pitemmälle ettei ne jää rantavesiin. Pitempää putkea. Mitä syvempään jäte vajoaa sen parempi. Jätteitä voi myös kuivattaa ja polttaa. Laivoista on aina päässyt kemikaaleja vesiin kuin jätevedet. Ja edelleen pohjoisen kylmän ilmaston merivesi ei kannata kuin trooppinen suolavesi. Joku myös istuttaa kiusallaan jotain vesikasvia hiekkaan veden alle , pilatakseen uimarannat. Ihan samoin ulkomailla on jokia mitkä laskee mereen ja aiheuttaa virtauksia kuin nousu lasku vedet. Vesi voi vetää tai työntää. Nythän kun syksyn myrskyt tulee näette aallokkoja ja huomaatte muutoksia myös veden korkeudessa . Nämä eivät olleet Suomesta mutta kaikissa maissa on saman tapaista rannoilla. Englannin kieliset varoitus kyltit on turistikohteissa joka maassa. ( Suomen kouluissa luetaan englantia myös kuten muissakin maissa ).
Perämeri on osa itämerta.
Olipa sekavaa shittiä.
Lisään tähän vielä.
Olisiko jo aika laittaa painopistettä pois jääkiekosta muille liikunta muodolle kuten uinin opetteluun ja vaatteet päällä uintiin.
Tytöt ja pojat eri ryhmiin.
On paljon lajeja,josta tulee paljon halvempi setti kunnille.
Ennalta ehkäisyä liikuntaan kaikille.
Pois kilpailu tyylistä näin saadaan kiusaaminen vähemmäksi ja eriarvoisuus pois lähes kokonaan.
Ruotsin Uumajasta olisi ollut saatavissa minuuttiaikataululla meripelastushelikopteri suomen puolelle!
https://nordicrotors.com/companies/swedish-maritime-administration
Miksi hälytysvasteeseen ei sisällytetty tehokasta SAR etsintäkopteria heti alkuhetkiltä?
Säästöäkö ihmishenkien kustannuksella?
Miksi kaikkia resursseja ei käytetty? Viranomaisilta pitää saada vastaus tähän kysymykseen!
Oletkos tosissasi, vai onko tuo sarkasmia?
Varmaan tosissaan aattelee noin. Järki hyvä, ymmärrys älä jätä.
Pääkaupunkilaisia pelastetaan helikoptereilla!
Ei maalaisjuntteja!
Espoossa käytettiin meripelastuskopteria etsintään. Kalajoella EI!
Noin 20-vuotias mies hukkui Espoon Kivenlahdessa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011388240.html
Helsingin herroilla on ihan oma silkkihansikaskohtelu.
"Oletkos tosissasi, vai onko tuo sarkasmia?"
Milloinkas pelastusresurssin käyttämättä jättäminen on luettu sarkasmiksi?
"Varmaan tosissaan aattelee noin. Järki hyvä, ymmärrys älä jätä."
Varmaan joku ajattelee että meripelastuskopteri pelastaa merellä!
Kalajoella ei ainakaan näin ajatella!
"Säästöäkö ihmishenkien kustannuksella?"
Suomessa säästetään nykyisin aivan kaikesta!
Kopterikalusto on juurikin tätä varten hankittu!
Miksi sitä ei tilanteen ollessa päällä käytetty?
Pelastusjohto voisi antaa selityksen?
Perämerellähän ei juurikaan siksi ole suomen puolella meripelastuskopteria koska ruotsi kattaa tämän aliueen Uumajan tukikohdalla.
Ruotsissa sentään osataan käyttää tarkoitusta varten hankittua helikopterikalustoa oikeassa tilanteessa. Vaikka potilas olisikin ulkomaalainen, eli suomalainen.
Suomalaisurheilija kuoli Ruotsissa – Näin onnettomuus tapahtui
https://www.iltalehti.fi/muutlajit/a/71b63a5c-074b-49aa-ad7f-571b36f8423d
Kun kolme nuorta ihmistä on joutunut vedenvaraan ja ovat kadoksissa, mutta meripelastukopteria ei silti hälytetä, niin mielestäni on täysin asiallista kysyä miksi?
Sillä mikä mahtaa olla se maailmalopun vakava tilanne jolloinka tätä pelastusresurssia sitten käytetään , jos ei kerta tässä tapauksessa ollut riittävää syytä?
Mitä hyötyä siitä kopterista mielestäsi olisi ollut?
Miksihän se kutsutaan aina Helsingin edustalla tapahtuneisiin etsintöihin?
Olisiko että ilmasta käsin on parempi näkyvyys laajemmalle aluelle ja nopeammin liikutaan koko etsintäalueen laidalta toiselle. Siksihän kadonneita etsitään maastostakin helikoptereilla, etsintävalonheittimillä ja lämpökameroilla.
Lisäksi kopterin henkilökunta on koulutettu aloittamaan pelastus vinssillä jos vedessä havaitaan joku.
Höpöhöpö!!!
Mihinkäs sitä kopteria tarvii jos vainajat on pohjassa.....???
Mitä se tässä tapauksessa olisi auttanut? Ei yhtään mitään. Siinä vaiheessa kun pelastajat olivat paikalla oli kysymys enää ruumiiden etsinnästä. Oli tiedossa että ovat pinnan alle painuneet, ja nopeasti löytyivät ilman koptereita.
Sinäkö etukäteen tiesit että kyseessä on vainaja?
Ja eikö vainajankin nopea löytyminen ole kaikkien etu?
"ja nopeasti löytyivät ilman koptereita."
Mitä nyt vuorokausi meni kolmannen löytymiseen!
Eli sinun ajatuksejuksulla sydänpysähdyspotilaan luokse ei kannata lähettää lääkärikopteria, koska se henkilö tulee lyhyen ajan päästä olemaan vainaja ilman avunsaantia?
Eli emme auta, koska tiedämme että henkilö kuolee jos emme auta ja siksi emme edes yritä auttaa?
Ei apua lähetetä seuraavan päivän lehtitietojen perusteella!
Pelastustoiminnassa avun lähettäminen pitää aina olla etupainotteista, joka tarkoittaa että mielummin lähetetään enemmän resursseja kuin liian vähän. Niitä voidaan sitten perua kun tilanne selkeytyy ensimmäisten pelastajien saapuessa paikalle.
Edelleen, mitä se kopteri siihen auttaa...?
Etsinnän nopeutiminen ja mahdollinen lisäapu löytyessä.
Jos sinulla on kristallipallo jolla tiedät etukäteen pelastustehtävän lopputuleman, niin luovuta se ihmeessä pelastusviranomaisille, jotta hekin tieävät kannattaako tähän hälytykseen lähteä, vai eikö heistä ole apua tällä kertaa!
Niin, joskus menee viikkoja, joskus ei löydy ollenkaan. Tosi nopeasti löytyi.
Tässä puhutaan hukkumisesta, tollo.
Valita häkeen.
Sulla on särkillä jossain kopteri jemmassa?
Kuolee se hukuksiinkin joutunut ennenpitkään ilman apua!
Uumajassa on päivystävä meripelastuskopteri.
"Ruotsin Uumajasta olisi ollut saatavissa minuuttiaikataululla meripelastushelikopteri suomen puolelle!
https://nordicrotors.com/companies/swedish-maritime-administration
Miksi hälytysvasteeseen ei sisällytetty tehokasta SAR etsintäkopteria heti alkuhetkiltä?
Säästöäkö ihmishenkien kustannuksella?
Miksi kaikkia resursseja ei käytetty? Viranomaisilta pitää saada vastaus tähän kysymykseen!"
Turhaa ja kallista .
Ei tullu mitään menetystä .
Ymmärrän hädän jos olis kissa tai koira hukkumassa.
Nythän meni vaan jotain matuja ja niitä saa tuhansia tilalle loisin.
Häke ei tee muuta kuin hälyttää etukäteen kirjoitetun "ehdotuksen" tarvittavista yksiköistä, jota pelastustoimen johtaja (päivystävä palomestari) voi sitten lisäillä tai vähentää hyväksikatsomansa määrän.
Maakunnan päivystävä päällikkö (päivystävä palopäällikkö) voi myös puuttua hälytysvasteeseen tekemällä lisähälytyksiä.
Swedish Maritime Administration SE-JRJ Agusta-Westland AW-139
https://www.jetphotos.com/photo/9017956
Tämä kopteri päivystää Uumajassa ympäri vuorokauden ja ympäri vuoden. Rajan yli tapahtuvasta pelastustoimesta on olemassa maiden välillä sopimus.
Ei täällä mitään hurrikoptereita tarvita!
Tämä on katsos ihan eri maa.
Idiootti tai porsas kirjoittelee näin! Häpeä itseäsi !
Karma nielaisee sun seuraavana kun kirjoitat noin!
Millä tavalla.....???
Vaikee niitä on elvyttää jos niitä ei ole löytynyt.....🤣🤣🤣
Toi nyt on ihan täyttä p**kaa!!!
No miksi ei käytetä keinoja joilla nopeutettaisiin löytymistä?
"Mihinkäs sitä kopteria tarvii jos vainajat on pohjassa.....???"
Kommentista saa käsityksen että tiesit jo ensihälytksestä että pohjassa on vainaja?
Mistä tiesit tuon?
Voi taivas. Nyt ymmärrän miksi Suomessa on paljon porukkaa mielenterveys ongelmien takia eläkkeellä. Jos tällainen naurattaa , niin sairasta on .
Senkö olisi pitänyt tulla ruumiita etsimään?
No onneksi ei hommannut turhaan kopteria.
Nuori nainen joka niitä yritti laudan kans pelastaa, näki kun he vaipuivat pinnan alle. Siinä kohtaa on täyttä vammailua alkaa koptereita tilaileen.
Mistä tiesit että kohteessa olisi ruumiita?
Mistä tiesit että se on turhaa?
Luitko seuraavan päivän lehdestä?
Silloin ei tainnut olla vielä ymtään pelastusviranomaista paikalla?
Ja satunnaiset nuoret naiset sub lautalla eivät tee pelastuskaluston käytöstä päätöksiä!
Mene sub wayhyn ja osta itsellesi patonki
Ylireagointi on aina turhaa.
On niin sairasta . Mielen tervey teni , pahoitin kun hakkasin näppistä tunne päissäni.
Pelastustoimessa sitä sanotaan etupainotteisuudeksi kun tilannetta paikalla ei aivan tarkasti vielä tiedetä.
Mieti nyt ihan vaan itse, miksi tällaisen ERITTÄIN TYPERÄN trollausen tänne teit!!!!!!
Siis miksi kirjoitit?
Siis, että vain valikoidut elä?
Mikä uskonto sinulle noin sano?
Joidenkin kongolaisten etsimiseen pitäisi käyttää koko kalusto kun ei suomalaisiakaan naarata ja peruslanssinkin saaminen kestää? Ovatko kaikki kalajokilaiset näin vajaita?
Mistäs sinä tiedät niiden olleen Gongolaisia?
Hukkuneet on yleensä kuolleita.
Hälytys tuli huksuksiin joutuneista. Ei silloin voida olettaa että ovat kuolleet. Muutenhan mitään apua ei olisi tarvinnut edes lähettää.
Oletatko sinä että he muuttuivat kaloiksi?
Vedenvaraan joutuneita pelastamaan lähetetään aina pelastusyksiköitä riippumatta millä nimellä sinä niitä nimität!
Uskotko karmaan? Nolo olet, hävettää puolestasi.
Toivottavasti hoitotahtoonsa saa lisätä, että "ei saa hälyttää hulilupteria vaikka mikä olisi". Tuntuisi ainakin yhdelle kommentoijalle olevan hyvä valinta.
Niinhän nytkin tehtiin.
Koita nyt ymmärtää ettei siitä kopterista ollut tässä tapauksessa mitään hyötyä.
Miksi?
Miksi Espoossa saman päivän aika lähetettiin kopteri etsimään vaikka kyseessä oli vain yksi ihminen. Kalajoella kateissa oli jopa kolme samanaikaisesti.
Miksi?
Täällä Lapissa toimii pelastushelikopteri Aslak, joka kutsutaan apuun vain silloin kun julkinen puoli ei ”kykene”. Täällä Ylä- Lapissa kun on kuulema ”vain muutama hassu ihminen”. Eli, kyllä, suomalaiset ovat hyvin eriarvostetussa tilanteessa asuinpaikasta riippuen. Sydäninfarktipotilaita kuljetetaan maastosta moottorikelkkareessä tien varteen ambulanssille, ettei tarvitsisi tätä ei-julkista Aslakkia kutsua apuun.
Tänä kesänä ei Aslak lennä potilaita ollenkaan. Kopteri on kuulemma turistilentojen käytössä.
Lapissa riehuvat maastopalot, mutta Aslak-pelastushelikopteri ei auta
Aslak-pelastushelikopterin tukiyhdistyksen mukaan syynä turistikuljetuksiin ovat yhdistyksen talousvaikeudet ja varakopterin tekniset ongelmat.
https://yle.fi/a/74-20174122
Miten helikopteri auttaa kun ihmiset on pohjassa veden alla. Helikopteri pelastaa eksyneitä veteen joutuneita pinnalta mitkä on näkyvissä. Ei se mikään sukellusvene ole.
No ei se kopteri sua pohjasta pelasta mutta jos kellot pinnalla niin pelastaa. Eihän kenenkään hukkuminen ole minkään pelastajan vika . Sukeltajat etsii pohjaan vajonneet.
Mistä tiedät että ne ovat pohjassa?
Kyllä sulla on kumma kristallipallo jolla tiedetään jo etukäteen minkälainen tilanne siellä on.
Ja ylhäältä päin näkyvyys jopa matalaan veteen on parempi kuin sivusuunnassa rannalta tai veneestä katsottaessa. Silloin pitäisi olla aivan vieressä nähdäkseen jonkun pinnan alla.
Kun pojat oli huutanut apua lähti heti ihmiset auttamaan myös SUP laudalla. Mutta he katosivat näkyvistä . Hukkuminen tapahtuu siinä vaiheessa kun uhri hengittää vettä . Vedessä on myös erilaisia elukoita. Ja oksia. Kun joutuu vedessä hätään ei saa tulla paniikkia niin että muutkin hukkuu. Joillakin voi tulla sairaskohtaus vedessä . Siinä vedessä ei voi elvyttää pitää vetää rantaan nopeasti.
Suomalainen EI OLE ULKOMAALAINEN Ruotsissa kuulkaa , SUOMI ON KUULUNUT RUOTSIIN ennen venäjän hyökkäyksiä. Suomen kansalainen saa asua vapaasti Ruotsissa puhua suomea ja suomen ruotsia kuin ruotsalaiset saa asua Suomessa puhua ruotsia tai ruotsin suomea. Suomalaiset puhuu ruotsia suomenruotsia ruotsinsuomea ja kouluissa on Ruotsi Suomi englanti opetus. Suomen kieli on Ruotsissa täysin laillinen kieli kuin Ruotsin kieli on Suomessa. Varkaat ei tietysti tiedä tai ymmärrä mutta esimerkiksi Viipuri yksi Ruotsisuomen kaupungeista on täysin venäläisten miehittämä nytkin. Kun ette tunne historiaamme.
Enemmän auttaa sukeltajat ja vedenalaiset robotit ja kamerat .
Meripelastuskopterin miehistöön kuuluu ensihoitaja ja pintapelasta, sekä vinssioperaattori.
Kopterien kalusto on suunniteltu juurikin vedestä tapahtuvaan pelastamiseen. Ei siellä mitkään tunarit peukalo persiissä lennä.
Noin 20-vuotias mies hukkui Espoon Kivenlahdessa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011388240.html
"Enemmän auttaa sukeltajat ja vedenalaiset robotit ja kamerat ."
Minkä etsimisessä?
Hylkeitäkö etsit?
Älä ainakaan PUUJAUHOA osta glugoosia saati harmaata makkaran korviketta saati tekojuustoa .
Hankkimaan niitä magneetti kalastus ja metallin paljastus kuin veden alaisia kameroita niin alkaa ruumis pusseja löytymään.
Mut ku jalassa on murtuma ja nämä alkaa elvyttää sydäntä ja potilas kuolee kun ei saa happea näiden takia . Tai kun kädessä on haava niin nämä laittaa kanyylia käteen ja ottaa verenpainetta.
Savonmurteella asia menee niin . Että Savolainen oli vaimonsa ja kaverinsa kanssa kalassa veneellä kun vaimo putosi järveen. Savolainen siihen totesi että nyt ei naarata.
Mistä tiesit etsiä ruumiita?
Hälytys tuli vedenvaraan joutuneista.
Aivan niin!
Ensisijainen tehtävä on yrittää pelastaa vedenvaraan joutuneet, eikä varautua naaraamaan ruumiita.
Outo käsitys joillakin pelastustoimesta!
Kalajoella hukkui kolme samanaikaisesti, ei olisi kopteri auttanut mitään.
Dronet on käytössä pelastajilla sekä poliiseilla. Ruumiita ei koptereilla etsitä näillä leveysasteilla.
Mistä tiedät?
Alusta asti oli tiedossa että ovat pinnan alla.
No oliko siitä sille etsittävälle jotain apua siellä Espoossa?
Mistä tiedät etukäteen ettei olisi?
Niinhän siinä yleensä käy jos ei osaa uida.
Mihinkä pyrit tuolla?
Pelastamista on silti yritettävä.
Mutta ei helikopterilla.
Unohtuiko joku?
Sen nyt tajuaa jokainen täysijärkinen.
No eihän se kopteri tosiaankaan auta pelastamisessa kun lentoaika vähintään 34min (173km, 306km/h). Tähän päälle viiveet ym. Tuossa ajassa olisivat kuolleet joka tapauksessa.
Selvästi et ole sellainen.
Miksi pelastusoperaatiota jatkettiin useita tunetaja?
Lentäjä lienee itsestäänselvää.
Tietystä alajokisille mikään ei näytä olevan selvää.
sydänpysähdyspotilaankin luokse lennetään pidemmästä matkasta.
Tee Kantelu Eduskunnan Oikeusasiamiehelle!
Annetaan hänen tutkia onko asia toimittu oikein vai ei!
Ehkä hänen vastauksen jälkeen pääset elämässäsi eteenpäin?
Ei ambulanssikaan jätä ajamatta hätätilapotilaan luokse jos ajomatka on enemmän kuin 34 minuuttia. Tässä maassa on paljon pidempiäkin matkoja joita pelastusmiehistön pitää päivittäin ajaa saavuttaakseen potilas.
Kiitos samoin.
Etsintää jatkettiin, ei ollut enää mitään pelastettavaa.
Mitä helvettiä se liittyy ruotsalaiseen helikopteriin. Josta ei vieläkään olisi ollut mitään hyötyä.
Kun tuolla edellä moitittiin lentomatkan pituutta!
Te Kalajokilaiset ette taida olla sieltä viisaimmasta päästä näköjään?
Kalajoen asukkaiden logiikalla olisivat voineet lopettaa ensimmäisen 5-minuutin aikana koska ketään ei näkynyt pinnalla.
Tai jättää lähtemättä ollenkaan koska kuitenkin hukkuvat!
Älä lässytä joutavia. Katsele vain niitä hekon kuvia.
Tuo vihainen purkaus ei vastaan mihinkään kysymykseen!
Kalajokelaiset ovat niin tyhmää väkeä että joutavat hukkua jokainen!
Itse asiassa koko kansan älykkyysosamäärä kasvaa sitä myöten kun Kalajokilaisia hukkuu!
Miksi ei ohjeita vedenvaraan joutuneille.
Ilman uimataitoakin voi selvitä kun kokeilee ylettiikö jalat pohjaan.
Siis ensiaputaitoihin uusia näkökulmia, itsepuolustus taitoja ja kaikille liikuntatunnille osallistujille.tytöt ja pojat eriryhmiin.
Viime perjantaina ei vaan hukkunut yhtään kalajokista. Olivat Kokkolan somaleja.
No nyt taas käytetään Kalajokelaisten mielestä helikopteria väärin!
Iso operaatio uimarannalla Helsingissä: Nuori uimari vajosi veden alle
Merivartiosto etsii veden alle joutunutta uimaria Helsingin Kallahdessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6fecac15-eccf-4636-8cc7-da8c296c0822
Iso etsintäoperaatio uimarannalla Helsingissä – nuori uimari vajosi veden alle
Paikalla on merivartiosto, pelastuslaitos sekä poliisi.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011403701.html
Hitto kun ne Helsingin pellet eivät usko meitä Kalajokilaisia asiantuntijoita, kun nyt tarvittaisiin ruumiskoiria, eikä helikoptereita!
Aivan niin!
Ambulanssi olisi pitänyt lastata täyteen ruumiskoiria ja lähettää etsimään vedenvaraan joutunutta! Se on ainoa oikea tapa vastata näihin hälytyksiin!
Pelastuslaitoksella pitäisi olla oma ruumisauto joka lähettetäisiin joka hälytykseen. Sitten vain odoteltaisiin että siitä pelastettavasta nirri lähtee!
Kyllä te kalajokelaiset olette sitten tyhmiä ihmisiä!
Saisitte hävetä ihan joka ikinen! Ette edes halua käyttää olemassa olevia keinoja hukkuvan pelastamiseen! koska maksaa liikaa, tai jotain muuta bulshittiä! Onneksi muulla maassa ei olla noin osaamattomia ja välinpitämättömiä!
Yle: Helsingissä hukkunut poika liikkui pyörätuolilla
Silminnäkijä kertoo Ylelle, että 15-vuotias Kallahdessa hukkunut nuori oli pyörätuolilla liikkunut poika.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011404007.html
Iso operaatio päättyi traagisesti Helsingissä – Lapsi hukkui
Merivartioston etsimä nuori uimari kuoli elvytyksestä huolimatta.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6fecac15-eccf-4636-8cc7-da8c296c0822
Sen siitä saa kun munattomuus on Kalajoella pakollista. 👉🥚🥚👈
Tuossakaan tilanteessa ei kopterista ollut kuin haittaa. Rikkoi vedenpinnan niin ettei kukaan nähnyt mitään. Kopteri ei ole oikea väline pinnan alta etsimiseen. Vaikka se on tehokkaan näköistä ja kuuloista, se ei ole sitä.
Kyllä ne oli ihan somalian somaleita.
Kalajoen pelastustoiminnasta löytyi puutteita!
Uusi asiakirja paljastaa – Kalajoella hukkuneiden teinipoikien kohtalosta surullisia tietoja
Pelastuslaitoksen onnettomuusselosteen mukaan tehtävälle hälytettiin alkuun liian vähän yksiköitä ja resursseja saatiin liikkeelle liian hitaasti. Syynä oli henkilöstö- ja kalustopula.
Onnettomuusselosteen mukaan pelastuslaitos on arvioinut, että sen toiminnassa on ollut tapauksen suhteen kehitettävää.
Selosteen mukaan tehtävälle hälytettiin resursseja alimitoitetusti. Aluksi hiekkasärkille hälytettiin neljä yksikköä, mikä oli jälkiarvion mukaan liian vähän. Myös miehistöä ja kalustoa saatiin liikkeelle liian hitaasti ja liian vähän, mikä johtui selosteen mukaan henkilöstö- ja kalustopulasta.
Paikalle saatiin kolme pintapelastajaa, joista yksi johti toimintaa. Sukellusyksikkö hälytettiin Ylivieskasta. Sukeltajat olivat kuitenkin tarvinneet paikalle osaavan venemiehistön ja tietynlaisen veneen, joita ei heti hälytysvaiheessa ollut selosteen mukaan huomioitu.
Sopiva vene saatiin hälytettyä Pyhäjoelta noin tunti ensimmäisen hätäkeskuspuhelun jälkeen ja se oli kohteessa hiekkasärkillä kymmenen minuuttia ennen iltayhdeksää. Tuolloin veneellä tehtävä viistokaikuluotaus saatiin aloitettua.
Sukeltajat olivat selosteen mukaan saaneet avuksi sivullisten siviiliveneen ja 10-metrisen kalastusaluksen, joka oli toiminut sukeltajien tukiyksikkönä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011403658.html
Kaikki meni nappiin, eiks juu!?
Sinähän sen näytät tietävän?
Mene ihmeessä heti maanantaina kouluttamaan Helsingin pelastuslaitosta ja rajavartiolaitosta tuolla tietämyksellässi!
Köyhässä maassa on köyhät menetelmät ja päälle vieä osaamattomuus ja Kalajoen näköinen turmahan siitä seuraa!
Hävetkää kalajokilaiset
Hävetkää oikeoin olan takaa!
Te ette osaa mitään! Edes pyyhkiä omaa percettä!
Uimaria etsitään uimarannalla Helsingissä
Tehtävää johtaa Suomenlahden merivartiosto.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b4a3fd68-5c40-4bc4-95e3-ecede7b17302
Iso pelastusoperaatio uimarannalla Rastilassa
Silminnäkijän mukaan ranta on täynnä pelastushenkilökuntaa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011404356.html
Kyllä ne sen tietää itsekin. Sinä et tiedä.
Paljonko auttoi tuo väkimäärä? Sun on aika turha piipiittää ja moittia kalajokisia, moiti päättäjiä, ne on ne resurssit alas ajaneet.
Tuo" uimari" oli pyörätuolilla liikkuva henkilö joka oli pukattu uimapatjalla vesille. Jokohan tappo syyte on vireillä.
No sitten he toimivat vastoin tietämystään!
Se on jälkiviisautta sanoa nyt että ei auttanut. Sillä tiedolla ei voi hurskastella jälkeenpäin, Koska pelastoimintaa ei voi tehdä seuraavan päivän lehtitietojen perusteella!
Valita hätäilmoituksen tekijälle ja häkeen.
Lentäminen on lystiä hommaa.
Häke ei tee päätöksiä. Siellä hälytetään mitä yksiköitä on päätetty tarvittavan tietyn tapaisissa onnettomuuksissa ja lisäksi mitä yksiköitä on sillä hetkellä vapaana.
Voithan sinä aina ottaa heihin yhteyttä ja haukkua tai opastaa kuinka pelastustoiminta pitäisi oikeasti tehdä:
https://pelastustoimi.fi/helsinki/ota-yhteytta
Hätäkeskuspäivystäjä hälyyttää hätäilmoituksen perusteella.
Sinähän täällä ruikutat, ota ihan itse yhteyttä. Pyydä vaikka kuva kopterista samalla.
Pyydä sinä kuvia niistä ruumiskoirista!
Häkepäivystäjä hälyttää ennaltasuunnitellun vasteen mukaan.
Hätäilmoituksen perusteella.
Helsingissä toimittiin juuri päinvaistoin kuin Kalajoella!
"Silminnäkijän mukaan sivullisia oli myös juossut auttamaan etsinnöissä.
Pelastusviranomaisten tultua paikalle etsintätyöt näyttivät silminnäkijän mukaan hyvin suunnitelluilta ja organisoiduilta.
– Paikalla oli sukeltajia ja helikopteri tuli myös aika pian, hän kertoo."
"Suomenlahden merivartioston mukaan etsinnät kestivät 45 minuuttia. Etsinnöissä oli paikalla merivartioston lisäksi Helsingin pelastuslaitoksen yksiköitä sekä poliisi."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/caafd04b-72da-4cd3-a904-f19d1accaeff
Hätäilmoituksessa selviää vain tehtävän laatu. Sen jälkeen tietokoneohjelma suosittaa päivystäjälle tehtävään sopivaa vastetta, eli mitä yksiköitä ja mistä ne lähimpänä saadaan.
Kentällä toimintaa johtava palomestari voi sitten pyytää lisäyksiköitä parhaaksi katsomallaan tavalla.
Helsingin ja Kalajoen pelastustoiminnassa iso ero. Toisessa käytetään kaikki tarvittavat resurssit ihmisen pelastamiseksi ja toisessa tunaroidaan, hidastellaan, säästellään ja sitten syytetään muita resurssien puutteista. Päälliköt ovat vastuussa oman alueensa resursseista ja hälytysvasteen riittävyydestä!
Helsinki:
"Pelastusviranomaisten tultua paikalle etsintätyöt näyttivät silminnäkijän mukaan hyvin suunnitelluilta ja organisoiduilta.
– Paikalla oli sukeltajia ja helikopteri tuli myös aika pian, hän kertoo."
Kalajoki:
"Kalajoen pelastustoiminnasta löytyi puutteita!
Paikalle saatiin kolme pintapelastajaa, joista yksi johti toimintaa. Sukellusyksikkö hälytettiin Ylivieskasta. Sukeltajat olivat kuitenkin tarvinneet paikalle osaavan venemiehistön ja tietynlaisen veneen, joita ei heti hälytysvaiheessa ollut selosteen mukaan huomioitu.
Pelastuslaitoksen onnettomuusselosteen mukaan tehtävälle hälytettiin alkuun liian vähän yksiköitä ja resursseja saatiin liikkeelle liian hitaasti. Syynä oli henkilöstö- ja kalustopula."
En minä tarvitse niitä🤗
Onko nuo tosiaan samankokoisia kaupunkeja samoilla resusseilla. AJATTELE NYT AASI EDES IHAN VÄHÄN.
Vasteeseen oli kirjattu liian vähän yksiköitä, joita olisi kuitenkin ollut saatavissa naapurikunnista ja Ruotsin puolelta.
Kaikki yksiköt olisi ollut heti saatavissa Kalajoellakin jos ne olisi ollut kirjattu hätäkeskuksen vasteeseen alkujaankin. Esimerkiksi tarvittava vene osaavalla miehistöllä saatiin kohteeseen vasta myöhemmin täydennyshälytyksenä, kun se olisi pitänyt sisältyä jo ensihälytykseen. Lisäksi meripelastus- ja etsintähelikopteri olisi ollut saatavissa ruotsin puolelta. Tästä kopterin yhteiskäytöstä on olemassa rajat ylittävä sopimus. Silti sitäkään ei käytetty.
Ei ne olisi auttaneet mitään, pitääkö se somalin kylkiluusta vääntää ennen kuin menee perille??
Turhaa se olisi ollutkin. Mikä autisti sinä oikein olet?
Miksi se olisi ollut turhaa?
Lehdessä luki että ne oli hukkuneet. Ei hukkuneita voi enää pelastaa.
"Lehdessä luki"
Voi jestas kun tämä lehti ei ilmestynyt vuorokautta aikaisemmin, niin olisi pelastuslaitoskin voinut lukea lopputuleman ja olla lähtemättä keikalle, kun ei se mitään silti olisi auttanut!
Tai lukea huomisesta lehdestä mikä talo paloi tänään ja lähettää sitten sammutusapua! 🤪
Eli jos Kalajoki aikoo jatkaa turisti kaupunkina olisi hyvä olla turvallinen maine.
Esimerkiksi tällainen huutelu mitä täällä Isa tekee, ei kuulu sivistykseen. Ihminen on ihminen. Oli mikä väri tahansa.
Suomalaiset valittavat jos Thaimaassa sattuisi tälläistä
Ei valitettaisi, tuo on sinun mielikuvitustasi, kuten kaikki muukin edellä suoltamasi hysteria. Kaikki jatkuu Kalajoella niin kuin ennenkin, ei ollut mitään vaikutusta mihinkään maineeseen tuolla somalien hukkumisella.
Eli uusi ohje pelastajille!
Älkööt vaivautuko!
Näin Helsingissä:
Uutta tietoa: Näin kauan meni, ennen kuin pelastajat olivat paikalla
Ensimmäinen pelastusyksikkö oli paikalla 11 minuuttia hätäkeskuspuhelun jälkeen.
Helsingin pelastuslaitoksen onnettomuusselosteen mukaan pelastuslaitos oli onnettomuuspaikalla varsin ripeästi, mutta sukeltaja löysi hukkuneen vasta noin 45 minuuttia hätäkeskuspuhelun jälkeen.
Pelastuslaitos sai ilmoituksen onnettomuudesta lauantaina kello 16.33. Puhelu ohjautui Turun hätäkeskukseen. Ilmoituksen mukaan henkilö oli uinut ”jonkinlaisella uimarenkaalla” ja solahtanut renkaan läpi veteen.
Ihmisen pelastaminen vedestä -nimikkeellä annettu tehtävä kirjattiin 13 sekuntia ilmoitusajankohdan jälkeen. Ensimmäinen yksikkö hälytettiin tehtävälle puolta minuuttia myöhemmin. 32 sekuntia sen jälkeen yksikkö oli jo matkalla kohteeseen.
Ensimmäinen yksikkö saapui Kallahden rannalle 11 minuuttia hätäkeskuspuhelun jälkeen.
Maa, vesi, ilma
Paikalla saapui lopulta useita pelastuslaitoksen, merivartioston ja poliisin yksiköitä.
Tehokas pelastustoiminta alkoi kello 16.46 eli 13 minuuttia ilmoituksen jälkeen.
Paikalla tehtiin tiedustelua niin rannalla kävellen kuin ilmasta droonin avulla. Paikalla oli myös helikopteri. Sukeltajat lähtivät etsimään hukkunutta sekä rannalta että veneestä rannalle päin.
Lopulta Erottajan paloasemalta lähteneen pelastuslaitoksen yksikön sukeltaja löysi uhrin pohjasta noin neljän metrin syvyydestä ja noin 50 metriä rannasta.
Yksikkö oli lähtenyt tehtävälle kello 16.39 eli kuusi minuuttia hätäkeskusilmoituksen jälkeen. Yksikkö saapui kohteeseen kello 16.56.
Onnettomuusselosteesta ei käy ilmi, milloin rannalta lähtenyt ja uhrin löytänyt sukeltaja meni veteen, mutta ilmeisesti varsin pian kohteeseen saapumisen jälkeen.
Poliisi kertoi aiemmin, että uhri oli löytynyt noin 45 minuuttia ensimmäisen hätäkeskusilmoituksen jälkeen eli noin kello 17.18. Onnettomuusselosteen mukaan uhri löytyi, kun sukeltaja oli etsinyt 16 minuuttia tai yli.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ce82a8bc-e2b0-4606-91be-ba1b6c6fcc0e
Uumajan helikopteri olisi löytänyt nopeammin ja paremmin.
Helsinkiä lähimpänä on rajavartiolaitoksen Helsingin kopteritukikohta, joten se hälytettiin.
Helsingin tukikohta
Helsingin tukikohta sijaitsee Helsinki-Vantaa lentokenttäalueella. Helsingissä on ilma-aluskalustona kaksi H215 Super Pumaa sekä kaksi AW 119 Ke Koala -helikopteria.
https://raja.fi/vartiolentolaivue
Uumahan kopteri on ylivoimainen.
Lähimpänä Kalajokea.
Löytää vainajat jopa neljä metriä syvältä, ja paljon nopeammin kuin sukeltaja. Ja ennenkaikkea pitää komeaa ääntä. Ja pöllyyttää vettä ja hiekkaa.
Mistäs tiesit että ovat neljän metrin syvyydessä?
En mistään, uumajan kopteri tiesi.
silloin et voi tehdä päätöksi pelastuskaluston ja miehistön tarpeesta etukäteen.
Ei mun ole koskaan tarvinnut tehdäkään.
Silti tunnut tekevän niin kirjoituksissasi, joissa aina tunnut tietävän mitä tulee tapahtumaan jo ennen kuin se on edes tapahtunut.
Etkä selvästi tee muutakaan työtä kun huutelet täällä!
Kalajoki on keskiaikainen kylä!
Ei helikopterit ole hukkuvia varten. Niillä noudetaan jouppoja pois laivoilta.
Ei helikoptereita tämän kokoisessa maassa tarvita. Ne on amerikan hollivuutin elokuvajuttuja jossa sankari pelastaa mailman helikopterilla!
No eihän täällä mitään helikoptereita ole! 🚁
Eihän? 🤣
https://finnhems.fi/
https://raja.fi/ilmassa
Sinäkö uskot tuollaisiin itsetehtyihin sivuihin?
Kuvissa on selvästi itsekoottavia helikopterien pienoismalleja joita voi ostaa kaupasta ja rakennella kotona. Vähennä ihmeessä sitä elokuvien katselua. Niissä kun pelastajat laskeutuvat taivaalta helikoptereilla, mutta ei tosimailmassa niin tapahdu.
Kalajoella ilmeisesti laaja alkoholiongelma?
Kirjoituksista päättelin.
Mielenterveysongelmia enimmäkseen.
Kyllä sulla on aivot asennettu väärinpäin päähän! 👉🧠👈
Ei kannata lähteä nyt viisastelun tielle! Pysytään asiassa sillä kyseessä tosi surullinen tapahtuma!
Vahinkojahan nämä ovat mutta tosi surullisia. Voimia omaisille ja läheisille!
Älä jeesustele!!!
Onko siellä tosissaan näin vaarallista? Eihän sinne uskalla tulla lomalle lasten kanssa kun tälläisiä sattuu.
Ei tarvi tulla. Ei kaivata.
Ylläpitäjä ois voinut katkasta tämän ketjun heti alkuunsa
Ei täällä mitään ylläpitäjää ole. Jokin tekoälybotti arpoo, onko sopimatomia sanoja. Jos löytää, sitten poistaa viestin. Miksi et itse ilmianna ketjua vaikka rasismin takia?
Mikään media ei maininnut hukkuneitten kansalaisuutta !
Miksi se on niin salaperäistä.
Se voi olla rasismia, josa mainitaan. Siksipä nykyisin aina jos on kyseessä joku onnettomuuden uhri tai joku on tehnyt vakavan rikoksen, niin poliisi ilmoittaa, että tekjä tai uhri on kantasuomalainen. Jos sitä ei ilmoiteta, niin se tarkoittaa, että uhri tai tekijä on maahanmuuttajataustainen. Se olisi rasismisia, jos kerrotaan että hän tummaihoinen tms.
Totta kai sen on kantaväestön syytä kun matut ei osaa uida.
Lapsi hukkui Naton mereen laskeman paskalautan alle.
ihanko itse olit avaamassa sontaluukun?
Äkkisyvää ja virtauksia kaukana rannasta, voi yllättää joskus vaikka osaisi uidakin välttävästi.
Kyllä nämä ovat myös sellaisia että voimat ovat vähempänä mitä normaalisti.
JOKI KALA. JOKI KALA VIRTAA MERELLE PÄIN KALAT JOKEEN PÄIN KUTEMAAN SIELTÄ TAKAISIN MEREEN. JÄTEVEDET LASKEE MEREEN KYLLÄ. ON VIRTAUKSIA KUIN PUUT ON HAKATTU POIS EIKÄ MAA ENÄÄ OLE PYSYVÄÄ KUN PUUN JUURET EI PIDÄ MAATA KIINTEÄNÄ. JOTEN HIEKKA LIIKKUU VESIEN VIRTAUKSIEN MUKAAN. TYHMÄT KAATAA PUUT JOPA MÖKKI RANNOILTA MIKÄ TARKOITTAA MAA PETTÄÄ VETISTYY JA SORTUU. MYÖS PÄÄSEE AURINKO KUUMENTAMAAN KASVUSTON . TYHMÄ ON TYHMÄ. MEILLÄ OLI ENNEN SÄÄNNÖT NÄIHIN.
Hmm.Surua,syyttelyä,tutkistelua sekä valvonnantehostusta.Mitäpä muutakaan.
Jotkut sitten purkaa tyhmyytensä kirjoittamalla .. mitäpä muutakaan… sääli näitä ihmisiä…
Siis näitä tyhmiä kirjoittelijoita, hehän eivät mistään muustakaan asiasta ymmärrä mitään oikein, mutta luulevat kaikki tietävänsä.
Vasemmisto- ja vihreiden- älyporukasta löytyy aika paljon näitä, jotka luulevat paljon ilman vähäisintäkään ymmärrystä asioiden oikeasta tilasta.
Elokapinan väki on erittäin hyvä esimerkki siitä, että paljon luullaan ja mistään mitään ei ymmärretä.
Voin kuvitella ja uskoa, että joskus 1970 -luvulla olisin voinut olle yhtä yksinkertainen ajatuksissani ja uskomuksissani.
Mutta kun siellä on joukossa nyt yli 50 -vuotiaitakin, se kertoo minulle sen, että voihan se tyhmempikin ikääntyä ;)
yhtä hukassa kuin Taistolaiset? Satu Hassi googlaa
No tyhmä sekin on kun kiroaa muita.
Loistavaa etenkin jos kiusaaja ja että hymyilyttää joidenkin hukkumiset sori vaan mutta tämä on totta
Miksi ei kirjoiteta jokaisen omasta vastuusta? Jos nämä hukkuneet ovat uimataidottomia, pitäisikö jonkun kertoa heille siitä? Ja ei korjaannu sillä, että kuulutettaisiin jokaisen äidinkielellä uimarannalla. Säästetään lisää koululaisten uimahalli käynneistä niin hyvä tulee.
Sitä ihmettelen miksi ei enää kuulu uimaopetus pakollisena kouluihin.
Tosin miksi ei varoiteta kunnolla, että Kalajoen rannat ovat myös vaarallisia. Eli muuttuvat virtaukset. Niissä tulee ongelmia vaikka osaisi uidakin.
Vaan taisi se selvitä nyt ja se että Kalajoki saa turvallisen maineen takaisin, vie tosi paljon aikaa.
Hyvä vaan jos typerimmät turistit jää tulematta ja kurittomat kakarat, joille ei ole asetettu mitään rajoja surkeiden vanhempiensa taholta, jotka kuvittelevat että aina jonkun muun pitää järjestää heille ilmaiseksi kaikki.
Kalajoki ei ole turvallinen, koska siellä hukui kolme poika.
Taitaa osa särkkien yrityksistä myös odottavan aika kaupungin apua
Kättä vaan taskuun Särkkien yrittäjät. Minä en laita.
Vaatteet päällä ei voi mennä veteen . Näkyykö hylkeitä.
Nyt ei menny ihan niinku baywatchissa missä toistaitoiset saa hekin toisen mahdollisuuden.
Paskaan täällä saa hukkua muodossa jos toisessa. Hyvä opetella ajoissa.
Nykyään nää ui seinessä joten kokemusta on viemäreistä. Missähän kunnossa Somalian hiekkarannat on voiko mennä uimaan ?
Elämä on.
Tai sitten ei ole.
Mahottomuushan se on kaikkia pelastaa.
Uskovaisten mielestä hänen aikansa oli.
Jumala otti taivaaseen.
Tai sitten joutuivat lestadiolaisten tulimereen.
Tällä periaatteellahan se pelastuslaitoskin tekee päätökset ketä pelastetaan!
Onkohan siinä kalajoessa kaloja.
Ne ei varmaan huku.
🤣😂🤣😂.....
Kyllä voi Kalajoella jopa kalat hukkua,ja kaloja enemmän saisi minun mielestä hukkua muutama paikallinen Ykä erään niiden nimi alkaa kirjaimella J ja hän on mies sukupuoli oletettavasti hän on kovaääninen puhu isosti toisten selän takana pahaa ja vähän raukka on toppella töissä
Eräs isoääninen Jyr. .täältä kalajoelta pelottaa kalat pois erittäin emerginen n 180cm mies edustaa kalajoen aivottomia uudessa sarjassa
kalatkin hukkuu kun happi loppuu
NIIN SIIS MERIHÄN EI OLE JOKI . JOKI ON JOKO. KALA JOKI ON JOEN NIMI JA KUNNAN NIMI. OLITTE SIIS KALAJOEN KUNNAN KALAJOEN ALUEELLA . PERÄMERELLÄ . MERI ON MERI JOKI ON JOKI. JOKI LASKEE MEREEN. SIITÄ NIMI.
Kalajoki on kaupunki.
Kalujoki ei ole kaupunki!
Huvittavaa kohkausta, huomaa ettei teillä ole kokemusta näistä tumma etnisyyksistä. Jos asuisitte pk-seudulla tietäisitte että näitä hukkuu urakalla joka vuosi kun väen vängällä pitää mennä veteen vaikka eivät osaa uida.
Jotenkin omituista että tuollaiset saavat niiiiiin paljon sympatiaa joiltain kalajokilaisilta, oli oikein kaikkia koskettava menetys. Kun suomalaisia hukkuu niin röyhtäillään vaan ja sanotaan jotain typerää netissä.
kalajoki vaihtaa nimensä Raatoranta.
Kalajoki on upeapaikka. Uima taidottomien pitäsi pysyä. Vain kahluusyvyysessä eli polviamyöten.
Turha on syyttää yhteiskuntaa,kaupunkia ,koulua. Se on omavalinta mitätekee.
Ja luonnonvalinta poistaa tarvittaessa.
UHRASIVATKO JAHVELLE BUDHALLA MOLOKILLE VAI MOHAMETILLE UHREJA ???
Tarpeetonta, loukkaavaa, paikkaansa pitämätöntä ja harhaanjohtavaa spekulointia tapauksessa, jossa sentään menehtyi kolme ihmistä.
No nehän olivat mamuja kuulemma ...
Oletko sinä näitä jotka pelkäävät oman toimeentulotukien vähentävän , kun pitää noin puhua. Yleensä ovat sitä sarjaa nämä puheet
Ja saatko sinä toimeentulosi mamubisneksestä, kun pitää niitä noin kovasti paapoa?
En paapo, enkä saa toimeentuloa näistä. Kalajoki on sen verran kallis paikka eli nämä ovat niitä joiden vanhemmat tienaa rahaa itse.
Mistä sinä tiedät missä heidän vanhempansa ovat?
Kalajoki on han kunnan omistaa aluetta suomen valtion ja siellä on ihan yleiset alueet missä voi luontopolkuja . Rantoja. Köyhät käy myös rannoilla jos et tiennyt. Saattavat juoda oluenkin.
Se oli joku vesijumala joka ne vei. Ahti Jahve tai norppa.
Ihmistä ???
Majoitus on kallista, sinne pääsy maksaa yms..
Ei ole jos nukkuu teltassa. Matkustamisen kalleus Kjoelle riippuu siitä mistä tulee ja millä kulkupelillä. Ylivieskasta tai Raahesta ei tule niin kalliiksi matkustaa kuin Afrikasta.
Tai kela
Näiden vanhemmat ei kyllä tienanneet yhtään mitään.
Montakin olutta tai siideriä, mutta jos Jyrki tulee vastaan hän huutaa isosti sillä Jyrki on The superman
Jos sattuu heräämään teltasta ja Jyrki joka on pitkä ja voimakas ja isoääninen yllättää,voi saa DA sydärin ja tulla tobleroonet housuun ei kivaa
Tuskinpa edes ymmärsivät missä elementissä kahlasivat, jos ainoa kokemus oli kahlaaminen aavikon hiekkadyyneillä?
T. Bertil.
Luonnonvalinta toimii.
Suomessa asuvan teinin luulisi kyllä ensitöikseen omaksuvan kielen jos aikoo tänne jäädä.
Siis sana "työ" ei kuulu arabian kieleen, heheheee... !!! :))
Lol
Se on jo todettu vuosikymmeniä sitten! Tosin nyt arabian kieleen on lisätty sellainenkin sana kuin "taikaseinä".
Luonnollista poistumaa.
Mistä sen erottaa mihin jätelautta loppuu ja poika alkaa, värihän on sama
Milloin tämä on nyt tapahtunut?
Ei kiinnosta.