Lakot ulosmitataan työntekijöiden selkänahasta

Se on sillä tavalla, että yritykselle lakoilla aiheutut tappiot korvataan tehostamalla toimintaa. Siinä lakkoilijat kärsivät, ei pääluottamusmies, eikä Hakaniemen herrat, työntekijät kärsivät. Kaiken lisäksi lakoista ei ole työntekijöille mitään hyötyä.

UPM sulkee Kaukaan paperitehtaan tehostamistoimena. Takkiin on tullut 112 päivän lakosta kolme vuotta sitten ja kuukauden demareiden poliittisesta satamalakosta viime vuonna. Miljoonat kuitataan keskittämällä paperin tuotanto Raumalle. Professori tiesi ennustaa, että Suomeen ei koskaan tulla enää rakentamaan uutta paperikonetta.

IAU ei saanut lakkoilullaan parempia palkkoja. Se tiedettiin jo etukäteen, että 7,8% on maksimi, MUTTA: SAK/AKT/IAU yrittivät murtaa jään, mutta ei onnistunut. Turhia lakkoja.

Finnairin 70 miljoonan tappiot ulosmitataan työntekijöiden selkänahasta. Finnairille tuli suuri mainehaitta, 100 000 matkustajaa ottivat nokkiinsa lakoista, työntekijät kärsivät. Ei sitten mitään järkeä. SAK aiheutti ammattiyhditysliikkeelle jätti suuren mainehaitan näillä Finnairiin kohdistuneilla hyökkäyksillään.
6184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voi voi. Ottaako kenties koville?

Äänestä
  • Kysyppä tuo niiltä 250 jotka menettävät työpaikkansa

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kysyppä tuo niiltä 250 jotka menettävät työpaikkansa

    Sano ittelles päivää, näkemiin ja hyvää yötä.

    Äänestä

"UPM sulkee Kaukaan paperitehtaan tehostamistoimena."

Näytätkö sen uutisen missä sanotaan että KOKO tehdas ajetaan alas?

Äänestä

Tietämättömyytesi paljastaa sinut pelkäksi trollipeikoksi. Et tiedä mitä kaikkea esim. Kaukaalla tehdään paperin lisäksi.

Äänestä

Lakkofobiaa sanoisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Se on sillä tavalla, että yritykselle lakoilla aiheutut tappiot korvataan tehostamalla toimintaa. Siinä lakkoilijat kärsivät, ei pääluottamusmies, eikä Hakaniemen herrat, työntekijät kärsivät. Kaiken lisäksi lakoista ei ole työntekijöille mitään hyötyä.

UPM sulkee Kaukaan paperitehtaan tehostamistoimena. Takkiin on tullut 112 päivän lakosta kolme vuotta sitten ja kuukauden demareiden poliittisesta satamalakosta viime vuonna. Miljoonat kuitataan keskittämällä paperin tuotanto Raumalle. Professori tiesi ennustaa, että Suomeen ei koskaan tulla enää rakentamaan uutta paperikonetta.

IAU ei saanut lakkoilullaan parempia palkkoja. Se tiedettiin jo etukäteen, että 7,8% on maksimi, MUTTA: SAK/AKT/IAU yrittivät murtaa jään, mutta ei onnistunut. Turhia lakkoja.

Finnairin 70 miljoonan tappiot ulosmitataan työntekijöiden selkänahasta. Finnairille tuli suuri mainehaitta, 100 000 matkustajaa ottivat nokkiinsa lakoista, työntekijät kärsivät. Ei sitten mitään järkeä. SAK aiheutti ammattiyhditysliikkeelle jätti suuren mainehaitan näillä Finnairiin kohdistuneilla hyökkäyksillään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu