Suomessa on kuitenkin yksi ilmiö, joka aina vie ilon vasemmistohengen nousulta

: sosiaalidemokraatit. Demarit tiivistivät itsensä hienosti vaalimainokseen joitakin vuosia sitten, jossa listattiin puolueen saavutuksia. Erinäiset hyvinvointivaltion laajentamiseen kytkeytyvät tavoitteet vilisivät ruudulla, ja sitten vähän mystisesti päättyivät 1980-lukuun. Siitä eteenpäin sosiaalidemokraatit on tehnyt ”tolkun” politiikkaa, eli asteittain purkanut pääoman kasvun ja aluelaajennusten esteitä sekä kaventanut hyvinvointipalveluita. Tästä huolimatta ihmiset edelleen äänestävät demareita.

Kun oikeistopolitiikkaa alkaa ottaa päähän, moni muistaa yhtäkkiä demarit. Demareiden ei tunnetusti tarvitse tehdä yhtään mitään tämän eteen, puolueella kun on vakaa paikka suomalaisessa poliittisessa alitajunnassa. Antti Lindtman on osannut loistavasti hyödyntää demareiden tärkeintä kannatusvipua: kun oikeisto mokailee, pidä turpa kiinni ja äänestäjät kaatuvat syliisi. Erityisen raivostuttavaa tässä on, että vasemmistoliitto oikeasti jopa toteuttaisi sellaista politiikkaa, josta demarit muistetaan. Ihmiset mieluummin äänestävät demareita, joka todennäköisimmin päätyy vain leikkaamaan lisää hallituksessa yhdessä nykyisten roistojen kanssa.

Demareita kannattaa syyttää myös perussuomalaisten suosiosta. Puolueen siirtyminen pääoman rengiksi 1900-luvun lopulla loi tilanteen, jossa parlamentaariselta kentältä puuttui poliittinen vaihtoehto. Kaikki isot puolueet olivat yhtäkkiä hyvinvointipalveluja kaventamassa. Sitten piti vain odottaa, että eurokriisi iski ja Nokia sukelsi. A vot, perussuomalaiset pystyi esiintymään suomalaisen duunarin ainoana pelastajana. Toisella puolella oli vain instituutioita puolustavia pukumiehiä, jotka olivat unohtaneet kansan.

 

Oikeasti yhtälö on tietenkin monimutkaisempi ja liittyy laajoihin muutoksiin tuotannossa ja ammattiyhdistysliikkeen vallassa Suomessa ja Euroopassa. Voimasuhteiden muutos, teollisen tuotannon pako, pääomien vapauttaminen ja ay-liikkeen heikkeneminen kuitenkin johtivat demarit valitsemaan kolmastieläisyyden ja hylkäämään juurensa. Demareista tuli puolue, joka ei aja oikeastaan mitään, mutta joka kerää siitä huolimatta tyytymättömien äänet aina silloin kun puolueella on tuuria istua oppositiossa.

Suomea johtaa tällä hetkellä erittäin epäsuosittu hallitus. Se on epäonnistunut surkeasti omissa tavoitteissaan vähentää velkaantumista, mutta tärkeämpänä asiana se on tuhonnut omien kannattajiensa elämän ehtoja kovalla kädellä. Rikkaille on jaettu veronalennuksia samalla kun köyhänä olemisesta on tehty entistä vaikeampaa. Tulevaisuuden näkymistä on luovuttu ja tarjottu tilalle ikuista nykyisyyttä kurjuuksineen. Tämä kaikki on ajanut demareiden suosion rakettimaiseen nousuun. Siitäkin huolimatta että demarit voisi aivan hyvin ajaa hyvin samankaltaista politiikkaa, jos se huolittaisiin hallitukseen mukaan.

 

Oli tässä pieni toivon pilkahduskin. Antti Rinne laittoi vuoden 2019 hallitusneuvotteluissa talouskuripolitiikan jäähylle ja muutti Suomen pitkän linjan taloudellis-poliittista hegemoniaa. Sittemmin Rinne syrjäytettiin, Marin lähti think tank -hommiin, ja jäljelle jäi oikeistodemarijohtoinen puolue. Se on ehdolla seuraavissa eduskuntavaaleissa. Niinpä esitän sinulle, lukijani, vakavan toiveen: Älä ”taktisesti” äänestä demareita enää ikinä. Demarit on kelvollinen puolue vain vasemmistoliiton kanssa yhdessä. Kokoomuksen kanssa hallitusta johtava demarit on hirviö, jota kukaan meistä ei enää halua nähdä.

Jos haluat muutosta, älä koskaan äänestä demareita. Äänestä vasemsmitoliittoa.