En ole mitenkään äärimmäisen mustasukkainen ihminen. Jos kumppani vilkuilee jotain muita kadulla tai kehuu jotain henkilöitä tv:stä yms, en saa mitään raivareita tai vastaavaa.
Mutta eräs asia minua häiritsee: kumppanin kaveri, joka on toista sukupuolta kun hän. Minusta se että hän viettää aikaansa tämän kanssa, tuntuu hiton paskalta. Kumppanini tietää tästä, olen sen hänelle sanonut. Hänen mielestä ei ole syytä tuollaiselle tunteelle.
En voi tietenkään voi häneltä vaatia, että he eivät saisi nähdä tai puhua enää koskaan toisilleen, vaikka se tietenkin on juuri sitä mitä haluaisin.
Olen miettinyt asiaa hänen kannaltaan, mitä jos minulla olisi toista sukupuolta oleva kaveri ja hän ilmottaisi että se tuntuu hänestä paskalta. Mitä itse tekisin siinä tilanteessa. Pystyn hyvin varmasti sanomaan että luopuisin tuosta kaverista.
Onko oikein ajatella, että hän ei tekisi samaa minun puolesta, minkä minä hänen? Onko oikein ajatella että hän pitää heidän välistä kaveruutta tärkeämpänä kun meidän? Kuuluuko kumppanin puolesta uhrautua? Kumpi on tärkeämpää, se että hänellä on yksi kaveri enemmän vai että minä voin hyvin? Olenko itsekäs?
Tiedän kuitenkin, että se että kiellän häneltä asioita, ei johda mihinkään hyvään. Ainoa vaihtoehto on siis hyväksyä asia.
Edelleen sisälläni salamoi aina kun mietin asiaa, mutta mitään en voi, pitää vain purra hammasta.
Mutta eräs asia minua häiritsee: kumppanin kaveri, joka on toista sukupuolta kun hän. Minusta se että hän viettää aikaansa tämän kanssa, tuntuu hiton paskalta. Kumppanini tietää tästä, olen sen hänelle sanonut. Hänen mielestä ei ole syytä tuollaiselle tunteelle.
En voi tietenkään voi häneltä vaatia, että he eivät saisi nähdä tai puhua enää koskaan toisilleen, vaikka se tietenkin on juuri sitä mitä haluaisin.
Olen miettinyt asiaa hänen kannaltaan, mitä jos minulla olisi toista sukupuolta oleva kaveri ja hän ilmottaisi että se tuntuu hänestä paskalta. Mitä itse tekisin siinä tilanteessa. Pystyn hyvin varmasti sanomaan että luopuisin tuosta kaverista.
Onko oikein ajatella, että hän ei tekisi samaa minun puolesta, minkä minä hänen? Onko oikein ajatella että hän pitää heidän välistä kaveruutta tärkeämpänä kun meidän? Kuuluuko kumppanin puolesta uhrautua? Kumpi on tärkeämpää, se että hänellä on yksi kaveri enemmän vai että minä voin hyvin? Olenko itsekäs?
Tiedän kuitenkin, että se että kiellän häneltä asioita, ei johda mihinkään hyvään. Ainoa vaihtoehto on siis hyväksyä asia.
Edelleen sisälläni salamoi aina kun mietin asiaa, mutta mitään en voi, pitää vain purra hammasta.
Vastaukset 19
Vanhimmat
mun poikakaverilla oli kans kaverityttö. se oli hänen luokallaan samassa koulussa kun hän itse. mä en ollut tyttöä tavannut mut suorastaan raivostuin aina kun kuulin miten he oli kahvitelleet yhdessä, pelanneet pelejä, olleet yhdessä jossain.. mulla kihahti ja sanoin jätkälleni etten siedä sitä . musta tuntu et muija yritti vokotella miestäni.. no lopputulos oli se että MÄ otin yhteyttä naiseen ja käskin sen pitää näpit erosta miehestäni ja muutenkin juteltiin.muija väitti olevan ihan kaveripohjalla. no kuitenkin muija sai siitä sellasen shokin ettei pojalleni puhunut enää sanaakaan koulussa. mä oon tyytyväinen nyt. poikakaveri oli aluks vähän vihanen mutta kyllä se leppys ja ymmärsi lopulta miltä musta tuntuu....
tekstiä. ei vaan voi muuta sanoa. Hei yritä ymmärtää, ystävyys on aina isompi juttu kuin seurustelu....Sitä asiaa ei naiset tule ikinä hyväksymään. Jos jotkut on ollut ystäviä, ties monen vuoden ajan.....niin ei kenelläkään ole oikeutta vaatia yhtään mitään...ei edes kommentoida asiaa näille kahdelle. On vain lapsellista itkeä ja valittaa. heitä toi vertailu asenne pois, sillä et tee mitään,koska ei ole mitä vertailla.
tai oikeastaan meillä kyse on avioliitosta eikä seurustelusta. kyllä ihmettelisin jos kaverit laitettaisiin suhteen edelle. ei tulisi mieleenikään sanoa miehelleni jos tämä vaikka suunnittelisi jotain yhteistä tekemistä esim. vkonlopuksi että tsori, mä oon menossa peran kaa sen mökille. joku toinen kerta...?
mieheni tutustui tyttöön vasta kun olimme jo seurustelleet jonkin aikaa. eli ei mikään vanha ystävyys vaan ihan uus!
Eivät ole vanhoja ystäviä
En ymmärrä ollenkaan tuota, kun eukot alkaa kimpoilemaan poikaystävilleen, jos niillä on naispuolisia kavereita.
Itse olen nainen ja minulla on monta hyvää miespuolista ystävää. EN KOSKAAN ole ollut kenenkään heistä ihastunut tai tuntenut mitään seksuulista kavereitani kohtaan. He ovat minulle aivansamanlaisia ystäviä kuin naispuoleisetkin.
Yritän tässä kai vain sanoa, että eivät kaikki poikaystävienne naispuoliset kaverit yritä iskeä miehiänne! Kyllä nyt sen verran pitäisi toista kunnioittaa ettei ala ystäviä karkottamaan pois. HALOO!
näitä kavereita sulle ollenkaan? mua ainakin sattuu sellanen ja kuulostaakin aika hämärälle-ja sitten alkaakuvittelemaan vaikka mitä!
Ei siinä mitään, jos mieheni naispuoliset ystävät olisivatkin ystäviä, mutta kun he ovat exiä ja kommenttia mieheni pitämisistä (pitkistä hiuksista, vaaleista hiuksista) mainitaan muiden läsnäollessa (siis myös intiimimmistäkin asioista!) muiden läsnäollessa, myös minun. Katson että tässä on kyllä mustasukkainen "naisystävä", joka yrittää saada minut vaivautuneeksi tai jotain, mutta onneksi tiedän mieheni panokavereista, jotta eipä tullut yllätyksenä, päinvastoin kommentit menevät puolestani naurettavuuksiksi. Mutta pointtini on tämä: Tekeekö hyvä ystävä tällaista? eli haluaa tuoda julki että tietää ja on ollut intiimissä tekemisissä miesystäväni kanssa. Mieheni exät (pari olen heistä tavannut) ovat sellaisia nyyhkyjuttujen varjolla/perusteella miehiä iskeviä, jotta saavat... En epäile miestäni uskottomaksi, mutta entä kun käydään kahden kesken bissellä ja jos naispuoliset "ystävä" haluaavatkin lohdutuspanoa??? Tietääväthän he mistä "narusta" vetää :)) Onko mieheni tarpeeksi vahva olemaan Mies? Miehet, joilla on naispuolisia ystäviä, voisivat vastata tähän.
Nyt kolahti miulle. Justiin puhuttiin hiuksista kavereiden kanssa ja mun eksä-kaverin tyttöystävä oli paikalla. Ei ollu mikään tarkoitus loukata tai muuta! Mun mielestä voi sanoa ihan rehellisesti mitä on kuullut miesten sanovan naisten hiuksista.
Sitten toiseen asiaan. Meillä se menee niin päin, että eksä ottaa muhun yhteyttä: salaa tyttöystävältään. Ei hae hän (!)lohdutuspanoa vaan varmaan jotain ymmärrystä jota tyttöystävä ei tarjoa, Aika tyhmä täytyy jätkänkin olla jos suostuisi lohdutuspanolle eksän kanssa sun kustannuksella. Ei mun mielestä eksässä sillon ainoastaan vika??????????
Lohdutuspanolla tarkoitin tilannetta kun exä itkee elämänsä surkeutta (tehnyt myös mun läsnäollessa) tekee siis varmasti myös kahden kesken mieheni kanssa, vähän (tai ei niin vähän) bissee ja sitten lohdusta...Mieheni kun tunnustaa olevansa ylenpalttisen huolissaan näiden exiensä voinnista. Johtuneeko sitten siitä että mieheni on alkanut seurustelemaan mun kanssa ja epäilee etteivät exät, jotka ovat siis erittäin hyviä ystäviä, kestä sitä. No tässä tapauksessa mun mielestä exien on syytä tottua ajatukseen, että mieheni ei ole enää samalla tavalla käytettävissä kuin aikaisemmin (24h). Mielestäni, jos exä ei kestä ex-kumppaninsa uutta suhdetta, ei silloin ole kysymyksessä edes ystävyys, vaan roikkuminen toisen seurasssa ja illuusion uudestaan aloittamisesta ylläpitämisestä. Mutta mieheni ei tätä ymmärrä ja käytöksellään tahattomasti saattaa antaa aihetta illuusioon...Lohdutuspanoon sortuminen on sikäli mahdollinen, kun miehelläni on jotenkin sairas mielyttämisen tarve näitä exiä kohtaan, johtunee varmaankin siitä että haluaa pehmentää meidän suhteen aiheuttamaa "kärsimystä".
eivät siis rajoittuneet hiuksiin, ne intiimijutut siinä enemmänkin häiritsivät sikäli kun niillä viittattiin selvästi sängyssä alasti käyttäytymiseen :))
Lisäksi se tapa jolla asiat heitettiin ja lisäksi sellainen "katso nyt mua raukkaa" -ilme päälle :))
on miespuolisa ystäviä ja poikaystävälläni naispuolisia ystäviä. Yhden pojan kanssa olen ollut ystävä viisivuotiaasta, enkä todellakaan lopeta ystävyyttäni, jos jonkun miehen itsetunto ei sitä kestä. Totta kai minuakin joskus harmittaa jos poikaystäväni tapaa ystäviään eikä minua, mutta luotan todellakin että kyse on vain ystävyydestä. Tyttö tai poika, sama se, kaveri kuin kaveri. Jos epäilisin että ystävyydessä olisi jotain muutakin kuin pelkkää ystävyyttä, puuttuisin asiaan. Luotan kuitenkin poikaystävääni ja hän minuun. Eläköön ystävyys!
se on kiinni pitkälle ystävyys suhteesta, ja siitä onko kaikki kolme tavannu toisensa, onko kummallakin osapuolella vastakkaisen sukupuolen edustajia kavereina,vai vain toisella.tietysti jos on vain toisella niin toinen ei sitä hyväksy varmaankaan niin helpolla,kuin että kummallakin olis vastakkaisen sukupuolen edustajia kavereinaan....
mä ainakin hyväksyisin tietyissä tilanteissa. sitä en hyväksyis jos mies kävis AINA ilman mua jollain tyttelillä kylässä ja jättäis mut kotiin. se ei kävis, kyllä mä mukaan haluaisin ees joskus...
Ymmärrän kyllä tunteesi, mutta usko häntä. Jos heidän välillään olisi jotain muuta, he todennäköisesti seurustelisivat jo.
Itseni paras ystävä on miespuolinen ja jos kumppanini pistäisi minut valitsemaan ystäväni tai itsensä, potkisin jätkäni ovelle saman tien ja valitsisin ystäväni. Jos poikaystäväni ei kykene suomaan minulle aikaa maailman ihanimman ihmisen kanssa vain sen takia, että ystävälläni on ylimääräinen uloke haarojen välissä, niin sellainen jätkä saa mennä. Joskus asia on vain niin mustavalkoinen, että vaikka muuten tulis kuinka hyvin juttuun, niin seksuaalista kipinää ei ole.
Kauhun tasapainoa. Miehelläni on monia hyviä naispuolisia ystäviä, enemmän kuin minulla on miespuolisia eikä se haittaa mua. Hänellä on oikeus ystäviinsä niin kuin minullakin. Rakastamme toisiamme ja luotamme toisiimme. Homman nimi on se, että jos joku muu rupeaa enemmän kiinnostamaan, niin sitten se sanotaan toiselle ääneen ennen ku mennään tekemään mitään. Ei ole kummankaan tarvinnut vielä mennä mitään sellaista sanomaan.
Sitä paitsi: jos kumppanisi luopuu takiasi hyvästä ystävästään se tuo ehdottomasti suhteellenni vakavan rasitteen. Hän tulee muistamaan sen aina, vaikka ei sitä ääneen sanoisikaan.
Eikä sinun tarvitsisi luopua omasta ystävästäsi hänen takiaan. Mitä rakkautta sellainen, jos ei hyväksy kumppanilleen ystäviä vain sen takia, että nämä ystävät ovat vastakkaista sukupuolta? Tietysti "riskit" on aina olemassa, mutta juuri nämä vastakkaista sukupuolta olevat ystävät kertovat peilin tavoin suhteenne laadun. Ei tarvitse juosta vieraissa, jos omassa suhteessa on kaikki kunnossa ja jos niin pääsee käymään, se kertoo sen ettei kyseinen henkilö ole rakkautesi arvoinen.
Poikaystäväni ystävät ovat naisia. Minun on lähes mahdotonta sulattaa tilannetta.. miksikö? Kyllä minulla on itselläni miespuolisia kavereita.
Mutta poikaystäväni naispuoleiset ystävät ovat lähes kaikki hänen exiään (eri pituisia suhteita) säätöjään (on löytänyt baarista) tai sellaisia ystäviä joiden kanssa on harrastettu seksiä.
Ihan sama mitä sanotte kaverisuhteen platonisuudesta, mutta mulla hajoaa hiljalleen pää kun poikaystäväni viettää kahdestaan aikaa seksikumppani-ystäviensä kanssa. Jos he kerran ovat ystävyyspohjalla jo harrastaneet seksiä tai ovat jopa säätäneet enemmän niin miten siinä voi sitten luottaa?
Henkinen, epäaistillinen, intohimoton, puhdas, viileä, tyyni, aistillisuudesta vapaa rakkaus, eroottisuuden ylittävä kiinteä toveruussuhde ja pyyteetön antautuminen. Noin määritellään platoninen rakkaus. Onko se mahdollista eri sukupuolta olevien heteroiden välillä?
Ei, sanoo joka kolmas Iltalehti Onlinen kyselyyn vastanneista. Noin 20 prosenttia heistä ei edes huolisi vastakkaisen sukupuolen edustajaa ystäväkseen.
Kasvatuspsykologian professori, Lapin yliopiston dekaani ja "rakkausprofessorinakin" tunnettu Kaarina Määttä toteaa, että yksi kielteisyyden syistä on sukupuolten välinen seksuaalinen vetovoima.
- Seksuaalisuus ja erotiikka kuuluvat rakkauteen, mutta eivät ystävyyteen. Ne luovat omat, keskeiset jännitteensä naisen ja miehen välisiin suhteisiin, Määttä selittää.
Poiminta iltalehdestä
Eli kuinka moni vastakkaista sukupuolta olevasta ystävästäsi olet pannut? Ja kuinka monen kanssa toteutuu tuo tutkimusta kirjoittajan pltatoninen suhde määrittelyn mukainen ystävyyssuhde?
Rehellisiä vastauksia!
Minusta ihminen, joka vaatii puolisoaan luopumaan ystävistään "jottei minun tarvitse olla mustasukkainen", on lapsellinen. Lapselliselle ihmiselle ei pidä antaa kaikessa periksi tuon ihmisen itsensäkään takia. Itse valitsisin tuossa tilanteessa todennäköisesti ystävän, jos mieheni esittäisi uhkavaatimuksia. Parisuhteeni on kyllä minulle tärkein, mutta en ole valmis pitämään siitä kiinni hinnalla millä hyvänsä. Jos suostuisin tuollaisin vaatimuksiin, katoaisi parisuhteesta luottamus ja kunnioitus. parisuhteessakaan kukaan ei omista toista ja sen tajuaminen on onnistumisen edellytys. Kumppanin puolesta pitää uhrautua kun kyseessä ei ole kumppanin mustasukkaisuuden ja vainoharhojen pillin tahdissa tanssiminen, niin kuin sinulla näyttäisi olevan.
Minulla on miespuolisia ystäviä ja miehelläni naispuolisia. Useimmat toistemme ystävät olemme tavanneet, kaikkia emme. En koe mitään tarvetta olla mustasukkainen, eikä miehenikään synkistele vaikka kävisin miespuolisten kavereideni kanssa kahvilla. Minusta suhde ei ole paljonkaan arvoinen, jos toiseen ei yhtään luota.
Itsellä on ollut sama tilanne. Minulle se oli "joko tai-kysymys". En alkanut neuvottelemaan. Eli eukko sai valita joko ystävänsä tai minut. Valitsi mut.