Tietysti Trump ottaa Euroopan Unionilta kaiken pois, kun niin kovasti tarjoavat.
Yllättävä kehnolla tasolla EU maat käyvät kauppaa, USA:n tullit tuhoaa täysin suomalaisen yritysmaailman kehittymisen USA:n markkinoille viennissä. Ainoastaan ne yritykset jotka saavat Suomen valtiolta ilmaista rahaa eli tukea voivat pärjätä huomattavasti paremmin muihin verrattuna.
EU :lla ei käytännössä ole enää varmaa tukea USA:lta mihinkään, sikäli kun ymmärtänyt Trumpin ajattelun joka on ehkä jossain määrin sitä että ne maksaa jotka haluaa alkaan sotiin tai tukeen muiden sotimista? Se ajattelu on järkevää, miksi USA:n pitäisi rahoittaa sotia? Myy vain sotakalustoa niille jotka haluaa sotia. Sekin taitaa USA:ssa olla heikentymässä ettei heillä päin ei olla enää niin kiinnostuneuta sotiin, joten siinäkin voi tulevaisuudessa olla taas kauppaesteitä mikäli USA ei saisi tukijoukkoja kun haluaa NATO maista on sitten operatiot missä hyvänsä?
Ainakin Suomessa on jo pitkään ollut käytäntö esimerkiksi hankinnoissa joissa Trump käyttää samaa taktikkaa. Eli luodaan jollekki projektille, rakennukselle, radalle tai muulle ylihinta. Jonka jäkeen tulee pienempi hinta jonka sitten hyväksyvät, koska sehän on jo pienempi kuin alkuperäinen (halpa).
Järjen käyttö on EU :ssa mahdotnta koska siellä ei käytänmössä pystytä tekemään suuren edustajamän vuoksi tasapuolista keskustelua? Ilmeisesti EU:ssa valitseen jonkinlainen hiljaisuus monessaki asiassa (tyydytään heikosti valmisteltuihin ratkaisuihin, kehittelevät keksittyjä syitä kiireydelle?).
On se ihmeellistä kun Trump saa ja koko Euroopan Unionin edustajat "vikisee, mielistelee"
3
215
Vastaukset
- Anonyymi
Jos Putin toimisi samoin, niin länsimediat puhuis diktaattorista ja sama pätee sodissa !? Etyjin kokous,on vain Ukrainan aloittaman sodan tukiooiden ja aseistajie foorumi,vastajilla ei puheen ja mediainvuoroa, asian osaisetkin puuttuu,ei kutsuttu !?
- Anonyymi
Eu aivan täys pellejä näemmä täynnä , ja muut tietävät sen ja osaavat vedellä oikeista naruista , että tuollaista teatteria on meille ylläpidetty jo vuoskymmeniä ja pönkitetty puheilla vain johtajien omaa menestystä .
- Anonyymi
Taco-trump on -vähemmän yllättäen- viivästyttänyt Kiinalle kohdistettujen tullien alkua 90 päivällä. Ehkä Kiina pisti vastaan? EU ei pistänyt, ja maksaa kiltisti mitä trumppi käskee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1342714Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2612297Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?221413- 1151072
- 961021
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041013Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13922Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La55818Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50771Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.277752