Velaksi eläminen on helppo lopettaa

Anonyymi-ap

Pitää vain valita sellainen eduskunta, jonka edustajat sen tekevät.

On turha kuvitella, että eduskunta tai hallitus tekisi mitään muuta kuin sen, mitä kansa haluaa. Eduskuntaa on turha syyttää koska jos se ei toteuta kansan tahtoa, seuraava toteuttaa.

Demokratia sallii itsetuhoisen käytöksen.

42

349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kansanedustajia ei kiinnosta valtiontalous pätkääkään. Kukaan edustajista ei tee mitään valtion tulojen lisäämiseksi, mutta kaikki ehdottavat uusia menoja. Pystymetsästä valitut ministerit taputtavat aina kun Suomelle luvataan yhden miljardien tuki neljän miljardin maksuja vastaan. Sosiaalidemokraattien keskuudessa yleistyneen näkemyksen mukaan velkoja ei tarvitse maksaa takaisin.

      • Anonyymi

        Ei ihan pidä paikkaansa.

        Vasemmistoa kiinnostaa verotus vallan mahdottomasti.
        Se kiinnostaa rahan saamiseksi, mutta vielä enemmän se kiinnostaa siksi, että saadaan kaikista yhtä köyhiä.

      • Anonyymi

        Kansanedustajien tehtäviin kuuluu valtion talous. Sellaiset poliitikot sitten vaihtoon, joita asia ei kiinnosta. Vaaleissa kannattaa asia muistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihan pidä paikkaansa.

        Vasemmistoa kiinnostaa verotus vallan mahdottomasti.
        Se kiinnostaa rahan saamiseksi, mutta vielä enemmän se kiinnostaa siksi, että saadaan kaikista yhtä köyhiä.

        Valtio saa menot kuluihinsa pääosin verottamalla tai tekemällä velkaa. Valtio voi myös lopettaa tiettyjä toimintoja, eli terveydenhoidon, sosiaalitoimen, poliisin, armeijan, infran tukemisen, oikeuslaitoksen, koulutuksen jne.... Ja yksikään em. toimenpiteistä ei kitisijöille kelpaa. Vetäkää siitä johtopäätöksenne. Ja tietysti löytyy myös idiootteja jotka hokevat kuinka palkkoja pitäisi laskea (kunhan ei minun palkkaani) että valtio voisi säästää. Eivät tietenkään kykene ajattelemaan sitäkään asiaa räkäistä nokkaansa pidemmälle.

        Osuit asian ytimeen. Valtiota (ja myös kuntia/kaupunkeja) pyöritetään pääosin verovaroin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihan pidä paikkaansa.

        Vasemmistoa kiinnostaa verotus vallan mahdottomasti.
        Se kiinnostaa rahan saamiseksi, mutta vielä enemmän se kiinnostaa siksi, että saadaan kaikista yhtä köyhiä.

        "Vasemmistoa kiinnostaa verotus vallan mahdottomasti.
        Se kiinnostaa rahan saamiseksi..."
        Perustele edellä oleva väitteesi?

        Vasemmistopuolueita kiinnostaa sosiaaliturvan parantaminen perustuslain mukaiseksi - oikeistopuolueita kiinnostaa vain varakkaiden verojen vähentäminen, kuten Orpon oikeistohallituksen puoliväliriihessä toteuttaman marginaaliveron leikkaus ja yritysveron vähennys, yht. kaksi miljardia.

        Orpon hallitus ottaa enemmän velkaa kuin mikään edellisestä hallituksista, yht. 14,5 miljardia tällä hallituskaudella, mutta leikkaa lisäksi 9 miljardia pienituloisilta.

        Hallituksen leikkaukset sosiaali- ja työttömyysturvaan eivät ole talouskasvua tuoneet eikä työllisyyttä parantaneet. Nyt Suomen talouskasvu lienee EU-maiden heikoimpia ja työttömyysluvut EU-maiden suurimpia.

        Purran sakset ja leikkuulaudat ovat olleet symboleina hallituksen 9 miljardin leikkauksille sosiaaliturvasta, mikä ei ole potentiaalista tai mitään muutakaan kasvua tuonut.

        Jos Orpon hallitus toteuttaa vielä hallitusohjelmassa olleen perintöveron poiston, se merkitsisi noin miljardin euron vähennystä verokertymään, niiden kahden miljardin euron varakkaiden verovähennysten lisäksi, jotka hallitus päätti puoliväliriihessään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osuit asian ytimeen. Valtiota (ja myös kuntia/kaupunkeja) pyöritetään pääosin verovaroin.

        "Osuit asian ytimeen. Valtiota (ja myös kuntia/kaupunkeja) pyöritetään pääosin verovaroin."...
        Niin minkä asian ytimeen?

        On toki diktatuurimaita, joissa valtio ei verovaroista tue koulutusta, työllisyyttä, terveydenhuoltoa, kulttuuria...
        Niissä maissa sosiaaliturva on olematon, mutta sensijaan puolustusmenot ovat isot, diktaattorit asuvat linnoissaan ja ylläpitävät omaa armeijaa...
        Vallanpitäjät päättävät miten verot kerätään, keneltä kerätään ja miten ne käytetään... ihmisoikeudet on poljettu maahan ja toisinajattelijat vangitaan tai tapetetaan. Liity Amnesty Internationalin jäseneksi, niin tiedät enemmän.

        Oikeusvaltiossa, kuten Suomi, jossa ihmisoikeuksia kunnioitetaan perustuslain mukaan, toimitetaan yleiset ja yhtälaiset vaalit, joissa valitaan kansanedustajat päättämään valtion budjetista ja lainsäädännöstä.

        Nyky-Suomessa on erittäin tärkeää, että tiedonvälitys on puolueettoman Yleisradion toimittamaa ja kaikkien saatavilla. Yleisradion pitäisi käynnistää uusi "kansalaisten kanava" tai eduskunta kanava, jotta tiedettäisiin, miten valtion budjetin mukaan tasa-arvo ja ihmisoikeudet toteutuvat, miten verot kerätään ja miten verokertymä käytetään.

        Koululaitoksen merkitystä ei pidä vähätellä eriarvoisuuden poistamisessa ja mahdollisuuksien tasa-arvon mahdollistamisesta kaikille suomalaisille, eritoten vähäosaisille.

        Muiden maiden asiat eivät tässä kohtaa ole relevantteja, vaan se, miten Suomi nimisen hyvinvointivaltion asiat hoidetaan kustannustehokkaasti, ilman että etupiiriajattelua on kovinkaan paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihan pidä paikkaansa.

        Vasemmistoa kiinnostaa verotus vallan mahdottomasti.
        Se kiinnostaa rahan saamiseksi, mutta vielä enemmän se kiinnostaa siksi, että saadaan kaikista yhtä köyhiä.

        Lapsi, mene opiskelemaan ja opit uusia asioita ja voit alkaa ymmärtämään politiikkaa ja miten yhteiskunta toimii.
        Suosittelen, ettet jää tuollaiseksi Persuksi.

    • Anonyymi

      Nykyisen mallisen yhteiskunnan ylläpitämiseen ei riitä enää rahat, oli eduskunta tai hallitus mikä hyvänsä! Saavutetuista eduista on tunnetusti vaikea luopua, mutta ihmisten on se vain pakko hyväksyä! Muuta mahdollisuutta ei ole!

      • Anonyymi

        Monet ajattelevat, että vaikka kokonaisuus meneekin päin hvettiä, niin ehkä kuitenkin hyötyvät naapuristaan enemmän kuin naapuri hyötyy itsestä.

      • Anonyymi

        Valtiolta jää joka vuosi kymmeniä, ellei jopa satoja miljoonia verotuloja saamatta, kun verojen välttelyä/veronkiertoa harrastetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtiolta jää joka vuosi kymmeniä, ellei jopa satoja miljoonia verotuloja saamatta, kun verojen välttelyä/veronkiertoa harrastetaan.

        Todista.

        Tähän mennessä ihan joka vuosi varjobudjeteissa on laitettu harmaan talouden ja veronkierron kitkemisestä lisätuloja satoja miljoonia.
        Määrä riippuu siitä, kuinka paljon rahaa varjobudjetista puuttuu koska niihin ei haluat veronkiristyksiä omille äänestäjille.

        Tähän mennessä vuosikymmenten aikana ei ole koskaan sitä rahaa tullut.
        Kerro, missä se raha on, kun kukaan ei ole sitä löytänyt eikä kukaan osaa kertoa, missä se raha piilee tai kenen rahaa se on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtiolta jää joka vuosi kymmeniä, ellei jopa satoja miljoonia verotuloja saamatta, kun verojen välttelyä/veronkiertoa harrastetaan.

        Eli sinäkin uskot joulupukkiin 🎅
        Veroja voi kiristää ja se tulee jonkun muun taskusta ja sinä hyödyt 🤡🤡🤡

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todista.

        Tähän mennessä ihan joka vuosi varjobudjeteissa on laitettu harmaan talouden ja veronkierron kitkemisestä lisätuloja satoja miljoonia.
        Määrä riippuu siitä, kuinka paljon rahaa varjobudjetista puuttuu koska niihin ei haluat veronkiristyksiä omille äänestäjille.

        Tähän mennessä vuosikymmenten aikana ei ole koskaan sitä rahaa tullut.
        Kerro, missä se raha on, kun kukaan ei ole sitä löytänyt eikä kukaan osaa kertoa, missä se raha piilee tai kenen rahaa se on.

        Näin ultrarikkaat kikkailevat verojensa kanssa
        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/252fb8aa-afa6-44c7-92cf-c3ffc6a51800

        Raportti varoittaa verovälttelystä
        https://www.suomenmaa.fi/uutiset/kalevi-sorsa-saatio-paaomatuloverokilpailu-kiihtynyt-euroopassa-johtaa-veromenetyksiin-myos-suomessa/

        ”Veron­maksusta on tehty ainakin osin vapaa­ehtoista rikkaimmille suomalaisille” – ajatuspaja toivoo EU:ssa minimi­veroa isoimmille pääoma­tuloille
        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011009540.html

        Fortum näyttää Finnwatchin selvityksen perusteella siirtävän voittojaan Suomesta matalamman verotuksen maihin.
        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010961727.html

        Finnwatch moittii jälleen Carunaa verosuunnittelusta: viime vuonna valtiolta jäi saamatta 10 miljoonaa
        https://yle.fi/a/3-12081818

        jne...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sinäkin uskot joulupukkiin 🎅
        Veroja voi kiristää ja se tulee jonkun muun taskusta ja sinä hyödyt 🤡🤡🤡

        Ei ole uskon asia, vaan perustuu ihan faktoihin. Useat rikkaat ja monet yritykset välttelevät veroja, eli kikkailevat asialla.

        Verolait ovat kansallisia, eli jokaisella maalla on omansa, mutta pääomat liikkuvat rajojen yli sinne, missä vero on matalin. Kyse on maan lain kankeudesta huomioida asia. Se että jokin asia on mahdollista, ei tarkoita että se on oikein ja oikeudenmukaista. Porsaanreikää hyödynnetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todista.

        Tähän mennessä ihan joka vuosi varjobudjeteissa on laitettu harmaan talouden ja veronkierron kitkemisestä lisätuloja satoja miljoonia.
        Määrä riippuu siitä, kuinka paljon rahaa varjobudjetista puuttuu koska niihin ei haluat veronkiristyksiä omille äänestäjille.

        Tähän mennessä vuosikymmenten aikana ei ole koskaan sitä rahaa tullut.
        Kerro, missä se raha on, kun kukaan ei ole sitä löytänyt eikä kukaan osaa kertoa, missä se raha piilee tai kenen rahaa se on.

        Muutama todiste lisää:

        Suomi on poikkeuksellisen herkkä menettämään verotuloja muiden maiden verohelpotusten takia
        https://www.hs.fi/talous/art-2000011004022.html

        Raportti nosti sometähtien suosiman porsaanreiän esiin – Näin lain hengen vastainen ”vinouman vinouma” toimii
        https://www.hs.fi/talous/art-2000009839506.html

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        "Saavutetuista eduista on tunnetusti vaikea luopua, mutta ihmisten on se vain pakko hyväksyä! Muuta mahdollisuutta ei ole!"

        Voitko kertoa miten paljon rikas yläluokka, esimerkiksi varakkaimmat kaksi kymmenystä, ovat luopuneet saavuttamistaan eduista? Orpon hallitus päätti vähentää puoliväliriihessä rikkaiden marginaaliveroa miljardilla ja lisäksi laskea yritysveroa miljardilla eurolla EU-maiden toiseksi pienimmäksi.

        Hallitusohjelmaan on kirjattu perintöveron poisto, jos perintövero poistetaan, se tekisi yli miljardin loven verokertymään.

        Orpon hallitus huolehtii verottomien sijoitustilien verottomuudesta 100 000 euroon entisen 50 000 euron sijaan.

        Eriarvoisuus ja tuloerot kasvavat, kun sosiaaliturva leikataan, työttömyysturva leikataan ja lisää velkaa otetaan 12,5 +2 miljardia. Potentiaalisia vaikutuksia ei lisävelanotolle, viimeiset kaksi miljardia, näytä tulevan. Konkurssit vain lisääntyvät, samoin kuin työttömyys. Erityisesti pitkäaikaistyöttömyys näyttää nopeasti kasvava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Saavutetuista eduista on tunnetusti vaikea luopua, mutta ihmisten on se vain pakko hyväksyä! Muuta mahdollisuutta ei ole!"

        Voitko kertoa miten paljon rikas yläluokka, esimerkiksi varakkaimmat kaksi kymmenystä, ovat luopuneet saavuttamistaan eduista? Orpon hallitus päätti vähentää puoliväliriihessä rikkaiden marginaaliveroa miljardilla ja lisäksi laskea yritysveroa miljardilla eurolla EU-maiden toiseksi pienimmäksi.

        Hallitusohjelmaan on kirjattu perintöveron poisto, jos perintövero poistetaan, se tekisi yli miljardin loven verokertymään.

        Orpon hallitus huolehtii verottomien sijoitustilien verottomuudesta 100 000 euroon entisen 50 000 euron sijaan.

        Eriarvoisuus ja tuloerot kasvavat, kun sosiaaliturva leikataan, työttömyysturva leikataan ja lisää velkaa otetaan 12,5 2 miljardia. Potentiaalisia vaikutuksia ei lisävelanotolle, viimeiset kaksi miljardia, näytä tulevan. Konkurssit vain lisääntyvät, samoin kuin työttömyys. Erityisesti pitkäaikaistyöttömyys näyttää nopeasti kasvava.

        Kun muualta kohtaa häviää tuloja, niin ne pitää sitten korvata toisella tavalla. Joko kiristetään verotusta muualta, vähennetään ja/tai karsitaan palveluja tai otetaan lisää velkaa.

    • Anonyymi

      Kokoomus on vuosikymmenet vinkunut, että kuinka vaikeaa rikkaan on elää hyvinvointivaltiossa, johon meillä heidän mukaansa ei ole koskaan ollut edes varaa.

      • Anonyymi

        Haluavat kuitenkin itse myös palveluja, kuten esim. asfaltoituja teitä ja baanoja. Eivät kuitenkaan halua osallistua kustannuksiin, vaan verojen maksamista vältellään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluavat kuitenkin itse myös palveluja, kuten esim. asfaltoituja teitä ja baanoja. Eivät kuitenkaan halua osallistua kustannuksiin, vaan verojen maksamista vältellään.

        Tarkoitatko sitä, että vihervasemmisto maksaa enemmän veroja kuin kokoomuslaiset keskimäärin?

        Laitapa linkki 🤭😂🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko sitä, että vihervasemmisto maksaa enemmän veroja kuin kokoomuslaiset keskimäärin?

        Laitapa linkki 🤭😂🤣

        Verovälttely vaikuttaa siihen, että maksetaan vähemmän veroja. Asia on tuossa ylempänä jo käsitelty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Verovälttely vaikuttaa siihen, että maksetaan vähemmän veroja. Asia on tuossa ylempänä jo käsitelty.

        Verovälttelyllä tarkoitat mitä?

        Onko työmatkavähennys verovälttelyä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Verovälttelyllä tarkoitat mitä?

        Onko työmatkavähennys verovälttelyä?

        On koska sen tarkoitus on keventää verotusta ja se on lain sallima.

        Jos se ei olisi sallittua, se olisi rikollista eikä enää välttelyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Verovälttely vaikuttaa siihen, että maksetaan vähemmän veroja. Asia on tuossa ylempänä jo käsitelty.

        Sä vain trollaat. Kukaan ei oikeasti voi ajatella noin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sä vain trollaat. Kukaan ei oikeasti voi ajatella noin.

        Tietenkin voi ajatella noin ja useat myös noin ajattelevat. Jos käytetään lain porsaanreikiä vältelläkseen verojen maksamista, niin se on verojen maksamisen välttelemistä.

    • Anonyymi

      Kaikkein halveksittavimpaa verojen ja vastuiden välttelyä on sosiaalituella eläminen.
      Silloin ei kanna vastuuta muista, joka on verojenkin keskeinen tarkoitus.

    • Anonyymi

      Jos se olisi helppoa, niin se olisi jo tehty.

      • Anonyymi

        Se on helppoa, jos on halua.
        Kun kaksi kolmesta perheestä saa enemmän tukia kuin maksaa veroja, niin on selvää, etä ne kuppaavat sitä kolmannesta, joka maksaa heidän laskujaan ihan maailman tappiin.

        Ja mitä ajattelit, että voitaisiin tehdä? Jos esim. työssä käyvä yksinhuoltaja saa palkan jatkeeksi tukia pärjätäkseen, niin mitä hänen pitäisi sitten tehdä eri tavalla, tai mitä valtion pitäisi hänen kaltaisten osalta sitten mielestäsi tehdä?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kannattaako tehdä diili Trumpin kanssa? Hän voisi ostaa Suomen valtiovelan hyvään hintaan.

      • Anonyymi

        Velan pois maksaminen auttaisi, jos sitä ei otettaisi lisää.
        Se edellyttäisi sitä, että ei eletä yli varojen.

        Kun kansa elää lottounelman varassa, niin elää sen valitsemat edustajatkin.

        Miten eletään sitten niin, että velanottoa ei tarvita? Ihmiset eivät halua maksaa veroja, joiden avulla valtiota ja yhteiskunnan palveluja pyöritetään ja tarjotaan.

        Jos esim. palveluja lakkautetaan, niin työttömiä tulee lisää. Työttömiäkään ei haluta lisää, sillä sekin kuluttaa varoja, koska heille pitää maksaa verovaroista työttömyystukia ja mahdollisesti muitakin tukia. Pienet palkat ovat myös ongelma, sillä jos pienipalkkainen joutuu oman palkkansa lisäksi hakemaan tukia, niin sekin kuluttaa verovaroja.

        Miten ajattelit, että tämän maan haasteet ratkaistaan?

        Veroja halutaan maksaa, jos niille saadaan vastinetta.

        Sinä sekoitat halun ja todellisuuden.
        Täysin riippumatta siitä, mitä haluja ihmisillä on, meillä on maailman kirein verotus. Se halu tai haluttomuus ei vaikuta verotuloihin.

        Suomessa kansalaiset saavat aika hyvin vastinetta maksamilleen veroille. Koulutus on käytännössä maksutonta ja vakavamman sairauden kohdatessa ei tarvitse pelätä vararikkoa sairaalakulujen vuoksi. Suomessa ei väitteistäsi huolimatta ole maailman kirein verotus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten eletään sitten niin, että velanottoa ei tarvita? Ihmiset eivät halua maksaa veroja, joiden avulla valtiota ja yhteiskunnan palveluja pyöritetään ja tarjotaan.

        Jos esim. palveluja lakkautetaan, niin työttömiä tulee lisää. Työttömiäkään ei haluta lisää, sillä sekin kuluttaa varoja, koska heille pitää maksaa verovaroista työttömyystukia ja mahdollisesti muitakin tukia. Pienet palkat ovat myös ongelma, sillä jos pienipalkkainen joutuu oman palkkansa lisäksi hakemaan tukia, niin sekin kuluttaa verovaroja.

        Miten ajattelit, että tämän maan haasteet ratkaistaan?

        Työttömyys ei ole kiinni palveluista vaan suhdanteista.
        Mikään palvelu ei pysty kumoamaan talouden suhdanteiden vaikutusta.

        Toinen asia on, ettei mikään palvelu myöskään pysty tekemään paskasta kultaa. Työllistyminen on ensisijaisesti työttömän vastuulla. Palvelut pystyvät vain saattamaan työntekijän ja työnantajan yhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa kansalaiset saavat aika hyvin vastinetta maksamilleen veroille. Koulutus on käytännössä maksutonta ja vakavamman sairauden kohdatessa ei tarvitse pelätä vararikkoa sairaalakulujen vuoksi. Suomessa ei väitteistäsi huolimatta ole maailman kirein verotus.

        Yksityisellä puolella saa toki maksaa itsensä kipeäksi sairaanhoidosta. Siihen malliin jotkut haluavat asiat menevän Suomessakin. Sveitsikin voi olla hyvä maa asua, mutta vain varakkaammille ihmisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työttömyys ei ole kiinni palveluista vaan suhdanteista.
        Mikään palvelu ei pysty kumoamaan talouden suhdanteiden vaikutusta.

        Toinen asia on, ettei mikään palvelu myöskään pysty tekemään paskasta kultaa. Työllistyminen on ensisijaisesti työttömän vastuulla. Palvelut pystyvät vain saattamaan työntekijän ja työnantajan yhteen.

        Valtion ja kuntien tehtävä ei ole tehdä voittoja. Valtion sisällä oleva yritystoiminta on sitten täysin eri asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtion ja kuntien tehtävä ei ole tehdä voittoja. Valtion sisällä oleva yritystoiminta on sitten täysin eri asia.

        Niitä asioita ei voi erottaa toisistaan.
        Vesilaitos on sama vesilaitos oli se yhtiöitetty tai ei.

        Kunnat ja valtio ovat tyystin eri mieltä kanssasi voiton tavoittelusta. Molemmat ovat aina käyttäneet monopoliasemaansa rahan keräämiseen verotuksen täytteeksi. Katsos virallisesti kerätty veroraha on läpinäkyvää, mutta piiloverotus on kannattavaa koska silloin rahan voi käyttää ilman valvontaa.

        Jos kunnan sähkölaitos maksaa puolueille rahaa, se on liiketoimintaa, mutta jos kunta maksaa, se on puoluetukea, joka ei ole kunnan tehtävä. Kukapa ei ottaisi pienten pioneerien tukemiseen muutamaan tonnia sähköyhtiöltä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      44
      7786
    2. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      77
      4984
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      59
      3859
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      80
      3797
    5. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      98
      3559
    6. 55
      3193
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      72
      3166
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      34
      2568
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      211
      2202
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      52
      1678
    Aihe