Tunnelma kiristyy - taistele tai pakene

Olen huomannut että kaikki tuet ovat kiristyneet ja ehdot ovat mielipuolistuneet- yhteiskunta kovenee! Haetaan säästöjä!
palasin työttömäksi vuosien taukojen jälkeen ja kauhukseni huomasin että tämä on menossa hulluksi! Siinä missä KELA aiemmin koetti auttaa työttömiä ja muita tuen tarvitsijoita, on ilmapiiri mennyt ja manossa yhä kovsammaksi; Kela ja te-toimisto koettaa etsimällä etsiä sitä heikkoa kohtaa jossa tuki voidaan joko pienentää tai evätä kokonaan.

Itsellä alkaa itsesuojeluvaisto kohota: koska työtä ei ole alallani luvassa, mielessäni käyn uhkakuvia läpi ja mietin siirtoni tarkkaan; jos talouden kuva yhä synkkenee ja meiltä vähäosaisilta yhä vedetään mattoa alta, pelkään että alan ryhtyä rikoksiin lopulta. Jotenkin on elätettävä itsensä ja muut läheiset.
Tähän nivoutuu myös asumisen tuet! Pk-seudulla mennyt aivan sairaaksi touhu: vuokra 1300e ja perheemme ei saa asumistukea enää. asuntoja ei juuri vapaana. eikä voida koirankopissa asua. Kunta ei auta! Työttömyystuki käteen vajaa 600e. sekään ei varma. nyt katotaan miten tästä eteenpäin.

on kuitenkin varmaa että mikäli kiristykset jatkuvat, en ole enää lojaali yhteiskunnalle. se on kahden kauppa.
24743
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

V*ttu muuttakaa kotkaan tai jyväskylään missä vuokrat kohtuullisia. Tuskin Teidän on pakko pääkaupunkiseudulla asua.

Äänestä
  • Jyväskylässä on hyvin vähän asuntoja, jotka menevät vuokrassa 528 euroon tai alle

    Äänestä

OIKEIN!
Soffalla makoilusta ei pidä maksaa!!!
Kiristykset liian maltillisia vielä!
Petratkaa hallitus!!!

Äänestä

Missä asut? Kehä 3 ulkopuolella löytyy kaksioita tyylii 800e/kk. Jos alaikäisiä nii saatte kaupungin asunnon helpommin

Äänestä

Minkä ihmeen takia pitää asua pk-seudulla, jos sieltä ei töitäkään saa?

Äänestä
  • Ei ole mikään pakko.

    Äänestä

Rikolliseksi ei kannata ryhtyä, vaan sen sijasta kannattaa mieluummin perehtyä ongelmakohtiin lain näkökulmasta, ja antaa vastaus viranomaiselle aina lakiin pohjautuen.

Viranomaisella on perustuslakiin perustuva velvollisuus noudattaa tarkoin lakia, ja jos sinulla on voimassaoleva laki jonka perusteella viranomaisen on toimittava toisin, sitten vain vaatimaan että viranomainen alkaa toimimaan toisin.

Lain lukujärjestys menee niin, että ylimmät lait saa päätöksenteossa etusijan, eli esim. jos sosiaaliturvalainsäädäntöön yritetään ujuttaa pykäliä tai tulkintoja että viranomainen voisi toimia perustuslain vastaisesti, sitten vain asiasta hallintokantelu eteenpäin ja viranomainen pikku pakolla takaisin ruotuun.

Eduskunta säätää lait, ja heidänkin pitäisi varsin hyvin tietää se, että jos he haluavat alkaa toimimaan perustuslain vastaisesti, heidän pitää ensin kumota nykyinen perustuslaki ja säätää uusi perustuslaki tilalle, jossa voidaan poistaa halutuilta uusilta toimilta niiden perustuslain vastaisuus uudella perustuslailla.

Äänestä
  • Rikolliseksi ei kannata ryhtyä, kun parissa vuodessa voi oppia kokonaan uuden ammatin eikä se ole edes vaikeaa. Sitten pääsee töihin.
    Rikollisena se olisi paljon vaikeampaa, vaikka olisi ammatti valmiina.

    Äänestä

näin on! valvonta 24//7

1Äänestä

Mad Max -aika tulossa. Tapa tai tule tapetuksi.

Äänestä

Vielä pitäisi miljardi saksia .....

Äänestä
  • Betaalastmiesten ja perustusuunojen työmarkkinatuista?

    Äänestä

  • ensivuonna ja seuraavana vuotena vaihdetaan autot,,katotaan sitten jos jää jotain kirstun pohjalle

    Äänestä

Ole inhimillinen ja tuhoa Kokoomuslainen

Äänestä

”Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.”

Olisiko tämä 27:s?

Äänestä

Hy ä pekka

Äänestä

Kun sulla ei ole töitä, sun ei tarvitse asua Helsingissä. Muualla Suomessa on mainiosti halpoja asuntoja ihmisille, joilla ei ole muuta kuin aikaa.

Et tainnut tietää, ettei moni työssäkäyväkään voi asua Helsingissä omalla palkallaan. Olisitko sinä valmis maksamaan jonkun toisen asumisen paikassa, johjon sulla itsellä ei ole varaa.

Äänestä

Suomessa työttömyyttä on ratkottu lisäämälle työttömille velvollisuuksia ,ei ole toiminut .Yhtä vähän toimii kaupungista korpeen muuttaminen työpaikan perässä, ei työllisty senkään vertaa.

Hallituksen työttömyystoimien on kerrottu olevan kannustimia ,mutta käytännössä on rankaitu työttömyydestä, siitä kärsiviä. Yksikään kohtuuton toimi ei ole epäinhimillisyydessään toiminut. Näkyvimpiä tempauksia oli aktiivimalli joka oli täysi susi. Eiköhän olisi aika muuttaa suhtautumistapaa ja päättäjien kantaa vastuuta ,sen sijaan että pakoilevat sitä kaatamalla syyn työttömien niskaan leimaten heitä päättömien päätösten kautta joilla viedään viimesijainen toimeentulo mahdollisuus ja ihmisoikeudet työttömiksi joutuneilta. Tähän astinen toiminta on ollut ala arvoista.

Äänestä
  • Työttömillä on aika vähän mitään velvollisuuksia. Jos on liian rankkaa tehdä muutama työnhaku kuukausittain, miten mitenkähän arvelette töissä pärjäävänne.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Työttömillä on aika vähän mitään velvollisuuksia. Jos on liian rankkaa tehdä muutama työnhaku kuukausittain, miten mitenkähän arvelette töissä pärjäävänne.

    Se että joutuu työttömäksi ei tuo ihmisille velvollisuuksia ,eikä työttömyys ole peruste koskea ihmisten itsemääräämisoikeuteen joka on länsimaissa perus ihmisoikeus. Työttömyys määritellä seen perusteella että ihminen on vailla työtä. Näyttö siitä tehdään työttömäksi ilmoittauduttaessa. Minkäänlaista jatkuvaa todistelutarvetta ei ole millekkään taholle. Osaamista vastaava työn vastaan otto velvollisuus kyllä ,työtä vastaavaa markkinahintaista palkkaa vastaan on kyllä. Kaikesta mitä ihmisen vaaditaan tekemään on hän oikeutettu saamaan korvauksen ,velvoitetta ilmaiseen tekemiseen ei missään suhteessa ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Työttömillä on aika vähän mitään velvollisuuksia. Jos on liian rankkaa tehdä muutama työnhaku kuukausittain, miten mitenkähän arvelette töissä pärjäävänne.

    Saahan niitä "velvollisuuksia" toki hallituksessa kehitellä, mutta ei niitä velvollisuuksia voida siten tehdä että ne ovat lainvastaisia.

    Lainvastaisia velvollisuuksia ovat käytännössä KAIKKI ne velvollisuudet, jossa yritetään esim pakottaa tekemään työvalintaa vastoin omaa vapaata valintaa. Jos valtio järjestää tälliaisia velvollisuuksia, kyse on valtiovallan väärin käytöstä, ja samalla rikotaan useampiakin lakeja Perustuslaki pykälä 18 sekä TSS-sopimus artikla 6 noin ensi alkuun, ja sen jälkeen lainvastaisuuksia tulee muitakin kun noiden vastaisesti toimitaan niin sitten toimitaan myös virkavastuulain vastaisesti, ja saattaa jossain vaiheessa tulla kyseeseen myös rikoslain vastainen toiminta.

    Myös työnhakemiset ovat varsin suoraan laissa tarkoitettua työn valitsemista, kaikki työn hakemiset mitä tekee, pitävät sisällään aina myös työn valinnan, ja se tarkoittaa sitä että työn hakemista ei voida pakottaa, koska se nimenomaan laissa kielletään moinen pakottaminen.

    Työnhakijana oleminen on toki ihan ok, kyse siis aktuaalisesta työn hakemisesta johonkin paikkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Työnhakemiseen aktuaalisena toimena on velvollisuus vasta sitten kun siitä on työnhakijan kanssa suunnitelmassa sovittu, eli kyllä viranomainen väistämättä tarvitsee työnhakijalta tällaisen hyväksynnän, ennenkuin voidaan lain tarkoituksen vastaisesti toimia.

    Työn hakemismääräksi kannattaa suunnitelman tasolla laittaa aina tasan 0 kpl, niin kauan, kun sinulla ei ole 100% varmuutta siitä, että tarjolla olisi myös juuri sellaisia töitä joita itse haluat joka tapauksessa valita ja hakea.

    Jos työpaikkoja ei ole saatavissa, niin sitten tietenkin aina hakumääräksi 0, koska ei tarjolla ole sopivaa työpaikkaa sitten ei sellaista voi hakeakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Juu, ei niitä töistä ole pakkoa hakea, mutta ei kannata tuista haaveilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Juu, ei niitä töistä ole pakkoa hakea, mutta ei kannata tuista haaveilla.

    Olet väärässä, palvelut on järjestettävä lain mukaisesti, ja tuet on maksettava kuten on myös laissa määrätty.

    Ei niitä tukia voida katkaista ainakaan sen takia että palvelut hoidetaan lainvastaisesti, se tarkoittaa sitä että viranomaistoiminnasta on tehtävä hallintokantelu.

    Tarvittavat lainpykälät (PL & TSS) on mainittu ylempänä.

    Viranomainen saa väittää ihan mitä haluaa, ja siksi kantelu tehdäänkin lainvalvojalle eikä Kelaan tai TE-toimistoon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen huomannut että kaikki tuet ovat kiristyneet ja ehdot ovat mielipuolistuneet- yhteiskunta kovenee! Haetaan säästöjä!
palasin työttömäksi vuosien taukojen jälkeen ja kauhukseni huomasin että tämä on menossa hulluksi! Siinä missä KELA aiemmin koetti auttaa työttömiä ja muita tuen tarvitsijoita, on ilmapiiri mennyt ja manossa yhä kovsammaksi; Kela ja te-toimisto koettaa etsimällä etsiä sitä heikkoa kohtaa jossa tuki voidaan joko pienentää tai evätä kokonaan.

Itsellä alkaa itsesuojeluvaisto kohota: koska työtä ei ole alallani luvassa, mielessäni käyn uhkakuvia läpi ja mietin siirtoni tarkkaan; jos talouden kuva yhä synkkenee ja meiltä vähäosaisilta yhä vedetään mattoa alta, pelkään että alan ryhtyä rikoksiin lopulta. Jotenkin on elätettävä itsensä ja muut läheiset.
Tähän nivoutuu myös asumisen tuet! Pk-seudulla mennyt aivan sairaaksi touhu: vuokra 1300e ja perheemme ei saa asumistukea enää. asuntoja ei juuri vapaana. eikä voida koirankopissa asua. Kunta ei auta! Työttömyystuki käteen vajaa 600e. sekään ei varma. nyt katotaan miten tästä eteenpäin.

on kuitenkin varmaa että mikäli kiristykset jatkuvat, en ole enää lojaali yhteiskunnalle. se on kahden kauppa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu