Mitään tapahtumia ei saa järjestää koska siitä syntyy melua.
Valitetaan kun tori kuihtuu mutta jos torille järjestetään myyjäisiä yms niin kukaan ei juurikaan käy tai jos käyvät niin eivät osta mitään.
Vastaantulijoita ja naapureita ei tervehditä.
Kaikki on kuin persiille ammuttuja karhuja, toista on Espanjassa ja Portugalissa, ihmiset nauraa ja iloitse, kokoontuvat ulos ja rannoille, uivat, surffaavat, kalastavat ja nauttivat ulkona olemisesta muta suomalainen olla möllöttää neljän seinän sisällä.
Iisalmi täynnä murjottavia juntteja
13
579
Vastaukset
- Anonyymi
Se on juurikin näin. Osa iisalmelaisista on täysin juntteja, mutta ei suinkaan enemmistö.
- Anonyymi
Suurin osa on. Ainoastaan sateenkaari ihmiset ovat iloisia ja osaavat nauyoa elämästä ulkonakin.
- Anonyymi
Iisalmessa on iän kaiken asunut kateellinen kansa. Ensin valitetaan kun mitään ei ole ja sitten kun joku jaksaa yrittää jotain niin alkaa urputus kaikesta jonniinjoutavasta . Kateus ja pahantahtoisuus. Tää on kyllä sellanen seurakunta ettei mitään rajaa. Unohdin vielä mainita sen juoruilun jalon taidon sekä vaitiolovelvollisuus, unohtuuko? Ja kyllä, tiedän mistä puhun.
- Anonyymi
Taidat kertoa itsestäsi, kun noin hyvin tuot nuo esille? Mene Espanjaan tai porugaliin ja vie nuo homot ja lesbot mukanasi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat kertoa itsestäsi, kun noin hyvin tuot nuo esille? Mene Espanjaan tai porugaliin ja vie nuo homot ja lesbot mukanasi!
Siinähän lähtis sinun sukulaisia ja hyviä kavereita iso lauma.
- Anonyymi
Sanon suoraan, etten uskalla ja kehtaa sinne torille enää mennä. Syy: outo ja tyly käytös tuijottelun kera. Olisi mukava joskus käväistä ostoksilla tai jäätelöllä, mutta kaupunki on niin paljon mennyt taaksepäin. On tultu päin naamaa haukkumaan epäterveellisestä huikopalasta, jonka jostakin kojusta nappasin ym outoa. Ennen oli ihan kaupunkilaistunnelmaa torillakin. Johtuuko tämä taantuma siitä, että nyt on muutettu keskustaan sillä ajatuksella, että eletään niinkun siellä otrapellon laidassa?
- Anonyymi
Oletko kenties niin erikoisen näköinen yksilö että sinua tuijotetaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko kenties niin erikoisen näköinen yksilö että sinua tuijotetaan?
Iisalmessa asuu niin ällöttäviä ja oksettavia töllöttäjiä,.parhaimmilla oikein silmät pullistuu ja suu ammottaa selällään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Iisalmessa asuu niin ällöttäviä ja oksettavia töllöttäjiä,.parhaimmilla oikein silmät pullistuu ja suu ammottaa selällään.
Sepä justiinsa onneks myö järkevät muutetaan pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Iisalmessa asuu niin ällöttäviä ja oksettavia töllöttäjiä,.parhaimmilla oikein silmät pullistuu ja suu ammottaa selällään.
Oletko kenties yksi heistä? Hymyä naamaan 😊
- Anonyymi
Ompas erikoista,kun minä muutin Iisalmeen hiljattain,niin ihmettelin miten ventovieraat hymyili ja tervehti minua,jotkut jopa vaihto muutaman sanan jossakin tilanteessa,eilen viimeksi yx nainen hymyili ja sanoi päivää,emme ole koskaan tavanneet ja kerran yksi koulutyttö tuli pyörällä vastaan hymyssä suin ja sanoi reippaasti terve.
- Anonyymi
Taidat puhua Helsingistä,siellä on kuvatunlaisia ihmisiä,ei Idensalmessa.
- Anonyymi
Jos olet itse koko ajan naama norsun vitulla, niin ei tarvitse ihmetellä, jos kanssaihmiset ei sinua tervehdi ja muutenkin karttavat. Iloisella ja avoimella asenteella kulkiessa, myös kohtaamiset ovat pääsääntöisesti positiivisia tapahtumia.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213560
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303403Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513025Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod192594Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132325MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1321348