Suomi ottaa vain paimenkirjeitä ja sitoumuksia maksaa enemmän.
Suomessa on maailman lahjattomimmat poliitikot. Työttömyyden suhteen Suomi on samassa tilanteessa kuin Kreikka ja Portugali olivat. Suomi jatkaa vaan EU:n nettomaksajana sillä välin kuin muut vastaavassa tilassa olevat maat kuittaavat satoja miljardeja lahjarahaa.
https://yle.fi/a/74-20175072?origin=rss
Etelä-Eurooppa otti EU:lta satoja miljardeja lahjarahaa työttömyyteen hoitoon
7
147
Vastaukset
- Anonyymi
Sellaista se RU:n sosialismi on,vaikka senvuoksi Neuvostoliittokin kaadettiin,valtio jotoisena !?
Lenin kuolisi nauruun,jos eläisi !? - Anonyymi
Miten poliitikot voivat luoda työpaikkoja?
Tietysti voi palkata 100 avustajaa, mutta se vie rahaa ei emmön kuin tuo. Sama pätee kaikkiin julkisiin virkoihin- Anonyymi
Politiikot voivat edistää työpaikkojen syntymistä ja päinvastoin.
Jos EU:sta saa rahaa työllistämiseen, voi lykätä leikkausten aiheuttamia työpaikkojen lopettamista.
Tukemalla pieniä yrityksiä laajenemaan antamalla tukea.
Kehittämällä byrokratiaa yksinkertaisempaan suuntaa kannustamaan ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen. Se kaatuu usein byrokratiaan.
Jos kerta Etelä-Euroopassa on saatu tukea ja saatu työttömyyttä alas, voisi politiikko järjestää etelän kollegalle Teams-kokouksen ja kysellä vinkkejä.
Politiikot siis hommiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Politiikot voivat edistää työpaikkojen syntymistä ja päinvastoin.
Jos EU:sta saa rahaa työllistämiseen, voi lykätä leikkausten aiheuttamia työpaikkojen lopettamista.
Tukemalla pieniä yrityksiä laajenemaan antamalla tukea.
Kehittämällä byrokratiaa yksinkertaisempaan suuntaa kannustamaan ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen. Se kaatuu usein byrokratiaan.
Jos kerta Etelä-Euroopassa on saatu tukea ja saatu työttömyyttä alas, voisi politiikko järjestää etelän kollegalle Teams-kokouksen ja kysellä vinkkejä.
Politiikot siis hommiin.Hallitus tukee yrityksiä, mutta vasemmisto itkee silti.
Hiukan tyhmää porukkaa, vai mitä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallitus tukee yrityksiä, mutta vasemmisto itkee silti.
Hiukan tyhmää porukkaa, vai mitä?Hallitus tukee yrityksiä, jotka eivät tarvitse tukea. Hallitus laskee yhteisöveroa kaikilta yrityksiltä ja pankeilta, mikä on järjettömän kallista. Sitten tuetaan joitakin ravijuttuja. Kerrotko miksi?
Voi tukea yrityksiä, jotka tuovat uusi työpaikkoja.
Vasemmistolla tuskin on mitään sitä vastaan, että EU-rahalla työllistetään vai mitä luulet?
- Anonyymi
Olihan tv:ssa mimmi joka vaan sanoi ettei eu.n työllisyyspolitiikka ole ollut suomelle sopivaa , no miksiköhän , ehkä siksi ettei meidän johtajat ole osanneet hommiaan TÄSSÄKÄÄN asiassa .
- Anonyymi
Joku on sanonut, että lainaa ei tarvitse maksaa takaisin. Olisipa oma asuntolainanikin sellainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 447786
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/744902Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka593849Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu763753- 983549
- 553183
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod723156Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint342568IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk2112202- 521668