Luitteko Hesarin jutun mielenterveysongelmista?

Siinä kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan mielenterveyden häiriöitä yhdistää p-tekijä. Keskeistä on negatiivisiin tunteisiin painottuva tunne-elämä.

Tällä palstalla se näkyy. Vähintään 90% viesteistä on vihaa, raivoa, katkeruutta, ilkeyttä, kiusaamista tai muuta negatiivista. Tavallisissa ihmisissä ihastuminen tai rakkaus synnyttää hyvää oloa, ne ovat positiivisia tunteita. Kuitenkin tällä palstalla kirjoittajille ne ovat kaiken pahan lähde ja siihen "kaivattuun" halutaan kohdistaa vain pahaa. Terveen ihmisen on vaikea sitä ymmärtää, mutta Hesarin juttu antoi näkökulmaa.
11255
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Meitä on moneen junaan. Osa jää asemalle. Itse olen pessimisti. Sellaiseksi minut on kasvatettu. Olen yrittänyt olla kiltti ja uskoa aina ihmisistä hyvää. Nyt olen puolessa välissä. En enää ajattele. Enkä odota keneltäkään yhtään mitään. Haaveilen omassa mielessä. Mutta en kerro tunteistani enää kenellekkään. Kylmyys alkaa tosin vallata mieltä. Se rikkoo sydämmeni. Mut mitä välii

Äänestä

Olen huomannut saman. Siksi täällä ei viitsi usein käydä. Onneksi oma Ihastukseni on valoisa luonteeltaan eikä viehäty mistään peen pyörittämisestä eikä draamasta. Hänellä on terve itsetunto ja mieli. Surku että Suomessa on paljon sairaita joilla ei ole mitään muuta kuin tämä roskapalsta.

Äänestä
  • Tällä palstalla elää tosiaan synkkä yhteisö. En ole missään muualla törmännyt vastaavaan. Kääntävät kaiken negatiiviseksi. Ymmärtävät kaipauksen vihana. Luovat tarkoituksella vihamielisiä suhteita ja sitten haukkuvat täällä niitä kohteitaan. Sairas mieli.

    1Äänestä

Roskalehti! En lue!

Äänestä

Sosialistien lehti

Äänestä
  • Entäs ylen ihana sarja suomineidot, antoiko toivoa että elämäsi etninationalisti löytyy vielä? T naiselta tämä, har har

    Äänestä

Luin, mielenkiintoinen tutkimus.

Äänestä

En tiedä, mutta joillakin on taito tehdä kullastakin pas*kaa. Sen täytyy olla toi p-tekijä.

Äänestä
  • Olen tavannut yhden tollasen tyypin. Täysin musta mieleltään.

    Äänestä

  • Ylellisin on ollu paskaa ja palellakin ollu yskää ha

    Äänestä

"Tavallisissa ihmisissä ihastuminen tai rakkaus synnyttää hyvää oloa, ne ovat positiivisia tunteita."

Muuten hyvä, mutta protestoin tätä lausetta. Itse esimerkiksi olen peruspositiivinennyksilä, joka näkee lähes kaikessa myös hyviä puolia. En kuitenkaan pidä ihastumista ja rakastumista erityisen hyvinä tunteina ja rakastamisessakin on omat negatiiviset puolensa. Vaikka ihastuminen ja rakastuminen toki tuovat mukanaan mahdollisuuden ja potentiaalinnmoniin hyviin asioihin, niin en silti henkiläkohtaisedti pidä yhtään noista tunteista. En pidä siitä pakkomielteisyydestä, jonka ne tuovat mukanaan, en pidä siitä fyysisestä olotilasta, joka ihan tutkimustenkin mukaan on verrattavissa psykoosiin. En pidä siitä olotilasta, joka häiritsee normaalia eloa ja oloa. Rakastaminen on siinä mielessä paljon parempi, että siinä kohtaa on jo päästy takaisin normaaliin eloon ja oloon, vailla turhaa hormonikouhotusta. Rakkaus tuo kuitenkin mukanaan huolen ja vaikka se ei tietenkään ole läsnä 24/7, niin vastapainoksi se ei koskaan katoa ja kuoleman jälkeen se huoli muuttuu ikäväksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Siinä kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan mielenterveyden häiriöitä yhdistää p-tekijä. Keskeistä on negatiivisiin tunteisiin painottuva tunne-elämä.

Tällä palstalla se näkyy. Vähintään 90% viesteistä on vihaa, raivoa, katkeruutta, ilkeyttä, kiusaamista tai muuta negatiivista. Tavallisissa ihmisissä ihastuminen tai rakkaus synnyttää hyvää oloa, ne ovat positiivisia tunteita. Kuitenkin tällä palstalla kirjoittajille ne ovat kaiken pahan lähde ja siihen "kaivattuun" halutaan kohdistaa vain pahaa. Terveen ihmisen on vaikea sitä ymmärtää, mutta Hesarin juttu antoi näkökulmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu