HS Hamasin Sanomat

Anonyymi-ap

Toimittaja Jarno Hartikainen johtaa HS – Helsingin Sanomat lukijoita harhaan väittäessään tuoreessa kolumnissaan (30.7), että Israel on sodan alusta kohta jo kaksi vuotta näännyttänyt Gazaa välittämättä EU:n vaatimuksista päästää apua Gazaan.

Julkisista lähteistä vaivattomasti saatavilla olevien viranomaislähteiden mukaan Israel on toimittanut Gazaan lokakuusta 2023 tähän päivään lähes 1.9 MILJOONAA TONNIA kansainvälisiä avustuksia. Tästä lähes 1.5 MILJOONAA TONNIA on ollut ruokaa. Gazan väkimäärään suhteutettuna keskimääräinen käytettävissä oleva energiamäärä henkilöä kohti päivässä oli 3 004 kcal. Tämä ylittää huomattavasti yleisesti hyväksytyn standardin, joka on noin 2 100 kcal henkilöä kohti päivässä.

Eitan Fischberger asetti Gazan avustamisen historialliseen kontekstiin hiljattain X-päivityksessään vertaillessaan sitä muihin konflikteihin:

"Sodan alusta lähtien Gaza on saanut noin 850 kg apua asukasta kohti, eli noin 485 kg henkilöä kohti vuodessa. Tästä ruokaa on 21 kuukauden aikana ollut noin 666 kg henkilöä kohti, eli 381 kg henkilöä kohti vuodessa.

Tämän voi suhteuttaa seuraavasti:

Berliinin ilmasillan aikana (1948–49) liittoutuneet toimittivat omille siviileilleen noin 920 kg henkeä kohti 15 kuukauden aikana (736 kg vuodessa). Määrä on vertailukelpoinen, mutta kyseessä oli liittolaisten välinen apu, ei vihollisen tukeminen sodan aikana.

Biafran sisällissodassa (1967–70) kirkkojen johtamat kansalaisjärjestöt saivat toimitettua vain 30 kg apua henkilöä kohti kahden vuoden aikana. Nigerian hallitus esti aktiivisesti näitä ponnisteluja.

Sarajevon piirityksessä (1992–1996) YK toimitti noin 457 kg henkeä kohti 3,5 vuoden aikana – vain 130 kg henkeä kohti vuodessa – samalla kun serbivoimat estivät säännöllisesti avun perillepääsyn.

Johtopäätös on seuraava:

Mikään nykyaikainen konflikti ei ole nähnyt mitään vastaavaa – sotivien osapuolten toimittamaa avustusta tässä mittakaavassa henkeä kohti vihollisen alueelle."

Puheet siitä, että Israel suorittaisi Gazassa kansanmurhaa ovat faktuaalisesti silkkaa roskaa. Mikään kansanmurhaa suorittava valtio ei toimita sodan aikana viholliselleen miljoonia tonneja ruoka- ynnä muuta apua pitääkseen vihollisalueen siviilejä elossa.

153

976

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Gazalaiset tyhjentävät ruokasäkit pitkin Gazaa kun säkeillä on heille enemmän käyttöä kuin ruualla.

      • Anonyymi

        Se siitä nälänhädästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se siitä nälänhädästä.

        Juuri niin.

      • Anonyymi

        Hesari on uusi seiska

      • Anonyymi

        Samaa ne tekee Suomessa.
        Sossun/kelan myöntämät avustusmersut myyty gaazan raitille ja somaliaan.

      • Anonyymi

        Sun kannattaisi vetää säkki päähän. Vaikka säkki on tyhjä siltikin.

      • Anonyymi

        Nutellaa etsivät säkeistä.

    • Anonyymi

      hesari on suvakki toimittajia täynnä 🤣

      • Anonyymi

        Punavihreitä öyhöttäjiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Punavihreitä öyhöttäjiä.

        En tunne kuin kaksi toimittajaa joka ei ole vassareita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tunne kuin kaksi toimittajaa joka ei ole vassareita.

        Ketkä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkä?

        Urheilutoimituksen Wallenius ja säätilatoimittaja Lehtonen

      • Israel hirttää kaikki.

    • Anonyymi

      Kaikki Suomen uutiset valehtelee nykyään.

      • Anonyymi

        Journalismi on pohjamudissa.

      • Anonyymi

        Varsinkin oikea media, älkää vaan uskoko mitä kirjoittavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinkin oikea media, älkää vaan uskoko mitä kirjoittavat.

        en hetkeäkään

      • Anonyymi

        Hesari saa nykyään oikeuden tuomioita, julkisen sanan neuvoston huomautuksia ja joutuu oikaisemaan virheellisiä kirjoituksia jatkuvasti .

        Näin ei ollut 1900 luvulla

    • ”Julkisista lähteistä vaivattomasti saatavilla olevien viranomaislähteiden mukaan Israel on toimittanut Gazaan lokakuusta 2023 tähän päivään lähes 1.9 MILJOONAA TONNIA kansainvälisiä avustuksia. Tästä lähes 1.5 MILJOONAA TONNIA on ollut ruokaa…”

      Juu, julkisista että Israelin omista tilastoista saa tosiaan tietoa.

      Israelin puolustusministeriön alaisen COGAT-yksikön mukaan heinäkuun viimeisinä päivinä 28.–31.7. Gazaan pääsi yhteensä 263 avustusrekkaa.

      Maalis- ja huhtikuussa Israel esti ruoka-avun toimittamisen kaistalle kokonaan.
      Toukokuussa pääsi Gazaan apua 19 153 tonnia
      Kesäkuussa 37 103 tonnia ja heinäkuussa 42 418 tonnia. 216 075 tonnia, ja sitten Israel esti kaiken.

      Israel ei toimita vaan lukuisat eri avustusjärjestöt.

      • Israel on syöpä. Pahanlaatuinen. Sitä kannattavat suomalaiset on samaa kastia.

    • Anonyymi

      Ei missään sodassa aikaisemmin ole käytetty nälkää aseena. Keskitysleireillä kyllä kuoli ihmisiä nälkään, mutta se ei ollut ase eikä painostuskeino vihollista vastaan. Mikä käytettynä on törkeä sotarikos. Siksi nälkä halutaan kieltää ja synti peittää.

      • Anonyymi

        Erikoista nälänhätää, kun Hamas näyttää kuvia lihavista naisista, riskistä nuorukaisista, terveistä lapsista ja sotakiihkon vallassa olevista nuorista.
        Mutta EI YHTÄÄN kuvaa terroristeista aseineen tai kaikista nälkäänäkevistä panttivangeista, joiden luo ei päästetä Punaisen ristin työntekijöitä.

        Puhutaan sadoistatuhansista nälkäänkuolleista, mutta YHTÄÄN KUVAA noista ruumiista ei ole??? Miksi?

        Mummonmuori uskoo Hamasin propagandaa, mutta ei Israelin tilastoja:
        " julkisista että Israelin omista tilastoista saa tosiaan tietoa."

      • Anonyymi

        Historiassa on ollut esim. linnojen saarrossa käytetty nälkää aseena. Ovat antautuneet, kun linnassa on ruoka loppunut. Mutta on kyllä alhainen menetelmä ja osoittaa käyttäjässä täyttä ihmisten halveksuntaa ja itsensä korottamista joksikin arvokkaaksi muiden elämää halveksuvaksi.

        Myös ensimmäinen maailmansota päättyi nälkään, jota käytettiin aivan tietoisesti aseena.

        Ympärysvaltojen uusi poliittinen johto päätti saartaa Saksan ja Itävallan niin hyvin kuin mahdollista, koska se väistämättä tulisi johtamaan kovaan köyhtymiseen ja vallanvaihtoon, kuten sitten kävikin. Saksassa kärsittiin aivan todellisesta nälästäkin ennen kuin Keisari luopui vallasta ja maa antautui.

        Toisessa maailmansodassa nälkää käytettiin tietoisesti aseena useampaankin otteeseen. Churhill teki päätöksen estää kansainvälisen avun toimittamisen Saksan miehittämille alueille pakottaaseen Saksan käyttämään omia varastojaan. Kuten tiedämme, Saksa ei niin tehnyt, vaan päin vastoin riisti miehittämiltään alueilta ruokaa itselleenkin ja se johti vakaviin nälkäkriiseihin mm Kreikassa ja Alankomaissa. Britannian ja länsiliittoutuneiden omatkin voimavarat olivat useassa vaiheessa sodan alussa tiukalla, mutta ruuasta ei ollut pulaa ja sitä olisi voitu Punaisen Ristin kautta toimittaa myös Saksan miehittämille alueille.

        Sota on julmaa ja ratsuväki se on raakaa. Niin kuuluu wanha sanonta.

        Oma käsitykseni on, että ainakin länsivaltojen tulisi olla niin vahvoja, ettei niiden tarvitsisi turvautua nälän käyttämiseen aseena, jos joutuvat konfliktiin. Mutta toisaalta, en vieläkään ole oikein varma, mitkä länsivaltojen motiivit missäkin konfliktissa ehkä olisivat, joten en ole aivan varma, pitäisikö niiden edes olla niin vahvoja, että voittavat.

        Ukrainassa olisi pitänyt olla, eivät ole olleet. Afganistanissa ja Libyassa eivät ole pystyneet voittamaan ja ehkä se on jopa hyväkin, sillä eivät ole tarjonneet sitä todella parempaa vaihtoehtoa, lähinnä vain ajaneet omaa taloudellista etuaan.

      • Anonyymi

        Muslimit piirittivät Wienin reilut 300 vuotta sitten ja koittivat näännyttää asukkaat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Erikoista nälänhätää, kun Hamas näyttää kuvia lihavista naisista, riskistä nuorukaisista, terveistä lapsista ja sotakiihkon vallassa olevista nuorista.
        Mutta EI YHTÄÄN kuvaa terroristeista aseineen tai kaikista nälkäänäkevistä panttivangeista, joiden luo ei päästetä Punaisen ristin työntekijöitä.

        Puhutaan sadoistatuhansista nälkäänkuolleista, mutta YHTÄÄN KUVAA noista ruumiista ei ole??? Miksi?

        Mummonmuori uskoo Hamasin propagandaa, mutta ei Israelin tilastoja:
        " julkisista että Israelin omista tilastoista saa tosiaan tietoa."

        Jumalatar, mikä ääliö. Me itte kuvaan sinne niitä nälkään kuolevia. Ne juttu paskat ampuu sinut minuuteissa. Niin sikoja ne on. Mieti ny vähän!

    • Anonyymi

      Se on hirvittävä sotarikos pommittaa ensin silviilikohteita aiheuttaen nälänhädän ja käyttää sitä sitten kiristyskeinona.

      Ei puolta sanaa ettei sitä syntiä tuomita.

      • Anonyymi

        Tarkoitatko sitä, kun Gazasta ammuttiin yli 20000 rakettia Israelin puolelle? Jemenin huthit jatkavat raketti-iskuja nyt, kun Hamasin resurssit alkavat loppua.
        Olet oikeassa, SE ON SOTARIKOS!

        Gazasta ammutut raketit ovat omatekoisia lähinnä ilotulitteita, joilla ei pysty tuhoamaan edes rakennuksia. Niiden aiheuttamat tuhot Israelissa ovat olleet minimaalisen pieniä, edes ikkunoita harvoin särkyy gazalaisten rakettien takia.

        Hutheilla ja Hizbollahilla on sitten ihan oikeita ohjuksia, jotka pystyvät puolustuksesta läpitullessaan aiheuttamaan pahaakin tuhoa. Iranilla tietysti vielä enemmän ja Iranin ohjukset aiheuttivatkin niin paljon tuhoa, että Israelin oli pyydettävä aselepoa.

        Kyllä sinne ammutaan muutakin kuin omatekoisia raketteja. Tänäänkin sinne on ammuttu paltistisia ohjuksia. Tätä on jatkunut useiden vuosien ajan siitä lähtien kun Hamas astui valtaan.

    • Anonyymi

      Hamas näyttää lihavia ihmisiä?

      Jos heitä ei pidä uskoa, niin ihmiset ovat luurankoja.

    • ”Anonyymi” 2025-08-04 10:52:05 kirjoittaa:

      ”Erikoista nälänhätää, kun Hamas näyttää kuvia lihavista naisista, riskistä nuorukaisista, terveistä lapsista ja sotakiihkon vallassa olevista nuorista.”

      Hamas näyttää toimittavan vain vähän kuvia.
      Todellisuudessa kuvia ottavat kuvaajat, joiden on pakko osittain Hamasin valvontaa noudattaa, elleivät sitten halua päästä hengestään. Toimittajia on kuollut jo yli 200. Todellisuus todennäköisesti on vieläkin pahempaa, mitä kuvista voi päätellä.
      Samoin on hyvä ottaa huomioon, että kuvia myös muokataan, otetaan vanhoja kuvia joita väitetään vasta otetuiksi, käytetään tekoälyn luomia kuvia jne. Israelilaiset sotilaat ottavat myös jonkin verran kuvia.

      Nämä kuvat länsimainen media menee ns. todentamismenettelyn läpi, joten joukosta otetaan pois nuo feikkikuvat.

      Nyt panttivangeista otetut kuvat ovat todellisia. Ne toimivat Hamasin tavoitteiden tukena.

      ”Mutta EI YHTÄÄN kuvaa terroristeista aseineen tai kaikista nälkäänäkevistä panttivangeista, joiden luo ei päästetä Punaisen ristin työntekijöitä.”

      Tietenkään ei Hamas päästä Punaista ristiä paikalle. Toisekseen Gazassa työskentelevät toimijat hekin kärsivät jo nälkää. Heiltä tulee myös hyvää tietoa tilanteesta.
      Myöskään Venäjä ei muuten salli Ukrainassa Punaisen ristin edustajia.

      ”Mummonmuori uskoo Hamasin propagandaa, mutta ei Israelin tilastoja…”

      ;D Kun siis oikaisin aloituksen vääriä tietoja, jotka selkeästi kerroin, mistä ne tiedot olivat : ”Israelin puolustusministeriön alaisen COGAT-yksikön mukaan…”, nimimerkki vain jatkaa inkutustaan.

      • Anonyymi

        Mummo, olet tyypillinen antisemiitti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mummo, olet tyypillinen antisemiitti.

        Ahaa, sitten ovat sadat ellei tuhannet israelilaiset myös.

        Kuten nämä:
        Olen samaa mieltä niiden n. 600 viestin allekirjoittajan kanssa, jotka sanovat, että Hamas ei allekirjoittajien ole enää strateginen uhka Israelille. Israelin pitää tehdä tulitaukosopimus ja keskittyä panttivankien vapauttamiseen.

        Allekirjoittajissa oli mm.19 entistä IDF:n komentajaa, tiedustelupalvelu Mossadin, kotimaan turvallisuuspalvelun Shin Betin ja sotilastiedustelun johtajaa sekä poliisikomentajaa.

        ”Mutta sen jälkeen kun me saavutimme sotilaalliset tavoitteemme ja loistavan voiton kaikista vihollisistamme, sota ei ole enää ollut oikeutettu. Se johtaa Israelin valtion turvallisuuden ja identiteetin menettämiseen.2

        Samoin Panttivankien omaisia edustava Forum-järjestö ilmoittaa:
        ”…22 kuukauden ajan on yleisölle myyty se illuusio, että painostus ja intensiiviset sotatoimet tuovat panttivangit takaisin. On kuitenkin sanottava totuus: Sodan laajentaminen vaarantaa välittömässä kuolemanvaarassa olevien panttivankien hengen.”

        Sadat Rabbit maailmanlaajuisesti ovat allekirjoittaneet myös kirjeen, missä mainitaan mm. se , että he tukevat "yksiselitteisesti" Israelin taistelua Hamasia ja Hizbollahia vastaan ja ymmärtävänsä IDF:n politiikan suojella sotilaidensa elämää.

        ´”Mutta emme voi hyväksyä siviilien joukkosurmia, mukaan lukien paljon naisia, lapsia ja vanhuksia tai nälänhädän käyttöä sota-aseena…”
        ”"Gagressin humanitaarisen avun vakava rajoitus Gazassa ja politiikasta, jolla elintarvikkeiden, veden ja lääkintätarvikkeiden pimittämöydestä on vähävaraiselta siviiliväestöltä, ovat juutalaisuuden keskeisiä arvoja, kun ymmärrämme sen."

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Kirjoituksesi ovat aina antisemitistisiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoituksesi ovat aina antisemitistisiä.

        Jaa no sitten olen noiden satojen tuhansien juutalaisten kanssa "antisemitisti" :D

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Jaa no sitten olen noiden satojen tuhansien juutalaisten kanssa "antisemitisti" :D

        Sinusta puhutaan. Ymmärrätkö, sinusta!

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Jaa no sitten olen noiden satojen tuhansien juutalaisten kanssa "antisemitisti" :D

        Eikö mummonmuori VIELÄKÄÄN TAJUA, että Israel on demokraattinen valtio, missä saa vapaasti esittää mielipiteitään. Koska Israel on kovin jakautunut, niin siksi noissa mielenosoituksissa on aina paljon vasemmistolaisia tai muuten vaan hallitusta vastustavia.
        Armeijassakin on paljon Netanjahun politiikkaa vastustavia ja nuo 19 upseeria ovat reserviläisiä, jotka vastustavat Netanjahun politiikka.
        Hekin saavat vapaasti esittää mielipiteensä. Miksi mummonmuori ei siteeraa koskaan niiden SATOJEN upseerien kannanottoja, jossa he ilmaisevat tukensa hallitukselle?

        Miksi mummonmuori EI SITEERAA KOSKAAN sellaisten upseerien mielipiteitä, jotka KANNATTAVAT NETANJAHUN politiikkaa???
        Onko viha Netanjahua vastaan niin suurta, että mummonmuorille kelpaavat vain häntä arvostelevat mielipiteet.
        Todellista"laaja-alaista" asioiden tarkastelua.
        Minusta se on yksipuolista propagandaa, jolla mummonmuori pyrkii demonisoimaan Netnjahun ja hänen hallituksensa.
        Mutta sitähän hän on tehnyt vuosikaudet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoituksesi ovat aina antisemitistisiä.

        Mitä pahaa siinä on? Saahan sitä olla vapaasti vaikka mitä mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinusta puhutaan. Ymmärrätkö, sinusta!

        Susta jo kylillä puhutaan, sanoi vanha kansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö mummonmuori VIELÄKÄÄN TAJUA, että Israel on demokraattinen valtio, missä saa vapaasti esittää mielipiteitään. Koska Israel on kovin jakautunut, niin siksi noissa mielenosoituksissa on aina paljon vasemmistolaisia tai muuten vaan hallitusta vastustavia.
        Armeijassakin on paljon Netanjahun politiikkaa vastustavia ja nuo 19 upseeria ovat reserviläisiä, jotka vastustavat Netanjahun politiikka.
        Hekin saavat vapaasti esittää mielipiteensä. Miksi mummonmuori ei siteeraa koskaan niiden SATOJEN upseerien kannanottoja, jossa he ilmaisevat tukensa hallitukselle?

        Miksi mummonmuori EI SITEERAA KOSKAAN sellaisten upseerien mielipiteitä, jotka KANNATTAVAT NETANJAHUN politiikkaa???
        Onko viha Netanjahua vastaan niin suurta, että mummonmuorille kelpaavat vain häntä arvostelevat mielipiteet.
        Todellista"laaja-alaista" asioiden tarkastelua.
        Minusta se on yksipuolista propagandaa, jolla mummonmuori pyrkii demonisoimaan Netnjahun ja hänen hallituksensa.
        Mutta sitähän hän on tehnyt vuosikaudet.

        Netanjahu on aika hiuksenhienosti pääministeri ja vain väkivaltaisten äärijuutalaisten tuella. Ja niiden äänillä jotka on itäblokin maista sinne muuttanut. Israelin on perustanut sekulaarit ja vasemmistolaiset idästä muuttaneet juutalaiset. Vasemmistolaisuus ja yhtesellisyys olivat silloin kunniassa. Oikeistolainen vimma on myötäsyntyistä myös israelissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö mummonmuori VIELÄKÄÄN TAJUA, että Israel on demokraattinen valtio, missä saa vapaasti esittää mielipiteitään. Koska Israel on kovin jakautunut, niin siksi noissa mielenosoituksissa on aina paljon vasemmistolaisia tai muuten vaan hallitusta vastustavia.
        Armeijassakin on paljon Netanjahun politiikkaa vastustavia ja nuo 19 upseeria ovat reserviläisiä, jotka vastustavat Netanjahun politiikka.
        Hekin saavat vapaasti esittää mielipiteensä. Miksi mummonmuori ei siteeraa koskaan niiden SATOJEN upseerien kannanottoja, jossa he ilmaisevat tukensa hallitukselle?

        Miksi mummonmuori EI SITEERAA KOSKAAN sellaisten upseerien mielipiteitä, jotka KANNATTAVAT NETANJAHUN politiikkaa???
        Onko viha Netanjahua vastaan niin suurta, että mummonmuorille kelpaavat vain häntä arvostelevat mielipiteet.
        Todellista"laaja-alaista" asioiden tarkastelua.
        Minusta se on yksipuolista propagandaa, jolla mummonmuori pyrkii demonisoimaan Netnjahun ja hänen hallituksensa.
        Mutta sitähän hän on tehnyt vuosikaudet.

        Israel ei ole demokraattinen länsimaa. Se ei ole sallinut 1948 pakoon ajamiensa ihmisten palata koteihinsa, koska he tietenkin äänestäisivät "väärin" vaaleissa. Israel on etnodiktatuuri, joka tietoisesti säätelee väestörakennettaan. Mikä tahansa muu valtio jos toimisi noin ja estäisi esim juutalaisten maahanmuuttoa ja kansalaisuuden saamista, jo nousisi hurja huuto.

        Jospa nyt kumminkin pitäydytään faktoihin eikä palestiinalaisnarratiiviin jonka patologinen valehtelija Arafat kirjoitti jota sinäkin toistat misinformaationa.

      • Anonyymi

        Eihän se oikein täsmää, kun puhutaan, että Israel ei päästä toimittajia alueelle ja se kun uutisoidaan siellä kuolee useita toimittajia tai toimittajatkin näkevät nälkää. Miten siellä kuolee useita toimittajia jos sinne ei edes päästetä toimittajia.

        Joko se on valetta että Israel ei päästä toimittajia, tai se että siellä kuolisi paljon toimittajia. Voihan ne tietenkin olla Hamasin omia ns. toimittajia tai toimittajiksi naamioituja Hamasin terroristeja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mummo, olet tyypillinen antisemiitti.

        Antisemiittihän se on ku tuomittee tuomose toiminnan. Hitleriltä loppu valitettavasti patruunat

    • Anonyymi

      Jos israelissa ei ole rikollista toimintaa pitää poliisilaitos ja syyttäjälaitos lopettaa turhana. Menköön muualle missä vasemmistohenkiset keskustalaiset runnoo rikoksia päntiöinään. Ja jos juutalainen vahingossa tekee vääryyksiä on se jo taivaassa sovitettu. Mitä sitä enää missään pitäisi muistaa. Kauniiksi lopuksi onneksi Tel Avivin kaikilla seksikaduilla on myös homppeleilla ja transsuilla on laseissa ainoastaan shamppanjaa. Sitä vaaleanpunaista kuin on politiikkakin.

    • Anonyymi

      Hirveää jos kansanmurhaa kannatetaan.

      • Anonyymi

        Totta, mutta muslimit ovat sellaisia.
        Heidän Mahdinsa ei tule, ennenkuin jokainen juutalainen on tapettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, mutta muslimit ovat sellaisia.
        Heidän Mahdinsa ei tule, ennenkuin jokainen juutalainen on tapettu.

        Aika hitaasti muslimit ovat juutalaisia tappaneet.

        Mutta tuleeko se Jeesus ellei tapeta tarpeeksi palestiinalaisia?

      • Anonyymi

        Niinhän se on, mutta kun meillä vasemmisto on antanut siihen avoimen valtakirjan Hamasille ja kansa on äänestämällä antanut mandaatin vasemmistoeliitille tehdä kammottavia päätöksiä.

    • Anonyymi

      Israelin tarjoamat leivokset, kahvi ja konjakki kelpaavat jonottajille joka päivä.

    • Anonyymi

      Tässä näkyy uskontojen ero: islam on kuoleman uskonto, Juutalaisuus on Elämän uskonto.

      • Anonyymi

        Katsokaa aiheesta dokumentti tänään 13.8 klo 13.20

        Tulee Ylen ykköseltä.

    • Anonyymi

      Hyvä kirjotus.

    • Anonyymi

      HS en ole lukenut yli 10 vuoteen.

      • Anonyymi

        Suurempi synti on kannattaa tappamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurempi synti on kannattaa tappamista.

        Ei islamin mukaan.
        Siellä juutalaisen tappaminen lisää Allahin suosiota, mutta ei sekään takaa paikkaa paratiisissa. Vain marttyyreillä on suora pääsy paratiisiin. Siksi muslimit ovat niin halullisia kuolemaan marttyyrinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurempi synti on kannattaa tappamista.

        Samaa mieltä, varsinkin kansanmurha jota Hamas harrastaa sekä juutalaisia että Gazan naisia ja lapsia vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä, varsinkin kansanmurha jota Hamas harrastaa sekä juutalaisia että Gazan naisia ja lapsia vastaan.

        Itsemurha se on jos omia lapsisotilaita tappaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsemurha se on jos omia lapsisotilaita tappaa.

        Totta. Hamas tappaa ja tapattaa omia lapsisotilaitaan, kun panee heidät ihmiskilpien joukkoon muka suojelemaan Israelin iskuilta.
        Mutta ei Hamas väitä omista kuolleistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Hamas tappaa ja tapattaa omia lapsisotilaitaan, kun panee heidät ihmiskilpien joukkoon muka suojelemaan Israelin iskuilta.
        Mutta ei Hamas väitä omista kuolleistaan.

        Myös tunneleita kaivaneet Hamas tappaa etteivät vahingossakaan paljasta tunneleiden paikkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös tunneleita kaivaneet Hamas tappaa etteivät vahingossakaan paljasta tunneleiden paikkoja.

        Jostain kumman syystä länsivasemmisto hyväksyy nämäkin uhrit.

    • Anonyymi

      En lue enkä tilaa, en edes huoli ilmaiseksi.

    • ”Anonyymi” 2025-08-08 10:22:32 puolustaa kiihkeästi Netanjahun politikkaa sekä äärioikeiston politiikkaa: ”Minusta se on yksipuolista propagandaa, jolla mummonmuori pyrkii demonisoimaan Netnjahun ja hänen hallituksensa.”

      Sinä ja sinun demonisi :D

      Netanjahu toimii ihan kuin kuka tahansa valtaan sairastunut. Hinnalla millä hyvänsä hän yrittää säilyttää paikkansa.

      Kun Israelin poliisi löysi riittävästi todisteita maan pääministeriä Netanjahua ja tämän vaimoa Sara Netanjahua vastaan, niin nostettiin syyte korruptiosta, petoksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä vuonna 2020.

      Netanjahu on sitten kiemurrellut kaikin tavoin, ettei joudu vastaamaan teoistaan.
      Alkoi toiminta missä yritettiin saada korkeimman oikeuden valtaoikeuksia heikommaksi ja poliittisesti ohjailluksi.

      Tähän reagoi kansa ja jopa armeijassa alkoi mielenosoituksia tätä vastaan.

      Netanjahu ei kuuntele oikeuskansleria vaan tekee kaiken oman päänsä mukaan ja Israelin lakeja rikkoen.

      Nyt Netanjahun kannatus on pohjalukemissa (ehkä noin 15%). Vallassa pysyäkseen hän siis tarvitsee poikkeustilaa, toisin sanottuna sotaa. Näin hänen eri tarvitse erota pääministerin paikalta.

      Nyt julistettu täydellinen Gazan tuhoaminen on nostanut israelilaisten suuttumuksen täysin.

      Ehkä sinusta israelilaisten puolella oleminen ja tosiaan tämän demokratian rapauttamisen loppuminen on huono asia. Tai sen toivominen, että israelilaiset saisivat paremman pääministerin ja hallituksen, joka toimisi rakentavammin ja enemmän israelilaisten hyväksi kuin tämä nykyinen.

      • Anonyymi

        Siinä Hamasin äänitorvi taas äänessä!

        Miksi et uskalla kirjoittaa mitään Mahmud Abbasin korruptiosta ja diktatuurista? Siellähän demokratiaa ei voi rapauttaa, koska SIELLÄ EI OLE SELLAISTA!
        Miksi haukuta VAIN NETANJHUA?
        Etkö uskalla arvostella edes Hamasia?

        ;D Sinulla näemmä on pakkomielle ns. siirtää maalia?

        Voidaan tokin keskustella noistakin, joten aloitahan niistä oma ketju.

        Hamasia voi aina arvostella. Se on julma sortaja, joka vähän yritti tehdä jotain hyvääkin. Sitä ei muu Palestiina koskaan hyväksynyt ja Hamas on pelkkä terroristinen järjestö.

        Mummonmuori todella kulkee huppu silmillä, kun on kyse Gazasta tai palestinalaisista. Hän ei kirjoita mitään negatiivista Abbasin tai palestiinalaishallinon toimista . Mitähän "hyvää" Hamas on yrittänyt tehdä?
        Juutalaisten tappaminenko on hyvää?

        Viimeinen osoitus heidän KAKSINAAMAISUUDESTAAN on tuo jatkuva vihankasvatus lapsille:
        "Palestiinalaishallinnon koulukirjat ovat jopa aiempaa VIHAMIELISEMPIÄ vaikka monet maat ovat jo jäädyttäneet terroristiseen toimintaan ohjautuneita avustusrahojaan. Näin todistaa The Meir Amit Intelligence and Terrorism Information Center [ITIC] -laitoksen julkaisema uusi tutkimus – Palestinian Authority textbooks: the attitude to Jews, Israel and peace (Update, June 2018) – jossa käytiin läpi 118 mm pakolaisvirasto UNRWAn palestiinalaisalueilla käyttämää oppikirjaa, joista valtaosa oli julkaistu 2017 ja jotka korvasivat aiemmin tutkittuja – ja vihakoulutuksesta, historian vääristelystä ja asenteellisuudesta kritisoituja – oppikirjoja."

        EU myönsi 1,6 miljardia euroa palestiinalaishallinnolle, mutta vaati koulukirjojen uusimista ja PLO LUPASI tehdä niin.
        MITÄÄN EI OLE TAASKAAN TAPAHTUNUT!

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        ;D Sinulla näemmä on pakkomielle ns. siirtää maalia?

        Voidaan tokin keskustella noistakin, joten aloitahan niistä oma ketju.

        Hamasia voi aina arvostella. Se on julma sortaja, joka vähän yritti tehdä jotain hyvääkin. Sitä ei muu Palestiina koskaan hyväksynyt ja Hamas on pelkkä terroristinen järjestö.

        "Hamasia voi aina arvostella. Se on julma sortaja, joka vähän yritti tehdä jotain hyvääkin."

        Mutta toisaalla vasemmisto uskoo Hamasin narratiivin totuutena vaikka toisaalta vassarit toteaa että sodissa totuus häviää ensimmäisenä. Kuitenkin tätä hävinnyttä "totuutta" lännen vassarit käyttää journalismissaan. ISISn narratiivia eivät käyttäneet ei Al-Quidan eikä minkään militantti islam-ryhmät narratiivia mutta Hamasin viestintää hyödyntää koska siinä saa demonisoida lähi-idän ainut demokrati Israel.

      • Anonyymi

        "Netanjahu on sitten kiemurrellut kaikin tavoin, ettei joudu vastaamaan teoistaan."

        Tässä tulee suoraa näyttöä mummon vihasta Israelia ja Netanyahua kohtaan. Ei ole mitään kiemurtelua, on vain tavoite pelastaa Israel ja juutalaiset islamistien tappavalta vihalta. Uskon että kun sota on ohi ja voitto saatu niin Netanyahu astuu vapaaehtoisesti sivuun ja siirtyy oikeussaliin odottomaan näiden poliittisten syytösten tuomioita kaikessa rauhassa, maksaa sakot ja siirtyy hyvin ansaitulle eläkkeellä kasvimaansa pariin.

        Vasemmisto on keksinyt narratiivin jostain ihme oikeuden pakoilusta Netanyahun kohdalla. Sairasta!!

        Jostain syystä länsivasemmisto kääntyi yhtäkkiä terroristien puolelle mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut.

      • Anonyymi

        Sehä on niiku meijän orpo..

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä Hamasin äänitorvi taas äänessä!

        Miksi et uskalla kirjoittaa mitään Mahmud Abbasin korruptiosta ja diktatuurista? Siellähän demokratiaa ei voi rapauttaa, koska SIELLÄ EI OLE SELLAISTA!
        Miksi haukuta VAIN NETANJHUA?
        Etkö uskalla arvostella edes Hamasia?

        Netanjahu on toimittanut matkalaukuttain rahaa qatarilaisen liikemiehen kautta hamakselle. Sen takia että saa pidettyä hamaksen toiminnassa ja aina voi syyttää hamasta. Jehu ei halua toimia länsirannan Palestiinalaishallinnon kanssa. Se on vähemmän sotilaallinen ja uskonnollinen. Silloin joutuisi sopimaan kahden valtion mallista. Sitä Jehu ei ikinä tule hyväksymään. Joten jehulle parempi kun syyttää koko ajan hamaksen vastarintaliikettä.

    • Anonyymi

      Omen boikotoinut tuota jo yli 20 v.

    • Anonyymi

      Harva on Israelin terrorismin puolella

      Vain saatanan omat.

      • Anonyymi

        Islamilainen terrorismi on tosiaan saatanasta. Outoa, että luterilaiset kannattavat sitä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Se on 1.9 miljoonaa tonnia enemmän avustuksia mitä Suomessa Suomalaiset nälkää näkevät on saanu avustuksia orpon hallituksen aikana!!!!!!!!!!
      orpon musliakka on kieltäny Suomalaislapsille avustuksien myöntämisen, ku se on pois luvattomasti maassa olevilta muslimipakolaisilta.

    • ”Anonyymi” 2025-08-13 09:43:18
      ”Mutta toisaalla vasemmisto uskoo Hamasin narratiivin totuutena vaikka toisaalta vassarit toteaa että sodissa totuus häviää ensimmäisenä.”

      Täytyy myöntää että tuo retoriikka on jo niin hataraa, että se vie kaiken uskottavuuden.

      Tuo sinun ”vasemmisto” kun ei tarkoita oikeasti yhtään mitään. Ehkä sinusta se lienee kaikkein pahin ja panettelevin haukkumasana, minkä tiedät. Toisaalta, niinhän ennen juutalaisia pidetiin kommunisteina ja sen vuoksi heitä vainottiin.
      Toisin sanoen tarkoitat niitä, jotka eivät kanssasi ole samaa mieltä :D

      ”Anonyymi” 2025-08-13 09:52:27 kommentoi :
      ”Uskon että kun sota on ohi ja voitto saatu niin Netanyahu astuu vapaaehtoisesti sivuun ja siirtyy oikeussaliin odottomaan näiden poliittisten syytösten tuomioita kaikessa rauhassa, maksaa sakot ja siirtyy hyvin ansaitulle eläkkeellä kasvimaansa pariin.”

      Niin, on arvoitu että sotaa venytetään puolivuotta tai jopa vuoden. Israel on käynnistänyt Gideonin sotavaunut -operaation, missä Gazan väestö siirretään ns. Moragin käytävän ja Egyptin-vastaisen rajan väliin ja muu Gaza tuhotaan täydellisesti. Sitten väestö ajetaan jonnekin toiseen maahan.

      Netanjahua odottaa siis korruptio oikeudenkäynti omassa maassaan, sekä kansainvälinen pidätysmääräys, missä hänen tulee vastata teoistaan. Jos hänet saadaan oikeuden eteen ja pidätetyksi, niin ehkä hän vastaa rikoksistaan-

      Israelissa on ihan yleinen epäily siitä, että Netanjahu haluaa jatkaa sotaa, ettei hänen hallituksensa kaatuisi ja samalla voi vältellä oikeuden eteen menemistä.
      Mielipidemittauksissa enemmistö israelilaista on toivonut aselepoa sodan jatkamisen sijaan.

      • Anonyymi

        TAAS tuo Netanjahun solvaaminen jatkuu!!
        Ei sanaakaan Abbasin tai Khamenein tai Hamasin syytöksiä. Hamasin uskollinen äänitori taas äänessä.
        Netanjahu jatkaa sanojensa mukaan sotaa NIIN KAUAN, että panttivangit saadaan vapautettua.

        "Tuo sinun ”vasemmisto” kun ei tarkoita oikeasti yhtään mitään"??

        Mummonmuorin kannattaisi perehtyä historiaan. Silloinen Neuvostoliitto ja maailman VASEMMISTO, Kuuba, Venezuela, Varovan liiton maat, olivat KAIKKI ARABIEN puolella Israelia vastaan.
        Suomenkin vasemmisto uskoi sokeasti Neuvostoliiton propagandaan ja SAMA TRENDI tuntuu jatkuvan suhteessa Israeliin, vaikka muut Venäjän valheet eivät enää mene perille. Vähän ymmärrystäkin on näköjään tullut.

        Mummonmuorin kirjoituksissa paistaa niin voimakkaasti vasemmistolainen retoriikka ja Hamasin ja arabien komppaaminen, että häneltä on uskottavuus jo mennyt.

    • Anonyymi

      Kyllä se Hamas piskuinen terrorijärjestö pitää tuhota, kun pääsivät vartioimattoman rajan yli ja uhonneet tuhota Israelin. Viattomia kuolee, mutta niin aina sodassa ja onhan atomipommikin pudotettu siviliien päälle.

      Joten antaa vain tappokoneen toimia eikä kitistä jos kohde lapsia tai muita siviilejä. Ne vain pitää tappaa.

    • Anonyymi

      Kuka lie tutkinut että on pari miljionaa ylisyönnyttä? Muu kuin patologinen valehtelija. Julkiset raportit kertoo aivan muuta.

    • Anonyymi

      En lue Hesaria.

    • Anonyymi

      Kannattaa uskoa vain omia valeitaan.

      • Anonyymi

        Älä tyrkytä tuollaisia arvoja muille

    • Anonyymi

      Tässä taas toisenlaista informaatiota vastapainoksi Gazan terveysministeriölle.
      https://youtu.be/-vJVZX7aBpo?si=BVTFcJk3DOLlWDOJ
      On se vaan kun Suomessakin ollaan heti uskomassa sitä, mitä terroristit uutisoi.
      Kas kummaa kun eivät uskoneet Isistä tai al Gaidaa, kai sieltäkin samanlaista uutisointia olisi irronnut.

      • Anonyymi

        Jostain kumman syystä länsimedia alkoi uskoa vain terroristien narratiivia eikä puolueettomasti oteta huomioon Israelin narratiivia. Itse uskon että länsimaita on islamin toimesta uhattu terroriaalloilla jos viestintä olisi puolueetonta.

    • Anonyymi

      Sehän selvääkin selvempää että Israel tekee sotarikoksia ja on kansanmurhan tiellä.

      Siksi kun tietää että sen valheille on kannattajansa.

      • Anonyymi

        Noinhan ne antisemitistit luulevat.

    • Anonyymi

      Ja rasistit ei halua uskoa.

      • Anonyymi

        Rasisti - sana on yhtä pöljä typerysten suussa kuin kärpäslätkä jouluna.

        Onko hyvä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rasisti - sana on yhtä pöljä typerysten suussa kuin kärpäslätkä jouluna.

        Onko hyvä

        Haisulikin nykyään rasistinen???

        Ps: Nipsukin on ruskea.

        ” Haisuli paljastaa sen, mitä emme halua nähdä: totuus rasismista Suomessa

        Monille valkoisille suomalaisille Haisuli on vain outo ja haiseva hahmo muumitarinoissa. Hän varastaa, valehtelee ja aiheuttaa hämmennystä. Hän ei ole koskaan oikeasti osa muumiperhettä. Hän on aina ulkopuolinen. Ja juuri siksi hän on tärkeä hahmo.

        Minun kokemukseni mukaan : jos et kuulu siihen, mikä on valkoista, puhdasta ja hiljaista, sinut työnnetään pois. Ja sitä tapahtuu Suomessa joka päivä – ei pelkästään saduissa, vaan oikeassa elämässä.

        TOTTAKAI HAISULI ON VERTAUSKUVA MUSTISTA IHMISISTÄ SUOMESSA. Halutaanko vai ei. No miten?

        Haissuli näyttää erilaiselta, haisee pahalta ja käyttäytyy eri tavalla.

        Samalla tavalla monet mustat ja ruskeat ihmiset Suomessa nähdään usein outoina, vaarallisina tai epäluotettavina – ei siksi mitä me teemme, vaan siksi keitä me olemme.

        Meille ei anneta tilaa. Meitä ei kuunnella. Mutta kun valkoinen suomalainen sanoo saman asian, jonka me olemme huutaneet vuosia, hän saa huomiota, kiitosta, palkintoja ja palstatilaa.

        Tämä ei ole sattumaa. Se on rasistinen rakenne. Se tarkoittaa, että valkoisuus on se, mitä pidetään oikeana, viisaana ja uskottavana. Kaikki muu on epäilyttävää, liikaa tai “liian tunteellista”.

        Ja kuten monet ei-valkoiset Suomessa asuvat ihmiset Haisuli yrittää kuulua joukkoon, mutta ei koskaan saa paikkaa.

        PS: Tässä tilanteessa ei ole kyse siitä, mitä Tove itse tarkoitti tai ei tarkoittanut. Haluan, että ihmiset keskustelevat enemmän siitä, miten tahallinen ja tahaton rasismi voivat vaikuttaa yhteiskunnassamme uhrien näkökulmasta, ja miten voimme yhdessä tukea jo varhaiskasvatuksessa lapsia arvostamaan erilaisuutta.”

        Ensin täytyy arvioida mikä on kelvollista erilaisuutta ja mikä kelvotonta roskaa, eikö niin !

    • Anonyymi

      Jokohan ne tunnelit on pumpattu täyteen merivettä vai niiden panttivankien takiako ne sitä viivyttelee.

      • Anonyymi

        miten niin viivyttelee?

    • Anonyymi

      HS:n toimittaja kutsui KD:n edustajia hihhuleiksi vaikka ei kukaan heistä ole vedonnut Raamattuun poliittisissa puheissaan koskien Gazan sotaa. Argumentit löytyy muualta.

      • Anonyymi
        UUSI

        No kyllä ne uskovaiset hihhuloita on. Siitä ei pääse mihinkään. Ei tällainen Palestiinaan vuosikymmenien rääkkäys omassa maassaan olisi ilman uskontoyhteyttä olisi mahdollista.

    • Anonyymi

      Ei hihhulit olis tappajia.

      Hihhulit kaatuilis, mökeltäisi ja olisi Hengestä juopuneita.

      Eli parhaita ihmisiä maailmassa.

    • Anonyymi

      Missä maailmassa ja mitä tämän kirjoittajan aivoissa liikkuu. Ei pysty katsomaan edes totuutta silmiin. Valehtelee itselleenkin. Tosiasiat on kaikkien nähtävillä. Israel on täysi paska.

      • Anonyymi

        Siltähän se näyttää, kun paskasilla silmillä katselee.

      • Anonyymi

        Tosiasiassa suomessakaan ei ole montaa silmäparia joka nähnyt mitään aiheeseen liittyvää, mistään tosiasioista puhumattakaan.

        Kunhan huutavat kuorossa mitä milloinkin.

        Kuten tuossa edelläkin nimimerkillä tosi paska !

        Lienetkö ikinä edes käunyt juuttaan maalla.

    • ”Anonyymi” 2025-08-14 09:00:16 sai hepulin kun kirjoitin:
      "Tuo sinun ”vasemmisto” kun ei tarkoita oikeasti yhtään mitään"??

      ”Mummonmuorin kannattaisi perehtyä historiaan. Silloinen Neuvostoliitto ja maailman VASEMMISTO, Kuuba, Venezuela, Varovan liiton maat, olivat KAIKKI ARABIEN puolella Israelia vastaan.
      Suomenkin vasemmisto uskoi sokeasti Neuvostoliiton propagandaan…”

      Ehkä sinun pitäisi perehtyä paremmin historiaan sekä siihen, miten tuota ”vasemmistoa” käytetään aivan toisessa merkityksessä nykyään.

      Vasemmisto on tiiviisti määriteltynä suuntaus, jossa korostetaan laajaa tulonjakoa ja yhteiskuntavastuuta, sosiaaliliberalismia sekä julkishallinnon roolia. Toisin sanottuna valtion vahvaa osallisuutta.
      Oikeisto puolestaan kannatta mahdollisimman heikkoa valtiota ja laajaa yksityisomistamista sekä mahdollisimman vapaita markkinoita, joita ohjataan vain vähän laeilla.

      Nuo kyseiset maat olivat sosialistisia. Se tarkoittaa että valtio omistaa lähes kaiken ja näin myös määrää talouden toiminnan.

      Sitten vasemmisto jaetaan eri tyyppisiin johtuen siitä, miten vahvasti valtion valtaa kannatetaan. On kommunismi, sosialismi, ja sosiaalidemokratia.
      Olemassa on keskusta-vasemmistoa, maltillista vasemmistoa) suomessa melkein kaikki vasemmistoon luettavat ovat näitä), sitten on radikaalivasemmisto sekä äärivasemmisto. Jälkimmäisiä lienee vain kourallinen.

      Historiaan kun mennään, niin kommunistinen puolue jakaantui kahtia, oli taistolaisia ja maltillisia. Neuvostoliittoon toki suhtauduttiin myönteisesti mutta taistolaiset olivat niitä, jotka sumeilematta jakoivat tuota propagandaa.
      Demarit eivät moiseen syyllistyneet saati vasemmisto-keskustalaiset.

      Nyt nuo on ohitettu ja kaikkia niitä, jotka eivät kannata jotain äärioikeistoa tai rankkaa konservatiivia haukutaan ”vassareiksi” jne. Myös niitä uskovia, jotka yrittävät edes vähän tuoda Jeesuksen opetuksia esille.

      • Anonyymi

        "Ehkä sinun pitäisi perehtyä paremmin historiaan sekä siihen, miten tuota ”vasemmistoa” käytetään aivan toisessa merkityksessä nykyään."

        Me katsomme mitä vasemmisto on käytännön teoin saanut aikaan sillä kaikkialla missä on vaikkuttanut niin seurauksena on AINA ollut puute ja kurjuus ja väkivalta missä kymmeniä miljoonia on tapettu.

        Ja mikä pahinta niin vasemmisto on siirtynyt kannattamaan terrorismia näinä aikoina,

        Puhut asiaa

      • Anonyymi

        Heh heh! Tuo oli taas viikon paras vitsi_
        " Myös niitä uskovia, jotka yrittävät edes vähän tuoda Jeesuksen opetuksia esille"!!!

        Vai on Jeesuksen opetus vasemmistolaista????
        Tuo kertoo kyllä suuresta epätoivosta. No tietysti, jos mummonmuori tarkoittaa tätä:
        Matt 12
        "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa".

        Ei trvitse katsoa kuin eduskunnan kyselytuntia.

        Miten se liittyy tähän?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ehkä sinun pitäisi perehtyä paremmin historiaan sekä siihen, miten tuota ”vasemmistoa” käytetään aivan toisessa merkityksessä nykyään."

        Me katsomme mitä vasemmisto on käytännön teoin saanut aikaan sillä kaikkialla missä on vaikkuttanut niin seurauksena on AINA ollut puute ja kurjuus ja väkivalta missä kymmeniä miljoonia on tapettu.

        Ja mikä pahinta niin vasemmisto on siirtynyt kannattamaan terrorismia näinä aikoina,

        Eli et edes tiedä, mitä tuo vasemmisto on - kuten arvelinkin.

        Ne ovat sinulle vain ihmisiä, joista et pidä. Riippumatta siitä, mikä heidän poliittinen asemoitumisensa on.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Eli et edes tiedä, mitä tuo vasemmisto on - kuten arvelinkin.

        Ne ovat sinulle vain ihmisiä, joista et pidä. Riippumatta siitä, mikä heidän poliittinen asemoitumisensa on.

        Vasemmistolaiset ovat yhteiskunnan syöpä.

    • Anonyymi

      En ole yli 20 vuoteen ottanut tuota sontaa käteeni.

    • Anonyymi

      Ällöttävä lehti!

    • Anonyymi

      Olisi jos kannattaisi kansanmurhaa.

    • Anonyymi

      30-luvulla joku lehti saattoi olla kansanmurhan kannalla.

    • Anonyymi

      Ha joo HS-Hizvollahin UUtiset

    • Anonyymi

      Eilen oli uutisointi israelin viimevuonna lähteneeltä tiedustelujohtajalta. Israel halusi kategorisesti tappaa 50 pelestiinalaista yhdestä juutalaisesta. Sitähän se juuri teki. Ei eroteltu lapsia ja vanhuksia. Jos ruokaa olisi niin miksi ruokarekatkin melkein ryöstetään vieläkin gazassa. Täällä kirjoittaa nuoria joilla ei ole elämänkokemusta ja siksi uskovat israelin puolen propagandaa. Sääliksi käy tyhmyys. Ei nykyisrael ole jumalauskoista vaan sekulaaria kansaa. Keskiverto israelilainen on alkanut kavahtaa upseerin virkaa jo vuosia. Upseereiksi alkaa yhä useammin äärijuutalainen nuoriso. Heille tappaminen ei ole ongelma. Eikä tasavertaisuutta tarvitse noudattaa. Olen ollut israelissa kahteen kertaan muutamia kuukausia. Sitä virhettä en enää tee.

    • Anonyymi

      Dosentti Andre Swanström on tutkinut Helsingin Sanomien pääkirjoituksia viimeisen parinvuosikymmenen ajalta ja hän totesi, että niissä esiintyy antisemitismiä yli kahdessakymmenessä tapauksessa. HS ei ole puolueeton media suhteessa Israeliin, vaan se on jo asennoitunut uutisoinnissaan Israelia vastaan, kuteen useimmat länsimaiset mediat.
      https://www.youtube.com/live/EARsML8SDIA?app=desktop

      • Anonyymi

        Itse olen ymmärtänyt että länsimaita on uhkailtu massiivisilta terrori-iskuilta ja miljoonamielenosoituksilla jos länsi ei puolusta Hamasia ja jos ei jaa edelleen Hamasin propaganda terroristin valheita länsimaiden kansalaisille. Tämä terroristi kutsuu itseään Hamasin terveysministeriöksi mikä käsittää siis yhden ihmisen ja muutama sihteeri hoitamassa someviestintää. Tästä syystä länsi media on eräällä tavalla pakotettu suoltamaan vain Hamasin propagandaa ja valheita. Länsivassaritkin myöntää että sodissa totuus häviää ensimmäisenä mutta käytännössä pitä tätä sotaa poikkeuksena missä terrorismi propaganda onkin totuutta. No länsimedia on eräänlaisessa ansassa mistä ei kai pääse irti ennen kuin Hamas tuhotaan.

    • Anonyymi

      Gazassa on tuhottu lähinnä siviilejä eikä hamaslaisia. Paljon enemmän kuin venäjä nyt ukrainassa. Ei israelia tarvi valkopestä uskovaisten äänillä. Rikos oli hamasilla ja myös israelin armeijan brutaalilla vastauksella. Israel näyttää jatkavan rikosta myös länsirannan puolella.

      • Anonyymi

        Tuohan on taas Hamasin lanseeraama valhe. Has keksii noita kuolinlukuja päästään ilman, että KUKAAN VOISI TARKISTAA TIEDOT!
        Valitettavasti länsimedia uskoo ne sellaisenaan.
        Israelin viimeinen ilmoitus on, että n 25000 ihmistä on kuollut, joista 23000 on Hamasin terroristeja.

    • Guardian lehti teki yhteisen tutkimuksen, Israelin ja Palestiinan kielisen julkaisun +972 Magazine ja hepreankielinen Local Callin kanssa.

      Israelin sotilastiedustelun IDF-tietokannassa nimettyjen taistelijoiden osuus oli vain 17 prosenttia kokonaismäärästä, mikä osoittaa, että 83 prosenttia kuolleista oli siviilejä.
      Israelin armeija ei kiistänyt tietokannan olemassaoloa tai kiistä Hamasin ja PIJ:n kuolemia koskevia tietoja.

      Tietokannassa nimetään 47,653 palestiinalaista, joita pidetään aktiivisina Hamasin ja PIJ:n sotilaallisissa siivissä. Israelin salaisen sotilastiedustelun tietokannan luvut osoittavat, että viisi kuudesta Israelin joukkojen Gazassa tappamasta palestiinalaisesta on ollut siviilejä

      Useat sotilaat ovat todistaneet, että Gazalaisia ammutaan ihan tarkoituksella. Kuten eräs, joka kertoi että yksikkönsä oli luonut "kuvitteellisen linjan" hiekkaan ja ampunut kaikkia, jotka ylittivät sen.

      "Ihmisiä ylennetään terroristien arvoon heidän kuolemansa jälkeen", sanoi yksi tiedustelulähde, joka seurasi joukkoja paikan päällä. – Jos olisin kuunnellut prikaatia, olisin tullut siihe”n johtopäätökseen, että olimme tappaneet 200 prosenttia Hamasin agenteista alueella.

      • Anonyymi

        Olet Hamasin morsian.

      • Anonyymi

        Siinä taas Hamasin tiedottajan propagandaa:
        "Israelin sotilastiedustelun IDF-tietokannassa nimettyjen taistelijoiden osuus oli vain 17 prosenttia kokonaismäärästä, mikä osoittaa, että 83 prosenttia kuolleista oli siviilejä."

        Uskookohan mummonmuori itsekään noihin Hamasin terveysministeriön ilmoittamiin lukuihin?

        Mitenkähän on mummonmuorin matematiikan laita?
        "Tietokannassa nimetään 47,653 palestiinalaista, joita pidetään aktiivisina Hamasin ja PIJ:n sotilaallisissa siivissä"???

        Tuo on varmaan sitä "korkeampaa matematiikkaa."

        Terroristihan muuttuu siviiliksi heti, kun heittää vihreän otsanauhan pois.

    • Anonyymi

      Hesari on nykyään roskalehti,

    • Anonyymi

      Anonyymi AP. Olet harhainen. Ilmoittaudu päivystykseen välittömästi. Mene taxilla. Et voi tuossa tilassa ajaa autoa. Tai anna osoite minä tulen auttamaan sinua. En osaa olla reagoimatta jos joku on hädässä. Me saamme apua sinulle lupaan sen. Sitten alkaa toipuminen ja terveet elämäntavat. Eikä lueta mitään vanhoja satukirjoja ne vaan sekoittavat herkän pään. Lupaan että toivut ja totut oikeaan maailmaan.

    • Anonyymi

      Se uutinen monissa tiedusvälineissä että Gazassa todella nälänhätä.

      • Anonyymi

        Hesari on aina vähätellyt Israelin rikoksia. Niinkuin koko länsi. Kyllä uskonnot on hienoja. Vielä tänäkin aikana kirkko hyväksyy kansanmurhan. Minäkin tyhmänä olen antanut rahaa kirkon ulkomaanapuun.

      • Anonyymi

        Gazassa EI OLE NÄLÄNHÄTÄÄ.
        YK:n kriteereitten mukaan maailmassa on kymmenen valtiota joissa on todella nälänhätä. Nuo maat ovat Afrikassa, mutta niistä YK EI PUHU mitään!!!
        Vain tuo OLETETTU nälänhätä Gazassa kiinnostaa IPC:tä.

        Israelin virallinen tiedote.
        “Israelin ulkoministeriö puolestaan sanoi, että raportti on "vääristelty" ja "keksitty", ja syytti IPC:tä siitä, että se oli muuttanut omia standardejaan ja vähentänyt nälänhädän määrittelyyn vaadittavien akuuttien aliravitsemustapausten määrän puoleen. (Mittari pudotettiin 30%:sta 15%:iin).
        "Koko IPC:n asiakirja perustuu Hamasin valheisiin, jotka on pesty organisaatioiden kautta, joilla on omia etuja. Gazassa ei ole nälänhätää", ministeriö lisäsi ja sanoi, että raportti "heitetään poliittisten asiakirjojen halpamaiseen roskakoriin".
        “COGAT, joka koordinoi humanitaarisia asioita Gazan kaistalla, julkaisi vastaraportin, jossa se kiisti IPC:n raportin sisällön:
        "Sen sijaan, että raportissa tehtäisiin ammattimainen, puolueeton ja vastuullinen arviointi, siinä käytetään puolueellista lähestymistapaa, joka on täynnä vakavia metodologisia puutteita, mikä heikentää raportin uskottavuutta ja kansainvälisen yhteisön luottamusta siihen", ilmoitti COGATin päällikkö kenraalimajuri Ghassan Alian.”
        “COGATin vastaraportin mukaan IPC:n varoitus "on väärä ja perustuu osittaisiin, puolueellisiin tietoihin ja Hamasilta peräisin oleviin pinnallisiin tietoihin".

        Tämä ei valitettavasti mediaa kiinnosta. 🙁

        Lukeeko joku Israelin tiedotteita. Siionistit on aina valehdellut. Eihän ne muuten olisi olemassa toisten maassa

    • Anonyymi

      Hyvä arvio.

    • Anonyymi
      • Anonyymi
        UUSI

        Vassarit itkee kun heidän kätyrinsä sai kenkää! 😂

    • Anonyymi
      UUSI

      Mikään ei muuta Israelin sotarikoksia ja kansanmurhaa, vaikka murhamielellä ilman Jeesusta ihmisiä herjaisi.

      Se silkkaa jumalattomuutta.

    • Anonyymi
      UUSI

      Israel on teurastanut 62000 Gazan asukasta, joista puolet lapsia ja nuoria. Jos tämä ei ole kansanmurha, niin yhtähyvin voi valehdella että holokaustiakaan ei ollut.
      Netanjahu toimii juuri kuin Hitler eli on tehnyt Israelista natsivaltion.

    • Anonyymi
      UUSI

      Tällaiset imbesillit. Kuin aloittaja pitää jättää omaan arvoonsa. Tai siis eihän hänen puheillaan mitään arvoa voi olla. On joko täysin tietämätön tai psykopaatti.

      Kirjoittelee täällä kilomääriä. Varmaan Israel kertonut näin paljon menee ravintoa.

      NO EI MENE

      Lähes kaksi miljoonaa ihmistä. Israeli "jakaa" ruokaa 4 pisteestä ruokaa. Mikä logiikka että ruokaa on kaikille. Ruuan jako paikoilla kuollut 1800 ihmistä kohta kaksi vuotiseen kansanmurhan aikana. Lapsia ammuttu päähän ruokaa hakiessa. Sitä tapahtunut jo pitkään. Viime viikolla aamutvssä Gasassa ollut avustustyöntekijä kertoi lapsia ammutaan ruuanjakelupaikoilla. Poupolo joutui "yllättyneenä" kysymään ampuuko Israelin sotilaat lapsia. Vastaus oli uudestaan kyllä.

      En tiedä missä lalalandissa Sari Essaykin elää. Jossain hoidossa hänen pitäisi olla ei ministerinä.

      Tällaiset ihmiset kuin

    • Anonyymi
      UUSI

      Synti on suureksi tullut.

      Enää ei kysytä että .mikä on Raamatun mukaan syntiä, vaan sillä mässäillään mielin määrin kun kuolema ei ole missään arvossa.

    • Anonyymi
      UUSI

      Boikotoi yleä ja hesaria!

    • Anonyymi
      UUSI

      Israeliin ei kannata ainakaan viedä aseita.

      Ellei halua sotkea käsiään viattomien vereen.

      • Anonyymi
        UUSI

        "Israeliin ei kannata ainakaan viedä aseita."

        Ei todellakaan sillä Israel tarvitsee aseita mitä vain USA pystyy tekemään ja toimittamaan.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Israeliin ei kannata ainakaan viedä aseita."

        Ei todellakaan sillä Israel tarvitsee aseita mitä vain USA pystyy tekemään ja toimittamaan.

        Kansanmurhaan tarvitaan ohjuksia ja paljon.

        Yhden miehem ilmoitus amerikasta ja kuolemanl leikki loppuisi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansanmurhaan tarvitaan ohjuksia ja paljon.

        Yhden miehem ilmoitus amerikasta ja kuolemanl leikki loppuisi.

        Miksihän Hamasin Terveysministeriön VALHEET uppoavat niin hyvin joihinkin?
        "Israel on teurastanut 62000 Gazan asukasta, joista puolet lapsia ja nuoria"??

        Tapaako lapsilla ja nuorilla olla Kalasnikovit sylissään? Useilla on vihreä rätti pään ympärillä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansanmurhaan tarvitaan ohjuksia ja paljon.

        Yhden miehem ilmoitus amerikasta ja kuolemanl leikki loppuisi.

        "Kansanmurhaan tarvitaan ohjuksia ja paljon."

        Eräällä tavalla olet oikeassa sillä Israel joutuu tuhoamaan kaikki rakennukset missä on Hamasin tukikohtia vaikka Hamas pakottaakin siviilejä ihmiskilviksi.

        Miksi nämä rakennukset tuhotaan pommein ja ohjuksin? Siinä Israel säästää sotilaittensa henget sillä kerroskerrokseltavaltaaminen asettaisi Israelin sotilaat hengenvaaraan. Näin tuhotaan rakennukset, tukitaan tunnelien sisäänmeno- ja ilmanottoaukot ja tähän tarvitaan paljon pommeja.

        Sota loppuisi heti jos länsi pakottaisi Hamasin laskemaan aseensa, poistumaan Gazasta ja vapauttamaan panttivangit, muttaku rauha länsimaille ei sovi - - kun pitää tehdä propagandaa ja vihanlietsontaa Israelia kohtaan.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksihän Hamasin Terveysministeriön VALHEET uppoavat niin hyvin joihinkin?
        "Israel on teurastanut 62000 Gazan asukasta, joista puolet lapsia ja nuoria"??

        Tapaako lapsilla ja nuorilla olla Kalasnikovit sylissään? Useilla on vihreä rätti pään ympärillä.

        "Tapaako lapsilla ja nuorilla olla Kalasnikovit sylissään? Useilla on vihreä rätti pään ympärillä."

        Ja tulee tiedostaa että kaikki yli nelivuotiaat lapset ja nuoret ovat kasvatettu tappamaan juutalaisia eli heidän joukossaan ei ole enää siviilejä - on vain tappajia.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tapaako lapsilla ja nuorilla olla Kalasnikovit sylissään? Useilla on vihreä rätti pään ympärillä."

        Ja tulee tiedostaa että kaikki yli nelivuotiaat lapset ja nuoret ovat kasvatettu tappamaan juutalaisia eli heidän joukossaan ei ole enää siviilejä - on vain tappajia.

        Kyllä täällä hupi ukot kirjoittelee. Kalasnikovit sylissä. Joopa joo. Israel on itse pahin terrosti maailmassa. Ampukoot Israelin terroristi sotilaat vaikka Raamattu kainalossa. Pahinta syntiä se on kuitenkin. Kirjoittakaa siitä kuinka moni Israel sotilas on tehnyt itsemurhan. On edes joitakin jotka ei kestä teidän hirmu näytelmää.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      607
      2476
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      413
      1975
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      1850
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1468
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1456
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      65
      1359
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      122
      1204
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      22
      990
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      958
    10. Päivämääriä

      Minä päivämääränä näit kaivattusi viimeksi?
      Ikävä
      51
      866
    Aihe