Lakoilla ei ole saavutettu mitään 2000-luvulla. Viime vuoden kuukauden satamalakko oli hyvä esimerkki siitä, että ihmisten pakottaminen lakkoilemalla vahingoittamaan yrityksiä ei muuttanut Eduskunnan toimintaa. Eduskunta sääti lait sen mukaan kuin oli suunnitellut. Hyvä niin. Lakoilla vain aiheutettiin vahinkoa. Se oli yhteiskuntaterroria.
IAU:n lalkot vahingoittivat FInnairia ja toistasataatuhatta matkustajaa. Työntekijöiden pakottaminen lakkoilemaan ei tässäkään tapauksessa tuonut suurempia palkankorotuksia kuin muilla.
Joukkovoiman käyttö on yhteiskuntaterroria, vahingoittamista, jossa työntekijöitä pakotetaan lakkoilemaan, vaikka he eivät sitä halua. Työpaikoilla maalitetaan ja syrjitään henkilöitä, jotka menevät lakon aikana töihin. Se on työsuojelurikos.
SAK:lla ei ole valtaa, vain kyky järjestää joukkovoimaa, mikä on yhteiskuntaterroria.
Vahingonkorvauslainsäädäntöä pitää kehittää siten, että ammattiliitot joutuvat vastuuseen aiheuttamistaan vahingoista niin yrityksille kuin yksityishenkilöile. Tätä varten pitää luoda ryhmäkannemekanismit, joihin voi helposti osallistua vaatimaan korvauksia lakoilla aiheutetuista vahingoista.
Lakko ei saa olla tekosyy tehdä rikoksia, joista muuten rangaistaan.
Lakko ei saa olla tekosyy tehdä rikoksia, joista muuten rangaistaan
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset
Noinhan se on, lakot pitää oppia järjestämään tavalla jossa ne eivät haittaa yhteiskunnan toimintaa ja jos haittaavat niin ay mafian on korvattava kaikki lakon ulkopuolisille aiheuttamansa vahingot! Lakko on sotaa ja sotakorvaukset on maksettava!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k502224Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11904Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖23874- 68863
Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt51821Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me117816Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49749Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu9743vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22733