Yhä ahdistuneempi

Anonyymi-ap

kautta rantain kertominen jatkuu yhä! Ymmärsin jo vuosia sitten, että tietty nuorempi henkilö on todella vaikea ihminen ja siksi en koskaa ole halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan! Te luulette että olen tyhmä enkä ole ymmärtänyt kaikkea, mutta siinä olette täysin väärässä. Ymmärsin aivan kaiken jo kuusi vuotta sitten!

23

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki joista kerrotaan pudotetaan pois, se on ollut minun mottoni ja tulee aina olemaan. Kenestä tahansa kerrottekaan, koen sen painostamisena! Koska olen voinut huonosti kauan, en todellakaan halua sitä, että en saa tehdä päätöksiä hiljaisuudessa! Se on ollut koko projektin ongelma alusta asti! Ja senkin ymmärsin, että yli kymmenen vuotta nuorempi mies haluaa tutustua minuun, mutta minä en tällä hetkellä jaksa tutustua keneenkään. Tärkeämpi asia on se, että saisin tehdä töitä osa-aikaisesti pieniä lapsia hoitaen. Se ettei hän tehnyt aloitetta, vaikka siihen oli monia mahdollisuuksia ja hänen ulkomuotonsa muuttuminen, eivät ole hyviä asioita.

      • Anonyymi

        Koska olin parisuhteessani lähes näkymätön puolisolleni en jaksa enää sellaisia miehiä, jotka eivät osaa tehdä aloitetta, vaikka mahdollisuuksia oli todella monia!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska olin parisuhteessani lähes näkymätön puolisolleni en jaksa enää sellaisia miehiä, jotka eivät osaa tehdä aloitetta, vaikka mahdollisuuksia oli todella monia!

        Ja tämä ei todellakaan liity oman lapseni ikäiseen. Häneltä en ole koskaan odottanut minkäänlaista aloitetta, enkä halua niin koskaan edes tapahtuvan! Kamera on valmiina ottamaan kuvia!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tämä ei todellakaan liity oman lapseni ikäiseen. Häneltä en ole koskaan odottanut minkäänlaista aloitetta, enkä halua niin koskaan edes tapahtuvan! Kamera on valmiina ottamaan kuvia!

        Täällä sais kyllä palstasetä olla, mutta ei kaupunni panosta kun on niin kuollutta kato


    • Anonyymi

      Mene hakemaan päikystä jotkut lääkkeet. Taidat olla aika ahdistunut daami

      • Anonyymi

        Tai sitten se on näyttelijä, joka on keksinyt mielestään hauskan roolin, jota jankkaa päivästä toiseen. Huh.


      • Anonyymi

        Sinä taidat itse olla aika ahdistunut lokinpoikanen joka närppii täältä palstalta ihan mitä tahansa mitä löytyy? Onnea palstasedän aloitusten juontamiseen, kai se sulle tyästä käy. T


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai sitten se on näyttelijä, joka on keksinyt mielestään hauskan roolin, jota jankkaa päivästä toiseen. Huh.

        No joko omet keskustellut tämän etitäin tärkeän asian itsesi kanssa selväksi? Surullista kun kuvittelet tekeväsi jotain polp..politiikkaa vastailemalla itsellesi todella soavesti


    • Anonyymi

      Poliisin numero on ykkönen.

      • Anonyymi

        029 alkuinen kokeile sitä siihen call centeriisi niin sulle ehkä jopa vastataan. Et taida pystyä siihen sattuneesta syystä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        029 alkuinen kokeile sitä siihen call centeriisi niin sulle ehkä jopa vastataan. Et taida pystyä siihen sattuneesta syystä

        Eli 03 tai 010 voisi tyhmemmän vakuuttaa nyt soittaa virastoo


    • Anonyymi

      Onko rahaa vuokraan?

      • Anonyymi

        Onko sinulla, joka haaveilet jonkun luonnollisen henkilön olevan samassa ahdingossa kuin itse selvästi olet? Mamman nurkissa varmaan asustelet


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla, joka haaveilet jonkun luonnollisen henkilön olevan samassa ahdingossa kuin itse selvästi olet? Mamman nurkissa varmaan asustelet

        Häätö tullut ja mamman piharakennus käytössä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häätö tullut ja mamman piharakennus käytössä?

        Ja kohta muuttuu velat saataviksi palstan kautta


    • Anonyymi

      Ruoka lopussa

      • Anonyymi

        No sinun pitää soittaa sokeri-iskälles ja sanoa olleesi kiltti poika palstalla mutisten😏


    • Anonyymi

      Itsensä myymistä voit harkita

      • Anonyymi

        Tarkoitatko satuja päästäsi keksivä esim samaa sielusi myymistä mitä itse harjoitat päivästä toiseen? T naiselta


      • Anonyymi

        Sulla on poika aika paksu poimuinen niska taipumaan isukkis..viereen lempiteesiisi hienovaraisesti viitaten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on poika aika paksu poimuinen niska taipumaan isukkis..viereen lempiteesiisi hienovaraisesti viitaten.

        Nice that that was so catchy for all these cousins or related retardo’s


    • Anonyymi

      Teillä on hyvin outoja juttuja täällä.

    • Anonyymi

      Kuule setä sellaisen otat kenen ketarat aukiaa ja kel ei koiraa ole !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      45
      3213
    2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      68
      3153
    3. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      30
      2815
    4. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      157
      2706
    5. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2099
    6. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      10
      1783
    7. Sinä se vaan jaksat

      Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et
      Ikävä
      23
      1367
    8. Kirjotan ikävää ulos

      Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run
      Ikävä
      11
      1350
    9. iltalehden uutinen poistettiin?

      Jämsässä koulussa rikosepäily avustaja juu
      Jämsä
      15
      1296
    10. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      3
      1277
    Aihe