Epäilyttävä pyhtääläinen Audi kiinni itärajalla kalut valtiolle

Anonyymi-ap

YRITTÄJÄ YSTÄVÄLLINEN PYHTÄÄ TAAS OTSIKOISSA

Pyhtäältä liikkeelle lähtenyt auto pysäytettiin itärajalla marraskuussa 2023.
Tulli ryhti tutkimaan asiaa pidemmälle. Osana tutkintaa toteutettiin myös etsintä erään Venäjän kansalaisen omistamassa kiinteistössä Pyhtäällä
Syyttäjän näkemys asiasta oli, että kuljettaja sekä kaksi muuta miestä olivat Pyhtään kiinteistössä pakanneet kaviaarin autoon. Kaviaarin hän kertoo hankkineensa ”baltialaiselta mieheltä”, joka toi arvotavaran hänen pihaansa.

Syyttäjän mukaan operaation tarkoituksena oli viedä Suomeen tuotu kaviaari Venäjälle jälleenmyytäväksi. Rikos oli syyttäjän mukaan törkeä, koska siinä tavoiteltu taloudellinen hyöty oli huomattava: jopa yli 111 000 euroa.

Kun käräjäoikeus tarkasteli asiaa, se otti tuomiossaan huomioon kaviaarin hankintahinnan.

Täten rikoksella tavoitellun taloudellisen hyödyn määrä laski noin 36 000 euroon.
Audia ajanut mies tuomittiin viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Tämän lisäksi oikeus määräsi koko kaviaarilastin valtiolle menetetyksi ja miehen Audi koki saman kohtalon, sillä auton todettiin olevan rikoksentekoväline. Vuonna 2011 käyttöön otetun menopelin arvoksi arvioitiin 5 000–6 000 euroa.

0

291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

        Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
        Maailman menoa
        23
        3113
      2. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

        Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
        Ikävä
        68
        720
      3. Hei! Halusin vain kertoa.

        En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
        Tunteet
        3
        703
      4. Miten voitkin olla aina niin fiksu

        ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
        Ikävä
        32
        581
      5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

        Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
        Ikävä
        35
        567
      6. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

        Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
        Rakkaus ja rakastaminen
        3
        560
      7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

        Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
        Maailman menoa
        19
        510
      8. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

        Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
        Suomalaiset julkkikset
        3
        509
      9. Oletko varma

        Ettei meistä tule mitään?
        Ikävä
        40
        501
      10. Mitä ajattelet

        Meistä nykyään.
        Ikävä
        36
        495
      Aihe