Sosiaalietuuksien karsinta on osunut Orpon hallituksen aikana pienituloisiin kansalaisiin

Anonyymi-ap

Sosiaalietuuksien karsinta on osunut Orpon hallituksen aikana pienituloisiin kansalaisiin.

– Eläkkeistä voitaisiin leikata ilman, että ne kohdistuvat kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin, Määttänen sanoo

Myös maataloustuet leikkauslistalle
Seuraavat sopeutukset alkavat siis budjettiriihessä syyskuun alussa.

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kertoi jo kesäkuussa, että lisäsäästöjä olisi tehtävä suositellun miljardin euron verran.

Julkisia menoja ja tuloja voi tasapainottaa myös lisäämällä tuloja. Torstaina Ylen haastattelussa budjettipäällikkö Mika Niemelä kuitenkin torjui verojen kirityksen ainakin tällä hallituskaudella.

Purra enteili, että menojen leikkaukset tehdään muusta kuin sosiaali- ja terveyspuolen menoista.

Professori Niku Määttäsen mukaan miljardin sopeutus on mahdollista tehdä koskematta sosiaali- ja terveysmenoihin. Siinä tapauksessa on peukaloitava veropuolta.

– Karsimalla verotukia yritystukipuolella sieltä olisi mahdollista miljardi euroa saada kasaan, Määttänen laskee.

Osa yritystuista on erilaisia verohelpotuksia.

Yritystukien leikkaamisesta ylipäänsä on puhuttu paljon, mutta päätöksiä niistä ei ole juuri syntynyt.

– Näen myös maataloustuet yritystukina, Määttänen huomauttaa.

Myös budjettipäällikkö Mika Niemelä mainitsi maataloustuet yhtenä esimerkkinä tulevaisuuden karsintakohteista.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UUSI

      Pitää muistaa sekin, että eläkkeet, siis työeläkkeet ainakin, ovat ansaittuja, mitä taas sosiaalietuudet eivät ole.

      Maataloustuet ovat välttämättömiä jos haluamme omavaraisuutta ruuan suhteen. Pohjoinen ilmastomme ei ruuan tuotannossa pärjää etelälle ja jos olemme tilanteessa jossa maailmankauppa ei toimi niin oma ruoka on ainoa joka meitä pitää hengissä. Et osanne ajatella kokonaisuutta!

      • Anonyymi
        UUSI

        Röh röh mutta minä osaan jotakin, eli paskoa vaippaani KVIIIK !!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      54
      2419
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      28
      1779
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      70
      1464
    4. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      248
      1355
    5. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      137
      1219
    6. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      13
      990
    7. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      11
      973
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      958
    9. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      943
    10. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      61
      891
    Aihe