Soinismeja

Missä EU, siellä ongelma. Jos Soini loikkaa Kepuun, hän joutuu sanoittamaan tämän valitusvirren uudestaan vaikkapa näin: Missä EU, siellä ilmaista rahaa tukikepuille.

Kun Kepulle EU on jo pitkään ollut välttämätön, koska se on rahasampo, jota ei saa Kepussa pilkata. EUsta tulee automaattisesti tukirahaa niin maatalouteen kuin syrjäseuduille. Näiden lottovoittojen saamiseksi ei tarvitse panna edes lottoriviä vetämään. Jokunen lomake pitää täyttää ja muistaa erityisesti se, että panee papereihin tilinumeronsa oikein, ettei livahda naapurin tilille. Päinvastoin Soinin pitää ideoida asioista niin, että josko meillä olisi mahdollista liittyä toiseenkin kertaan EUhun ja saisimme tukirahoja tuplasti ja ääniä parlementtiinkin tuplasti.
15147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Opportunismin.ja takin käännön mestareiden maalaisliiton ja Soinin romanssi tulee olemaan hellyttävää katseltavaa.
Soini tottakai haastaa Kaikkosen takametsien kaappipersujen tuella.
Soini sanoo Halla-ahon persuja oikeistolaisiksi mutta äänet kyllä kelpasivat.

Äänestä
  • Terve menoa Soini, päästään kepuleistakin!

    Äänestä

Mtklta tuli jo kauhea älämölö siitä, että EU kertoi maataloustuen olevan tulevaisuudessa jäsenmaiden oma asia. Mtk repi pelihousunsa välittömästi ja syytti, että on mahdotonta, että kansallinen ja EU maataloustuki yhdistetään, koska suomalaiset veronmaksajat huomasi summan suuruuden ja maataloustukia järkiperäistettäisiin, siinä voi Soinilta tulla taas uusia sloganeilta, muuhun Soini ei kykene. "Terve suomalainen maajussi ei kokonaista päivää tee työtä".

Äänestä
  • HO HO HOO!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    HO HO HOO!

    Sinipuna tarttuukin sitten näihin kansallisiin tukiin.

    Äänestä

Soinilla ei ole mitään sanomaa tai agendaa mihinkään. Soinista tulee vahvasti mieleen ennen maalaisia kusettaneet laukkuryssät tai western elokuvissa olleen käärmeenöljykauppiaat. Vastuu on todella kuulijalla ja Soinin vastaus riippuu aina kuulijasta. Hupaisaksi asian tekee kyllä se, että on vielä olevinaan umpiuskovainen ja uppoaa kyllä isoon osaan lestakepuja. Totuudesta viisi, mutta sokea usko pitää olla.

Äänestä
  • Paavin usko tuskin uppoaa lestoihin

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Paavin usko tuskin uppoaa lestoihin

    Kyllä niin uppoaa mitä lapsellisimmat jutut, tosin moni lestakepu uppoaa mielellään lapsiin.

    Äänestä

Tynkkyismi - tämä nykyajan paskempi versio soinismista

1Äänestä

Timo Soini 2014 uhonsa ollessa huipussaan:

Soinin ryhmäpuheenvuoro Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä Ukrainan tilanteesta 2014
"Ei minua mikään tällaisessa maailmassa huoleta, kun perussuomalaiset menestyy."
Soinin Vastaus ulkoministerinä toimittajan kysymykseen, huolestuttavatko Venäjän entisen valtiovarainministeri Aleksei Kudrinin puheet Natosta.

Samana vuonna Timo Soini Ukrainasta:

Ukraina on oiva esimerkki siitä, että poliittisesti liittoutuneena EU:n jäsenenä Suomi joutuu tahtoen tai tahtomattaan vedetyksi mukaan kaikkiin niihin kansainvälisiin tilanteisiin ja konflikteihin, joihin EU päättää lähteä heiluttelemaan lippuaan.[1].
Soinin ryhmäpuheenvuoro Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä Ukrainan tilanteesta 2014.

Timo Soini EUsta...

Euroopan unionista
"Missä EU, siellä ongelma." [4]
"EU-jäsenmaksu pienenee 75 miljoonalla eurolla, tosin huonon taloutemme vuoksi, mutta silti."
Soini listasi perussuomalaisten saavutuksia hallituksessa lokakuussa 2015.[5]
"Se on rikkaiden Neuvostoliitto tämä EU."[4]
"Ajoin voimakkaasti kriittistä linjaa. Nyt kun katson nykymaailmaa ja Ukrainan sotaa, niin ehdottomuus EU-kriittisyydessä on karissut.

Äänestä

Timo Soinilla on selkärankaa... Näin Timo Soini persuista 2015:

"Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta, on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä."

Äänestä
  • Kenenkäs johdolla nyky-PS:sta on tullut äärioikeistopuolue? Soinin vaiko Halla-aho/Purran?

    Äänestä

Täytyy kyllä myöntää, että miten Suomi on näinkin hyvin pärjännyt maailmassa, meillä on näitä timo soineja ja väyrysiä joka junttikylä pullollaan, mutta siitä huolimatta olemme jotenkin pysyneet pystyssä. Hävettävintä on se, että meiltä valittiin esim Väyrynen edustamaan meitä EUssa, miksi helve..tissä..

Äänestä
  • Viittaus ensimmäiseen Timoon ja Kurtta Heesiseen oli liikaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Viittaus ensimmäiseen Timoon ja Kurtta Heesiseen oli liikaa?

    Soini ja Väyrynen on venäjän suhteen Hertta Kuusisen viitoittamalla tiellä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mielipidepankki kirjoitti:

Missä EU, siellä ongelma. Jos Soini loikkaa Kepuun, hän joutuu sanoittamaan tämän valitusvirren uudestaan vaikkapa näin: Missä EU, siellä ilmaista rahaa tukikepuille.

Kun Kepulle EU on jo pitkään ollut välttämätön, koska se on rahasampo, jota ei saa Kepussa pilkata. EUsta tulee automaattisesti tukirahaa niin maatalouteen kuin syrjäseuduille. Näiden lottovoittojen saamiseksi ei tarvitse panna edes lottoriviä vetämään. Jokunen lomake pitää täyttää ja muistaa erityisesti se, että panee papereihin tilinumeronsa oikein, ettei livahda naapurin tilille. Päinvastoin Soinin pitää ideoida asioista niin, että josko meillä olisi mahdollista liittyä toiseenkin kertaan EUhun ja saisimme tukirahoja tuplasti ja ääniä parlementtiinkin tuplasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu