Ei tuollaista Palestiina voi tunnustaa, mahdottomuus

Hamas ei luvannut aseita luovuttaa, eikä antautua, jota Palestiina presidenttikin vaati. Englantikin sanoi, että sitten vasta tunnsutus kun Hamas on antautunut ja luovutatnut aseensa. Ja palaa osana Palestiinaan, presidentin alaisuuteen.

Tuollainen Palestiina tunnustaa. Pitää olla valtion kunnossa ilman terroristi osia, ei tallaista voi kuin Venäjä liittolaisineen tunnustaa.
Jonka tekivätkin, ja poistivat terroristi tunnukset.
10250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

IDF luotiin terroristi organisaatiosta käyppä lukemassa ja idf on israelin armeia, israel on hävytön natsi terroristi valtio

Äänestä

Palestiinan valtion tunnustamisen reunaehdot:
- Hamas on riisunut aseensa
- Hamas on luovuttanut panttivangit
- Hamas on eristetty Palestiinan hallinnosta
- Palestiinan hallinto pyytää tunnustusta
- Arabimaat ovat tunnustaneet Israelin
- Israel on tunnustanut Palestiinan valtion

Kahden valtion malli on mahdollinen, mutta ei nyt, koska reunaehdot eivät täyty. Emme voi tunnustaa Hamasin valtiota.
Hamas on terrorijärjestö, kuten Hisbollah.

Äänestä
  • Höpö höpö. Kyllä me vihreät haluamme tunnustaa Palestiinan valtion. Sitä hallitsee tietysti Hamas ja niin täytyy ollakin, jotta se voi puolustautua Israelia vastaan ja välillä sinne hyökätäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Höpö höpö. Kyllä me vihreät haluamme tunnustaa Palestiinan valtion. Sitä hallitsee tietysti Hamas ja niin täytyy ollakin, jotta se voi puolustautua Israelia vastaan ja välillä sinne hyökätäkin.

    Kuka nyt juutalaisten valtiota palestiinalaisten maille tunnustaisi kun juutalaisilla on terroristijärjestönsä tappamassa alueen alkuperäisväestöä?

    Äänestä

  • Juuri noin. Hamas ei saa olla vallassa Palestiinassa. Muunlainen, maltillinen Palestiina voidaan ja pitää tunnustaa. Sellaista vaan ei ole, eikä sellaisella maa-alaakaan tai valtiota, mikä voitaisiin tunnustaa.

    Tunnustetaan vaan, mutta koko tunnustus on ilmassa. Täytyy ensin perustaa se valtio. Se ei saa, eikä voi olla sellainen, että se taas hyökkäsi Israeliin.

    Nyt tunnustetaan Länsirannan palestiinalaishallinto. Se ei riitä, onnistu, eikä ole oikein. Saa nähdä mitä saavat aikaan. Sama sekasotku jatkuu, ja sota. Väliaikainen aselepo tulee välillä. Sellainen on tämä konflikti. Palestiina-aktivistit ovat käytännössä Hamasin puolella, vaikka muuta väittävät. Tai tunnustavat, kuten edellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Höpö höpö. Kyllä me vihreät haluamme tunnustaa Palestiinan valtion. Sitä hallitsee tietysti Hamas ja niin täytyy ollakin, jotta se voi puolustautua Israelia vastaan ja välillä sinne hyökätäkin.

    Emme kaikki halua tunnustaa Palestiinan valtiota. Se ei ole realistista.

    Äänestä

Hitler oli kansallissosialisti ja me vihreät olemme Suomen sosialisteja. Emme tue Juutalaisia! Samaa mieltä on myös vasemmistoliiton sosialistikamumme!"

Äänestä

Yhteisö siis luovuttaa omaa tonttimaata kun vähän tappaa ja raiskaa panttivankeja, niinkö? Näinkö se on?

Äänestä

Palestiina nimistä valtiota ei koskaan ole ollut olemassa. Israel oli jo Babylonian ja Assyrian aikana ja veivät juutalaisia pakkosiirtolaisuuteen. Jatkuvasti esitetään täysin perätöntä väitettä, että isralilaiset olisivat jotenkin ryöstäneet palestiinalaisten maita.
Toisen maailmasodan jälkeen kansanyhteisön hyväksymänä palautettiin Britannian mandaattialueesta Israelille kuulunut alue, arabeille luovutettiin suurempi maa-alue Trans-Jordania. Vuorotellen naapurimaat ovat hyökänneet Israeliin ja kaikki halunneet hävittää Israelin, joelta mereen Hamasin hoilaajatkin kovasti yritti.

Äänestä

Jumalan Israelinpyhän pilkka herjaamalla on yhä vähän tunnustettu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hamas ei luvannut aseita luovuttaa, eikä antautua, jota Palestiina presidenttikin vaati. Englantikin sanoi, että sitten vasta tunnsutus kun Hamas on antautunut ja luovutatnut aseensa. Ja palaa osana Palestiinaan, presidentin alaisuuteen.

Tuollainen Palestiina tunnustaa. Pitää olla valtion kunnossa ilman terroristi osia, ei tallaista voi kuin Venäjä liittolaisineen tunnustaa.
Jonka tekivätkin, ja poistivat terroristi tunnukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu