Kontiolahden kansakoulut

Olen aloittanut opintieni Kontiolahden varparannalla 1962, nykyisen Varparannantien varrella. Nyt rakennus lienee yksityisessa asuinkäytössä. Opettajista muistan Julia Nenosen joka jo tuolloin lähenteli eläkeikää
Sitä ennen Varparannan koulu sijaitsi nykyisen Ala Katajavaarantien varrella. Tuohon aikaan koulu oli köyhien asuntona kunnan eläteille.
Sittemmin uusin koulu on sijoitettu Riihilahden tielle lähemmäs höytaisen rantaa.
Uuden koulun motto nyky DEI/WOKE toiminta ajatus kuvannee arvomaailmamme nmuutosta.

Sittemmin jatkoin opintietä muissa kahdessa nyt lopetetuissa kansakouluissa.
Kontiolahden kirkonkylän kansalaisyliopistosta valmistuin kevättalvella 1970
Koulutie jatkui ammattikoulussa, josta valmistuin kahden vuoden opintojen jälkeen ammattiosaajaksi kuntainliiton Joensuun Ammattikoulusta.
Vielä samana kesänä minun oli jätettävä kotini.
Vähäinen omaisuus jenkkikassissa ja kukkarossa junalippu ja 100 mk rahaa naailmaa varten.

Maailma tuli kierrettyä ja vanha koti otti lämpimästi vastaan runsaan 50-vuolen korpivaelluksen jälkeen.
Nyt eläkeläisenä palauttelen mieleen lapsuuttani ja toivonkin että aikalaiseni ja samoja kouluja käyneet palauttaisivat mieleeni lisää yksityiskohtia ja mahdollisesti valokuvien kera.

Osa aikalaisistani on jo kristallivirran tuolla puolen, siksi jos vielä on aikaa....
9755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nenonen opetti minuakin, sitten Kyyrönen

Äänestä

Minun kansakouluni toimi järjestelmällisesti, koulu nimenomaan toimi.
Se opetti perustaidot, lukemisen kaunokirjoituksen kertolaskun.
Ynnä ja siitä pois ovat olleet myöhemmässä elämässäni tärkeitä asioita.
Historiaa ja uskontoakin siellä opetettiin, mutta yhtä asiaa se ei onnistunut opettamaan, laulamaan en vieläkään ole oppinut.
Lukeminen on ollut yksi tärkeistä ja maailmaa avartavista taidoista, ja edelleen rakstan lukemista.

Työn merkitys tuli selväksi perunan nostolomien ja puolukkasankkojen kautta.
Myös toisten ihmisten ja auktoritteetin kunnioitus oli arvossaan, hunsvotteja ei kauan katseltu vaan heidät saatiin äkkiä ruotuun.

On myös asia jota tänään kummastelen. En muista ainoatakaan tapausta että minua olisi kiusattu, vaikka olimme köyhä perhe koulusta jäi vain hyviä muistoja.

Äänestä

1959 Varparannan koululla oli 115 oppilasta. Opettajina mm. Saarelainen, Korhonen, Lehtinen, Nenonen ja Raekorpi. Eli vilskettä on ollut koulun tienoilla. Ja sopu on sijaa antanut.

Äänestä

Onpa mukava lukea tämän ketjun viestejä.Varparannan kansakoulu on aikanaan antanut vankan itsetunnon ja hyvät eväät elämään.Yleensä tälle palstalle kirjoittavat tuntuvat olevan katkeria,kateellisia ja omaan elämäänsä pettyneitä.

Äänestä
  • pikkunen tapertana nyt on muita kiireitä kännyy kahtominem näytti kö ne peukkua

    Äänestä

Mieleeni on jäänyt se päivä kun opettaja Erkki Korhonen oli ostanut Wartbug henkilöauton ja ekapäivänä kun minä olin sairaana niin opettaja oli antanut kyytiä oppilaille uudella autollaa ajaen kiekkoa koulun pihalla. Kyllä harmitti kun en ollut silloin koulussa.

Äänestä
  • Erkki ei tullut peräkkäisinä päivinä saman kravattin kanssa vaan oli aina eri kravatti.
    Myös se oli hänellä tunnusomaista että kun aloitettiin laulaa niin hän otti alkuäänen nousevalla äänellä samalla hän nosti oikeaakäättään ylöspäin äänenkorkeuden mukaan.
    Myöhemmin hän muutti Kylmänojan koululle ja oli myöhemmin kristillisten kansanedustaja.

    Äänestä

Niimpä. Oli meillä Kylmä-ojan koulun johtaja opettajana Erkki Korhonen. Minua hän opetti 5-6 luokalla. Se oli sitä,että läksystä kysyi kolme kysymystä,jos ei tienny vastausta,niin laiskaan jäi. Ruokatunnilla piti lautanen syödä tyhjäksi aina. Maistuipa se tai ei. Jokaisen oppilaan piti pitää luokan edessä vuorollaan ns aamuhartaus. Ensiksi laulettiin virsi,sitten piti lukea raamatusta pätkä ja lopussa rukous. Se oli ihan kamalaa,ainakin oppilaalle,joka jännitti muutenkin. Kirjoitin Erkille myöhemmin,jo aikuisena kirjeen,siitä kohtelusta mitä tunsin. Hän kyllä vastasi minulle. Pyysi anteeksi epäonnistumistaan kasvatustyössään. Mitä se sitten tarkoittikaan,en tiedä. Viimeksi tapasin hänet,kun hän oli Joensuun torilla myymässä arpoja v.1984

Äänestä

Silloisen lain mukaan kansakouluja piti sijoitella niin, ettei kenelläkään ollut 5 km pidempi matka lähimpään kouluun.
Siksi kouluja oli lähes jokaisessa kylässä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen aloittanut opintieni Kontiolahden varparannalla 1962, nykyisen Varparannantien varrella. Nyt rakennus lienee yksityisessa asuinkäytössä. Opettajista muistan Julia Nenosen joka jo tuolloin lähenteli eläkeikää
Sitä ennen Varparannan koulu sijaitsi nykyisen Ala Katajavaarantien varrella. Tuohon aikaan koulu oli köyhien asuntona kunnan eläteille.
Sittemmin uusin koulu on sijoitettu Riihilahden tielle lähemmäs höytaisen rantaa.
Uuden koulun motto nyky DEI/WOKE toiminta ajatus kuvannee arvomaailmamme nmuutosta.

Sittemmin jatkoin opintietä muissa kahdessa nyt lopetetuissa kansakouluissa.
Kontiolahden kirkonkylän kansalaisyliopistosta valmistuin kevättalvella 1970
Koulutie jatkui ammattikoulussa, josta valmistuin kahden vuoden opintojen jälkeen ammattiosaajaksi kuntainliiton Joensuun Ammattikoulusta.
Vielä samana kesänä minun oli jätettävä kotini.
Vähäinen omaisuus jenkkikassissa ja kukkarossa junalippu ja 100 mk rahaa naailmaa varten.

Maailma tuli kierrettyä ja vanha koti otti lämpimästi vastaan runsaan 50-vuolen korpivaelluksen jälkeen.
Nyt eläkeläisenä palauttelen mieleen lapsuuttani ja toivonkin että aikalaiseni ja samoja kouluja käyneet palauttaisivat mieleeni lisää yksityiskohtia ja mahdollisesti valokuvien kera.

Osa aikalaisistani on jo kristallivirran tuolla puolen, siksi jos vielä on aikaa....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu