Li Andersson peukuttaa Stubbille ja sanoo Orpon olevan kyvytön jphtamaan hallitustaan

"Europarlamentaarikko Li Andersson (vas) sanoo IS:lle, että tasavallan presidentti Alexander Stubbin lausunto Palestiinasta olisi voinut tulla jo aiemmin. Andersson pitää lausuntoa tervetulleena.

– Olisihan se erikoista, jos presidentti ei voisi tuoda kantaansa esille.

Stubb totesi torstaina STT:n haastattelussa, että hän olisi valmis tunnustamaan Palestiinan vaikka heti, jos hallitus antaisi asiasta esityksen.

Anderssonin mielestä Palestiinaa ei saada tunnustettua pääministeri Petteri Orpon (kok) kyvyttömyyden vuoksi. Andersson muistuttaa, että eduskunnan enemmistö tukee Palestiinan tunnustamista.

Palestiinan tunnustamista vastustavat perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit. Myös osa kokoomuslaisista on ollut vahvasti Israelin tukena Palestiinan kysymyksessä.

– Koska Orpo ei saa johdettua hallitustaan ja näitä prosesseja, mitään ei tapahdu, Andersson kritisoi."

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011400729.html

Eihän Orpoa kiinnosta mikään muu kuin oman pääministerin asemansa säilyttäminen. Orpon puheet osoittautuvat pelkäksi tyhjänlässytyksiksi, kun toisaalta hän tunnustaa Suomen olevan kahden valtion mallin takana, vaan eipä lapanen saa sitä toteutettua johtamassaan hallituksessa. Orpon ainoa huoli kun on hallituksensa kasassa pysyminen, mikä mahdollistaa Purralle ja Essayahille vedättämisen vastoin Suomen pitkäaikaista linjaa vastaan.

"Orpo: ”Ei tässä nyt kannata hallituksia kaataa”

Pääministeri Orpo kertoi hallituksen asennosta Palestiina-kysymyksessä: hallitus keskustelee tunnustamisesta, mutta esitystä ei nyt valmistella."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b96df6a2-1cec-437a-8ca0-42bc9584a8ff

Oikeassahan Andersson on. Stubb on tehtäviensä tasalla vaan Orpo ei.
7118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Korjaus otsikkoon. Siis johtamaan hallitustaan.

Äänestä

Urpå on ihan impotentti.

Äänestä

Palestiinan voi tunnustaa vasta sitten kun Hamas on ristikkojen takana ja on saatu aikaan luotettava demokraattinen valtio joka kykenee itsensä työllään elättämään. Luurum Laarum Liitä ei kannata kuunnella sillä hän ei kykene mihinkään järkevään, vaan on sosialisminsa kahleissa!

Äänestä
  • Li taitaa olla ainoa järkevä" turkulainen".

    Onhan siellä tämäkin kolmen nimimerkin apina joka asuu kerrostalossa, eikä ymmärrä edes maksavansa kiinteistöveroa vastikkeensa osana.

    Sekopäinen jakomielitautinen Hörhö !

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Li taitaa olla ainoa järkevä" turkulainen".

    Onhan siellä tämäkin kolmen nimimerkin apina joka asuu kerrostalossa, eikä ymmärrä edes maksavansa kiinteistöveroa vastikkeensa osana.

    Sekopäinen jakomielitautinen Hörhö !

    Yhtiö maksaa, minä en maksa! Siis kiinteistöveroa. Asuntoa kohdenhan se ei ole paljoa, sen merkitys ainakin minun talouteeni on olematon. Silti sitä ei pitäisi edes olla koska tämän asunto-osakkeen olen ostanut verotetuilla varoilla. Se on veroa veron päälle eli suursyntistä sosialismia!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Olet selvästikin kokoomuslaisen aivopesun uhri.

    https://www.verkkouutiset.fi/wp-content/uploads/2017/12/1kokk75.jpg

    Äänestä

Antti Petteri Nolo on m unaton mies.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

"Europarlamentaarikko Li Andersson (vas) sanoo IS:lle, että tasavallan presidentti Alexander Stubbin lausunto Palestiinasta olisi voinut tulla jo aiemmin. Andersson pitää lausuntoa tervetulleena.

– Olisihan se erikoista, jos presidentti ei voisi tuoda kantaansa esille.

Stubb totesi torstaina STT:n haastattelussa, että hän olisi valmis tunnustamaan Palestiinan vaikka heti, jos hallitus antaisi asiasta esityksen.

Anderssonin mielestä Palestiinaa ei saada tunnustettua pääministeri Petteri Orpon (kok) kyvyttömyyden vuoksi. Andersson muistuttaa, että eduskunnan enemmistö tukee Palestiinan tunnustamista.

Palestiinan tunnustamista vastustavat perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit. Myös osa kokoomuslaisista on ollut vahvasti Israelin tukena Palestiinan kysymyksessä.

– Koska Orpo ei saa johdettua hallitustaan ja näitä prosesseja, mitään ei tapahdu, Andersson kritisoi."

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011400729.html

Eihän Orpoa kiinnosta mikään muu kuin oman pääministerin asemansa säilyttäminen. Orpon puheet osoittautuvat pelkäksi tyhjänlässytyksiksi, kun toisaalta hän tunnustaa Suomen olevan kahden valtion mallin takana, vaan eipä lapanen saa sitä toteutettua johtamassaan hallituksessa. Orpon ainoa huoli kun on hallituksensa kasassa pysyminen, mikä mahdollistaa Purralle ja Essayahille vedättämisen vastoin Suomen pitkäaikaista linjaa vastaan.

"Orpo: ”Ei tässä nyt kannata hallituksia kaataa”

Pääministeri Orpo kertoi hallituksen asennosta Palestiina-kysymyksessä: hallitus keskustelee tunnustamisesta, mutta esitystä ei nyt valmistella."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b96df6a2-1cec-437a-8ca0-42bc9584a8ff

Oikeassahan Andersson on. Stubb on tehtäviensä tasalla vaan Orpo ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu