On huutava vääryys että vain miesten on osallistuttava maanpuolustukseen, ei naisten.
Ihan hyvin ne naisetkin siellä juoksuhaudoissa menisivät, miksi vain miehet.
Ja voisihan se olla monenlaista lottakoulutusta.
Minkä ihmeen takia vain miesten on uhrauduttava?
Kansalaispalvelu pakolliseksi kaikille
26
582
Vastaukset
- Anonyymi
Kannatan kaikille pakollista kriisiajan koulutusta. Myös naisille ja sairauksien tms. takia vapautetuille miehille.
Samoja juttuja kuin lotat aikoinaan. Henkistä maanpuolustusta, varautumista ruoka-, sähkö- ym. pulaan, ensiapukoulutusta, sairaanhoitoa, evakuoimista, joukkomajoituksen ja -ruokailun organisoimista, varushuoltoa, ilmavalvontaa, viestintää ym.
Koulutus voitaisiin järjestää toisen asteen oppilaitoksissa, ei varuskunnissa.
Siitä voisi sitten jatkaa aseelliseen palveluun, jos kykenee.
Varusmiespalvelussakin pitäisi ottaa huomioon, että osa niistä jotka eivät pysty rämpimään metsissä voisi silti pystyä kybersodankäyntiin tai lennättämään drooneja. - Anonyymi
Tulkaa nyt jo lopultakin pois niistä vuoden 1944 poteroista, edes jotain realismia pliis !
- Anonyymi
Mitä vuoden 1944 poteroihin tulee niin Ukrainassa käydään tämän ajan kaikkein nykyaikaisempaa sotaa. Siihen kuuluvat ihan ykkösinä sotilas, poterot, juoksuhaudat, miinat, tykit ja veriset vaatteet. Tottakai myös ne muut kuten ohjukset ja droonit ym. Mutta jäjestys näyttää olevan tämä.
- Anonyymi
En rakasta ihmisiä ympärilläni tarpeeksi, lähimpiä sukulaisiani lukuun ottamatta, riskeeratakseni Henkeni heidän puolestaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä vuoden 1944 poteroihin tulee niin Ukrainassa käydään tämän ajan kaikkein nykyaikaisempaa sotaa. Siihen kuuluvat ihan ykkösinä sotilas, poterot, juoksuhaudat, miinat, tykit ja veriset vaatteet. Tottakai myös ne muut kuten ohjukset ja droonit ym. Mutta jäjestys näyttää olevan tämä.
Tämähän on ihan sairasta. Äijät pinkoo kuin sopulit hallituksen värittämän puolustuskuvan perässä. Kuka tosissaan luulee, että vasta vähän aikaa sitten sotapelejä kotona pelanneet lökäpöksynuoret mitään puolustaa ??? Skuutillako saapuvat, neljä rungon päällä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En rakasta ihmisiä ympärilläni tarpeeksi, lähimpiä sukulaisiani lukuun ottamatta, riskeeratakseni Henkeni heidän puolestaan.
Olen täysin samaa mieltä. En ole rasisti, kohtelen kaikkia ihmisiä täsmälleen samalla tavalla, eli en voi sietää heitä kaikkia.
- Anonyymi
Pakottamalla parempi maailma!
- Anonyymi
Everybody fights, no one quits.
- Anonyymi
E.V.V.K Mun sotilasarvoni.
- Anonyymi
Suomessa maksetaan niin paljon veroja, että omaltani totean maanpuolustusvelvollisuuteni sillä kuitatuksi. Viekööt vaikka vankilaan mutta minä en aio laittaa tikkua ristiin Suomen puolustamiseksi, en millään osa-alueella. Korkean verotuksen maassa koko maanpuolustusvelvollisuus on huutava vääryys.
- Anonyymi
On huutava väärys että armeijoita ylipäätään on olemassa, sota on rikos ihmisyyttä vastaan!
- Anonyymi
Tappaminen ja nykyiset bisnessodat on niin huutava vääryys, etten painelisi armeijaan, vaikka olisinkin munallinen.
- Anonyymi
Kaikenlaiseen pitää varautua, että yhteiskunta voi olla olemassa.
Meillä on kalliiksi tuleva rajanaapuri.
Meillä on myös pelastuslaitokset tulipalojen, onnettomuuksien ja sairaskohtausten varalta.
Poliisia ylläpidetään rikollisuuden ja järjestyksenpidon vuoksi ja terveydenhuoltoa sairauksien takia.
Jätehuoltokin koetaan kovin tärkeäksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikenlaiseen pitää varautua, että yhteiskunta voi olla olemassa.
Meillä on kalliiksi tuleva rajanaapuri.
Meillä on myös pelastuslaitokset tulipalojen, onnettomuuksien ja sairaskohtausten varalta.
Poliisia ylläpidetään rikollisuuden ja järjestyksenpidon vuoksi ja terveydenhuoltoa sairauksien takia.
Jätehuoltokin koetaan kovin tärkeäksi.Olemme omassa historiassamme maksaneet Venäjälle maina ja rahoina.
Voimme siihen joutua jatkossakin.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a66cb7db-0a57-4f28-af2c-8edd14838711 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tappaminen ja nykyiset bisnessodat on niin huutava vääryys, etten painelisi armeijaan, vaikka olisinkin munallinen.
Munattomankin on hyvä ymmärtää se että kaikki valtiot maailmassa ovat väkivaltakoneistoja. Valta pidetään viimekädessä vain ja ainoastaan väkivallalla.
Jos itsenäisellä valtiolla ei ole halua käyttää väkivaltaa, niin se ei kauan ole itsenäinen valtio. Silloin muut tulevat ja kertovat mikä on hyvä ja paha sekä oikein että väärin. Heidän mielestään siis. Tyypillisesti tämä väkivallaton maa ensin nöyryytettäisiin ja alistettaisiin, jotta saataisiin kunnolla otettua se valta. Siihen on käytetty ehkä tyypillisimmin raiskauksia ja kaikenlaista orjuuttamista.
Tietysti voi yrittää sitä että joku muu tulee tappelemaan omasta puolesta. Se tuskin kuitenkaan on ilmaista. Hymy ja kauniit puheet eivät riitä. Voi kysyä, paljon ihmishenki maksaa.
- Anonyymi
Intissä opittua; kun minuakin on aikoinaan simputettu, pitää teitäkin simputtaa. Toiminnan laatu ja tarpeellisuus ei kiinnosta. Motivaatiot ovat sitten sen mukaisia.
Aloituksessa on sama idea. Kaikkien on kärsittävä, vaikka se olisi kuin tyhmää tahansa.
Jos sotilaan taidot kiinnostavat oikeasti, meillä on erämaata sen harjoittelemiseksi. Siitä vaan aina välillä metsään muutamaksi viikoksi. Ja tietystihän te käytte lenkillä ja punttisalilla muutaman kerran viikossa? - Katukuvasta en ole kyllä sellaista havainnut.- Anonyymi
Kaikkien on kärsittävä koska sotaveteraanitkin kärsivät!
Reilu peli! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkien on kärsittävä koska sotaveteraanitkin kärsivät!
Reilu peli!Ja höpö höpö!
Veteraanikortin pelaaminen ei enää tehoa näin vuonna 2025.
Olet ainakin 30 vuotta jäljessä ajasta ja trendeistä.
- Anonyymi
Nyt kun reservin ikää ollaan nostamassa 65 vuoteen ja samalla kehutaan, että suomessa on sen jälkeen miljoonan reservi, niin kyllä naisille pitää pakollinen asevelvolisuus olla, niin sitten suomella on 2 miljoonan reservi.
- Anonyymi
Ei siellä reservissä ole mikään pakko olla 65-vuotiaaksi jos vain ymmärtää tehdä asialle jotain.
https://akl-web.fi/fi/posts/hallitus-esittaa-reservilaisian-nostamista-koskee-myos-siviilipalvelusvelvollisia
- Anonyymi
"Kansalaispalvelu pakolliseksi kaikille"
Näiden arvojen eteen ei kannata. - Anonyymi
Tulee hieno taisto kun mamut menee etulinjassa ja huutaa all...Akbar...! Siinä jyssä kalpenee oitis.
- Anonyymi
Vois ennemminkin kuvitella, etteivät tee enää samoja virheitä kun viime sodassa tai Ukrainassa. Tietävät kyllä millainen vastus Suomi on. Toivon ennemminkin, että Suomi antautuu laukaustakaan ampumatta. Säästytään monelta ongelmalta.
- Anonyymi
Minulla on jo hallituksen palvonta jokapäiväistä!
Olohuoneen nurkassa on Orpo alttari jossa on kaikkien ministereiden kuvat ja rukoilen ja kumarrun sitä kohti aina tasatunnein pitkin päivää!- Anonyymi
Onhan se hyvä jos olet löytänyt jonkinlaisen ideologian jota seurata, ja joka sopii sinulle. Harmi vain, että juttus taitaa olla ennemminkin valhetta.
- Anonyymi
Aloittaja unohtaa että kriisi- ja sota- aikoina tarvitaan myös vahvaa kotirintamaa, armeija on heikko ilman sitä. Ja tuollaisina aikoina kyllä ovat voimassa pokkeuslait joiden nojalla myös naiset voidaan määrätä erilaisiin tehtäviin ilman asettakin. Esim. lottajärjestö toki syntyi ilman lakeja mutta vastaava olisi mahdollista perustaa poikkeusaikana määräykselläkin ja sotiemme aikaanhan meillä oli kymmeniä tuhansia naisia työleirivelvollisuuden piirissä ja töissä työleireillä mm. halkoja tekemässä ja oli naisia ase- ja ammustehtaissa tärkeässä työssä jne, Kaikille käsille riitti työtä ja niin riittäisi nytkin jos paha konflikti tulisi, ei sitä varten ainakaan kaikkia naisia tarvitse eikä edes kannata aseiden käyttöön opettaa.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso204241Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1504059Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani133236Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai673056- 852662
Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1512632Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist282303- 321878
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1191597- 201535