Meneekö minulla liian lujaa?

Iselläni juuri epäillään kaksisuuntaista mielialahäirötä yhtäkkisen rajun touhukkuuden ja mielialan nousun takia. Olen aiemmin ollut masentunut, eikä mikään kiinnostanut vuosiin ja nyt tuntuu, että olen elämäni kunnossa. Jos sinulla ei ole vielä hoitosuhdetta johonkin mielenterveyden ammattilaiseen, kehottaisin sinua ottamaan vaikka näin ensialkuun yhteyttä terveyskeskukseen ja kertomaan siellä oireistasi. Yleensä tuon touhukkaan kauden jälkeen tulee taas masennus ja sitä voimakkaampana mitä voimakkaampi tuo "vauhtivaihe" on ollut.

Tyhmiä kommentteja amatööriltä seuraa:

Periaatteessa pitkä työpäivä, harrastukset ja lyhyehköt yöunet ei vielä merkitse sen enempää. Jos tuolla unimäärällä tulet toimeen tai saat korvattua joskus (ainakin kerran viikossa-parissa) pidemmillä unilla, niin ei siinäkään ole mitään kovin kummallista. Ihmisten unentarve vaihtelee todella paljon...

"Olen todelliselta luonteeltani sellainen lojujatyyppi, sohvaperuna ja koti-ihminen."

Oletko varma? Entä jos oletkin todelliselta luonteeltasi touhuajatyyppiä, mutta et aiemmin ole päässyt syystä tai toisesta liikkeelle niin paljoa, kuin olisit halunnut ja pystynyt?

Tuo syömisen väheneminen kyllä viittaa johonkin ongelmatilanteeseen, varsinkin jos liikuntaa tulee noinkin paljon. Jos vain pystyt syömään (vaikka ei nälättäisi tai muuten haluttaisi) niin tee jonkinlainen aikataulu ihan paperile, minkä mukaan syöt aina jotain. Vaikka banaanin tai muun hedelmän tai voileivän tms... Ei tule vajetta. Liikunta ilman polttoainetta ei kasvata muuta kuin väsymystä.

"Tuntuu, että olen ikiliikkuja, kone, joka ei koskaan pysähdy. Mutta pitäisikö minun pysähtyä? Onko tällainen terveellistä pidemmän päälle?"

Jaa-a. Jos tuollainen tahti ei väsytä, saat syötyä tarpeeksi, ettet laihdu enempää ja muutenkin olo pysyy hyvänä, niin sitten tuollainenkin tahti voi toimia. Tunnen ihan normaaleja ihmisiä, jotka tekevät pitkää työpäivää harrastusten, kodinhoidon ja lastenhoidon ohella ja tuntuvat voivan hyvin vuodesta toiseen. Toisaalta taas yhtäkkinen raju muutos elämäntyylissä saattaa särkeä jotain, jos elimistö ei ole sellaiseen menoon tottunut...

Eli mitä yritän tässä sanoa... Voi olla tai voi olla olematta. Seuraa tilannettasi. Se, että olet huomannut jotain erikoista ja kyseletkin siitä kuulostaa hyvältä. Et siis ole ainakaan liikkeellä ilman jarruja huomaamattasi.

Koita tehdä kalenteriin merkintä ainakin kerran parissa viikossa lepopäiväksi, jolloin lojut sohvaperunana ja syöt hyvin. Jos tuollainen lepääminen onnistuu ilman omantunnontuskia tai pakottavaa tarvetta tehdä koko ajan jotain, niin mielestäni ei isompaa ongelmaa ole. Jos taas lepopäivän viettäminen ei kertakaikkiaan onnistu ja säännöllistä syömistä et saa kuntoon, niin suosittelen hakemaan neuvoja joltain, joka tietääkin oikeasti jotain :)

hyvää vointia

Tässä linkki sivulle mistä voit lukea tuosta mielenhäiriön tilasta:

http://www.mielenterveys-taimi.fi/mielekas/2000_2/25.htm

Ja googlettamalla löydät paljon mielenkiintoisia nettisivustoja aiheesta, jotka kannattaa lukea.

Ihan oman kokemukseni perusteella kehottaisin sinua ottamaan yhteyttä mielenterveystoimistoon, jotta selviäisi kärsitkö kyseisestä vaivasta.

Itsekin olin vain tyytyväinen kun sain niin paljon kaikkea aikaiseksi. Psykiatrini kuitenkin alkoi epäillä kysessä olevan tuon häiriön ja olenkin nyt tarkkailussa että diagnoosi varmistuu. Minäkin olen ollut aiemmin masentunut ja kärsin pakko-oireisesta häiriöstäkin, jonka takia hakeuduinkin uudelleen hoitoon tänä keväänä. Siihen aloitettiin lääkitys, joka oli sama kuin masennusvaiheessa mutta lääkitys piti lopettaa, koska siitä tuli niin paljon sivuvaikutuksia (päänsärkyä, pahoinvointia, huimausta) ja huomasin silloin tuon vauhtivaiheen alkaneen. Ilmeisesti koska nyt en kuitenkaan ole masentunut, tuo lääke nyt aktivoi minua liikaa mutta vaikka lopetin lääkkeen syömisen lääkärini kehoituksesta, on vauhtivaihe jäänyt päälle jo useammaksi kuuukaudeksi ja olen jo kyllä tehnyt sellaisia hankintoja, mitä en varmasti olisi ikinä normaalisti tehnyt. Mutta kun sitä itse tuntee olevansa niin kaikkivoipa, että mitäs ihmettä tässä nyt voisi sattua ja myöhemmin sitä sitten ihmetellään, että mitäs sitä nyt on oikein tullutkaan tehtyä.
Tuolla nykyisellä tyylilläsi varmasti jaksat jonkun aikaa ja sen jälkeen sitten seuraakin masennusjakso ja sitä voimakkaampana mitä voimakkaampi vauhtivaihe on ollut. Itse tässä koetan etsiä merkkejä itsestäni, että osaan heti hakeutua lääkärille ja saan sitten lääkityksen, ennenkuin masennus valtaa taas koko elämän.
Tuosta syömättömyydestä ja vähäisestä nukkumisesta vielä, että sinusta tuntuu nyt varmasti siltä että sinulla on niin paljon tekemistä, ettet yksinkertaisesti ehdi syödä tai nukkua, vaikka tietäisit sen olevan tärkeätä. Tuo on juuri sellainen seikka mikä antaa syyn vahvasti epäillä kaksisuuntaista mielialahäiriötä.
Onko sinulla sellainen tunne, että pitäisi jatkuvasti tehdä ja touhuta jotakin, etkä osaa rauhoittua? Tunnetko olevasi normaalia sosiaalisempi ja puheliaampi. Itse ainakin höpötän taukoamatta ja aika kovalla äänellä kaikenlisäksi. Minulle on myös huomautettu asiasta, että olen valtavan energinen puhelias.

Tsemppiä sinulle ja ilmoittele kuinka jatkossa menee. Ota nyt kuitenkin pikimmiten yhteyttä johonkin hoitavaan tahoon, niin saat asiaan selvyyden, ettei mene asiat sitten aivan solmuun. Itse sitä et kuitenkaan tässä vauhtivaiheessa huomaa.

Kiitos vastauksista. Sain paljon mietittävää.

Lueskelin juttuja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja kyllhän sen oireet aika nappiin osuivat omieni kanssa.

En ole sitä ennen tajunnut, mutta elämäni on ollut jaksottunutta masennus/vauhtikausiin jo useamman vuoden. Molemmat jaksot ovat olleet välillä pitkiäkin. Tosin näin vahdikkaasti ei ole aikaisemmin mennyt.

Toisaalta, vaikka nyt menee lujaa, enkä ole masentunut, en myöskään ole sen kummemmin onnellinen. Ei ole aikaa fiilistellä mitään. Syöminenkin on vain tyhjän päiväistä fiilistelyä, eikä ruoka maistu miltään. En koe tarvetta syödä. Syön kyllä päivittäin, tottumuksesta, mutta todella pieniä määriä ja harvakseltaan.

Koko elämä on suoritusta - erilaisia toimia, jotka pitää tehdä. En jätä suorittamatta mitään. Eikä se oikeastaan haittaa, vaikka aina aikaisemmin olen halunnut hirveästi aikaa itselleni - ihan vain ajatteluun ja hiljaiseloon.

En sitten tiedä, kun nyt tuntuu, että jaksan ikuisesti näin. En oikeasti koe minkäänlaista tarvetta mennä lääkäriin.

Olen ollut sosiaalisempi ja itsevarmempikin kuin yleensä. (Normaalisti en todellakaan ole sitä.) Tästä kertoo osallistusemi jokaiseen tapahtumaan ja kekkeriin. Ennen en todellakaan kolunnut missään sosiaalisissapiireissä ellei ollut todella pakko. Sikälikin tämä tuntuu lähinnä positiiviselta muutokselta itsessäni. Mutta oudolta.

Aloinkin siis pohtia, että voiko ihminen muuttua täysin toiseksi noin pienessä ajassa? Jotenkin en tunne olevani oma itseni.

Tuntuisi kuitenkin todella hölmöltä mennä lääkäriin. Mitä sanon? Että nyt menee liian hyvin? Katselen varmaan vielä ainakin tämän kuun loppuun ennen kuin mitään alan järjestää lääkärikäynnin suhteen. Oma terveysasemankin on kiinni.