Hallituksen ja puolueiden kannatuskysely muistuttaa Sipilän hallituskaarta

https://yle.fi/a/74-20176096

"Kokoomuksen suosio on laskenut Ylen tuoreessa kannatusmittauksessa. Kokoomuksen kannatus on nyt 19,1 prosenttia. Pudotusta edelliseen mittaukseen nähden on vajaat kaksi prosenttiyksikköä.

Kokoomuksen kannatus ei ole ollut yhtä alhaalla tämän vuoden puolella Ylen mittauksissa.

Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen kertoo, että kokoomus on menettänyt kannattajia ennen kaikkea katsomoon, eli heihin, jotka eivät tällä hetkellä osaa sanoa, mitä puoluetta äänestäisivät.

– Se on hieman poikkeuksellista, sillä kokoomuksen kannattajat ovat yleensä aika uskollisia."

"Kärjen järjestys pysyy samana. Suosituimpana puolueena jatkaa SDP, jonka kannatus laskee aavistuksen 24,7 prosenttiin.

– Nyt on neljäs kerta, kun SDP:n kannatus on 25 prosentin hujakoilla. SDP:n tilanne näyttää vakiintuneelta, Pajunen summaa."

Keskusta saattaa olla suurin ns. porvaripuolue tulevaisuudessa. Nyt on enää 4% välimatkaa kokoomukseen.
SDP:n kannatus on vakiintunut mittauksesta toiseen n.25% vaiheille eikä mikään viittaa, että se siitä laskisi.

On vahva syy olettaa, että seuraava hallitus rakentuu SDP:n ja Keskustan varaan.

77

379

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      YLE suosii demareita. Näillä väli mielipiteillä ei ole merkitystä kuin henkisesti kuten Arskallekkin. Yksinkertaisimmat niitä vääntää. Vasta vaali kertoo .
      Aina mennään vaalituloksenukaan. SDP voi ihan hyvin olla 15 % hujakoilla, nämä niin voi elää.
      SDP alkaa tekemään selvitystä 1918, 60000 vainajaa aiheutti aseellinen kapina kaikkiaan.

      • Anonyymi

        Höpö höpö. Yle ei laadi gallupeja vaan tilaa tutkimuksen niitä tekeviltä yrityksiltä, esimerkiksi Taloustutkimus Oy:lta jonka omistaa kokoomuksen Eero Lehti,

        Kaikkiin mielipidetutkimuksiin liittyy virhemarginaali jonka suuruus riippuu kuinka monelta mielipidettä kysytään. Kun kysytään 2000 ihmiseltä on virhemarginaali 1-1,5% suuntaansa.

        Mielipidemittaukset ovat tutkimuksia eivätkä ne määrittele muuta kuin sen mitä ihmiset kannattavat kulloinkin sillä hetkellä kun tutkimus tehtiin. Toisaalta ne antavat viitteitä tulevasta ja kun kannatus on asettunut tietylle tasolle, kuten SDP:n on n.25% tasolle, voi sitä pitää vahvana viitteenä tulevasta.

        Ei se ole sattumaa, että viimeisen puolen vuoden aikana kaikki 6 mielipidemittausta antaa samantyyppisen tuloksen SDP:lle.

        Se johtuu hallituksen surkeasta politiikasta.

      • Anonyymi

        Persun toiveajattelua, johon hän ei itsekään usko!

        Hallituksen kannatus on 38% ja se on häpeä!

        Sitä saa mitä tilaa!

      • Anonyymi

        Älä puhu paskaa. Ylähän johtaa kokoomus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä Totta.

        "virhemarginaali 1-1,5% suuntaansa."

        Eli Demareiden kannatuslasku voikin olla 1,9%!!!!!!!!! APUVA!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persun toiveajattelua, johon hän ei itsekään usko!

        Hallituksen kannatus on 38% ja se on häpeä!

        Sitä saa mitä tilaa!

        Hallitusvastuu painaa AINA, ellei kikkaile vaaleissa sisarpuolueiden kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö. Yle ei laadi gallupeja vaan tilaa tutkimuksen niitä tekeviltä yrityksiltä, esimerkiksi Taloustutkimus Oy:lta jonka omistaa kokoomuksen Eero Lehti,

        Kaikkiin mielipidetutkimuksiin liittyy virhemarginaali jonka suuruus riippuu kuinka monelta mielipidettä kysytään. Kun kysytään 2000 ihmiseltä on virhemarginaali 1-1,5% suuntaansa.

        Mielipidemittaukset ovat tutkimuksia eivätkä ne määrittele muuta kuin sen mitä ihmiset kannattavat kulloinkin sillä hetkellä kun tutkimus tehtiin. Toisaalta ne antavat viitteitä tulevasta ja kun kannatus on asettunut tietylle tasolle, kuten SDP:n on n.25% tasolle, voi sitä pitää vahvana viitteenä tulevasta.

        Ei se ole sattumaa, että viimeisen puolen vuoden aikana kaikki 6 mielipidemittausta antaa samantyyppisen tuloksen SDP:lle.

        Se johtuu hallituksen surkeasta politiikasta.

        Ihmiset ovat tyhmiä, kun eivät vieläkään tajua, että ei tuon perinteisen oikeiston ja vasemmiston välillä ole mitään eroja loppujen lopuksi, koska kaikki ovat GL0BALISTEJA ja tuhoavat tän maan.

    • Anonyymi

      Taas kerran palstalle tyypillinen kopiokoneavaus ja alkuun linkki.
      Opetelkaa itse kirjoittamaan!

      • Anonyymi

        Oikein hyvä ja palstan sääntöjen mukainen avaus. Kirjoita itse samanlainen. Itse kirjoitat muutaman sanan twiittejä jotka eivät sovellu keskustelupalstoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikein hyvä ja palstan sääntöjen mukainen avaus. Kirjoita itse samanlainen. Itse kirjoitat muutaman sanan twiittejä jotka eivät sovellu keskustelupalstoille.

        Hyvä kirjoittaja tiivistää oleelliseen ja sano mieluummin liian vähän kuin liikaa.
        Nuoleskelu on muuten säälittävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kirjoittaja tiivistää oleelliseen ja sano mieluummin liian vähän kuin liikaa.
        Nuoleskelu on muuten säälittävää.

        PS. Avaaja taisi yhden lauseen itse sanoa huonolla kielellä.
        Että se twiiteistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kirjoittaja tiivistää oleelliseen ja sano mieluummin liian vähän kuin liikaa.
        Nuoleskelu on muuten säälittävää.

        Paitulin narsismi ja megalomania tuottavat "hellyttäviä" lukuhetkiä :)))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitulin narsismi ja megalomania tuottavat "hellyttäviä" lukuhetkiä :)))

        Sirola-opiston priimus puhuu.
        😁😁😁😁😁😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sirola-opiston priimus puhuu.
        😁😁😁😁😁😁

        He he he hän kommunisti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sirola-opiston priimus puhuu.
        😁😁😁😁😁😁

        Paituli pompsahti Sirola-opistoineen......

    • Anonyymi

      Poistakaa avaus koska se on pääosin pelkkä linkki ja copypastea.

      • Anonyymi

        Poistahan rutsaoikeisto itse itsesi. Copypaste-viittaus paljasti!

        Eli ota vuoteesi ja käy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poistahan rutsaoikeisto itse itsesi. Copypaste-viittaus paljasti!

        Eli ota vuoteesi ja käy.

        Marttiko se täällä törkeyksiä puhuu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marttiko se täällä törkeyksiä puhuu?

        Ei ole Martti vaan Aleksanterin teatterin kummitus. BÖÖÖ.....

    • Anonyymi

      Kepu ei lähde sdp apupuolueeksi, jos kokoomus tulee mukaan niin sitten voikin. Yksin ei lähde toistakertaa pönttöjen kelkkaan. Maajussit kaikenlisäksi vihaa vasureita ylikaiken.

      • Anonyymi

        SDP:n ja Keskustan yhteistyö hallituksissa on aina taannut tasa-arvoisen hyvinvoinnin kansalaisille. Seuraava hallitus tod.näk perustuu tähän. Maajussit eivät vihaa ketään vaikka sinä persuna vihaatkin.

      • Anonyymi

        Läht ee lähtee persupieni

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SDP:n ja Keskustan yhteistyö hallituksissa on aina taannut tasa-arvoisen hyvinvoinnin kansalaisille. Seuraava hallitus tod.näk perustuu tähän. Maajussit eivät vihaa ketään vaikka sinä persuna vihaatkin.

        Aivan niin
        Punamulta on paras.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SDP:n ja Keskustan yhteistyö hallituksissa on aina taannut tasa-arvoisen hyvinvoinnin kansalaisille. Seuraava hallitus tod.näk perustuu tähän. Maajussit eivät vihaa ketään vaikka sinä persuna vihaatkin.

        SIIS MITÄ!!!!!
        "SDP:n ja Keskustan yhteistyö hallituksissa on aina taannut tasa-arvoisen hyvinvoinnin kansalaisille."
        Et sitten olekaan vain ihan vähän pihalla 2019-2023 hallituksen touhuista!! Ostovoima -20%, velka +50%, konkurssit +100%, työpaikat -2%... susi-sote, päästökauppa, ennallistaminen... miljardien laskut tulossa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SIIS MITÄ!!!!!
        "SDP:n ja Keskustan yhteistyö hallituksissa on aina taannut tasa-arvoisen hyvinvoinnin kansalaisille."
        Et sitten olekaan vain ihan vähän pihalla 2019-2023 hallituksen touhuista!! Ostovoima -20%, velka 50%, konkurssit 100%, työpaikat -2%... susi-sote, päästökauppa, ennallistaminen... miljardien laskut tulossa...

        Oliko hallituskauden aikana covid-pandemia? Oliko Ukrainan sodan alku?

        Kaikki nuo olivat ratkaisevassa asemassa kun silloinen hallitus kieli keskellä suuta teki päätöksiään em. asioista ja tekikin juuri oikeiksi osoittautuneita päätöksiä.

        Suomen covid-kuolemat olivat erittäin vähäisiä verrattuna muihin maihin.

    • Anonyymi

      Yritystukia ei voi leikata, koska politiikot saavat isot osinkotulot itselleen sieltä. Olen tullut tulokseen, että Suomen valtion rahat kierrätetään rikkaiden taskuun.

    • Anonyymi

      Paree katella taivaankaarta eli nostaa pää.

    • Anonyymi

      Demut hyppii seinille kun Sipilä sai velantoton meilkein nollattua. Kauhesti huutavat palstalla. Kommunisti Arskakin.

      • Anonyymi

        Mitäs Sipilä tähän liittyy? Rakastuiko persu Sipilään vai onko yhteinen lestaharrastus?

      • Anonyymi

        Tuon takia Sipilä pitikin saada syrjään.....

    • Anonyymi

      Orpon hallituksella on aleneva kannatuskäyrä kuten oli Sipilän hallituksellakin, mutta se on ollut tasaisen aleneva, kun taas Sipilän hallitus koki äkkinotkahduksen tässä ajallisessa vaiheessa, kun hallituspuolueista persut hävisivät taivaan sineen. Toisaalta keskustan kannatus putosi kovaa vauhtia koko hallituskauden, kun taas kokoomus säilytti kannatuksensa suhteellisen hyvin.

      Orpon hallituksen suosionpudotus näyttää jakautuvat tasaisesti eri hallituspuolueiden kesken. Ne ovat rasittaneet itseään ja toisiaan tasapuolisesti. Kokoomus ei enää kykenekään sysäämään hallitukselle ikäviä asioita yksin persujen niskaan. Vaikeaa se onkin, kun työministerin tehtävät lisääntyvän työttömyyden keskellä ovat kokoomuksen vastuulla.

    • Kokoomuksen osalta voi todellakin olla, että osa kannattajista on siirtynyt katsomaan. Se lienee puolueen arvoliberaali osa. Kirsin Pihan jalan jäljissä. Aiemmin tälle porukalle vaihtoehtona oli Nuorsuomalaisten puolue, mutta nykyisin vastaavaa liberalismiin tukeutuvaa puoluetta ei ole.

      Persuista virta käy nyt persuihin päin ja Soinin ilmoitus liittyä mahdollisesti Kepun riveihin voi yllyttää persuja vielä kannattavia vanhoja soinilaisia. Persujen kova maahanmuuttovastainen ja etnonatiolastinen ydin jää jäljelle. Ehkä sen koko tulee olemaan 5 - 10 %. Kepulla 15 %:n ylittäminen tuottaa silti vaikeuksia, koska mielikuva Kepusta on edelleen hyvin maaseutupuolueen omainen. Kynnys murtauta kaupunkilaisten sydämiin on edelleen korkea. Ja onhan se hankala yhtälö kehottaa kaupunkilaisia äänestämään meitä kepulaisia, jotta me voimme paremmin sosialisoida rahanne.

      Demarit voivat lämmetä punamullalle, mutta vaaleissa Kepun pitäisi korostaa, ettei se lähde vihervasemmistolaiseen hallitukseen, jotta kannatus kestäisi. Ilman samaa pohjaa kuin edellisellä kerralla on vaikea muodostaa punamultahallitusta. Kepu ei mielellään lähde sellaiseen. Toisaalta painetta lähteä siihen luo se, että muuten päädytään sinipunahallitukseen, jos nykyiset gallu-luvut toteutuvat suunnilleen vaaleissa. Puhdas porvarihallitus on taas mahdoton samasta syystä, minkä vuoksi Kepu jätti nyt vaaleissa hallitukseen osallistumisen väliin. Persuilla on sama tilanne näiden tulevien vaalien jälkeen eivätkä toisiaan vastaan kilpailevat puolueet oikein sovi muutenkaan samaan hallitukseen, vaikka Sipilän hallituksessa vielä sopivatkin.

      Jos viimeisimpien gallupien luvut toteutuvat, todennäköisin pohja on SDP-Kokoomus-Vihreät-RKP. Muita ei oteta mukaan, jos tämä riittää enemmistöksi.

      • Anonyymi

        Mitäs sanot toisesta vaihtoehdosta, joka koskee punamultaa ja perustuu ihan puhtaasti galluplukuihin sekä tietoon siitä, miten negatiivisesti Keskusta ja Vihreät tuntevat toisistaan?

        Eli kokoonpano SDP, Keskusta, Vasemmistoliitto sekä RKP. Kolmen ensimmäisen yhteiskannatus on YLE:n tuoreessa gallupissa 49,9 % ja on käväissyt aiemmin jo yli 50 %:n lukemissa. Nyt jos siihen lisätään RKP:n 3,9 %:n kannatus, niin nelikolla olisi selvä enemmistö kasassa eli 53,8 %, joka on jo huomattavasti vahvempi pohjaltaan kuin mitä esim. istuva hallitus on (49,4 %). Ja kuten sanoin, edellämainitun nelikon valitsin kyseisillä perusteilla eli en lähtenyt pohtimaan sitä, millaisia haasteita kyseisen koaliton sisällä mahdollisesti poliittisten näkemyserojen vuoksi löytyy.

        Olisiko Vasemmistoliitto Keskustalle mielestäsi helpommin hyväksyttävä hallituskumppani? SDP näyttää kulkevan kohti seuraavan pääministeripuolueen positiota ja Lindtmanilla on muodostumassa ideaali tilanne, jossa tuleva hallitustunnustelija pystyy aidosti kilpailuttamaan Kokoomuksen ja Keskustan. Sinipuna- sekä punamultapohjat ovat potentiaalisia vaihtoehtoja kumpikin ja kehitys käy mielenkiintoiseksi, jos Keskusta ja Kokoomus lähestyvät kannatuksissa toisiaan. Kokoomus otti kannatuksessa takapakkia -1,7 %-yksikköä ja Keskusta nousi 1,2 %-yksikköä. Eroa on tasan 4 %-yksikköä tässä vaiheessa.

      • Anonyymi

        Näin Mielipidepankki tänään: "Persuista virta käy nyt persuihin päin..."

        Onko häneltä kirjoitusta, jossa ei olisi samankaltaisia "intelligenssin" osoituksia?

      • Anonyymi

        Gallupin vaarallisin osa tällä kertaa on sekä Vasemmistoliiton että vihreiden kannatuksen kasvu.

        Hallituspohja, jossa olisivat nämä puolueet SDP:n ja aina mukana olevan RKP:_n kanssa olisi Suomelle lopullinen niitti, kuolinisku. Rahaa on, sehän näille puolueille on tunnusomaista. Tosin ei omaa. Velkarahaa.

        SDP vastustaa kaikkea mahdollista, niin nytkin näitä Purran esittämiä varsin maltillisia ja harkittuja lisäleikkauksia. SDP:n mukaan yritystukiin ei saa kajota, ei liioin kehitysapuun saati päällekkäisten hallintohimmeleiden (Opetushallitus) vähentämiseen. Eikä etenkään järjestöjen tukiin.

        Aikanaan lakkautettiin Lääkintöhallitus. Kaipaako joku sitä nyt? Juuri tuollaisia turhia virastoja pitää karsia kovalla kädellä, Opetushallitus on totaalisen epäonnistunut uudistaessaan koulua vain uudistamisen vuoksi. Pisa tulokset sen meille kertoo. Virkamiehet ovat ajautuneet kauas koulujen arjesta, sen näkee.

      • Anonyymi

        "...pohja on SDP-Kokoomus-Vihreät-RKP."

        Ei ikinä vihreitä hallitukseen, sen on historia opettanut. Aina on mennyt talous kuralle ja valtion menot pahasti miinukselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gallupin vaarallisin osa tällä kertaa on sekä Vasemmistoliiton että vihreiden kannatuksen kasvu.

        Hallituspohja, jossa olisivat nämä puolueet SDP:n ja aina mukana olevan RKP:_n kanssa olisi Suomelle lopullinen niitti, kuolinisku. Rahaa on, sehän näille puolueille on tunnusomaista. Tosin ei omaa. Velkarahaa.

        SDP vastustaa kaikkea mahdollista, niin nytkin näitä Purran esittämiä varsin maltillisia ja harkittuja lisäleikkauksia. SDP:n mukaan yritystukiin ei saa kajota, ei liioin kehitysapuun saati päällekkäisten hallintohimmeleiden (Opetushallitus) vähentämiseen. Eikä etenkään järjestöjen tukiin.

        Aikanaan lakkautettiin Lääkintöhallitus. Kaipaako joku sitä nyt? Juuri tuollaisia turhia virastoja pitää karsia kovalla kädellä, Opetushallitus on totaalisen epäonnistunut uudistaessaan koulua vain uudistamisen vuoksi. Pisa tulokset sen meille kertoo. Virkamiehet ovat ajautuneet kauas koulujen arjesta, sen näkee.

        "Gallupin vaarallisin osa tällä kertaa on sekä Vasemmistoliiton että vihreiden kannatuksen kasvu."
        Kyseessä on puolueen (SDP, Vihreät ja Vasurit) sisäinen liikehdintä ja se, että gallup kysyy mielipidettä myös henkilöiltä, joilla ei ole ääinoikeutta eduskuntavaaleissa, ja noiden (vih+vas) puolueiden kannattajista 90% on sellaisia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs sanot toisesta vaihtoehdosta, joka koskee punamultaa ja perustuu ihan puhtaasti galluplukuihin sekä tietoon siitä, miten negatiivisesti Keskusta ja Vihreät tuntevat toisistaan?

        Eli kokoonpano SDP, Keskusta, Vasemmistoliitto sekä RKP. Kolmen ensimmäisen yhteiskannatus on YLE:n tuoreessa gallupissa 49,9 % ja on käväissyt aiemmin jo yli 50 %:n lukemissa. Nyt jos siihen lisätään RKP:n 3,9 %:n kannatus, niin nelikolla olisi selvä enemmistö kasassa eli 53,8 %, joka on jo huomattavasti vahvempi pohjaltaan kuin mitä esim. istuva hallitus on (49,4 %). Ja kuten sanoin, edellämainitun nelikon valitsin kyseisillä perusteilla eli en lähtenyt pohtimaan sitä, millaisia haasteita kyseisen koaliton sisällä mahdollisesti poliittisten näkemyserojen vuoksi löytyy.

        Olisiko Vasemmistoliitto Keskustalle mielestäsi helpommin hyväksyttävä hallituskumppani? SDP näyttää kulkevan kohti seuraavan pääministeripuolueen positiota ja Lindtmanilla on muodostumassa ideaali tilanne, jossa tuleva hallitustunnustelija pystyy aidosti kilpailuttamaan Kokoomuksen ja Keskustan. Sinipuna- sekä punamultapohjat ovat potentiaalisia vaihtoehtoja kumpikin ja kehitys käy mielenkiintoiseksi, jos Keskusta ja Kokoomus lähestyvät kannatuksissa toisiaan. Kokoomus otti kannatuksessa takapakkia -1,7 %-yksikköä ja Keskusta nousi 1,2 %-yksikköä. Eroa on tasan 4 %-yksikköä tässä vaiheessa.

        Tulevakin hallitus joutuu sopeuttamaan alijäämien poistamiseksi. Se käy helpommin Vihreiden kuin Vasemmistoliiton kanssa. Kepu ja Vihreät sopivat kyllä huonosti samaan hallitukseen. Viime kerralla Vasemmistoliiton kanssa oli vähemmän ongelmia, mutta nyt tilanne on säästöpaineen takia erilainen. Epäilen siis Vasemmistoliiton olevan hankala hallituskumppani silloin, kun pitää etsiä sellaisia säästökohteita, jotka sopisivat myös Kepulle ja RKP:lle.

        Mukana on myös politiittista juonikkuutta kuten kai aina. Jos demarit valitsevat mieluummin Kokoomuksen kuin, voi olla todennäköistä, että opposition porvaripuolueet kristisoivat silloin kaikkea kokoomuslaista politiikkaa hallituksessa. Siltä suunnalta ne haluvat voittaa ääniä. Säästökohteissa voi hankalampi kritisoida SDP:n sopeutustoimia, kun tavallaan Kepu nytkin joutuu opponoimaan hallituksen porvarillista politiikkaa vastaan. Oppositiossa ei ehkä noin vain käy se, että vaihtaa sävellajia lennosta ihan toiseen. Tämä on eräs syy, miksi Lindtmanin housuissa kallistuisin enemmän Kokoomuksen suuntaan. Lisäksi EUssakin on paineita vähentää maatalous- ja aluetukia. Se saa vähemmän vastusta sinipunalta kuin punamullalta. EU-politiikassa SDP ja Kokoomus ovat aika pitkälle olleet samanmielisiä. Myös ympäristöpolitiikka rulettaa näiden kahden kanssa paremmin eikä Vihreiden mukanaolo silloin tarkoita riitasointuja. Vihreät voivat olla kyllä rasite demareille, jos he alkavat ajaa esim. eläkeläisten etujen heikenneyksiä. Demarit ovat vahva eläkeläispuolue, joka ei heville siihen tule taipumaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Gallupin vaarallisin osa tällä kertaa on sekä Vasemmistoliiton että vihreiden kannatuksen kasvu.

        Hallituspohja, jossa olisivat nämä puolueet SDP:n ja aina mukana olevan RKP:_n kanssa olisi Suomelle lopullinen niitti, kuolinisku. Rahaa on, sehän näille puolueille on tunnusomaista. Tosin ei omaa. Velkarahaa.

        SDP vastustaa kaikkea mahdollista, niin nytkin näitä Purran esittämiä varsin maltillisia ja harkittuja lisäleikkauksia. SDP:n mukaan yritystukiin ei saa kajota, ei liioin kehitysapuun saati päällekkäisten hallintohimmeleiden (Opetushallitus) vähentämiseen. Eikä etenkään järjestöjen tukiin.

        Aikanaan lakkautettiin Lääkintöhallitus. Kaipaako joku sitä nyt? Juuri tuollaisia turhia virastoja pitää karsia kovalla kädellä, Opetushallitus on totaalisen epäonnistunut uudistaessaan koulua vain uudistamisen vuoksi. Pisa tulokset sen meille kertoo. Virkamiehet ovat ajautuneet kauas koulujen arjesta, sen näkee.

        Kun luomme katseen historiaan, punamultapohjaiset hallitukset eivät ole olleet Suomelle mikään lopullinen niitti. Päivastoin niiden aikana on toisinaan kasvu ollut hyvää. Lipposen hallituksista jälkimmäinen oli sinipuna vasemmistolla ja vihreillä ja ensimmäinen sinipuna ilman niitä. Kohtuullisen hyvin rulettivat. Vanhasen I oli punamulta ja Vanhanen II:een Matti halusi ehdottomasti Vihreät mukaan, koska tunsi olevansa itsekin vähintään puoliksi vihreä. Kataisen hallituksessa oli melkoinen Molotovin cocktail. Ennen EU-aikaa useimmat hallitukset olivat punamultia ja niissä komutkin Kekkosen suojatteina olivat toisinaan mukana.

        Opetushallituksen lakkauttaminen näyttää olevan Purran ja persujen idea. Kokoomuksen poliitikoista Heikki Autto taisi a-studiossa tuoreeltaan sanoa, että Opetushallitusta ei lakkauteta eli se ei käy Kokoomukselle. Matias Marttinen taisi sitten myös vahvistaa sen, että kyse on vain Purran märistä päiväunista. Tekee mieli taas ampua joku -tyyliin. Samapa tuo, jos viraston lakkauttamisella saadaan jotain parempaa aikaan. Lakkautus pitäisi silloin vaan perustella sillä, että saadaanko ja miten se parempi tulos aikaan. Ei lakkauttamisiakaan kannata lonkalta tehdä kuten persujen tyyli on.

    • Anonyymi

      Kaikista puolueista Keskustan kannatus nousi eniten, joten Kaikkonen tekee hyvää työtä.

      • Anonyymi

        No eipä Kaikkonen ole ollut esillä viime aikoina yhtään sen enempää kuin esim. Lindtman. Molemmat sekä Keskusta että SDP kulkevat myötätuulessa kannatustensa suhteen.

        Kumpikin pelaa viisaasti:

        "Älä sotkeudu vastustajan peliin silloin, kun vastustaja oma-aloitteisesti sortuu virheisiin".

        Eipä ole opposition pääpuolueiden tarvinnut suurestikaan kommentoida katsomosta, kun hallitus sählää ja kipuilee itse. Popcornit valmiiksi, kun syksy koittaa :)))

        Hallitus riitelee ja ministerit "ottavat märkää". 😆

      • Anonyymi

        Näköjään jotkut kannattajat ovat edelleen pihalla mm. sote asioista... 18/21 susi-sotealueista kun on Demujen tai Keskustan johdossa!!! Kun katsoo, kuinka nuo hoitivat valtiontalouden 2019-2023, ei pidä ihmetellä, miksi kuntienkin talous on kuralla!!!!

    • Anonyymi

      Toivon seuraavaksi hallituspohjaksi ns, vanhaa kunnon punamultaa eli hallituksen pääpuolueet demarit ja keskusta.
      Ei enää ikinä kokoomusta ja persuja hallitukseen. Persuja ei tarvita edes puoluekartalla. Joutaa historian roskatynnyriin koko persusakki.

      • Anonyymi

        Sukupolveni joka kasvoi MTV:tä ja Top Gunia katsellen halveksi punamultaa.
        Ruutuhousuissamme hurrasimme vapunaattona 1987.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sukupolveni joka kasvoi MTV:tä ja Top Gunia katsellen halveksi punamultaa.
        Ruutuhousuissamme hurrasimme vapunaattona 1987.

        Todellisuudessa Paituli luki Anttilan postimyyntiluetteloa ja vikitteli "nyrkki-Kyllikkiä".

        Sinähän olet jo eläkeläispieru, joten nuoruutesi ei mitenkään osunut 1980-luvulle. Otetaan parikymmentä vuotta vielä pois?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellisuudessa Paituli luki Anttilan postimyyntiluetteloa ja vikitteli "nyrkki-Kyllikkiä".

        Sinähän olet jo eläkeläispieru, joten nuoruutesi ei mitenkään osunut 1980-luvulle. Otetaan parikymmentä vuotta vielä pois?

        Nauroimme juuri teille stalinisteille ivallisesti.
        Rauhanohjus hyvä ohjus. Teidän mielestä.
        Diggasimme Tanneria, Thatcheria ja Reagania.
        Sirola opiston priimus luulee tärkeämpikin olevansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nauroimme juuri teille stalinisteille ivallisesti.
        Rauhanohjus hyvä ohjus. Teidän mielestä.
        Diggasimme Tanneria, Thatcheria ja Reagania.
        Sirola opiston priimus luulee tärkeämpikin olevansa.

        Kuules kun minä olen ollut nuori 1980-luvulla ja silloin ei todellakaan harrastettu tuollaista. Kermapersekö olet ollut?

        Jospa nyt menisit juttelelmaan jollekin ammatti-ihmiselle noista stallareistasi ja Sirola-opistoistasi, niin saisit apuan tuohon jatkuvaan ketutukseesi. Eivät kuuluneet meikäläisen nuoruuteen ole kuuluneet aikuisuuteenkaan.

        Minä olen ollut 1980-luvun nuori. Pete Q ja Turkan ja Parviaisen teatterikorkea oli räkäinen nauru teille stallareille.
        Sinun nuoruutesi oli shaahin vastaisessa mielenosoituksessa.

    • Anonyymi

      Tutkimus tehtiin heinäkuun lopulla, ennen näitä Purran uusia säästöehdotuksia.

      Purran ehdotus on kovinta persuydintä, ja siten nostaa puolueen kannatusta, joka tässä tutkimuksessa oli jo noususuunnassa.

      SDP:n loiva lasku jyrkkenee sitä mukaa kun Mäkynen ja Razmyar aukovat päätään noista ehdotuksista. Sääliksi käy Lindmania kun joutuu noiden toheloiden touhuja kestämään.

      Kokoomuksella on sama riski, Orpon lepsuilu jatkaa puolueen alakuloa, ellei se sitten nosta hatusta joitain muita säästökohteita.

      Keskusta näyttää vakiinnuttavan asemaansa kolmantena isona ja jopa lähestyvän Kokoomusta, mutta missä on sen nykyinen maksimi? Pesäero vasemmistoon auttaa, sillä suomalaisista vain noin kolmannes ajattelee vasemmistolaisittain. Toki sekin on liikaa.

      Vihreiden kannatuksen kehitys on pienoinen arvoitus. Miten Sofia Virran dieselin poltto Eurooppaa kiertäen tai Diarran lentely luksusostoksille Pariisiin vaikuttaa puolueen ilmastoimagoon? Muutenkin puolue on sekaisin kuin seinäkello

      Vasemmistoliitto pysyy yllättävän hyvin pinnalla vaikka Li jätti kotimaan kentät. Tämä nykyinen puheenjohtaja on kärkäs räksyttäjä, ehkä se puree tyhmimpään kansanosaan joka on puolueen kannattajien ydintä.

      • Anonyymi

        Kokoomus moitti Purran leikkausehdotuksia sooloiluksi. Sitähän ne olivatkin ja tarkoituksena valita kohteita, jotka eivät hirveästi hetkauta persujen kannattajakuntaa. Ei niillä kuitenkaan persujen kannatusta nosteta, mutta ehkä pidetään vanhoja kannattajia paremmin kuin kokoomushenkisillä leikkausehdotuksilla sosiaaliturvaan.

        Hallituksessa on siis alkanut keskinäinen nokittelu, joka syö enemmän hallituspuolueiden kannatusta kuin opposition arvostelu.

        Keskusta voi nousta vielä pari prosenttiyksikköä ennen vaaleja. Kaikkosen ongelmana on, että pääsee mediaan aika harvoin.

        Vihreiden polttoainetuhlailut unohtuvat yhtä nopeasti kuin kokoomusministereiden dokaaminen.

        Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela osaa ilmeisesti puhua potentiaaliselle kannattajakunnalleen. Ei hän minulle mikään räksyttäjä ole, mutta vaikeaselkoinen. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta on ajatuksen tasolla selkeämpi, mutta puhuu liian nopeasti, tyypillinen varsinaissuomalainen säksättäjä.

        Kokoomuksessa säikähdettiin Purran varsin järkeviä säästöehdotusia, Kokoomus menetti tilaisuuden päästä avamaan peli, nyt sen kommentteja pidetään venkoiluna. Kokoomuksella on myös riesanaan sen sisäinen vasemmistosiipi (typerystö).

        Kaikkosen kannattaisi hyödyntää puolueensa talousosaajaa Petri Roinista. Nostaa Roinisen ajatuksia paremmin esiin. Se iskisi etenkin Kokoomukseen ja houkuttelisi muitakin rationaalisesti ajattelevia (= ei vasemmistolaisia) kannattajia.

        Sofia Virralla alkaa olla liuta selittelyjä perheensä toimista. Ei ne noin vaan unohdu. Puolison metsänhakkuiden kanssa sekoilu, tämä autoilu jupakka jne. Ainakin niistä muut puolueet vihreitä muistuttavat, vaikka vihreitä sympatisoiva media ne unohtaakin.

        Minja Koskelan tyhjä lätinä todellakin uppoaa tyhmimpään kansanosaan, siis Vasemmistoliiton peruskannattajiin. Koskelan oma typeryys on lähes Jussi Saramon tasoa, ja se on jo melkoinen rimanalitus se.

        Mikä. "autoilujupakka" käsittääkseni on täysin laillista ajaa lomalla autolla Euroopassa.
        Kyseessä oli tyypillinen naidpoliitikkoon kohdistuva ajojahti iltapäivälehdiltä johon näköjään palstan tyhmempi ja sovinistioasto menee mukaan.

        Laillista kyllä, mutta ilmaston vuoksi suositellaan julkisia liikennevälineitä lentokonetta lukuun ottamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä. "autoilujupakka" käsittääkseni on täysin laillista ajaa lomalla autolla Euroopassa.
        Kyseessä oli tyypillinen naidpoliitikkoon kohdistuva ajojahti iltapäivälehdiltä johon näköjään palstan tyhmempi ja sovinistioasto menee mukaan.

        Höpö höpö.

        Keskustelu koski kaksoistandardeja, jotka ovat tyypillisiä vihreille.

        Sofia Virta on muiden vihreiden tavoin vastustanut autoilua kaikin keinoin. Sitten hurauttaa itse 6000 km ihan vaan huvin vuoksi, täysin tarpeetonta ajelua.

        Kun itse elää toisin kuin puhuu, menee uskottavuus.

        Höpö höpö itsellesi. Virta ei ole tehnyt mitään väärin. Ihminen saa lomailla perheensä kanssa, sinun kaltaisen persun ei kannattaisi asiasta uhriutua.

        Virran uskottavuus poliitikkona ei ole mennyt minnekään, ehkä jopa noussut koska samaistuu lomakäyttäytymisellään muihin suomalaisiin.

        Virta saa lomailla, ja saa ajaa autolla jos niin tykkää. Silloin ei vaan kannata vastustaa autoilua.

        Jos huomaat, niin näissä asioissa on ristiriita. Et voi uskottavasti vastustaa autoilua ja painaa kaasua 6000 km:n verran lomallakaan.

    • Anonyymi

      Näin Onneksi käy.

    • Anonyymi

      Milloin Keskustasta on tulossa "porvaripuolue"?

    • Anonyymi

      "SDP, jonka kannatus laskee aavistuksen"

      JOS vastaava kannatuslasku olisi ollut Perussuomalaisilla, sitä oltaisiin uutisoitu termillä SYÖKSY!!! Lisäksi pitää ottaa huomioon, että myös edellisissä gallupeissa SDP:n suunta oli LASKEVA!!!!!

      • Anonyymi

        No jos kannatus tipahtaa -0,4 %, niin mikä syöksy se sellainen muka on? Kokoomuksen kannatus tuli alas -1,7 %-yksikköä. Sitä voi jo pitää syöksynä.

        Miksi muuten perussuomalainen uhriutuu Keskustan palstalla?

    • Anonyymi

      "On vahva syy olettaa, että seuraava hallitus rakentuu SDP:n ja Keskustan varaan."

      Tässä tais olla pieni asiavihre!? Ensin kirjoitetaan, että Keskusta olisi muka Porvaripuolue ja sitten että se muka muodostaisi uudelleen hallitusta SDP:n kanssa!!!
      JOS Keskusta on Porvaripuolue, SDP jää edelleen oppositioon, ja hallituksen muodostavat Keskusta, Kokoomus, Perussuomalaiset ja KD noin 70% kannatuksella. SDP:lle vihreille ja vasuille jää alle 30%. jolla EI HALLITUSTA MUODOSTETA.

      Eli loppusitaatti pitää kirjoittaa muotoon:
      On vahva syy olettaa, että seuraava hallitus rakentuu SDP:n TAI Keskustan varaan.

      • Anonyymi

        Menepäs ruplarahoitteinen Kremlin räkättirastas omalle palstallesi ja vie kolossaaliset valheesi mukanasi! Suomalaiset äänestäjät ovat viisaampia kuin sinä!

        Asia on kuten aloittaja kertoo.

      • Anonyymi

        Keskusta lukeutuu porvaripuolueisiin vaikkakin toteuttaa hyvinvointipolitiikkaan tähtäävää politiikkaa ja tietenkin agraariväestön edut huomioiden.

        Loppusitaatti on siis aivan oikein. V.2027 hallitus tulee rakentumaan SDP:n ja Keskustan varaan aivan kuten V.2019 hallitus rakentui SDP:n ja Keskustan varaan.

        Keskusta on tai ei ole porvaripuolue riippuen keskustalaisesta, jolta kysytään. Esim. Katri Kulmuni on sanonut, ettei hän löydä Keskustasta mitään porvarillisuutta. Kokoomuksen ja Perussuomalaisten mielestä Keskusta on porvaripuolue, mutta tämä onkin puolueiden harrastamaa propagandaa vetääkseen Keskustaa heihin itseensä päin.

        Totuudenmukaisin määritelmä on se, että Keskusta on keskustalainen puolue, jonka politiikassa löytyy niin oikeistolaisia (esim. talouspolitiikassa) kuin vasemmistolaisia (esim. sosiaalipolitiikassa) elementtejä.

    • Anonyymi

      Molemmat näistä viimeisistä oikeisto hallituksista ovat saaneet aikaan vain ja ainoastaan pahaa maalle ja kansalle.
      Saaranan tunarit!

    • Anonyymi

      Sipilän Jussi on kunnon mies. Hän on ehdottomasti paras pääministeri 2000-luvulla. Vanhasnen olisi muutoin kärjessä, mutta hän on liian kiltti. Hän tarvitsisi pikkuisen munaa lisää.

      Rinteen äänestäminen valtaan oli kansalta toivoton tempaus. Yhtä toivotonta oli antaa valta Sanna Marinille. Kansa ei siis ymmärrä parastaan.

      • Anonyymi

        Sipilällä oli autoritaarisia piirteitä, kun hän mm. käveli puoluevaltuuston yli ja valitsi kokkare-Bernerin ministeriksi. Sitä ei moni keskustalainen hyvällä katsonut. Yrittäjyyskö vaiko lestadiolainen ajatusmaailmako oli rasitteena ymmärrykselleen, ettei puoluetta ja maata johdeta kuin itsevaltias.

        Marin oli hyvä pääministeri. Sai pidettyä viiden puolueen koalition kasassa loppuun asti, kun Sipilällä ei onnistunut edes kolmella kaadettuaan itse oman hallituksensa kalkkiviivoille.

        Sipilä oli luvannut Bernerille jo alkuvuodesta 2015, että tämä pääsee ministeriksi, mikäli suostuu keskustan eduskuntavaaliehdokkaaksi ja keskustasta tulee pääministeripuolue. Arviovirhe puoluedemokratiasta tapahtui siis jo silloin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilällä oli autoritaarisia piirteitä, kun hän mm. käveli puoluevaltuuston yli ja valitsi kokkare-Bernerin ministeriksi. Sitä ei moni keskustalainen hyvällä katsonut. Yrittäjyyskö vaiko lestadiolainen ajatusmaailmako oli rasitteena ymmärrykselleen, ettei puoluetta ja maata johdeta kuin itsevaltias.

        Marin oli hyvä pääministeri. Sai pidettyä viiden puolueen koalition kasassa loppuun asti, kun Sipilällä ei onnistunut edes kolmella kaadettuaan itse oman hallituksensa kalkkiviivoille.

        Sipilä sentään pysyi tasapainottamaan valtion taloutta. Rinne ja Marin ryhtyivät puolueensa lupauksen mukaisesti jakamaan velalla rajoitettua hyvää. Sen vuoksi valtion asiat ovat entistä pahemmin kuralla.

        Rinne tokaisi vaalimainoksessa "meillä taitaa olla sama matka". Oikeassa hän olikin: bussi suuntautui rinnettä alas ja sukelsi mereen. Hakaniemessä ei hermo kestänyt videon esittämistä. Se poistettiin lukuisia kertoja tältäkin sivustolta.

    • Anonyymi

      Suomi tarvitsee kansanrintamahallituksen eikä nykyisen kaltaista oikeistohallitusta.

      • Anonyymi

        Tod. näk. seur.hall. on SDP, Kesk, Vihr, Vas. ja Rkp.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tod. näk. seur.hall. on SDP, Kesk, Vihr, Vas. ja Rkp.

        Jos SDP/Keskusta-runkoon muodostetaan seuraava hallitus, niin ei sinne viittä puoluetta tarvita enemmistöpohjan täyttymiseksi. Ylen viimeisimmässä gallupissa pelkästään kolmikko SDP, Keskusta ja Vasemmistoliitto saivat yhteiskannatukseksi 49,9 %, mikä tarkoittaa sitä, että toinen vihervasemmiston puolueista voisi jäädä ulos koalitiosta tai sitten ulos jäisi RKP.

        SDP:lle ei tuottane minkäänlaista ongelmaa muodostaa hallitusta vihervasemmiston ja RKP:n kanssa, joten hallituspohjaa ehkä enemmän määrittelisi se, mitä Keskusta olisi valmis hyväksymään. RKP käy Keskustalle, seon ihan selvä juttu, mutta kummanko kanssa Keskusta löytäisi helpommin yhteisen sävelen, Vasemmistoliiton vaiko Vihreiden kanssa? Talous- ja sosiaalipolitiikassa Keskustalla ja Vihreillä löytyy enemmän yhteistä kontaktipintaa, mutta muissa kysymyksissä kuten esim. maataloudessa on suuria eroavaisuuksia. Tosin jos Ylen gallupiin pohjaten vaihdetaan Vasemmistoliiton tilalle Vihreät, niin enemmistöpohja jää -1,5 %-yksikköä heikommaksi.

        Koalitioesimerkit ja kannatukset tuoreimman Ylen gallupin pohjalta:

        SDP, Keskusta, Vasemmistoliitto, RKP -> 53,8 %

        SDP, Keskusta, Vihreät, RKP -> 52,3 %

        SDP, Keskusta, Vasemmistoliitto, Vihreät -> 58,5 %

        Sitten tämä kolmen suuren koalitio, jota aiemmin pidettiin lähes ainoana näköpiirissä olleena vaihtoehtona:

        SDP, Kokoomus, Keskusta -> 58,9 %

        Kuten voidaan huomata, niin jos hallituspohja rakentuisi SDP/Keskusta-rungon varaan, niin Kokoomuksella ei ole varaa menettää kannatustaan eikä etenkään siihen, että Keskusta porhaltaisi Kokoomuksesta ohi. Vihervasemmisto tuottaa lähes yhtä suuren kannatuksen kuin mikä Kokoomuksella on. Tämä osoittaa jo nyt viitteitä siitä, ettei Suomen seuraava hallitus todennäköisesti tule ainakaan olemaan nykyisenkaltainen oikeistohallitus.

      • Anonyymi

        Mikä tahansa muu on parempi vaihtoehto kuin nykyinen istuva Orpon kauhukabinettihallitus.

    • Anonyymi

      Ennustan, että hallitus eroaa koska on liikaa ristiriitoja.

    • Anonyymi
      UUSI

      Saisi nämä persutrollit ottaa mallia tästä avauksesta.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pehmeää laskua

      Sinulle. Muutaman kilsan päästä. Mieheltä, joka salaa välittää.
      Ikävä
      85
      3408
    2. Nainen olet minun

      Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli
      Ikävä
      44
      2837
    3. Sille ei voi enää mitään

      Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.
      Ikävä
      74
      2356
    4. Mukavaa päivää

      Miehelle 🖕❤️‍🔥 Kahvia ja kävelylle🌞
      Ikävä
      61
      2308
    5. Harmi jos ei enään nähdä

      Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki
      Ikävä
      51
      2251
    6. Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun

      mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??
      Ikävä
      116
      2226
    7. Kunpa minä tietäisin

      Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv
      Ikävä
      21
      2103
    8. Vau miten upea nainen!

      Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.
      Tunteet
      20
      2057
    9. En voi sanoa että toivon sinulle hyvää.

      Ei meitä ole tarkoitettu yhteen.
      Ikävä
      62
      1954
    10. Merja Kyllönen: Ero

      Joko uusi kierroksessa
      Suomussalmi
      112
      1914
    Aihe