Jyväskylä SDP hylännyt kaupungin työläiset

On se mielenkiintoista, miten SDP nuolee kok ja keskustan saappaita. Oikea hännystelijöiden joukko.
Eivät millään tavalla puolusta kaupungin ahkeria ja sitoutuneita työntekijöitä. Moni tekee vielä vapaa-ajalla töitä, ilman palkkaa.
Esimiehet painostaa ja käyttää ja uhkailee säästö toimilla.
Hyvä esimerkki on uusin lisäys kaupungin virkakoneisto on. Valitut henkilöt ovat kok ja keskustan kannattajia ja ay vastaisia.
Johtoryhmä on laatinut ensi vuoden säästölistan, ja kaikki pois potkittava vuosina 26-27 ovat ay ihmisiä.
Tulee kaupungin virkamiehistöstä yhä oikeistolaisempia, kun valitaan vain omia ja potkitaan pois mm. Ay. Lisäksi JHL, Juko ja Super pääluottamusmiehet ovat niin hyvin syöneitä, etteivät välitä enää puolustaa jäseniään. Hyväksyvät kaiken mitä johtajat sanovat ja lusmuilevat kaiket päivät vuodesta toiseen.
No kohta ei heillä ole edustettavia, kun jäsenet vaihtaa kasvoihin, kun ay johto on Jyväskylässä kaupungin johtajan taskussa.
Säälittävää.
941164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 94

Vanhimmat

Ei sen rantarosvon taskussa ole kuin räkäinen punainen nenäliina!

Äänestä

Tosi asia ettei SDP kunnanvaltuutettu USKALLA olla erimieltä kok ja keskusta kanssa.
Heidät erotetaan työpaikoilta, jos alkavat pullikoimaan. Yritykset ja kaupungin johto sekä esimiehet pitää yhtä.
Olet joko hiljaa tai saat lähteä.
SDP itsensä asialla.

Äänestä

Polityiikka on kieroa, etenkin jos kepu on mukana kuvioissa.

Äänestä

Miksi ihmiset äänestää noin periaatteetönta puoluetta. Jos ei huolehdi edes omien virkamiesten puolustamisesta, ei hoida mitään muutakaan.
Kaikki lähtee kotipesästä eli kaupungin työntekijöiden huolehtimisesta, jotta voi kuntalaisten asioita hoitaa ja siten myös alueiden ja loppupelissä valtakunnan.
Jos ei huolehdi ja hännystelee on ......

Äänestä
  • Onneksi meillä on Sinuhe. KHL:n maksama ”maalivahti”.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onneksi meillä on Sinuhe. KHL:n maksama ”maalivahti”.

    Paljonko Suomessa on FSB eiku KHL maksamia pelituristeja? Ei NHL kelpaavat länsimaalaiset otettiin Venäjälle tietyllä tarkoituksella vai kuinka?
    Venäjällä FSB on ollut kaikessa mukana yli 30 v. Mikä on tilanne nyt? Paljonko he ovat nykyään kontaktissa?
    Näistä ei koskaan puhuta, miksi?

    Äänestä

SDP vain peukuttaa.

Äänestä

Me kaikki tarjoamme Sinuhelle ja kirurgille ilmaiset lentomatkat työmaalle ja takaisin.
Ilman heitä ei koko kone lentäisi tänne.

Äänestä

Demareilla on hirveä pelko siitä jos hallitus yhtäkkiä kaatuisikin keskellä lama-aikaa. Uudet vaalit asettaisivat mahdollisesti Lindmanin tyhjine papereineen pahaan rakoon.
Maan ulkoisten paineidenkin vuoksi demarien olisi entistä kovemmin kuritettava omiaan, eli duunareita ja työttömiä sekä muuten joutilaita.
Mieluiten demarit odottaisivat että nykyinen hallitus tekisi paskaduunin ja mahdollinen vastuu tulisi vasta noususuhdanteen aikana.

Äänestä

Miksi SDP ei ota järkeä käteen ja lähde kehittää säästöjä ja velan leikkausta.
SDP velanoton takia, joutuu ihmiset työttömiksi julkiselta puolelta.
Vai onko heidän päämäärä saada potkittua pois julkisenalan työntekijät?
Eivät he kyllä niitä puolusta tai millään tavalla auta, jotta työt säilyisi!
Mikäs se olikin sdp vaalilause?

Äänestä
  • Kyllä rahaa on!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kyllä rahaa on!

    Rahaa ei vain yksinkertaisesti ole, eikö mene vasemmistolla kaaliin!

    Äänestä

Vanhusten hoivaa myymällä miljonääriksi ja hippoksen johtajaksi.

Äänestä
  • Kusetus on bisneksistä tuottoisinta.

    Äänestä

Onko sdp myös ollut luomassa uutta ohjeistusta, kuinka johtajille kerrotaan ohjeet, kuka saa pitää työnsä ja kuka saa lähteä?
Vähän vaikuttaa, että taitaa olla SDP kostotoimia, jolla myydään oma hyväksyntä keskustalle ja kokoomukselle?

Äänestä

Ay-liikkeet ovat aiheuttaneet paljon irtisanomisia ja tehtaiden lakkauttamisia. Tulokset näkyvät..

Äänestä
  • Riistokapitalistit vievät tuotantonsa halvempiin maihin suuremman voiton toivossa.

    Äänestä

Seuraavassa hallituksessa demarit & oikeisto . Siinä duunarin päiväuni ja todella märkä

Äänestä

Onko Demarien ohjeistusta, että työllisyys palvelujen toiminta perustuu mielivaltaan ja pärtäkertoimeen.
Esim. Toisille järjestetään aktivointi suunnitelmia ja toisille ei, vaikka laki sen vaatisi?
Toiset saa työkokeiluun osallistua 3 päivänä viikossa ja toiset omavalmentajat vaatii 5 päivää viikossa, mihin tällainen mielivaltainen toiminta perustuu? Laki sanoo, 3-5 päivää viikossa. Eli kyykytä ja estä lyhyet työkokeilut, jos haluat vaikeuttaa ihmisten työllistymistä?
Näinkö Demarit huolehtii työttömistä?
Hehän ovat valtuustossa päättämässä työllisyys palvelun toiminnasta eli tämä mielivaltainen toiminta on Demarien hyväksymää ja päättämään, eikö?

Äänestä

Tiedetään monta paria joilla lapsia, asuvat yhdessä mutta nainen on kelan mukaan yh. Miehen osoite jossain. Ollaan yrittäjiä ja kaikki mitä voi on pimeää työtä. Nainen kehuu että kelan piikkiin voi kolme kertaa käydä Espanjassa talven aikana. Ovat sdp henkeen ja vereen. Tämmöistä on demarit, muitten selkänahasta rahat.

Äänestä
  • Eikös nuo kuulu Vasemmistoliittoon? Sielllähän hyväksyttiin varastaminen, eikös tuo ole lähes sama-asia?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Eikös nuo kuulu Vasemmistoliittoon? Sielllähän hyväksyttiin varastaminen, eikös tuo ole lähes sama-asia?

    Kokoomuslaiset siellä ruokajonossa käyvät kun ahneita ovat

    Äänestä

Miksi kaupungin on varauduttava 30 milj.€ sakkomaksuihin työttömien takia?
Miksi kaupunki ei työllistä itse pitkäaikaistyöttömiä?
Miksi työllisyyspalvelut lellii ja suosii osatyökykyisiä, eikä vaadi heiltä työnhakemista?
Lähes 3500 "työkyvytöntä", joilla ei ole yhden yhtä työpaikan Haku velvollisuutta.
Tällainen on SDP työttömien hoito ohjelma ja työssäkäyvät maksaa siitä.
Helppoa säästöä kaupungille, olisi työllistää 1500 pitkäaikaistyöttömiä vuodeksi.
Säästettäisiin 150 000 kuukaudessa ja sakkomaksuissa 2 vuoden ajan, työsuhteen päättymisestä n. 2 milj. Vuosi. Eli kokonaissäästö työllistämisestä, kun 1 vuosi töissä ja 2 vuotta sen jälkeen työttömänä olisi lähes 3,5 milj.€.
Miksi SDP tuhoaa työssäkäyvien keräämät verotulot työttömien hyysäämiseen eikä työllistämiseen?
SDP työssä käyvien kyykyttäjä?

Äänestä
  • Et selvästi tiedä mitään koko asiasta, mitä tarkoitetaan työkyvyllä ja työssäkäymisellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Et selvästi tiedä mitään koko asiasta, mitä tarkoitetaan työkyvyllä ja työssäkäymisellä.

    Aivan, matut eivät ole työkykyisiä ja kantasuomalaiset käyvät töissä!

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Aivan, matut eivät ole työkykyisiä ja kantasuomalaiset käyvät töissä!

    Työkyvytön ihminen ei ole terveydellisistä syistä työnhaun piirissä, jonka lääkärit ovat todenneet. Heidät kuuluisi siirtää eläkkeelle pois työllisyyspalveluista, kuten joitakin vuosia sitten tehtiin.

    Äänestä

On äärettömän vähän olemassa työkyvyttömiä henkilöitä. Aina sellaiselle joku työ sopii, se pitää vain velvoittaa suorittamaan.

Äänestä

Demarit syypää Suomen ja Jyväskylä suureen velka määrään.
Kulut alas ja velat pois. Jos jää jotain, niin sitten voi tehdä jotain.
Yrityksille ilmaista työvoimaa.

Äänestä

Ei demarit kaupungin työntekijöiden hyvinvointia edistä. Päinvastoin.
Pyrkivät kurjistamaan sekä matelevat johtajien ja esimiesten edessä.
Siinä on oikea työntekijöiden puolue.
Jo sellainen asia, että esihenkilöt metsästää vääriin puolueisiin kuuluvia alaisia ja pyrkivät savustaa ne ulos, olisi yleensä jo puuttumisen paikka, mutta ei demarit.
Lisäksi, kun työnantaja kyykyttää liittojen luottamushenkilöitä, eikä demarit puutu siihenkään, niin ei ihme, että työnantajat saa tehdä mitä lystää.
Tämähän on tilanne Jyväskylä kaupungillakin.

Äänestä
  • Kuinkahan paljon voisi työntekijöitä potkia pois ilman, että kukaan uskaltaa meitä vastustaa?

    Äänestä

Omaishoitaja Lindman esittti Ylellä demaritoimittajalle ettei puolue tule menemään persujen kanssa samaan hallitukseen.
Täysin vanhaa uutisointia, persuthan eivät ikipäivänä menisi demarien kanssa samaan hallitukseen. Se on ollut selvää jo kauan.

Äänestä
  • SDP harjoittaa jo tuossakin suomalaisten etiarvoistamista ja syrjimistä sekä perustuslain vastaista toimintaa. Heidän mukaansa ei siis olekkaan oikeutta mielipiteeseen, kun se on eri kuin heidän.
    Eikä he Kohtele perustuslain mukaisesti kaikkia tasa-arvoisesti, kuten pitäisi. He siis ovat syrjimistä harjoittava puolue ja ovat sen ilmoittaneet.
    Syrjivät perussuomalaisia ja heidän kannattajiaan.
    SDP on siis fasisti puolue, eikö?

    Äänestä

  • Vasureitten helmet, Minttu, Aaro ja Veronika, ovat demareille mieluisampia kuin Riikan porukka.

    Äänestä

Ei kai vasemmisto ole mukana työntekijöiden järjestelmällissessä tarkkailussa? Jyväskylä ei kyllä luota työntekijöihin vaan tarkkailee ja seuraa heitä, missä he ovat työaikana ja mitä he kirjoittelevat Suomessa?
Tekeekö Jyväskylä samaa, mitä venäjä?
Missä on luottamus, yhteistyö ja tasapuolisuus?
Eikö Jyväskylä noudata perustuslakia? Haluatko Jyväskylä syrjiä ja orjuuttaa ihmisiä sekä tehdä kiusaa ja tuhota ihmisten elämiä? Näin vaikuttaisi toimivan mm. Jäähalli kysymyksessä, vai kuinka?
Onko tiera ICT palvelujen tuottajana, tässä mukana? Kertooko he sijainti tietoja puhelimesta ja tietokoneesta?
Tarkkaileeko sähköpostin lokitietoja, jotta työnantaja Jyväskylän kaupunki saisi tiedon mihinkä sähköposteihin viestiä laitetaan?
Seuraako selainten kirjaitumistietoja eri sivuille ja toimttaako työnantajalle listaa kauanko milläkin sivulle on vietetty aikaa?
Onko toiminta mennyt tähän, jotta saadaan hallita ja potkia pois ihmisiä?

Äänestä
  • Miksi ei olisi?
    Johan TV sanoi, että olemme hallitusta myöten panttivankeja.
    Täytyyhän sitä sitten tarkkailla, ei kai sitä muuten panttivankeja saada?

    Äänestä

SDP taitaa olla kaksinaamainen puolue?
Ainakin Jyväskylässä vaikuttaa siltä.
Ovat ottaneet kokoomuksen linjan ja pyrkivät potkiminen pois työntekijöitä ja vaikuttaa siltä, että myös alistaminen työyhteisössä on heidän kannattamaan, sillä muuten ei Jyväskylä HR ja esimiehet toimi, kuten nyt.
Toki jos ei uskalleta puuttua ja ollaan vain kumarassa kokoomuksen ja keskustan edessä, niin eihän sitä sitten voi ihmisten kohteluun puuttua.
Toiseksi kun tällä tavalla he saavat suomalaisia persuja kyykyttää, niin tuntui olevan heille saa tärkein, muistakaan työntekijöistä välittämättä, kunhan Persut kärsii vai olenko väärässä?

Äänestä
  • Suomen demarien päänsärky on Perussuomalaiset, joka puolueena on kopio Tanskan demareista. Tästä syystä Sosialistiseen internationaaliin kuuluva demari-puolue tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja hyödyttömäksi.
    .

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Suomen demarien päänsärky on Perussuomalaiset, joka puolueena on kopio Tanskan demareista. Tästä syystä Sosialistiseen internationaaliin kuuluva demari-puolue tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja hyödyttömäksi.
    .

    Tuo kuulostaa oikealta eli Persut on eurooppalainen työväenpuolue kuten Tanskassa ja Ranskassa. Se ei ole kommunistinen ja venäjää ihannoiva kuten SDP on ollut ja taitaa olla edelleen?
    Persut siis oikeasti tulavienkin työläisten asialla, toisin kuin vasemmistopuolueet nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Tuo kuulostaa oikealta eli Persut on eurooppalainen työväenpuolue kuten Tanskassa ja Ranskassa. Se ei ole kommunistinen ja venäjää ihannoiva kuten SDP on ollut ja taitaa olla edelleen?
    Persut siis oikeasti tulavienkin työläisten asialla, toisin kuin vasemmistopuolueet nyt.

    Tosi on.

    Äänestä

niin noh ralliautojen kaupunki Jyväskyläö

Äänestä

Perussuomalaiset on kaikkien muiden puolueiden päänsärky ja kipu vain kovenee.

Äänestä

Miksi SDP ei ota mitään kantaa mihinkään Jyväskylä kaupungin henkilöstöasioihin?
Samalla tavalla ei mitään kantaa ja ei ketään puolusteta toimii JHL. Onko mahat jo liian pulskeita, ettei jaksa työntekijöiden asioita puolustaa? Ei SDP eikä heidän käsipuoli ammattiyhdistyksensä?

Äänestä
  • Ainoa oikea Suomalaisten ja työväen asialla oleva puolue on Perussuomalaiset, ajavat aina ensin Suomalaisten asiaa, ei maahanmuuttajien kuten Vihervasemmisto ja SDP tekee.

    Äänestä

Asian tulisi olla niin, ettei kaupungilla ole yhtään omia duunareita, vaan työsuoritukset ostetaan yksityisiltä, pääasiassa kaupungissa toimivilta yrityksiltä. Sama koskee suunnittelua siinä missä toteutustakin. Ylin valvonta ainoastaan tulee olla kaupungin muutamalla luku-ja kirjoitustaitoisella virkahenkilöllä.

Äänestä

Meidän työllisyyspalveluiden esihenkilöiden ohjeistamana yritystoiminnasta rangaistaan. Kaupunki päättää ja hoitaa kaiken. Yritykset lopetetaan.

Äänestä

SDP tuskin auttaa yrityksiä ja niiden toimintaa, sillä vain kiire ottaa lisää velkaa ja kupata tulevilta nyt syntyviltä sukupolvilta elinmahdollisuus. Suomesta on heidän tarkoitus varmaan tehdä Euroopan köyhin maa, vai millä he selittävät hirveän velan ja halun kokoajan ottaa niin valtiolle kuin kaupungille lisää velkaa?

Äänestä
  • Joo SDP tuhoaa tulevaisuuden sukupolvien mahdollisuudet velan otolla ja velka elvytyksellä.
    Pitäisi ottaa pää pois jostain ja muistaa, että menot tuloja myöten. Velka ei saa olla normaalia toimintaa vaan poikkeustilanne. Velasta tulee myös hoitokuluja, korkokuluja jne. Eli palataan velattomaan 80 luvun aikaan. Velkaa vain poikkeustapauksissa.

    Äänestä

Yrittäjä, varsinkin pienyrittäjä, on demarien ja vasurien pahin vihollinen. Demarien huoneentaulussa lukee, "Tapa yrittäjä päivässä".

Äänestä

Työväenyhdistykset lakkautettava lailla yhteiskunnalle vaarallisina toimijoina.

Äänestä

Huo! Suomessa on tehty ensimäinen käden siirto! Demari oli siirtänyt kätensä työnantajan taskulta omaan taskuunsa.

Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa. Demari ei koskaan ota kättään pois työnantajan taskusta, mutta myy mm. kunnan työntekijät, jotta valtuusto edustaja saa itse jotain vähän enemmän.

    Äänestä

Hirveä pelko on iskenyt demareiden joukkoihin. Miten kääntää gallupit alas niin ettei tarvitsisikaan voittaa seuraavia edvaaleja. Kauhu kovertaa demarin rintaa tulevan hallituksen pakollisista leikkauksista, jotka osuvat demarien omaan väkeen eniten.

Äänestä

Onko joku luullut että kommunisti Sdp olisi työväestön puolella? Hahahaha....

Äänestä

SDP on omaa Kansaa vastaan rasismia ja eriarvoisuutta ajava. Esim. He eivät tue kaupungin työntekijöille, mitään etuja, mitä muilla työnantajilla on.
Heistä myöskään palkkoja ei saa nostaa vaan niitä pitäisi laskea vähintään 1000-3000€/kk, esim. Virkamiehillä ja johtajilla.

Äänestä

eikös siellä ole oikein dösäkuski kaupunginhallituksen vetäjänä, onnea vaan teille.

Äänestä

SDP ja JHL yhdessä tuhoamassa työntekijöiden työsuhteita, työpaikka etuja sekä palkkoja asentamassa. Esim. Jämsä, Toivakka ja Äänekoski maksaa enemmän kuin Jyväskylä työntekijöilleen.
Johtajien palkat ovat sitten kaksinkertaiset ja ne on JHL hyväksymiä sekä SDP ajamia.

Äänestä

Ilmankos Jyväskylä maksaa pienempää palkkaa kuin muut kaupungit. Jyväskylässä ei ole henkilöstö etuja. Onkohan esihenkilöitä ohjeistettu nöyryyttämään ja pitämään työntekijät varpaillaan? Ovatko työntekijöiden ajatukset, viestit yms. johtajille epämieluisia ja jos työntekijä sairastaa pyrkiikö johtajat pääsemään heistä nopeasti eroon?
Ainakin vaikuttaa siltä, keittiöllä, kirjastolla, hallinnossa ja jopa kouluissa sekä päiväkodeissa.
Onko Jyväskylässä jo poispotkittavien lista,nyt kun potkulaki tulee voimaan?
Huhu kertoo, että johtajat, henkilöstöhallinnto ja laki puoli olisivat niitä jo valmistelleet, jotta heti kun laki astuu voimaan, potkitaan kymmeniä pois kaupungilta.

Äänestä
  • Onhan täysin selvää, että kun tulee mahdollisuus keventää organisaatiota, niin se tehdään. Turhan loivaliikkeinen väki on saatava pois säästöjen tieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Onhan täysin selvää, että kun tulee mahdollisuus keventää organisaatiota, niin se tehdään. Turhan loivaliikkeinen väki on saatava pois säästöjen tieltä.

    SDP siis ajaa tällaista. Persut suojelee suomalaista työntekijää ja tästä persuja SDP haukkuu, mutta samalla sdp siis tekee lisää työttömiä Jyväskylään.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    SDP siis ajaa tällaista. Persut suojelee suomalaista työntekijää ja tästä persuja SDP haukkuu, mutta samalla sdp siis tekee lisää työttömiä Jyväskylään.

    Hyvä että saatiin Pekkarinen valtuuston nuijan varteen niin pysyy sdp, kommarit ja vihreät aisoissa. Keskusta ajaa työmiehen ja naisen asioita!

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Hyvä että saatiin Pekkarinen valtuuston nuijan varteen niin pysyy sdp, kommarit ja vihreät aisoissa. Keskusta ajaa työmiehen ja naisen asioita!

    Pekkarinen on SDP kätyri.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Hyvä että saatiin Pekkarinen valtuuston nuijan varteen niin pysyy sdp, kommarit ja vihreät aisoissa. Keskusta ajaa työmiehen ja naisen asioita!

    Keskusta, Sdp, Vih, Vas, Rkp, Kok =
    kommunistipuolueet.

    Äänestä

Demari poliitikko ; hän täyttää ensin omat taskunsa ja sitten vaimon ja muun suvun joten vaalikarjalle jää ns ,maksajan rooli .

Äänestä

Mihinkä hävisi 90 luvun laman järki SDP:stä?
Milloin muuttui tyhmiksi?

Äänestä

Kekkosen jälkeen Keskustapuolue haahuilee vieläkin kenen asioita sen pitäisi ajaa. Navetan katolla tuuliviirin laakeri on hyvin rasvattu!

Äänestä

Ei Sdp mitään hyljännyt, se vaan haluaa rikastuttaa Jyväskylää holtittomalla maahanmuutolla, jotta jengi rikoksia saadaan lisää etenkin keskustaan...ja kansalaisten hyvinvointi ajettua alas.

Äänestä

Sdp ja muut suvakkipuolueet ovat aivonsa hylänneet.

Äänestä

Kuulin JHL jäseneltä, että he tekevät sopimuksen kaupungin johdon kanssa, että JHL ei lähde lakkoihin ja heidän jäsenille SDP hoitaa henkilökohtaiset palkanlisät. Muilta ammattiyhdistyksiltä ne poistetaan tai niitä ei anneta.

Äänestä

Perussuomalaiset eivät pidä duunarien puolta .Ainoa huolenaihe Garedewilläkin näyttää olevan Israel ja sateenkaari liputukset.Tuollainen haluaa vielä uudestaan kansanedustajaksi kun osaaminen on täysi nolla.Mitä on saanut aikaan Jyväskylässä muuta kuin pitkiä valtuustonkokouksia?

Äänestä
  • Hehehee, miksi persujen pitäisi pitää köyhien duunareiden puolia? Sitä varten on kommunistit ja vasurit.

    Äänestä

Onko SDP alkanut toimia syrjivästi, kuten kokoomus ja Persut? Näyttää siltä, että politiikka on rikki. Enää ei asioilla ja päämäärillä ole väliä vaan sillä, että saadaan tehdä kiusaa toisille. Ei siis mikään ihme, että jo nuorisokin voi huonosti.
Kannattaisiko palata vanhan kohteliaisuuden ja kuuntelun tielle. Samaa mieltä ei tarvitse olla, mutta aina kannattaa kuunnella ja keskustella. Jos tähän lisättäisiin puolueiden yli menevä ihmisenä kohtaaminen ja tukeminen eikä oman maksiaalinen edun tavoittelu, paranisi maailma.
Koska kukaan on viimeksi kysynyt, että miten sinulla menee? Tai kehunut, että onnistuitte tuossa tai ompa hyvä ajatus?
Kannattaisi aloittaa niin puolueiden kesken kuin varsinkin kaupungin johtajien kesken, aloittaen johtoryhmässä ja edeten siitä alaspäin.
Vaan kun ei välitetä oikeasti mistään, niin se näkyy.

Äänestä

Demari on pahin " myyrä " työpaikoilla .

Äänestä
  • JHL=demari. Työpaikan kiusaajat? Ammattiliittojen toiminnan rapsuttaa. Esim. JHL kerää tietoa ammattiliitto Pro:n jäsenistä kuntatyönantajilla ja ilmoittaa niistä työnantajille eli kunnanjohtajille. Tämä siitä syystä, että Pro:n jäsenet eivät ole halunneet liittyä JHL:ään, joten JHL varmistaa, ettei Pro:n jäsenillä ole mahdollisuutta saada luottamusmiesedustajaa esim. irtisanomistilaisuuksiin.
    Näin JHL toimii koko Suomessa.
    Ihme selkään puukottaja liitto.

    Äänestä

Tajusin jo 40 vuotta sitten, että demarit ovat kokkareiden morsiamia. Jos haluaa puolustaa työläisiä, pitää äänestää oikeaa vasemmistoa. Mutta se on näköjään äänestäjille vaikeaa.

Äänestä
  • Se oikea vasemmisto, johon kuuluivat esim. Kalevi Kivistö ja Esko Seppänen, on hävinnyt ja muuttunut lähinnä ihmispoikkeavuuksia ihannoivaksi rääkyväksi joukkioksi.

    Äänestä

Ei myöskään SDP välitä siitä, että Jyväskylä kyttää tiera kautta, kuinka paljon työntekijä on koneella tai puhelimessa.
Jyväskylä tekee samaa kuin kela ja tarkkailee kovasti työn tekemistä.
Oikea kyttäys ja kyykytys.
Eivät luota yhtään työntekijöiden työn tekemiseen.

Äänestä
  • Sama meillä kelassa. Itse sain vinkin hyvaks työntekijältä jo vuosi sitten, että laittaa hiiren halpaan temusta saatavaan ultraäänipesuriin (ilman vettä ;) ja järjestelmä tulkitsee, että olet kokoajan töissä. Toki välillä kannattaa sammuttaa, ettei näytä jotta 8 h putkeen olisi tehnyt. Itsellä mies laittoi kellon, joka pysäyttää n. 1 h välein. Voin hyvin olla vaikka pesemässä pyykkiä, leikkimässä lasten kanssa jne. ja järjestelmä näyttää, että hiiri liikkuu. Suosittelen kaupungin työntekijöille, niin ei voi enää tarkastella vain aktiivista koneaikaa.

    Äänestä

Kommunistit sdp,kok,kesk,vih,vas,rkp ovat Suomen tuho.

Äänestä

SDP on varmaan hyväksynyt 80 ihmisen vähennykset ja 1700 lomautukset, jotta saadaan alijäämä korvattua?
Vähennykset koskevat luultavasti työllisyys ja koulutus palveluja sekä liikunnan kohteita, myös hallinnosta tasaisesti varmaan vähennetään?
Alkaako yt nyt kesälomien aikana, jotta saadaan syyskuussa irtisanoa?

Äänestä

Mikään muu puolue ei aja nykypäivänä työläisten asiaa, kuin perussuomalaiset.
Vihervasemmistoa kiinnostaa ylläpitää hyvävelikerhojen suojatyöpaikkoja veronmaksajien rahoilla. Pride on tärkeämpää ja maahanmuuttajien seinästä tuleva raha.

Äänestä
  • Niin ihmetyttää SDP kirjoitukset ihan johtajien toimesta. Heidän mukaansa pitää ottaa pakolaisia 50 000 lisää joka vuosi. Kuitenkin muut ei maat eivät niitä ota, miksi eivät,?
    Velkaa voi ottaa lisää vaikka korkomenot ovat nyt jo kovat, muu Eurooppa yrittää saada taloudet tasapainoon, mutta miksi ei SDP?
    Puhutaan tasa-arvosta, mutta julkisesti syrjitään ja nostetaan Suomalaisille erimieltä oleville eli persuille. Ihme tasa-arvoa, kun valikoi.
    Tuetaan työttömiä mutta otetaan rahat työssäkäyviltä eikä edellytetä työttömiltä mitään tekemistä. Miksi heitä ei pakoteta tekemään vaikka 10 h/vko jotain työtä, josta ei makseta mitään. Tällaista voisi olla esim. vieras lajien torjunta vaikka lubiinien kitkentä.
    Mutta ei annettavan vain olla kotona ja työssäkäyvät joutuvat maksamaan. Pienikin työ olisi kuntouttavaa mutta kun ei haluta....
    Että tasa-arvoisesti.
    Lisäksi nämä SDP vaikka Jyväskylä kaupungin työntekijöihin kohdistamat toimet, niitähän kannattaa kuormittaa jotka jotain tekevät ja huonoa johtajuutta ja jopa orjuutusta pyrkiä lisäämään henkilöstön johtamisessa.
    Oikea ihmisten puolue.

    Äänestä

SDP pakolaisten sankari, suomalaisten persujen nöyryyttäjä ja tuhoaja.
Eläköön pakolaiset ja k....... Persuille vai?

Äänestä

SDP tuntuu olevan 50 vuotta ajasta jäljessä.
Mitenkähän suupannaan, kun tekoäly vähentää Jyväskylä 5000 työntekijästä 1000 pois vuosikymmenen vaihteeseen mennessä. Suunnitelmat mm. Ari pöydällä on vähentää ja automatisoida n. 300-400 ihmistä mm. Kaavoituksessa, kiinteistöjen hallinnoinnista, taloudessa, opetuksessa, työllisyyspalveluissa sekä sivistystoimessa yleensä.
Nyt jo on itsepalvelu kirjastoja jne. Voi olla jo tänä vuonna kun alkaa vähennys.

Äänestä

Kokoomuksen rinnalla yhdessä päättäen ja tehden.

Äänestä

Eikös se Nazima luvannut tuoda 10000 pakolaista Suomeen joka vuosi? On se hie, että SDP ja vasemmisto nii kauheasti kantavat huolta ulkomaalaisista, miksi he eivät sitten tee mitään pakolaisia auttavaa, kuten tekee mm. Kirkon ulkomaanapu tai SPR jne. Toisaalta itse nostavat kokousopalkkiot, palkkaa, kulukorvauksia tuhansia euroja, joten ei heillä ole käsitystä suomalaisista köyhistä tai huolta heidän pärjäämisestä.
Tärkeintä on ulkomaalaiset pakolaiset.
Tällä heidän tarkoitus on vain ärsyttää perussuomalaisten ja unohtaa suomalaiset työttömät. Paljonko velkaa on jouduttu ottamaan pakolaisten asioiden hoitoon? Suomen ylivelkaantuminen alkoi Marinin hallituksen aikana, joten kuka siis on syypää?
Velalla pakolaisia lisää Suomeen, onko tuo SDP vaalimotto, mitä sanoo Tytti ja Nazima?

Äänestä

Nyt loppuu ensin terveyspalvelut ja kohta kaupungin 10 milj. lisäsäästö vie koulutuksen, päivähoidon ja työllisyyden hoidon.
Kyllä on viisaasti hoidettu kaupungin talous. Miksi ei johtoa vaihdeta?
Miksi valtuusto suojelee johtajia?
Kyllä johtajat joka alalla ja yksikössä ovat vastuussa, kun rahat ei riitä.
Silloin pitää toimintaa muuttaa vastaamaan rahoitusta.
Nyt on kaupunginjohtaja, hallituksen puheenjohtaja sekä valtuuston puheenjohtaja ylittäneet valtuutensa.
Heidät pitää vaihtaa.
Lisäksi toimialojen johtajat pois, kun eivät osaa matematiikkaa ja tehdä järkevää rahoituksen mukaista politiikkaa.
Tietysti heidät vähentämällä ja organisaatioita yksinkertaistamalla sekä suoraviivaista Malla voitaisiin säästää tarvittava määrä.
Mutta eihän heillä ole pokkaa aloittaa itsestään säästö toimet.
Sitten pitää kaupungin vain kaksi kertaistaa verot.

Äänestä

Miksiköhän vasemmisto ei ole koskaan osannut laskea ja rahasta he eivät ymmärrä mitään.
Miten on mahdollista, että tulee 10 milj. lisäsäästö ihan yllättäen?
Liike-elämässä tuosta kyllä johtajat ja johtoryhmä sekä yrityksen hallitus vaihdettaisiin. Miksi kaupungilla ei yhtään henkilöä irtisanota virheellisen budjetin tekemisestä? Miksi kaupungin hallitus ei eroa? Miksi ei nosteta tulo virtaa, kun se kerran on mahdollista?
Onko nämä henkilöt oikeasti päteviä?

Äänestä

Sdp ei ole koskaan ollut työväen edun ajaja, vain maahanmuuttajien ja halpatyövoiman.

Äänestä

JHL ja SDP ovat lähes yksi ja sama toimija eikö?

Äänestä

Sdp korruptio hitas asuntoineen kuvastaa sen toimintaa.

Äänestä

Ei kai?

Äänestä

Todettava se on. SDP ei ymmärrä rahasta mitään ja tuhlaa sitä esim. täysin turhien pikkuteiden kevennyksen ja päällyatykseen. Ei miljoonia kyllä säästellä. Samalla annetaan esim. Korpilahti Petäjäveden tien rapistua.
Eli SDP laittaamielummin 1 miljoonan per pikkuinen tie, Jyskän teiden levennykseen mutta ei panosta maatalouden kuljetuksia varten 10 miljoonaa tien parannukseen 40 kilometrin matkalle.
Tärkeämpää on 100 m tien hyvä kunto, kuin maatalouden turvaaminen.
SDP ei ainakaan yritä turvata ruoka tuotantoa mutta että Keskusta kun? Hävetkää.

Äänestä

Miksi SDP on mielummin muun maalaisten puolella ja suomalaisia vastaan?
Eikös mm. Perussuomalaiset ja kokoomuslaiset ole suomalaisia ja heitä tulisi myös kohdella siten.
Ei maahanmuuttajat ole etuoikeutettuja ja ei heillä ole oikeutta syrjäyttää suomalaisia.

Äänestä

Duunarihan elättää / ylläpitää demarin kuin komposti rotat

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On se mielenkiintoista, miten SDP nuolee kok ja keskustan saappaita. Oikea hännystelijöiden joukko.
Eivät millään tavalla puolusta kaupungin ahkeria ja sitoutuneita työntekijöitä. Moni tekee vielä vapaa-ajalla töitä, ilman palkkaa.
Esimiehet painostaa ja käyttää ja uhkailee säästö toimilla.
Hyvä esimerkki on uusin lisäys kaupungin virkakoneisto on. Valitut henkilöt ovat kok ja keskustan kannattajia ja ay vastaisia.
Johtoryhmä on laatinut ensi vuoden säästölistan, ja kaikki pois potkittava vuosina 26-27 ovat ay ihmisiä.
Tulee kaupungin virkamiehistöstä yhä oikeistolaisempia, kun valitaan vain omia ja potkitaan pois mm. Ay. Lisäksi JHL, Juko ja Super pääluottamusmiehet ovat niin hyvin syöneitä, etteivät välitä enää puolustaa jäseniään. Hyväksyvät kaiken mitä johtajat sanovat ja lusmuilevat kaiket päivät vuodesta toiseen.
No kohta ei heillä ole edustettavia, kun jäsenet vaihtaa kasvoihin, kun ay johto on Jyväskylässä kaupungin johtajan taskussa.
Säälittävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu