Kokoomus on tuhonnut Harkimon mukaan politiikallaan Suomen talouden.

Anonyymi-ap

Liike Nytin puheenjohtaja Harry ”Hjallis” Harkimo sanoo, että kokoomus on tuhonnut politiikallaan Suomen talouden.

Kaikki alkoi Harkimon mukaan vuonna 1987 Harri Holkerin (kok) hallituksesta. Vuosina 2011–2014 toimineen Jyrki Kataisen (kok) hallituksen Harkimo syyttää aloittaneen ”Suomen talouden lopullisen syksyn” ottaessaan 47 miljardia euroa velkaa.

– 38 vuoden aikana kokoomuksella on 30 vuotta ollut joko pääministerin tai valtiovarainministerin salkku, eli vastuuta on turha kierrellä, Harkimo sanoo tiedotteessa.

Sen paremmalta ei näytä Harkimon mukaan nykyisen, Petteri Orpon (kok), johtaman hallituksen toimet.

– Nyt voi jo sanoa, että Orpon hallitus tulee ottamaan historian suurimman velkapotin, Harkimo lausuu.

https://www.uutispeili.fi/index.php/2024/09/02/harkimo-toteaa-kokoomus-tuhonnut-suomen-taloutta-30-vuotta/

Näinä kaikkina vuosina on kokoomus ollut hallituksessa ja tuhonnut Suomea.

1987 – 1991 hallituksessa, pääministeri
1991 – 1995 hallituksessa, valtiovarainministeri
1995 – 1999 hallituksessa, valtiovarainministeri
1999 – 2003 hallituksessa, valtiovarainministeri
2003 – 2007 oppositiossa
2007 – 2011 hallituksessa, valtiovarainministeri
2011 – 2015 hallituksessa, pääministeri
2015 – 2019 hallituksessa, valtiovarainministeri
2019 – 2023 oppositiossa
2023 – 2027 hallituksessa, pääministeri

Vuoteen 1987 asti Suomi eli onnellista aikaa. Valtava lama alkoi juuri 1987.

34

584

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      - Kallis-Harkimo - on Vain PASKAN-Jauhaja - !
      - - kun Ei Kokoomuksessa päässyt "Herra-Hissiin" - niin alkoi -HAUKUNTA-Aika-

      • Anonyymi

        Miksi sinä köyhä pienituloinen vellinsyöjä puolustat Kokoomusta. Synnyitkin pienessä lutikkamökissä.


      • Anonyymi

        Totuus tekee kipeää . Eikö vaan ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sinä köyhä pienituloinen vellinsyöjä puolustat Kokoomusta. Synnyitkin pienessä lutikkamökissä.

        Oikestaa 40 vuotta.
        Harry Harkimo on jäljillä.
        Kekkonen tiesi tämän jo ennakolta ja ei sen takia päästänyt Kokoomusta hallituksiin.
        Kiinnostaisi tietää mitä Kekkonen kirjoitti erokirjeessään Suomen herroista niin, että kirjettä ei ole voitu julkaista ja kirje saatettiin jopa tuhota. Niin tämän kirjeen lukenut kertoi sen ensimmäisen kirjeen tuhonneensa ja tehneensä uuden version jonka Kekkonen sitten allekirjoitti.
        40 vuodessa Suomi nousi sodan jälkeen maailman kärkimaiden joukkoon kaikin puolin ja siitä ajasta suuren osan oli Kekkonen puikoissa.
        Kun johto vaihtui 1980-luvulla, niin Suomi tuhottiin hyvin nopeasti ja nyt 40 vuotta myöhemmin Suomi on Euroopan takapajula ja siitä saadaan kiittää RKPtä, Kokoomusta ja SDPn johtoa. SDPn äänestäjiä ei kannata syyllistää, he eivät mitenkään voineet arvata mihin heidän ääniään käytetään.

        Harry Harkimo on jäljillä, mikä on hyvä, koska hän saa kuulijakuntaa.
        Minä olen kirjoittanut aiheesta ainakin 20 vuotta ja kertonut miten se tehtiin ja keidenkä hyväksi. Suomi tuhottiin tahallaan juuri kun se oli päässyt muiden Pohjoismaiden rinnalle hyvinvoinnissa. Puikoissa oli RKP ja suorittajina SDP ja KOK, niillä riitti äänestäjäkuntaa. Olen sitä mieltä.
        Mutta nyt annan kertoa samat asiat miten se tehtiin, kertojina sellaiset tahot joita kuunnellaan, mina ei kuunnella, Harkimoa ja tulevia kertojia toivottavasti kuunnellaan, saadaan Suomi nousuun.


    • Anonyymi

      Päättäjissä pitäisi olla enemmän henkilöitä, joilla on omat asiat kunnossa ja jotka pystyvät puolueettomasti ajamaan valtion etua. Suurin osa kuitenkin on poliittisia pyrkyreitä, jotka tekevät päätöksiä oma ura edellä.
      Hyvin näkee nytkin, että suurimmat velanottajat istuvat eu:ssa hyvillä palleilla loppuelämä turvattuna.

      • Anonyymi

        Katainenkin kun sai vielä Fortuminkin myytyä Caruna Oy:lle niin sittenhän se olikin hyvä aika lähteä EU komissaariksi Brysseliin kampaviinereitä mutustelemaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katainenkin kun sai vielä Fortuminkin myytyä Caruna Oy:lle niin sittenhän se olikin hyvä aika lähteä EU komissaariksi Brysseliin kampaviinereitä mutustelemaan.

        Ei ole Fortumia myyty Carunalle .


    • Anonyymi

      En ole Harkimon kannattaja enkä ihailija, mutta tässä asiassa hän on harvinaisen oikeassa. Kokoomus pysyvään oppositioon ja maan talous nousuun.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä kokoomus oppositioon. Ja eikös näissä leikkauksissa ja etujen jakamisessa ole rikottu perustuslakia. Petterin pitäis vähän opiskella lakia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kokoomus oppositioon. Ja eikös näissä leikkauksissa ja etujen jakamisessa ole rikottu perustuslakia. Petterin pitäis vähän opiskella lakia.

        Pikkupetter tuo ek:n juoksupoika


    • Anonyymi

      Heh, heh. Harkimon katkeruus tiedetään.
      Mies luuli itsestään liikoja, ja jäi ministeripesti saamatta. Kostaa sitä Kokoomukselle aina kun tilaisuus tulee.
      Yhden miehen liike, ei kanna vastuuta mistään. On kuin Väyrynen, katkeroitunut, ja vihainen. Väyrysellä sentään oli politiikasta jotain näyttöjä. Harkimolla ei mitään.

    • Anonyymi

      Tämän ”liikemiehen” puuhastelut ovat jääneet pelkäksi paskanjauhannaksi.

      • Anonyymi

        Mutta hän on ihan oikeassa.


    • Anonyymi

      Aito kokoomuspersu.

      • Anonyymi

        Vasemmistovätkylä hiljaa!


    • Anonyymi

      Oman edun tavoittelija joka kostaa, kun häntä ei "ymmärretty".

      • Anonyymi

        Katkerat ja persumaiset kommentit viittaavat tähän.


    • Anonyymi

      Purra kertoo, että he eivät ole onnistuneet viestinnässään ( lue valehtelussaan).

      • Anonyymi

        Onnistumisien lista on erittäin lyhyt.


      • Anonyymi

        Tee Purrasta ihan oma aloitus. Tämä aloitus käsittelee kokoomusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tee Purrasta ihan oma aloitus. Tämä aloitus käsittelee kokoomusta.

        Såksikåsi rules


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnistumisien lista on erittäin lyhyt.

        Erittäin hyvin sanottu


    • Anonyymi

      Suomen turhimmat puolueen rahoittaja. Mutta kun rahaa ja vallanhimoa on niin, kaikkea se teettää.
      Moni on mennyt puolueeseen mukaan itsekkäiden valtapyrkimysten vuoksi, mutta kääpiöksi se on tuomittu, ikuisesti.

      • Anonyymi

        SDP✌


    • Anonyymi

      Raja auki 2026 ja itäinen Suomi välittömään nousuun. Pohjilta kun on vaikea vajota enää paljon alemmas..

    • Anonyymi

      Kokoomuksen sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen pyysi taannoin Kelalta ehdotuksia sosiaaliturvan leikkaamiseksi.

      Kelan uusi pääjohtaja on kokoomuslainen Lasse Lehtonen.

      Jännä sattuma.

    • Anonyymi

      onneksi hjallis järjesti suomelle korona-pääministeriksi sanna marinin kiitos ettei käynyt kuin iiro viinasen pankkikriisissä

      • Anonyymi

        Ai Hjallis järjesti?


    • Anonyymi

      Lahtareiden ja eurostoliiton pingviinien luoma sotapsykoosi ja natokiima on tuhonnut suomen talouden ,ja työpaikat perheet🤫

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Vätkylät töihin ja tuet poikki!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vätkylät töihin ja tuet poikki!

        Orpo on hävittänyt työpaikat. Ilomielin menisin.


    • Vähän samoja ajatuksia Harkimolla kuin omissa kommenteissani. Oikonomi on vain nimimerkki näillä hölmöillä möykkäpalstoilla. Harkimo on sentään kansanedustaja ja muutenkin tunnettu julkkis - kyllä hänen sanansa enemmän painaa.

      Kovin pieni on Harkimon puolue Liike Nyt, mutta pitäisiköhän sittenkin äänestää sitä. Parempaakaan ei ole kun PS on sössinyt hommansa perin pohjin - enkä todellakaan tarkoita puolueen väitettyä "rasismia".

    • Anonyymi

      Kyllähän Hjallis ihan asiata puhuu.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      81
      3908
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      96
      3275
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      117
      2564
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1754
    5. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      156
      1722
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      76
      1570
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      90
      1523
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      104
      1456
    9. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1123
    10. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      59
      1121
    Aihe