"Sisä-Suomen poliisilaitoksen komisario Mikko Särkioja sanoo, että ylinopeuksien valvonnassa ollaan erityisen tarkkoja tänä vuonna koulujen ja päiväkotien läheisyydessä sekä suojateiden kohdalla."
"Poliisin ohjeistus ylinopeusvalvontaan on tiukentunut puolitoista kuukautta sitten.
Iltalehden tietojen mukaan kesäkuun alussa poliisikunnalle on laadittu ohje, jossa tehdään selväksi, ettei poliisi katso minkäänlaisia ylinopeuksia enää läpi sormien.
Asiakirjan nimi on ”Poliisihallituksen ohje nopeusvalvonnan seuraamuskynnyksestä”, joka on vanhan ohjeistuksen uusi versio, ja siihen on otettu mukaan toiminnallisia linjauksia.
Käytännössä kyse on siitä, että Suomen teillä ei ole enää mahdollista ajaa ilman seuraamuksia sellaista vähäistä ylinopeutta, joka ennen katsottiin kaikessa hiljaisuudessa sallituksi."
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/85c6f311-55e4-4720-81e1-b1faec586593
Oikeaan suuntaan mennään.
Koulujen syyslukukausi alkoi ja poliisilla on nyt entistä tiukempi linja ylinopeuksiin
3
88
Vastaukset
- Anonyymi
Yksi vaihtoehto olisi että lapset eivät juoksisi autojen alle.
- Anonyymi
Kuinka usein lapset juoksevat autosi alle?
- Anonyymi
Kaikilla tienkäyttäjillä, kuten ajoneuvon kuljettajilla on nykyisen tieliikennelain mukaan velvollisuus huomioida sääntöjen vastainen toiminta. Ei voi koskaan täysin sokeasti luottaa siihen, että toinen tienkäyttäjä noudattaa kaikissa tilanteissa liikennesääntöjä.
4 §: "Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi."
Lisäksi, niin lapsia pitää liikennesääntöjen, eli tieliikennelain mukaan aina varoa liikenteessä erityisen paljon, oli väistämisvelvollisuus sitten kummin päin tahansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1574371- 1691591
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661397- 52814
Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte124777Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy191721En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66699Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6687- 75680
- 40644