Ut:n sovitusoppi - kun vartija ja evankeliumin julistaja kohtasivat (Osa 3)

Vartija seisoi portilla tuttu virne kasvoillaan. Hänellä oli mappi, jossa luki ”Hyväksytyt - Tarkistettu ja Todettu”, ja hän heilutteli sitä kuin oljenkorsia murtavaa miekkaa.

”Kuulehan sinä Sovitus-opin guru”, hän aloitti, ”et sinä voi noin vain päästää ketä tahansa sisään! Eihän tämä ole mikään vapaamatkustajien klubi! Sitä paitsi tuo sinun 2. Kor. 5:19 -hokemasi… se on vain yksi jae. Yksi! Oletko edes lukenut loppua Raamatusta?”

Julistaja hymyili, eikä mappia pelännyt. ”Tiedätkö, rakas vartija”, hän vastasi, ”olen lukenut sen niin monesti, että voin vakuuttaa: se yksi jae ei ole irrallinen tarralappu, vaan koko UT:n sydän tiivistettynä. Ja tiedätkö, mitä Paavali teki, kun hänellä oli tällainen ydinviesti? Hän toisti sen. Uudestaan. Ja uudestaan. Ei siksi, että ihmiset kyllästyisivät, vaan siksi, että he vihdoin ymmärtäisivät.”

”Mutta sehän kuulostaa ihan siltä, että…” vartija yritti väliin.

”…että Jumala todella sovitti maailman itsensä kanssa Kristuksessa? Kyllä. Että armo ei ole neuvottelukysymys? Kyllä. Että portti ei ole sinun hallussasi? Kyllä.”

Vartija tuhahti. ”Mutta entä ne ellun kanat ja pellossa rypevät siat? Eihän niitä voi päästää sisään!”

Julistaja nauroi lempeästi. ”Kukaan ei tule sisään ellun kanana tai sikana. He tulevat sisään muutettuina – ja muutos alkaa siitä, että armo kohtaa heidät juuri siellä, missä he ovat. Sitä sinä et ehkä näe portiltasi, mutta se on Jumalan työtä.”

”Mutta minä vartioin totuutta!” vartija puolustautui.

”Ei, sinä vartioit porttia, jota et itse omista”, julistaja vastasi. ”Totuus ei tarvitse vartijaa, se tarvitsee todistajia. Ja todistaja ei pelkää kertoa, että Kristuksen työ oli, on ja tulee olemaan tarpeeksi.”

Vartija jäi hiljaiseksi, ja hetken päästä kuului vain mapin kannen kolahtaminen kiinni. Julistaja lähti eteenpäin, ja portti näytti yllättävän kevyeltä avata.