Mitä tuli 80-luvun kovista kundeista?

Anonyymi-ap

Täällä moni muistelee 80-luvun kovia kundeja jotka olivat niin hurjia ettei niitä vastaan uskaltanut nousta kukaan. Vetivät vieraspaikkakuntalaisia turpaan ja kaatoivat niiden autojakin.
Tekivät jatkuvasti murtoja ja kun linnareissu tuli niin maine oli vaan entisestään kasvanut. Viettivät aikaansa eräässä ravintolassa jonka ottivat komentoonsa eikä siellä ollut muilla mitään sanomista mihinkään.

Mitä näistä sitten tuli kun aikaa noista ajoista on kuitenkin jo kulunut 30 - 40 vuotta. Mikä oli näiden elämänkulku? Onko omaisuutta ja perhettä ollut, onko hyvä työeläkekertymä jne?

10

373

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kirkkomaalla uinuvat viime untaan nämä heppulit.

    • Anonyymi

      Moni näistä on jo kuollut. Noin kolmekymppisenä tuli kutsu taivaaseen. Osa näistä on elossa. Päihteet on olleet liki jokaisella mukana sieltä kasarilta aina näihin päiviin asti. Kukaan ei näitä enää väistele kylillä, eikä millään tavalla näitä kunnioita tai pelkää. Voimasuhteet yleensä vaihtuu noin 25-vuotiaana ja " kovat" tyypit muuttuukin niiksi jotka väistää.

    • Anonyymi

      Taitaa työeläkekertymä olla varsin vaatimaton, jos sitä edes on. Kansaneläke + takuueläke tulossa.

    • Anonyymi

      Ne ketä on jäljellä on sairas eläkkeellä. Mielenterveys syystä.

    • Anonyymi

      Ei ole helppoa olla " kova kundi". Oikeasti nämä " kovat kundit" on kaikkea muuta kun kovia. He ovat erittäin epävarmoja ja arkoja. He pelkäävät että joku nolaa heidät julkisesti, tapahtuu kasvojen menetys. Ai miten helppoa nuo tuollaiset olisi ollut ja on nolata. Nämähän on kaikilla mittareilla muita alempani, niin sosiaaliekonomisesti kun fyysisestikin. Siinä ei paljoa tarvisi kun tuollaiset " kovat tyypit" olisi lyöty syvälle maanrakoon.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Kovat kundit eivät hillu kylillä vaan ovat aitoja miehiä eikä räksän poikasia. Harri oli kova kundi aikanaan. Voimaa oli kuin pienessä kylässä ja hän käytti voimaa muuhun kuin tyhmään tappeluun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Kovat kundit eivät hillu kylillä vaan ovat aitoja miehiä eikä räksän poikasia. Harri oli kova kundi aikanaan. Voimaa oli kuin pienessä kylässä ja hän käytti voimaa muuhun kuin tyhmään tappeluun.

        Harri muuten tallustelee ikämiehenä edelleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Kovat kundit eivät hillu kylillä vaan ovat aitoja miehiä eikä räksän poikasia. Harri oli kova kundi aikanaan. Voimaa oli kuin pienessä kylässä ja hän käytti voimaa muuhun kuin tyhmään tappeluun.

        Mää muistan Homo-Harrin. Osasi sovitella erheensä


    • Anonyymi

      Nämä kasarin " kovat tyypit" oli niitä joista hyvin harva kävi edes armeijaa. Maitojunalla tulivat kotiin ensimmäisellä viikolla. Näin muistelen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3323
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1843
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1499
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      82
      1359
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      994
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      62
      809
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      756
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      687
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      656
    Aihe