Olin joku kaks vuotta sitten tosi masentunut (jonkun vuoden verran ainakin).. Nyt aloin miettimään, mitä hullua silloin ajattelin... Suunnittelin mm. omat hautajaiseni, mitä biisejä siellä soitettaisiin, ketä kutsuttaisiin, kelle kirjottaisin kirjeet, mitä kirjoittaisin...yms. todella sairasta. Itsemurhaa en mielestäni ikinä suunnitellut vakavissani, vaikka mietinkin, miten helpoiten saisin itseni tapettua.
olisi "mukava" kuulla mitä te teitte tai suunnittelitte masentuneina.
olisi "mukava" kuulla mitä te teitte tai suunnittelitte masentuneina.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kaksi viikkoa sängyssä kuin jäykkä paska ja luulin olevani betoniporsas(tosi juttu) MIkä lie psykoosin tynkä...
noh. suunnittelin, miten pystyn tuhoamaan itsetuntoni täysin. ja se onnistuikin erittäin hyvin. ajattelin, että jos vihaisin itteäni jossakin vaiheessa tarpeeksi, niin uskaltaisin tehdä itsemurhan. mutta ei... elämä on paljon pahempi kärsimys kuin kuolema, joten valitsin sen :> itsemurhahan olisi ollut hyvä teko itseäni kohtaan, helpotus.
yhdessä vaiheessa yritin hankkia itselleni bulimiaa, anoreksiaa tai ortoreksiaa. siitä ei oikein tullut mitään, ei ainakaan pidemmäksi aikaa.
mitään hirveän hupaisaa en ole tainnut masentuneena tehdä, harmillista.
paitsi että aloin käydä chatissä x) ja valvoin yöt, chataten tietenkin.
minäkin suunnittelin omia hautajaisiani. päätin että haluisin että mun ruumis tuhkattaisiin. mietin myös sopivaa paikkaa, mihin ne tuhkat siroteltaisiin. mietin myös mikä olisi helpoin ja kivuttomin tapa tehdä itsemurha, mutta oikein mitään minulle sopivaa ei ollut ulottuvilla.
aloin myös juoda enemmän alkoholia. sehän ei kilteille tytöille sovi.
Masentuneena tein myös sellaisen tempun, että menin rakastumaan erääseen henkilöön :) samaisen heebon kanssa oon muuttamassa nyt yhteen, joten ei ollenkaan hullumpaa x)
Taisin olla aika keskiverto tapaus o.o
Olen jo pitkään ollut vakavasti masentunut, ja käynyt eri lääkäreillä ottamassa asiaa hiukan esille, mutta aina tullut siihen tulokseen ettei masennuslääkityksen aloitus vielä kannata.
No, perjantaina soitin taas ajan lääkärille, ahdistuneena ja tuskaisena. Sain ajan maanantaille, ja se tuntui maailmanlopulta.. niinpä ajattelin "piristää" itseäni ja lähteä kavereiden kanssa pitämään hauskaa. Otin alkoholia,tulin yksin kotiin, itkin ja viilsin ranteeni auki..taas. Tein saman tempun viimeksi 17-vuotiaana (6v sitten) ja vasta tämä tuska sai minut ymmärtämään kuinka pohjalla olen. Tässä sitä istutaan, päivä kerrallaan ja odotellaan maanantaita. Pelottaa se aika joka lääkityksessä menee että ne alkaa vaikuttaa..
Tälläistä hullua sitä tulee tehtyä, miten ihminen päästää itsensä tähän kuntoon?!
...muistan miten vaikeeta oli aina aamuisin herätä, ei meinannu millään saada itseään sängystä ylös. Itkin tosi paljon ja lopetin liikkumisen (jumpat sun muut) ja aloitin syömisen, lihoin 10- 15 kiloa reilussa puolessa vuodessa ja olin oikea sotanorsu. Ihastuin kriminaaliin jonka kanssa tahkosin vajaat neljä vuotta ja sinä aikan viiltelin ranteitani auki ja kun en enää kehdannut (häpesin arpiani) niin muualtakin kehostani, mm. vatsasta mistä ei niin helposti muut näe.
Erään baari- illan jälkeen tulin kotiin ja teippasin muovipussin päähäni, menin sänkyyni ja toivoin kuolevani. Eihän siitä mitään tullut. Että kaikkea kamalaa ja ihan hullua tuli tehtyä.
Sain lääkityksen joka ei mielestäni auttanut, aloitin terapian joka ei sekään mielestäni auttanut ja lopetin noin vuoden kuluttua. Tästä kaikesta on nyt noin 6 vuotta.
Nyt tilanne on tämä että tuntui siltä kun kriminaali lähti elämästäni niin lähti myös masennus, nyt minulla on ihana mies, mutta teen kaikki aina päin helvettiä ja paha olo on koko ajan. Olen harkinnut lääkityksen aloittamista, mutta hullut itsemurhaaikeet ovat unohdiksissa.
Noh olin aika pahasti masentunut jotain puoli vuotta sitten.. en tarkalleen muista kuinka kauan, mutta jos se ei ollut sitten sen puolitoista vuotta niin se oli kolme vuotta..(?) (oikeastaan se taisi olla sen 3 vuotta mutta sen jotain yksi ja ½ v. siitä vähän laimeampaa..Noh ihan sama :) )
Noh minä en vaihtanut vaatteita tai käynyt pesulla ainekaan ½ vuoteen ja unohdin syödä :D
en edes tiedä kuinka pitkään aikaan en syöny mitään, mutta kun vanhoja kuvia katselee niin
kammottaa miten kamalalle mun hiukset sillon näytti (vähän olkapäistä lyhyemmät ja latvoista ihan olemattomat.)
Ja minäkin kuvittelin omat hautajaiseni, mutta se ei kyllä paljon lohduttanut kun sinne ei tullut ketään.
Ei edes sitä perkeleen pappia.
Vain minä kalpeakasvoinen tyttö joka on viiltänyt ranteensa istuu omissa hautajaisissaan keskellä
surumusiikkia sointuvassa kirkossa kirkon lattialla.
Itsetuho kävi mielessä useasti.
Ja itsemurha ainakin kahdesti, mutta en jaksanut yrittää, liikaa vaivaa ja jos se ei onnistuisi siitä jäisi kummiskin kiinni. pläh. ei houkuta..
Noh yksi mikä jäi varsin mieleen oli se että aloin kuulla ääniä ja nähdä kuolleita. se oli itseasiassa siistiä..