Miten opettaja pystyy opettamaan jopa 6:lls eri kielellä samaa asiaa. Siinä varmaan syy kun kouluista ei  lukea eikä kirjoittamista eikä lukemista osaavia oppilaita tule.
On tää mennyt hulluksi touhu.
Ammattikouluissa sama juttu. Kouluissa eri maan oppilaita pilvin pimein ja kukaan ei opi mitään. Työssäopimispaikoissa se huomataan kun taidot on ihan surkeita ja siellä täytyy kädestä pitäen opettaa kaikki asiat ja vielä tarkkailla ettei tule sutta ja sekundaa joka tuo kuluja ohjaamisen ja ajankäytön vuoksi.
Sitten meillä koulutetaan ilmsitteeksi ulkomailta opiskelijoita ja sen lisäksi vielä tulee 10 päinen suku elätettäväksi kolmeksi vuodeksi ja mitään velvollisuutta ei ole tehdä yhtään työpäivää Suomessa, eipä niitä paljon muutenkaan ole. Työttömiä joka alalta, osaavia, satoja tuhansia heitä jotka on säästösyistä pistetty pihalle ja sitten tänne lashataan kielitaidottomia, ei puhu eikä kirjoita suomea töihin. Pian Suomessa vain puolet työikäisistä pärjää palkallaan ja loppu kela ja sossu tuin elätettäviä. On työttömiä suomalaisia, työttömiä matuja ja helvettin paljon nuoria mielenterveys ja huumeongelmaisia ja Suomen bruttokansantulo nolla eli velalla elelee matut Suomessa ko eesti nekin jotka täällä vailla oleskelulupaa mutta ei heivata pois. Paremmin heillä asunto ja ruoka, terveydenhoidon, hivit, sankkerit ja syövät hoidetaan ym tarpeet huomioidaan kuin 
suomalaisille ikäihmisille jotka sentään on tehnyt elämänsä töitä ja maksaneet paljon veroja, ei Suomessa heille ole varoja.
Matut valtaa koulut ja opiskelupaikat
19
374
Vastaukset
- AnonyymiMinkäs teet? So what 
- AnonyymiPaska valuu aina alamäkeen. Se lähtee Arkadianmäeltä. Siellä tehdään päätökset, että me suomalaiset ollaan koko maailman sosiaalitoimisto. Siellä päätettiin että mentiin euhun muka nettomaksajana, ja ollaankin bruttomaksajia ikuisesti. Siellä päätettiin mennä natoon ja hukata loputkin valtion varat jäsenmaksuihin. Siellä päätettiin että me maksetaan Ukrainan sotimista. Siellä päätettiin pistää hyvät kauppasuhteet Venäjän kanssa poikki ja alkaa riidan haastaminen niin, että nyt olemme Venäjän kostoiskujen alaisia ja saamme elää pelossa. Siellä päätettiin ajaa suomi alas, terveydenhuolto alas, hyvinvointi alas, työllisyys alas. Onhan se selvää mistä Suomen pahoinvointi johtuu, mistä kaikki on lähtöisin. - Anonyymi👍👍👍 
 
- AnonyymiKiitos äänestäjät, kun ette koskaan opi. - AnonyymiAivan sama mitä porukkaa äänestät niin aina on narsistit poseeraamassa, politiikoissa on kaikista ammattiryhmistä eniten persoonallisuusvammaisia, huipulle pääsee kun osaa heittää paskaa oikeaan suuntaan, kaikenlaisia Turkka-Poikia ja Raija-Tyttöjä. 
 
- AnonyymiPaljonko syöpäläisiä on omissa suomalaisissa? Joilla ei pienintäkään halua maksaa omaa elämäänsä? Ylikiloiset teinit pelaavat yökaudet Suomen ja MAAILMAN pelastavia tappamispelejä kilpaa netissä ja päivät nukutaan! Näinkö Suomea rakennetaan? Sossu maksaa mielenterveysongelmia kun pojat eivät suorita armeijaa vaik koko elämä on tapettu visuaalisesti. Suomea ei enään ole 200 vuoden kuluttua tätä menoa. Botoxhuulet ja ohmygod. - AnonyymiAika monella on kortit jaettu jo syntymässä ja lapsuudessa. Ei ole ns. edellytyksiä työllistyä ja pärjätä työelämässä. Ja vaikka saattaisi ollakin ei saa koskaan mahdollisuutta. 
 Suomi on rakennettu ajat sitten. Nyt sitä on alettu purkamaan ja pahemmaksi tulee menemään.
- Anonyymihienoa kun sinulla on älyä sekä sydämen lämpöä, seuraavaksi kai esität että kaikki sairastuneet pitää taluttaa saunan taakse 
 nyt on ihan varmana tietona että porissa on ainakin yksi ihan aito natsi
 
- AnonyymiNaisilta äänioikeus pois. Näin se maailma pelastuu. - AnonyymiNarsistit pois politiikasta ja viroista niin oltaisiin paremmalla polulla. 
- AnonyymiAnonyymi kirjoitti:Narsistit pois politiikasta ja viroista niin oltaisiin paremmalla polulla. Niinhän mä just sanoin. 
 
- AnonyymiTuossa hieman faktaa aiheeseen liittyen 
 https://youtu.be/_mHH2pM_qMo
- AnonyymiSuomessa nyt opi oli maahanmuuttaja tai kantasuomalainen. Onneksi viina maistuu oli Multala, Orpo tai Rydman. 
- AnonyymiPurjehtija Multala on kova ottamaa häppää, ymmärtänee näin maahanmuuttajien ongelmia. Atte on viihtyi pitkään maamme ja Omanin rahoilla Jemenissä. Luulisi löytyvän sympatiaa muunmaalaisia kohtaan. 
- AnonyymiAtte Kaleva on miesten mies. Vei vaimonsakin turvaan Jemeniin. Moni muu tai maahanmuuttaja ei olisi uskaltanut. 
- AnonyymiAtte on kova. Tietää painoindeksit pelkän kuvan perusteella. Kallis kaveri tälle maalle kaiken kaikkiaan. Mutta niiiiin tarpeellinen ja älykäs mielipidevaikuttaja. Uskon, että perilliset, jos omia ovat, perin ylpeitä iskästä. 
- AnonyymiAtte Jemenin pressaksi tai painonvartijoiden toimariksi. Näyttöä ja osaamista löytyy. 
- AnonyymiKoska syödään? 
- AnonyymiPäivän huumoripläjäys 
 https://i.ylilauta.org/24/16/2416af275d22ab86.mp4
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaankotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1623999
- Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1043695
- Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maaneli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423223
- Pidennetään viikko 8 päiväiseksiJa jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest222547
- 1872282
- Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu281470
- 971287
- Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossaAina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1311152
- Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja241141
- Jos elämäsi ihminenon osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt691058