Turaukin mielipide karavanalueiden käyttäjistä

Eli videollaan Turaukki yleistää kaikki karavanalueiden käyttäjät ….” No kuule pitäjille en ole katkera, työtään tekevät. Mutta siellä asiakkaana olevat huh…” Eli hän/he saavat laukoa ihmisistä mitä tahansa mutta auta armias jos heitä arvostelet on väärin ja suljetaan keskustelusta. Mistä moinen arvostelu ei puskissa rymyäviä kohtaan.
Eikö aikoinaan eräällä Rantasalmelaisella leirintä alueella suvaittu teidän määräyksiänne ja vain teidän tapaanne .
Eli Turien mielestä kaikki karavanalueiden käyttävät häiriköitä ( itse kyllä olen ollut rauhallisilla turvallisilla alueilla) ja puskissa lymyävät niitä kunnon ihmisiä jotka näköjään saa ajellakin liikennesäännöistä ja merkeistä välittämättä.
2504187
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 250

Vanhimmat

Tuo puskaparkjeilu on saatava loppumaan,se on suuri ongelma paikallisille.Ovat kuin villieläimiä ja vielä pahempia ,siellä kun ei ole valvontaa,voi tehä ihan niin kuin lystää.Kyllä leirintä alueet ovat leiriytymista varten.
Mikä luonnonrauha tuolla satamassa muka on?!Ei mikään muu,kuin piilopaikka,ettei kukaan tuttu löydä ja näe,mitä ovat tekemässä.
Luonnon rauhaa siellä ei ole!

1Äänestä
  • Ainahan nuo ovat perimmäisessä nurkassa, tai puskissa kahdestaan, ettei vaan törmää muihin ihmisiin. Ainakaan tuo mummi ei ole mikään ihmisystävällinen, vaikka sellaista on nyt alkanut esittää.

    1Äänestä

  • Aivan laillista puuhaa, ei laitonta!

    Äänestä

  • Meillä on metsätie rannalle..hiekkapohjainen ja rauhallinen paikka..näkyy puiden lomitse maantielle.Tänä kesänä on saanut häätää 4 matkailuautoa pois alueelta..viime kesänä vain yksi matkailuauto. Nyt laitettin puomi ja yksityisalue ilmoitus. Ei jaksa vääntää noiden ylimielisten valtaajien kanssa. Ovat todella puupäitä. Pokkana vaan totesi eräskin mies että tässä ollaan ja pysytään. Ilmoitin että kutsun poliisin paikalle tai naapuri ottaa ja hinaa traktotilla vaunun maantielle. Lähtivät..tosin haistattelut ymt.huutelut maustoivat lähtöä. Ihan kusipää porukkaa nää puskaparkkeejat.

    3Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ainahan nuo ovat perimmäisessä nurkassa, tai puskissa kahdestaan, ettei vaan törmää muihin ihmisiin. Ainakaan tuo mummi ei ole mikään ihmisystävällinen, vaikka sellaista on nyt alkanut esittää.

    Tietty sairaus on merkki että karttaa muita ihmisiä....

    1Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Aivan laillista puuhaa, ei laitonta!

    Juuu..kunhan eivät tule minun omistamilleni rannoille riekkumaan!

    1Äänestä

Se vielä kun nyt laitettavat hälyttimet yms. jotka hälyttää kun joku tulee lähelle autoa…. Siinä saakin pomppia ajelemassa laillisesti julkisilla parkkipaikoilla liikkuvia ihmisiä pois ja syyttämässä rosvoiksi kun tulevat liian lähelle.

2Äänestä

Kateellisen elämä on ankeaa, elämä muodostuu toisten haukkumisesta, ihanaa...

Äänestä
  • No ei kateellisten mutta harvan rehellisen ja niin muka ihmisystävällisen tarvitsee ihmisiä kierrellä varsinkaan kun kehuu ”rakkaat ystävät” No ne ystäviä kunhan eivät näyttäydy.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    No ei kateellisten mutta harvan rehellisen ja niin muka ihmisystävällisen tarvitsee ihmisiä kierrellä varsinkaan kun kehuu ”rakkaat ystävät” No ne ystäviä kunhan eivät näyttäydy.

    Voi jos joku kertoisi, mikä on se asia josta noita voisi kadehtia?? Nolojahan nuo ovat!!

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    En minä ainakaan haluaisi olla yhdenkään noiden turien saappaissa,ovat niin tyhjänpäiväistä porukkaa!

    1Äänestä

  • Kateus ei ole syy eikä edes seuraus näitä turia kommentoidessa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Voi jos joku kertoisi, mikä on se asia josta noita voisi kadehtia?? Nolojahan nuo ovat!!

    Totta. Outoja tyyppejä..näyteltyä totuutta. Lipevää nuoleskelua..aitous loistaa poissa olollaan. Typeryksiä koko sakki. Savonlinnalaisten suurin vitsin ja naurun aihe. Mene vaikka Prismaan ja kysy joktsin mitä mieltä Turista?niin 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂hauskaa on.....

    1Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Totta. Outoja tyyppejä..näyteltyä totuutta. Lipevää nuoleskelua..aitous loistaa poissa olollaan. Typeryksiä koko sakki. Savonlinnalaisten suurin vitsin ja naurun aihe. Mene vaikka Prismaan ja kysy joktsin mitä mieltä Turista?niin 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂hauskaa on.....

    Prismassahan se turaukon exä on töissä, Mirva.

    Äänestä

Turaukille vaan luu kurkkuun,tehdään valituksia YouTubeen,niin loppuu laittomuuksien viljely!

1Äänestä
  • Rauhoitu jo äläkä aina räyhää. Sinusta pitää tehdä jo valitus!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Rauhoitu jo äläkä aina räyhää. Sinusta pitää tehdä jo valitus!

    Saa jokainen kommentoida..lue sinä vaikka Reginaa jos täällä kommentointi iskee hermoon.

    1Äänestä

Ilmoitus laittomuuksista tehty tubeen!👍

Äänestä

Mitä ihmettä nuo yritti siellä Rantasalmella saada läpi?

1Äänestä
  • Varmaan parinvaihtoleikkejä ja nudistirantaa😉

    1Äänestä

Me toiset ei haluta mennä ihmis joukkojen sekaan.minä menen yöksi mihin haluan.jätän paikat siistiksi.

Äänestä
  • Voi tuota ääääärettömän imelää mummia! Kyllä viitsii lirkuttaa ja kehua itseään. Meni taas kyläilyreissu saannin puolelle ja varmaan odottaa, että karviaisetkin joku tulee valmiiksi poimimaan rouvalle.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Voi tuota ääääärettömän imelää mummia! Kyllä viitsii lirkuttaa ja kehua itseään. Meni taas kyläilyreissu saannin puolelle ja varmaan odottaa, että karviaisetkin joku tulee valmiiksi poimimaan rouvalle.

    Ei jouda keräämään,kun netissä roikkuu jatkuvasti.Sairas mieleltään,ei ruumiiltaan.Töihin vaan eläkepummi!

    1Äänestä

  • Te voitte olla yötä kotona,eikä mennä toisten maille luvattomasti häiritsemään ja sotkemaan luontoa🫵

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ei jouda keräämään,kun netissä roikkuu jatkuvasti.Sairas mieleltään,ei ruumiiltaan.Töihin vaan eläkepummi!

    Ei tuo "ruumiskaan" ihan terveeltä näytä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Voi tuota ääääärettömän imelää mummia! Kyllä viitsii lirkuttaa ja kehua itseään. Meni taas kyläilyreissu saannin puolelle ja varmaan odottaa, että karviaisetkin joku tulee valmiiksi poimimaan rouvalle.

    Turaukin sisko tulee ja kerää marjat. Turamummon käsi kun alkaa pian taas kipeytyä....

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ei jouda keräämään,kun netissä roikkuu jatkuvasti.Sairas mieleltään,ei ruumiiltaan.Töihin vaan eläkepummi!

    No mutta, mitenkäs sinä. Netissähän sinäkin aikasi vietät, tuskin töissä.

    Äänestä

  • Et mihin vain haluat! Et ainakaan minun mailleni. Moni on yrittänyt mutta hatkat saanut!

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ei tuo "ruumiskaan" ihan terveeltä näytä.

    Kovasti molemmat lihoneet...eivät mahdu kohta Hymerin ratin taakse.

    1Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    No mutta, mitenkäs sinä. Netissähän sinäkin aikasi vietät, tuskin töissä.

    Minä nautin eläkepäivistä kesämökillä.

    1Äänestä

Rakkaat kanssaolijat! Mietin, että oliko tuo mustikkapiirakka se, joka oli gluteeniton ja piti vieraille tarjota, joka nyt viedään äitillensä, puheesta ei ihan selvää saanut.

1Äänestä

Miten ihmeessä ne jaksaa istua autossa ja katsella maisemia jatkuvasti. Nyt tulossa monen viikon reissu. Menevätkö kippaamaan vieraanvaraisuutta juuri heillä käyneiltä.

Äänestä
  • Halvan viinanhakureissu Ruotsiin varmaan.Eipä nuo muuta osaa tehdäkkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Halvan viinanhakureissu Ruotsiin varmaan.Eipä nuo muuta osaa tehdäkkään.

    Se on outo juttu, kun tämä mummukka ei jaksa (?) videoilla suorana seisoa, mutta pyörällä ajalee huimia matkoja ja ahtaassa matkiksessa jaksaa pyörähdellä. Karviaisia voisi hyvin kerätä istuviltaan, mutta mukavampi ostella valmiita keittoja ja hilloja. Tai voihan ne kerätyttää seuraavilla vierailla.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Halvan viinanhakureissu Ruotsiin varmaan.Eipä nuo muuta osaa tehdäkkään.

    Mitäs itse osaat tehdä, muuta kuin täällä räkyttää?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Mitäs itse osaat tehdä, muuta kuin täällä räkyttää?

    Räkyttäjät käy hermoille...miksi sinä luuhaat näillä huudeilla?olisiko olosi helpompi jos keksit muuta ajan vietettä..turhaa kuluttaa henkisiä voimavaroja täällä...

    Äänestä

  • Niimpä...ei ole selkä eikä käsi kipee yhtään. Auta armias jos pitää vaikka oma piha laittaa kuntoon tahi marjat kerätä niin kyllä nuo työt tekee joku muu..vieraat tai Ekin sisko. Juuri silloin turamummo on täysin työkyvytön kantamaan vain kameraa ja kuvaamaan kun muut raataa. Laiskan pulska mamma ei muuta!

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Räkyttäjät käy hermoille...miksi sinä luuhaat näillä huudeilla?olisiko olosi helpompi jos keksit muuta ajan vietettä..turhaa kuluttaa henkisiä voimavaroja täällä...

    Voin sanoa samoin sinulle!

    1Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Voin sanoa samoin sinulle!

    Minun hermoille ei käy räkyttäjät. Hyvää hupia vain...mutta JOS kävisi niin en täällä olisi kiusaamassa itseäni.

    Äänestä

Siis jokainen saa yöpyä yleisillä paikoilla missä ei ole leiriytyminen kieltoa.ei tulla sun maille.meillä on omaakin 58 hehtaaria.

Äänestä
  • Hyvä juttu. Mun maille kun ei tulla loisimaan.

    Äänestä

  • Ilmoitapa osoite, mihin voimme tulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Ilmoitapa osoite, mihin voimme tulla.

    Empä kerro...onneksi on nyt portti ja kyltti YKSITYISALUE. Jokainen jolla on jonkunmoinen aivotoiminto ja lukkutaito ymmärtää tuon ilman että pitää rauratangosta vääntää. Ole vain siellä siellä omilla maillasi ja nauti 58 hehtaaristasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Hyvä juttu. Mun maille kun ei tulla loisimaan.

    Turille vaan luuta kurkkuun!
    Ovat niin ylimielistä porukkaa.Ihan kuin omistaisivat kaikki maat ja mannut.
    Tuo on toisen omaisuuteen kajoamista,jos menee ilman lupaa toisten maille rypemään!

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Ilmoitapa osoite, mihin voimme tulla.

    Helvetin esikartano 666

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Turille vaan luuta kurkkuun!
    Ovat niin ylimielistä porukkaa.Ihan kuin omistaisivat kaikki maat ja mannut.
    Tuo on toisen omaisuuteen kajoamista,jos menee ilman lupaa toisten maille rypemään!

    Olet typerys.

    Äänestä

Leiriytyminen ja yöpyminen ovat kaksi eri asiaa!

Äänestä
  • Jooo..joooo.....edes yöpymään ei heitä kaivata.

    Äänestä

Yöpyä saa tienposkessa ,levikkeellä tai merkatulla parkkipaikalla.Kenenkään maille ei saa mennä yöpymään,saati sitten leiriytymään ilman lupaa.
Moottori ajoneuvolla pysäköinti vaikka metsätien tai lammenrantaan ilman lupaa on kielletty.Eivät kuulu jokamiehen oikeuksiin.Luvattomia yöpymisiä ja leiriytymisiä voi verrata kotirauhan rikkomiseen.Onhan se toisen omaisuuden haltuunotto!

3Äänestä
  • No ei oo. Yöpyä saat melkein missä vaan ja jopa leiriytyä - autolla leiriytyminen on tonen juttu. Alleviivaisin leiriytymisen, jos voisin..
    Ota selvää ja kirjoittele sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    No ei oo. Yöpyä saat melkein missä vaan ja jopa leiriytyä - autolla leiriytyminen on tonen juttu. Alleviivaisin leiriytymisen, jos voisin..
    Ota selvää ja kirjoittele sitten.

    Ei se tiedä mistään mitään, provosoi vaan kokoajan!

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Ei se tiedä mistään mitään, provosoi vaan kokoajan!

    Sinä manipuloit täällä keskustelua kokoajan.Ei näy turaperseen nuolijan päätä järki paljo pakottavan🫵

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Sinä manipuloit täällä keskustelua kokoajan.Ei näy turaperseen nuolijan päätä järki paljo pakottavan🫵

    Oho, osuiko ja upposi provosoijaan 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Oho, osuiko ja upposi provosoijaan 😂

    Manipuloijan hätä huuto!🫵

    Äänestä

Outoja kirjoituksia.kun eivät itsekkään ymmärrä.höpö juttuja.

Äänestä

Turamafia manipuloi täällä!Ottakaahan selvää,kyllä netistä löytyy nuo kaikki tiedot!

Äänestä

Leiriytyä ja yöpyä yksityisen maalla,saa vain MAANOMISTAJAN LUVALLA.
Leiriytyä saa vain leirintä alueilla,muualla maanomistajan luvalla!

Äänestä

Siis matkailuautolla.

Äänestä
  • Yöpyminen autossa on sallittua lähes missä tahansa, missä pysäköinti on sallittua, kunhan se on lyhytaikaista ja ei sisällä leiriytymiseen verrattavia toimia, kuten markiisin pystyttämistä tai retkeilyvarusteiden levittelyä auton ulkopuolelle.

    Puskaparkki tarkoittaa käytännössä leirintäalueiden ulkopuolella sijaitsevaa paikkaa, johon matkailuauton tai -vaunun voi pysäköidä ja yöpyä. Se voi olla esimerkiksi metsäalue, tienvarsi, ranta tai muu luonnonläheinen paikka, jossa ei ole erikseen kielletty pysäköintiä ja yöpymistä. Puskaparkkeilu tarjoaa vapautta ja luonnonläheisyyttä, mutta edellyttää myös vastuullista ja omatoimista matkailua.
    Puskaparkkeja voi löytää monenlaisista paikoista, ja niiden suosio kasvaa jatkuvasti, kun matkailijat etsivät vaihtoehtoja perinteisille leirintäalueille.
    Puskaparkkeiluun liittyy usein ajatus vapaudesta ja luonnonläheisyydestä, mutta myös velvollisuudesta huolehtia ympäristöstä ja noudattaa yleisiä käyttäytymissääntöjä.

    T: Puskaparkkeilijat

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Yöpyminen autossa on sallittua lähes missä tahansa, missä pysäköinti on sallittua, kunhan se on lyhytaikaista ja ei sisällä leiriytymiseen verrattavia toimia, kuten markiisin pystyttämistä tai retkeilyvarusteiden levittelyä auton ulkopuolelle.

    Nuo puskaparkit on oltava merkittyjä ja hyväksyttyjä.Ei tarkoita sitä,että joka puskaan voi mennä oman valinnan mukaan rypemään!

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Yöpyminen autossa on sallittua lähes missä tahansa, missä pysäköinti on sallittua, kunhan se on lyhytaikaista ja ei sisällä leiriytymiseen verrattavia toimia, kuten markiisin pystyttämistä tai retkeilyvarusteiden levittelyä auton ulkopuolelle.

    Puskaparkki tarkoittaa käytännössä leirintäalueiden ulkopuolella sijaitsevaa paikkaa, johon matkailuauton tai -vaunun voi pysäköidä ja yöpyä. Se voi olla esimerkiksi metsäalue, tienvarsi, ranta tai muu luonnonläheinen paikka, jossa ei ole erikseen kielletty pysäköintiä ja yöpymistä. Puskaparkkeilu tarjoaa vapautta ja luonnonläheisyyttä, mutta edellyttää myös vastuullista ja omatoimista matkailua.
    Puskaparkkeja voi löytää monenlaisista paikoista, ja niiden suosio kasvaa jatkuvasti, kun matkailijat etsivät vaihtoehtoja perinteisille leirintäalueille.
    Puskaparkkeiluun liittyy usein ajatus vapaudesta ja luonnonläheisyydestä, mutta myös velvollisuudesta huolehtia ympäristöstä ja noudattaa yleisiä käyttäytymissääntöjä.

    T: Puskaparkkeilijat

    Pitää siis alkaa laittamaan joka tien päähän,jotta puskaparkkeilu on ankarasti rangaistuksen uhalla kielletty,ellei muu auta noihin laittomien harrastusten torjuntaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Yöpyminen autossa on sallittua lähes missä tahansa, missä pysäköinti on sallittua, kunhan se on lyhytaikaista ja ei sisällä leiriytymiseen verrattavia toimia, kuten markiisin pystyttämistä tai retkeilyvarusteiden levittelyä auton ulkopuolelle.

    Puskaparkki tarkoittaa käytännössä leirintäalueiden ulkopuolella sijaitsevaa paikkaa, johon matkailuauton tai -vaunun voi pysäköidä ja yöpyä. Se voi olla esimerkiksi metsäalue, tienvarsi, ranta tai muu luonnonläheinen paikka, jossa ei ole erikseen kielletty pysäköintiä ja yöpymistä. Puskaparkkeilu tarjoaa vapautta ja luonnonläheisyyttä, mutta edellyttää myös vastuullista ja omatoimista matkailua.
    Puskaparkkeja voi löytää monenlaisista paikoista, ja niiden suosio kasvaa jatkuvasti, kun matkailijat etsivät vaihtoehtoja perinteisille leirintäalueille.
    Puskaparkkeiluun liittyy usein ajatus vapaudesta ja luonnonläheisyydestä, mutta myös velvollisuudesta huolehtia ympäristöstä ja noudattaa yleisiä käyttäytymissääntöjä.

    T: Puskaparkkeilijat

    Siis paskapurkkeilijat!🫵

    Äänestä

Yksityisten mailla ei saa leiriytä,eikä yöpyä matkailuautoilla ILMAN LUPAA!
Nuo turamafiosot yrittää levittää laitonta käyttäytymismallia,jotta saisivat itselleen oikeuden elää,kuin siat pellossa,välittämättä muiden rauhasta ja yksityisyydestä pätkääkään.

Äänestä
  • Jopas täällä ollaan taas aktiivisena, monta perättäistä räpätystä. Ottaapa koville ...

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Jopas täällä ollaan taas aktiivisena, monta perättäistä räpätystä. Ottaapa koville ...

    Se ottaa koville karavaanareilla,kun ilmaisia palveluja ei joka paikassa heille kroisoksille ole tarjolla!

    Äänestä

  • Vaan kun saa yöpyä, sitä kun mikään laki ei kiellä.
    Puskaparkki tarkoittaa muutakin kuin puskaa. Esim. Cittarin viereisellä kentällä kesäisin olevat matkailuautot ja vaunut ovat puskaparkissa - ja täysin laillisesti.
    Me ei viihdytä campingeilla, koska ne sijaitsevat lähes aina liian kaukana kaupungeista, tai muista kohteista, joihin haluamme mennä.
    Esimerkit löytyvät hyvin läheltä, eli Vuohimäestä ja Tanhuvaarasta. Ei minkään näköistä paikallislikennettä ja kävelymatkaa kaupunkiin on useimmille aivan liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Vaan kun saa yöpyä, sitä kun mikään laki ei kiellä.

    Tuo paikka onkin merkitty puskaparkiksi ja on ok.Mutta nuo luvatta maastoon pysäköidyt autot puskissa,ovat riesa!

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Tuo paikka onkin merkitty puskaparkiksi ja on ok.Mutta nuo luvatta maastoon pysäköidyt autot puskissa,ovat riesa!

    Yksityiset ihmiset ovat ilmoittaneet puskaparkit ko. sivustolle ja ne on sitten lisätty karttaan. Minäkin olen ollut asialla kymmenkunta kertaa.
    Sivusto alkaa olla aika toimiva ja ajan myötä sinne tulee satoja, jos ei tuhansia puskaparkkeja lisää..
    Jos tiedät hyvän paikan, niin sinäkin voit sen ilmoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Vaan kun saa yöpyä, sitä kun mikään laki ei kiellä.
    Puskaparkki tarkoittaa muutakin kuin puskaa. Esim. Cittarin viereisellä kentällä kesäisin olevat matkailuautot ja vaunut ovat puskaparkissa - ja täysin laillisesti.
    Me ei viihdytä campingeilla, koska ne sijaitsevat lähes aina liian kaukana kaupungeista, tai muista kohteista, joihin haluamme mennä.
    Esimerkit löytyvät hyvin läheltä, eli Vuohimäestä ja Tanhuvaarasta. Ei minkään näköistä paikallislikennettä ja kävelymatkaa kaupunkiin on useimmille aivan liikaa.

    Vaan kun ne ovatkin merkittyjä pysäköintipaikkoja, eikä mitään lisäkieltoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Yksityiset ihmiset ovat ilmoittaneet puskaparkit ko. sivustolle ja ne on sitten lisätty karttaan. Minäkin olen ollut asialla kymmenkunta kertaa.
    Sivusto alkaa olla aika toimiva ja ajan myötä sinne tulee satoja, jos ei tuhansia puskaparkkeja lisää..
    Jos tiedät hyvän paikan, niin sinäkin voit sen ilmoittaa.

    Kopistellaan vaan valot ja renkaat pois alta noilta törkimyksiltä,jotka eivät piittaa järjestyssäännöistä paskaakaan!🫵

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Yksityiset ihmiset ovat ilmoittaneet puskaparkit ko. sivustolle ja ne on sitten lisätty karttaan. Minäkin olen ollut asialla kymmenkunta kertaa.
    Sivusto alkaa olla aika toimiva ja ajan myötä sinne tulee satoja, jos ei tuhansia puskaparkkeja lisää..
    Jos tiedät hyvän paikan, niin sinäkin voit sen ilmoittaa.

    Tuo sivusto on tuhottava!

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Vaan kun ne ovatkin merkittyjä pysäköintipaikkoja, eikä mitään lisäkieltoja.

    https://maps.app.goo.gl/PDM2tbwg3UF6uRgZ6
    Tyhjä kenttä, ei ainoatakaan merkittyä parkkipaikkaa. Kuva varmaan alkukesältä, sillä heinäkuussa tuossa oli varmaan 15 autoa joka päivä.

    Äänestä

Siis mikä juttu tämä on?

Äänestä

Jos ei ymmärrä mitä puskaparkki tarkoittaa ja paljonko meitä puskaparkkeilijoita on, niin ehkä tämä linkki hieman avaa...
https://puskaparkit.com/

Äänestä
  • Se että joku on merkinnyt paikan tuolle sivustolle ei todellakaan tarkoita että ko. paikka olisi luvallinen ja laillinen paikka yöpyä tai vardinkaan leiriytyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Se että joku on merkinnyt paikan tuolle sivustolle ei todellakaan tarkoita että ko. paikka olisi luvallinen ja laillinen paikka yöpyä tai vardinkaan leiriytyä.

    Just noin.Omilla valtuuksillaan merkkailevat ja vielä viestittävät toisilleen sonessa.Otetaan maanomistajat kovemmat otteet käyttöön👊

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Se että joku on merkinnyt paikan tuolle sivustolle ei todellakaan tarkoita että ko. paikka olisi luvallinen ja laillinen paikka yöpyä tai vardinkaan leiriytyä.

    Jos pysäköintiä ei ole liikennemerkillä kielletty, niin se on yksiselitteisesti sallittu. Pysäköidyssä autossa saa oleskella, ottaa päiväunet, tai yöpyä. Autolla leiriytyminen on toinen juttu, siihen tarvitaan maanomistajan lupa. Pysäköinti katsotaan leiriytymiseksi siinä vaiheessa kun avataan etukatos, levitellään omaisuus auton ulkopuolelle, tai kannetaan pöytää, penkkiä ja grilliä pihalle.
    Liian vaikea käsittää...

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Ei pysäköinti ole sama asia,kuin yöpyminen!
    Onko liian vaikeaa......

    Onko vaikeaa ymmärtää,että moottoriajoneuvolla yksityisalueelle pysäköinti yöpymistä varten,on kielletty!?

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Ei pysäköinti ole sama asia,kuin yöpyminen!
    Onko liian vaikeaa......

    Olet todellinen jästipää, tai todella tyhmä.
    Kaikki kiellot ja määräykset perustuvat vain ja ainoastaan Suomen lakeihin, ei kenenkään mielipiteisiin tai itse keksittyihin kieltoihin. Kunhan et aiheuta muiden liikkumiselle haittaa, niin missä tahansa autossa saat yöpyä ihan joka paikassa, missä sitä ei ole kielletty. Merkkiin ja malliin katsomatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Onko vaikeaa ymmärtää,että moottoriajoneuvolla yksityisalueelle pysäköinti yöpymistä varten,on kielletty!?

    Yksityisalue tarkoittaa aluetta, joka on jonkun yksityisomistuksessa ja jolla on oikeus päättää alueen käytöstä. Se voi olla esimerkiksi asuinrakennus, piha, tai muu alue, jonka käyttö on rajattu vain omistajalle tai luvan saaneille.
    Yksityisalueen käsite liittyy usein kotirauhaan, joka suojaa asumiseen käytettäviä tiloja ja niiden välitöntä ympäristöä tunkeutumiselta ilman lupaa. Yksityisalueen käyttöoikeus voi vaihdella alueen luonteen mukaan, ja esimerkiksi jokamiehenoikeudet mahdollistavat luonnossa liikkumisen tietyissä rajoissa, vaikka alue olisikin yksityisomistuksessa.
    Esimerkkejä yksityisalueista:

    Asunnot:
    Kerrostaloasunnot, omakotitalot, mökit ja muut asumiseen tarkoitetut tilat.

    Pihat:
    Asuntojen välittömät piha-alueet, joilla liikkuminen voi olla rajoitettua.
    Työpaikat:
    Toimistot ja muut työskentelyyn tarkoitetut tilat, joiden käyttö on rajattu työntekijöille.
    Muut tilat:
    Esimerkiksi hotellihuoneet, teltat, asuntovaunut, joissa ihmiset oleskelevat.

    Yksityisalueen tunnusmerkki on se, että alueelle ei saa mennä ilman lupaa, ellei siihen ole erikseen oikeutta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Olet todellinen jästipää, tai todella tyhmä.
    Kaikki kiellot ja määräykset perustuvat vain ja ainoastaan Suomen lakeihin, ei kenenkään mielipiteisiin tai itse keksittyihin kieltoihin. Kunhan et aiheuta muiden liikkumiselle haittaa, niin missä tahansa autossa saat yöpyä ihan joka paikassa, missä sitä ei ole kielletty. Merkkiin ja malliin katsomatta.

    Olehan hupsimatta!Ei saa!

    1Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Yksityisalue tarkoittaa aluetta, joka on jonkun yksityisomistuksessa ja jolla on oikeus päättää alueen käytöstä. Se voi olla esimerkiksi asuinrakennus, piha, tai muu alue, jonka käyttö on rajattu vain omistajalle tai luvan saaneille.
    Yksityisalueen käsite liittyy usein kotirauhaan, joka suojaa asumiseen käytettäviä tiloja ja niiden välitöntä ympäristöä tunkeutumiselta ilman lupaa. Yksityisalueen käyttöoikeus voi vaihdella alueen luonteen mukaan, ja esimerkiksi jokamiehenoikeudet mahdollistavat luonnossa liikkumisen tietyissä rajoissa, vaikka alue olisikin yksityisomistuksessa.
    Esimerkkejä yksityisalueista:

    Asunnot:
    Kerrostaloasunnot, omakotitalot, mökit ja muut asumiseen tarkoitetut tilat.

    Pihat:
    Asuntojen välittömät piha-alueet, joilla liikkuminen voi olla rajoitettua.
    Työpaikat:
    Toimistot ja muut työskentelyyn tarkoitetut tilat, joiden käyttö on rajattu työntekijöille.
    Muut tilat:
    Esimerkiksi hotellihuoneet, teltat, asuntovaunut, joissa ihmiset oleskelevat.

    Yksityisalueen tunnusmerkki on se, että alueelle ei saa mennä ilman lupaa, ellei siihen ole erikseen oikeutta.

    Unohdit tarkoituksella yksityiset tiet ja maa-alueet,joille ei ilman lupaa saa moottoriajoneuvoilla mennä ajelemaan!

    1Äänestä

Turat leireilevät rannoilla,välittämättä säännöistä.Kieltomerkkejä ilmaantuu monille paikoille,mikä kielii siitä,että ovat ei toivottuja riesoja koslineen!

1Äänestä
  • En ole nähnyt ainoatakaan sotkevaa karavaanaria. Muilla vehkeillä liikkuvia sotkijoita ja maastoon paskojia olen nähnyt paljon. Et ehkä tiedä, että autoissa ja vaunuissa on vessat ja roskikset.

    Äänestä

  • Ja nyt jäivät Nivalaan paikkaan nimeltä "ryytikkö",hei mummi sellasta uuimarantaa ei nivalasta löydy! Sulla on tosi paha lukihäiriö,no ei yllätä🤪

    1Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Ja nyt jäivät Nivalaan paikkaan nimeltä "ryytikkö",hei mummi sellasta uuimarantaa ei nivalasta löydy! Sulla on tosi paha lukihäiriö,no ei yllätä🤪

    Ryytikkö Nivalassa, ole hyvä. https://maps.app.goo.gl/jkHeFP8g1AB6nVwS9

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    En ole nähnyt ainoatakaan sotkevaa karavaanaria. Muilla vehkeillä liikkuvia sotkijoita ja maastoon paskojia olen nähnyt paljon. Et ehkä tiedä, että autoissa ja vaunuissa on vessat ja roskikset.

    Niin on ja ne tyhjennellään,minne sattuu!
    Nähty on!

    1Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Niin on ja ne tyhjennellään,minne sattuu!
    Nähty on!

    Yli 30 v vaunuilla ja matkailuautoilla, eikä kertaakaan olla nähty sotkevaa karavaanaria. Sinulla ilmeisesti enemmän kokemusta?

    Äänestä

  • Luuletko poloinen että turat on ainoita maailmassa joilla on matkailuauto, siltä ainakin näyttää kun kiihkossasi yrität keksiä aina jotain haukkumista..

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Luuletko poloinen että turat on ainoita maailmassa joilla on matkailuauto, siltä ainakin näyttää kun kiihkossasi yrität keksiä aina jotain haukkumista..

    Ei ole ainoat,mutta pilaavat koko karavaanarielämän tuolla vouhottamisella netissä👎💩

    2Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Yli 30 v vaunuilla ja matkailuautoilla, eikä kertaakaan olla nähty sotkevaa karavaanaria. Sinulla ilmeisesti enemmän kokemusta?

    Jäljet jää,kun ovat lähteneet!On seurattu lähirannan elämää!

    2Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Ei ole ainoat,mutta pilaavat koko karavaanarielämän tuolla vouhottamisella netissä👎💩

    Urapukki taas hössössään kun sai ilmaiset hälytykset hymeriin, kuinkahan tämä mainostus sujuikaan?

    Höpön löpö🤡

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Ja nyt jäivät Nivalaan paikkaan nimeltä "ryytikkö",hei mummi sellasta uuimarantaa ei nivalasta löydy! Sulla on tosi paha lukihäiriö,no ei yllätä🤪

    Vai oliko se sinulla😂😂😂😂ei yllätä 🤪

    1Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Höpön löpö🤡

    Jo mummo siellä höplyilee viinihumalassaan🍾🍾🍷🍷🍷

    1Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Jo mummo siellä höplyilee viinihumalassaan🍾🍾🍷🍷🍷

    Osaatko muuta sanaa kuin viini, sitä jaksat höpöttää ja varmaan nauttiakin aimo annoksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Osaatko muuta sanaa kuin viini, sitä jaksat höpöttää ja varmaan nauttiakin aimo annoksia.

    Ei kaikki ole samanlaisia juoppoja,kuin sinä🫵

    2Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Urapukki taas hössössään kun sai ilmaiset hälytykset hymeriin, kuinkahan tämä mainostus sujuikaan?

    Sitä pojuli perässä mitä isukki kyntää edellä, joo elekää rosmot tulko. Virne naamalla ilmottiin ja tuo mainonta on niinkuin houkutusta rosmoille sekä härnäystä, vakkuutushan sen maksaa jos on kunnossa. Tavaroiden ikävähennys tulee tietes vastaan, eli.......pysyykö lestissään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Urapukki taas hössössään kun sai ilmaiset hälytykset hymeriin, kuinkahan tämä mainostus sujuikaan?

    1800e sanoi maksaneen, oliko siinä pojan vehkeet matkassa kun kehuskeli. Meniköhän vakuutukseen, siis ne poijulin. Vuotellaan.

    Äänestä

Kovasti se vaan lähti vetämään halvan viinan perään,kun jo ohi Haapajärven olyyhältivät tukka putkella!😂😂😂😂🍾🍷🍾🍷

2Äänestä

Nyt voi mummo ja ukki vetää rosvoilta rauhassa perskännit!
Nukkuvat ,kuin härskit sillit,eikä mikään sireeni saa hereille😂

2Äänestä

Kun alkaa leuhkimaan omaisuudellaan, niin sitten pitää pelätä sen puolesta.

2Äänestä

Eikös se olekkin niin,että tyhmyydestä sakotetaan.Moni on jo varoitellut tästä,mutta eivätpä usko,ennen kuin näkevät😂

2Äänestä
  • Muistahan itsekin!

    Äänestä

Ovat kuin pikkulapsia,jotka kuvittelevat olevansa maailman napoja!Niin itsekeskeisiä,jotta oksettaa🤮

2Äänestä
  • Kukahan on se itsekeskeinen, haukkuva rakki...

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Kukahan on se itsekeskeinen, haukkuva rakki...

    Juuri näin 👍

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Kukahan on se itsekeskeinen, haukkuva rakki...

    Turat ovat,ellet sitä vielä tiedä!

    3Äänestä

  • Olivat samassa maksupaikassa kuin se korjaamo mimmi ukkosa kanssa linja-autolla. Mummin piti sekin vääntää heitin seuraajiksi, hethän ne seuraavat kaikin voimin kaikkea. Semmoista se on karavaanarin elo, toispuolista dokumentointia.

    2Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Turat ovat,ellet sitä vielä tiedä!

    Sinä se kaikista pahin ellet sitä vielä tiedä!

    Äänestä

Miten sinua (ja ketään) kiinnostaa kenenkään karavaaniharrastus, tai elämä ylipäätään. Vaikka juutuupia katselenkin, niin ketn en seuraa.. Vähiten kiinnostavaa materiaalia on lähinnä autosta kuvattu maantiematkailu.

3Äänestä
  • .......ja kuvottavinta teeskentely ja lapsellinen lässytys!

    3Äänestä

  • Jonkinlainen sairaushan tuo on, nauttii suorastaan käytöksestään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Jonkinlainen sairaushan tuo on, nauttii suorastaan käytöksestään.

    Siis mummolla!

    3Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    .......ja kuvottavinta teeskentely ja lapsellinen lässytys!

    Uusi pykälä tullut muorin lipevyyteen. Vaikka kuinka yrittää katsoa neutraalisti niin ei vaan onnistu. Epäaitous lyö läpi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00184 kirjoitti:

    Uusi pykälä tullut muorin lipevyyteen. Vaikka kuinka yrittää katsoa neutraalisti niin ei vaan onnistu. Epäaitous lyö läpi.

    😂😂😂🫵🧑‍🦳

    1Äänestä

Milloinkahan joutuvat vastuuseen videoilla näkyvistä liikennerikkomuksista, kuten MetsäMan joutui ajaessaan pätkän vastaantulevan liikenteen kaistalla?

3Äänestä
  • Sakkoa 2040 euroa.

    Äänestä

Tuskin kerkesivät Haaparantaan.eikä tule viini yhtään halvemmaksi jos ajelee satoja kilometrejä.kirjoittajalla ei ole suomen kartta hallussa.

Äänestä
  • Pohjoisen reissulla todellakin kannattaa pysähtyä Haaparannnalla.
    Viinit ja oluet jopa 40% edullisempia kuin Alkossa. Myös sokerilimut ja energiajuomat ovat huomattavasti edullisempia. Väkevätkin ovat halvempia, mutta hintaero ei ole kovin suuri.

    Omaan käyttöön ei ole tuntirajoituksia ja siksi syysreissuilla ostetaankin juomia koko vuoden tarpeiksi. Matkailuautoon mahtuu aikamoinen määrä.
    Samalla Ruotsin puolella tankki täyteen dieseliä, sen hinta on n. 20 c ( l edullisempi kuin Suomessa. Olen ostanut myös renkaat matkailuautoon Haaparannalta, etu oli jotain 20 %.

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009748865.html

    3Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Pohjoisen reissulla todellakin kannattaa pysähtyä Haaparannnalla.
    Viinit ja oluet jopa 40% edullisempia kuin Alkossa. Myös sokerilimut ja energiajuomat ovat huomattavasti edullisempia. Väkevätkin ovat halvempia, mutta hintaero ei ole kovin suuri.

    Omaan käyttöön ei ole tuntirajoituksia ja siksi syysreissuilla ostetaankin juomia koko vuoden tarpeiksi. Matkailuautoon mahtuu aikamoinen määrä.
    Samalla Ruotsin puolella tankki täyteen dieseliä, sen hinta on n. 20 c ( l edullisempi kuin Suomessa. Olen ostanut myös renkaat matkailuautoon Haaparannalta, etu oli jotain 20 %.

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009748865.html

    Siis tuontirajoituksia ja 20 c / l

    Äänestä

Ei maksa viininhaku mitään.Verovähennyksiin laittavat matkakulut!

4Äänestä
  • Milloinkahan huomaavat laitaa hotellikulut tubemenoihin? Siihen loppuu puskissa yöpyminenkin.

    3Äänestä

Ovatkohan nyt luvallisella alueella leiriytymässä?

3Äänestä

Miksiköhän turasuku varustautuu kameroilla ja hälytyslaitteilla? Onko tubetuksen tuoma pelko sen arvoista.

3Äänestä
  • Meilläkin on matkailuautossa hälytin ja kamera, kuten lukemattomilla muillakin. Kamerat vahtivat myös taloamme silloin, kun ei olla paikalla.
    En sanoisi peloksi, paremminkin realismiksi. Niin paljon tapahtuu kaikkea ***kaa.

    Äänestä

  • Kyllä se rahan ahneus teettää näköjään järjettömiä asioita!

    2Äänestä

  • Vainoharhaisiksi tulleet!

    3Äänestä

Turpoo turpoo

2Äänestä

Ketä typerystä kiinnostaa noiden autossa istunti,syönti ja juonti,?🤪

1Äänestä
  • Näköjään sinua ja paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Näköjään sinua ja paljon.

    Turamummo yrittää manipuloida täällä keakustelua🧑‍🦳🤮

    2Äänestä

Taitaa turapariskunta tylsistyä tuolla metsässä asumiseen,kun kaikki toiset haukutaan videoilla!Vähemmän alkoa ja terveelliset elämän ravat pitää mielen virkeänä.Miks eivät vaikka kalattele tuolla rannoilla loisiessaan,siitä saisi ILMAISTA ruokaa!
Tubettaja Väinökin käy ongella matkustellessaan!

4Äänestä

Kala on paljon terveellisempää,kuin nuo pitsat ja pullat🧐

3Äänestä

Katsokaapa Ali Leiniön videoita retkeilystä!Ovat aitoja,siellä ei juoruta,juoda,eikä ylensyödä.Todella hyviä!

3Äänestä

Parannuksen tehnyt entinen.....tatskaukko.

Äänestä
  • Kylläpä oli taas tylsä video ukilta. Pelkkää maantien kuvausta ja tyhjää Kuhmoa, ei ristinsielua missään, mutta kuinka ollakaan - sielläkin törmättiin super julkkisten faniin, joka tietysti tarjosi suolen täytettä!? Uskomatonta.

    2Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    Kylläpä oli taas tylsä video ukilta. Pelkkää maantien kuvausta ja tyhjää Kuhmoa, ei ristinsielua missään, mutta kuinka ollakaan - sielläkin törmättiin super julkkisten faniin, joka tietysti tarjosi suolen täytettä!? Uskomatonta.

    Oliko taas yksi hyväksikäytetty lauman jäsen kyseessä?!

    2Äänestä

  • Anonyymi00179 kirjoitti:

    Oliko taas yksi hyväksikäytetty lauman jäsen kyseessä?!

    Fani, eli kunnioittaa ja arvostaa, kysyn vaan mitä, ja miksi? Taisi oikeasti olla joku ohikulkija, joka neuvoi pallerot kahvilaan.

    2Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    Fani, eli kunnioittaa ja arvostaa, kysyn vaan mitä, ja miksi? Taisi oikeasti olla joku ohikulkija, joka neuvoi pallerot kahvilaan.

    Ei ne kyllä itse raatsi kahvia ja piirakkaa ostaa.

    2Äänestä

  • On kuitenkin järkevä ihminen,jonka jutustelua ja retkivideoita katselee ilolla😍

    2Äänestä

  • Anonyymi00182 kirjoitti:

    On kuitenkin järkevä ihminen,jonka jutustelua ja retkivideoita katselee ilolla😍

    Siis Ali Leiniö

    2Äänestä

Mahtaa ne muut karavaanarit ja -yrittäjät hykerrellä käsiään,kun kuulevat ukin sairastuneen!Karma kosti.
Siinä sitä onkin mummolla ylöspäin huitoutumisessa urakkaa!

3Äänestä
  • Ei se salaattipussi silloin tällöin oikein riitä terveyttä ylläpitämään. Saisivat jo pikkuhiljaa järkiintyä. (taitaa olla jo myöhäistä)

    4Äänestä

  • Sinä se jaksat tuota karmaa huutaa ja olla vahingoniloinen ihmisten sairastumisesta. Joten eiköhän se karma toteudu myös omalla kohdallasi...

    1Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Sinä se jaksat tuota karmaa huutaa ja olla vahingoniloinen ihmisten sairastumisesta. Joten eiköhän se karma toteudu myös omalla kohdallasi...

    Järkeä noille pitää huutaa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Sinä se jaksat tuota karmaa huutaa ja olla vahingoniloinen ihmisten sairastumisesta. Joten eiköhän se karma toteudu myös omalla kohdallasi...

    Eipä kuulu minun syntilistalle Turien synnit!

    4Äänestä

Tänäänkin keräsin roskia muovikassillisen metsäautotien päästä:ei kenenkään muun,kuin jonkun karavaanarin jättämiä.On se aivan järjetön tapa mennä loisimaan toisten maille ja vielä jättää roskat jälkeensä!

4Äänestä
  • Sinulta ei onnistunut apukoulukaan tuon käytöshäiriköinnin vuoksi 💩

    4Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    Sinulta ei onnistunut apukoulukaan tuon käytöshäiriköinnin vuoksi 💩

    Me normaalit ihmiset nukutaan tuohon aikaan ja käydään töissä, toisin kuin sinä torakka.

    1Äänestä

  • Anonyymi00196 kirjoitti:

    Me normaalit ihmiset nukutaan tuohon aikaan ja käydään töissä, toisin kuin sinä torakka.

    Mitä sinä omaa nimeäsi täällä huudat näätä, ole hiljaan jos ei ole mitään järkevää sanottava. Olet normaalista hyvin kaukana!

    1Äänestä

  • Anonyymi00197 kirjoitti:

    Mitä sinä omaa nimeäsi täällä huudat näätä, ole hiljaan jos ei ole mitään järkevää sanottava. Olet normaalista hyvin kaukana!

    Ihan vinkkinä noihin reissuvideoihin antaisin sellaisen, että olisi mukava nähdä erilaista touhua. Esim. notskilla istuskelemista ja rupattelua toisten karavaanareitten kanssa, nähtävyyksiä vähän lähempää ja niistä oikeaa tietoa, vaihtelua kaivataan.
    Tuollainen samanlainen, kahdestaan metsässä hiippaileminen ei enää kiinnosta ketään, tai pelkän maantien kuvaaminen, eikä se näytä yhtään mukavalle touhulle tuon kuntoisilta vanhuksilta.

    3Äänestä

  • Anonyymi00199 kirjoitti:

    Totta! Ihme että noinkin moni noita katsoo. Myös minä, silloin tällöin katson onko kehitystä tapahtunut. Vähän reppanoita.

    3Äänestä

  • Karavaanari metsäautotiellä, no heh-heh 🤣

    Äänestä

Eihän turat muualla olekkaan,kuin metsäteiden liepeillä,luvattomilla leiripaikoilla.

3Äänestä
  • Olipa missä hyvänsä, niin kovin tylsiä ja samanlaisia kaikki videot.

    3Äänestä

Kuvittelevat olevan tuon caravaanarielämän niin tavoiteltua ja jonkun mielestä ainoa haave,jota kannattaa tavoitella,jotta sitä pitää kuvata jatkuvasti.
Itse en lähtisi tuonne metsään,jossa ei ole mitään muuta tekemistä,kuin ryypätä aikansa kuluksi ja hutalehtaa milloin kenenkin riesana🤮

3Äänestä
  • Tuossa kunnossa on varmasti ahdasta ja hankalaa, mutta noitten reppanoitten mielestä ääääääärettömän hienoa. Paljon hienompaa olisi yöpyä hyvissä hotelleissa ja kylpylöissä, mutta niissä joutuu törmäämään vieraisiin ihmisiin, ja pitää osata vähän käyttäytyä.

    2Äänestä

  • Anonyymi00207 kirjoitti:

    Tuossa kunnossa on varmasti ahdasta ja hankalaa, mutta noitten reppanoitten mielestä ääääääärettömän hienoa. Paljon hienompaa olisi yöpyä hyvissä hotelleissa ja kylpylöissä, mutta niissä joutuu törmäämään vieraisiin ihmisiin, ja pitää osata vähän käyttäytyä.

    Sepä se.Kun näkyy olevan heidän oma ongelma tuo,etteivät voi yöpyä virallisilla leirintäalueilla. Ei pysy käytös itsellään hanskassa,kun ottavat ilolientä!
    Eikä pysy kyllä ilma sitäkään!

    2Äänestä

  • Anonyymi00208 kirjoitti:

    Sepä se.Kun näkyy olevan heidän oma ongelma tuo,etteivät voi yöpyä virallisilla leirintäalueilla. Ei pysy käytös itsellään hanskassa,kun ottavat ilolientä!
    Eikä pysy kyllä ilma sitäkään!

    Viikko reissussa ja joka yö ollaan oltu ns. puskaparkeissa. Ei olla mitään kummajaisia, nytkin samassa "puskassa"on viisi autoa. Viime yö oltiin enempi oikeassa puskassa pienen järven rannalla, missä ei ollutä ketään muita. Olihan ihanan rauhallista. ja koirakin sai olla vapaana.

    Tehdään tuhansien kilometrien reissuja joka vuosi, mutta meitä ei voi seurata missään tuupeissa, eikä ikinä tulla seuraamaan. Ketä meidän matkustelu edes kiinnostaisi ja miksi jakaisin henkilökohtaisia juttuja muille, kuin läheisille?

    Terveiset Pohjois-Norjasta, vielä kolme viikkoa lomaa jäljellä ja lähes saman verran jäljellä puskaparkkeilua. Todennäköisesti tämän reissun camping-yöpymiset voidaan laskea yhden käden sormilla.
    Ps. Lopettaisit nuo typerät turajuttusi.

    Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    Turathan reissaa matkiksella ainoastaan siksi, että saavat tehdä videoita, ja näitten mielestä tuo on niin hienoa vaikka heille tosiasiassa aika hankalaa. Nuorempien juttuja nuo on, ja tänään jo hyvin arkista puuhaa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    Viikko reissussa ja joka yö ollaan oltu ns. puskaparkeissa. Ei olla mitään kummajaisia, nytkin samassa "puskassa"on viisi autoa. Viime yö oltiin enempi oikeassa puskassa pienen järven rannalla, missä ei ollutä ketään muita. Olihan ihanan rauhallista. ja koirakin sai olla vapaana.

    Tehdään tuhansien kilometrien reissuja joka vuosi, mutta meitä ei voi seurata missään tuupeissa, eikä ikinä tulla seuraamaan. Ketä meidän matkustelu edes kiinnostaisi ja miksi jakaisin henkilökohtaisia juttuja muille, kuin läheisille?

    Terveiset Pohjois-Norjasta, vielä kolme viikkoa lomaa jäljellä ja lähes saman verran jäljellä puskaparkkeilua. Todennäköisesti tämän reissun camping-yöpymiset voidaan laskea yhden käden sormilla.
    Ps. Lopettaisit nuo typerät turajuttusi.

    Norjalaiset juurikin vihaa kaikkea turismia. Sotkevat jätöksillään luontoa ja ovat ylimielisistä porukaa. Näin norjalaiset itse kertoivat...

    2Äänestä

  • Anonyymi00213 kirjoitti:

    Norjalaiset juurikin vihaa kaikkea turismia. Sotkevat jätöksillään luontoa ja ovat ylimielisistä porukaa. Näin norjalaiset itse kertoivat...

    On tuosta ollut juttua lehdissä ja uutisissa.Ei ole Norjalaisten keksintöä,vaan näkyy kyllä!

    2Äänestä

Tosiasia on ,että Norjasssa jo nyt ovat turismihaitat paisuneet ongelmaksi.Roskivat ja paskovat joka paikan. Samoin on käymässä myös Suomessa.
Tuosta oli juttua lehdessä,jos ei kuka ole käynyt siellä paikan päällä.
Joten siivoappa jälkesi siellä,samoin koiran jätökset!
Turilla tuota kulkemista ei voi kutsua lomaksi,kun kokoajan kännykät kourassa kulkevat ja vahtaavat toisiaan .
Naurettavaa esitystä,rahan takia!
Itse en kyllä katsele noiden videoita,ovat niin teennäisiä,rahan vuoksi tehtyjä.
Täällä saa kyllä keskustella turista,ovathan he JULKKIKSIA!🤑😂😂😂😂😂

2Äänestä
  • Fanittaminen ja ihaileminen ainoastaan sallitaan!

    1Äänestä

  • Anonyymi00212 kirjoitti:

    Fanittaminen ja ihaileminen ainoastaan sallitaan!

    Sairasta!

    2Äänestä

Luonnon roskaajia ja paskojia!

2Äänestä

Saahan sieltä uusintana keuhkokuumeen,kun kosteassa ja viileässä ilmastossa vesistön äärellä aikaansa tappaa iloliemen kera.
Eikö mummo kehtaa olla kotona,jos vaikka joku sattuu tulemaan käymään katsomassa sairasta ukkia!🫵🧑‍🦳

2Äänestä
  • Luulisi että kotona toipilaan olisi rennompaa makoilla sohvalla kuin istua nököttää huonossa tuolissa ulkona.

    2Äänestä

Kun oikein kunnolla vetäsee henkoset nuotion savua keuhkoon tuon taudin jälkeen,on sairaalareissu taas taattu.No siitähän saa mummo taas videoo🫵🧑‍🦳🦽🦽🦽🦼🦼🦼

3Äänestä
  • Reipas pyöräilykin on nyt varmasti oikein paikallaan, mutta kun ovat tuollaisia terveellisen elämän viettäjiä, niin täytyyhän se kuntoilla ja syödä terveellisesti. Näin he meille opettavat.

    2Äänestä

Miten tuon mummon perse roikkuu pyörän tarakalla?Onko joku nähnyt?
Siitä voisi tehdä ukki videoo,kun sjelee mummon takana?
Siivikon sisu teki näin vaimostaan!On tosin toista luokkaa,kuin tuo mummo perseineen🤮

4Äänestä

Älkää aina arvostelko toisten ulkonäköä .varmaan on kirjoitusten takana oikein kaunotar tai tartzan.

Äänestä
  • Miksi näyttelee itseään tubessa?
    Narsisti kun on!

    4Äänestä

Onko ensiviikolla hiivasyyläkeittoa tarjolla?

3Äänestä

Mummo ei kehtaa tiskata,vaan kertakäyttöastiat laittaa jääkaappiin käytön jäljiltä uudelleen käyttöä odottamaan.Sanoi itse kommenttikentässä,ei ole keksitty juttu🤮

2Äänestä
  • Oppi tulee pojaltaan turaukolta. Viisas pääsee vähemmällä hullut ne rehkii.

    Äänestä

  • Anonyymi00236 kirjoitti:

    Oppi tulee pojaltaan turaukolta. Viisas pääsee vähemmällä hullut ne rehkii.

    Eipä ihme,kun mummo joutuukin välillä sairaalaan mahataudin takia!
    Nekin sairaalakäynnit vain tuon juopottelusta johtuvan väsymyksen seurauksia,kun ei jaksa tiskata!

    2Äänestä

Maastoliikennelaki koskee myös yöpymistä autossa.
Ilman maan omistajan lupaa ei saa yöpyä muualla,kuin siihen varatuilla paikoilla.🫵

3Äänestä
  • Ja kaikki kommentit peräkanaa samalta tollolta, on turhaa aikaa liikaa jos pitää keskittyä turailemaan koko päivä🤣

    1Äänestä

  • Matkailuautojen verotus kiristyy kovasti joten saapi nähdä vähentyykö nuo joka vkloppuiset retkeilyt?...

    3Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Ja kaikki kommentit peräkanaa samalta tollolta, on turhaa aikaa liikaa jos pitää keskittyä turailemaan koko päivä🤣

    Taitaa olla nuo omat kommenttisi yhdeltä ja samalta räksyttäjältä🫵🤪

    Sorry lady. Kyllä täällä kommentoin muitakin kuin joku " tollo" ..mm.minäkin

    2Äänestä

  • Anonyymi00243 kirjoitti:

    Samoin minä huvittuneena seuraan noita esityksiä, mutta en ole "fani".

    2Äänestä

  • Anonyymi00243 kirjoitti:

    Sorry lady. Kyllä täällä kommentoin muitakin kuin joku " tollo" ..mm.minäkin

    Aika harva muu. Tuon yltiökommentoinnin huomaa selvästi, sama tyyppi kuten tuusniemelläkin. Ei epäilystäkään, monta kommenttia perätysten. Jos on vähänkään hiljaisempaa niin provoa vaan esiin ja useampi. Se on hänen tapansa pitää ketjut aktiivisena..

    3Äänestä

  • Anonyymi00245 kirjoitti:

    Oletko tuusniemeläinen? Metsa man taitaa olla sen kylän tubettaja, en olisi muuten kuullutkaan koko kylästä, tehnyt paikan tunnetuksi

    Äänestä

  • Anonyymi00245 kirjoitti:

    Aika harva muu. Tuon yltiökommentoinnin huomaa selvästi, sama tyyppi kuten tuusniemelläkin. Ei epäilystäkään, monta kommenttia perätysten. Jos on vähänkään hiljaisempaa niin provoa vaan esiin ja useampi. Se on hänen tapansa pitää ketjut aktiivisena..

    Totta on kyllä että täällä kaivattaisiin muutakin keskustelua, ei aina näistä turista. Eihän tänne kukaan halua muuttaa jos eksyy näille palstoille, tulee todella huono kuva kaupungista

    1Äänestä

  • Anonyymi00248 kirjoitti:

    Totta on kyllä että täällä kaivattaisiin muutakin keskustelua, ei aina näistä turista. Eihän tänne kukaan halua muuttaa jos eksyy näille palstoille, tulee todella huono kuva kaupungista

    Turat ovat pilanneet Savonlinnan maineen!Ovat siis vastuussa siitä tubettamisineen,tollot!🫵

    1Äänestä

  • Anonyymi00249 kirjoitti:

    En näe heissä mitään mikä pilaisi mainetta, tavallisia ihmisiä. Kannattaisiko hakea apua harhaluuloihin?

    2Äänestä

  • Anonyymi00251 kirjoitti:

    Todella "ihan tavallisia", mutta tuo mummin teeskentely ja suuret luulot itsestään, tekevät heistä huvittavia. Tuskin Ukkoa ja Ukkia kukaan niin ihmettelee, kuin tuota Rouvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00242 kirjoitti:

    Taitaa olla nuo omat kommenttisi yhdeltä ja samalta räksyttäjältä🫵🤪

    Köyhillä ei ole keitoissa lihaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00249 kirjoitti:

    Turat ovat pilanneet Savonlinnan maineen!Ovat siis vastuussa siitä tubettamisineen,tollot!🫵

    Sinähän sen olet pilannut jatkuvalla räkytykselläsi🫵🐵

    1Äänestä

  • Anonyymi00254 kirjoitti:

    Köyhillä ei ole keitoissa lihaa...

    Jauheliha maksaa alle 2e

    Äänestä

  • Anonyymi00251 kirjoitti:

    En näe heissä mitään mikä pilaisi mainetta, tavallisia ihmisiä. Kannattaisiko hakea apua harhaluuloihin?

    Levittävät videoillaan turhanpäiväistä ja haitallista sisältöä:viinanjuonti,ylensyönti,luonnon roskaaminen ja saastutus,laittomuudet liikenteessä ja maastossa,joutavan juoruilu,jne

    Äänestä

  • Anonyymi00257 kirjoitti:

    Levittävät videoillaan turhanpäiväistä ja haitallista sisältöä:viinanjuonti,ylensyönti,luonnon roskaaminen ja saastutus,laittomuudet liikenteessä ja maastossa,joutavan juoruilu,jne

    Höpön löpö🐵

    Äänestä

  • Anonyymi00255 kirjoitti:

    Sinähän sen olet pilannut jatkuvalla räkytykselläsi🫵🐵

    Antaako kuikka tuonpuoleisesta vastauksia😂

    Äänestä

  • Olet väärässä.
    Autossa yöpyminen on Suomessa sallittua, kun ajoneuvo on pysäköity lainmukaisesti ja yöpymistä alueella ei ole erikseen kielletty.
    Jos löytyy liikennemerkki "leirityminen kielletty", niin se sekään ei kiellä autossa yöpymistä.

    Jo kolme viikkoa reissussa, neljä yötä kämppäreillä, loput ns. puskaparkeissa ilman ongelmia.

    Äänestä

  • Anonyymi00272 kirjoitti:

    Olet väärässä.
    Autossa yöpyminen on Suomessa sallittua, kun ajoneuvo on pysäköity lainmukaisesti ja yöpymistä alueella ei ole erikseen kielletty.
    Jos löytyy liikennemerkki "leirityminen kielletty", niin se sekään ei kiellä autossa yöpymistä.

    Jo kolme viikkoa reissussa, neljä yötä kämppäreillä, loput ns. puskaparkeissa ilman ongelmia.

    Sinä olet väärässä!
    Lueppa maasto liikennelakia🫵🤪

    Äänestä

  • Anonyymi00273 kirjoitti:

    Sinä olet väärässä!
    Lueppa maasto liikennelakia🫵🤪

    Olipa nuo vanhukset missä hyvänsä,
    mitä väliä, ja ketä kiinnostaa?

    Äänestä

  • Etkö usko mummin kurinpalautukseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00277 kirjoitti:

    Etkö usko mummin kurinpalautukseen?

    En käy täällä usein kirjoittelemassa, mutta huomaan, että monia ärsyttää sama asia, kuin minua. Muistan aikoinani, kuinka kaikki muut invakuskit tervehtivät meitä työntekijöitä joiden kanssa joutuivat tekemisiin, nostivat hymyillen kättä jopa ohiajaessaan, paitsi yksi sisaruspari.
    Nyt nokkavasta ja ylimielisestä tyypistä on muka tullut niin herttainen ja suloinen? En viitsi katsella edes noita "hih,hih, videoita".

    2Äänestä

  • Anonyymi00277 kirjoitti:

    Etkö usko mummin kurinpalautukseen?

    Mihin ?Enpä ole kuullutkaan sellaista😂
    Mummo voi mennä sinne sillan alle miettimään,mitä on tullut sanottua katsojilleen!

    3Äänestä

  • Anonyymi00273 kirjoitti:

    Sinä olet väärässä!
    Lueppa maasto liikennelakia🫵🤪

    Matkailuautoilla ei ajeta maastossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00280 kirjoitti:

    Matkailuautoilla ei ajeta maastossa.

    Metsäautoteitä ajelevat ja ne kuuluvat maastoliikenne lakien alle!

    Äänestä

  • Anonyymi00284 kirjoitti:

    Nuo ohjeet koskevat vain Metsähallituksen mailla olevia teitä,eivät muita,esim.yksityisten omistamia maita ja teitä!

    Edes yksityistie-liikennemerkki ei kiellä yhtään mitään. Yksityisteiden satunnainen käyttäminen moottoriajoneuvolla on sallittua, ellei sitä ole kielletty tai rajoitettu liikennemerkillä. Liikennemerkki on lainvoimainen vasta kunnasta haetun luvan jälkeen ja lupaan vaaditaan vankat perusteet.
    Ainoastaan maastoon, siis tien ulkopuoleisille alueille moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla ei ole asiaa.
    Lisätietoa esim. täältä: https://www.metsaan-lehti.fi/kysy-asiantuntijalta/milla-tavalla-yksityistien-kayttoa-voidaan-rajoittaa.html

    Äänestä

  • Anonyymi00251 kirjoitti:

    En näe heissä mitään mikä pilaisi mainetta, tavallisia ihmisiä. Kannattaisiko hakea apua harhaluuloihin?

    Minä,minä minä narsisteja,joilla ei ole omatuntoa!

    1Äänestä

  • Anonyymi00249 kirjoitti:

    Turat ovat pilanneet Savonlinnan maineen!Ovat siis vastuussa siitä tubettamisineen,tollot!🫵

    Lehtiotsikko: "Savonlinna saatava uusille raiteille". Mistä pitäisi aloittaa; turhanpäiväiset tupettajat ulos!?

    1Äänestä

  • Anonyymi00252 kirjoitti:

    Todella "ihan tavallisia", mutta tuo mummin teeskentely ja suuret luulot itsestään, tekevät heistä huvittavia. Tuskin Ukkoa ja Ukkia kukaan niin ihmettelee, kuin tuota Rouvaa.

    Hän onkin mielenkiintoinen tapaus🤔"Helppo" raha on hänet sokaissut, eikä enää osata/välitetä pitää mitään rotia tuon lässytysnäyttelijän roolin kanssa🤑

    1Äänestä

  • Anonyymi00290 kirjoitti:

    Lehtiotsikko: "Savonlinna saatava uusille raiteille". Mistä pitäisi aloittaa; turhanpäiväiset tupettajat ulos!?

    👍👍👍👍👍👍👍

    Äänestä

Tietyissä tapauksissa yksityinen voi kieltää tien käytön ja sen välittömään läheisyyteen pysäköimisen.
LEIRIYTYMINEN ilman maanomistajan lupaa,on kielletty!
Näistä laittomista luusereista koituu niin paljon haittaa ympäristölle,että valtiovalta voisi nostaa veroja roimasti enemmän,mitä on luvassa Itse en mailleni laske paskomaan!

1Äänestä
  • Eikä tilustiet ole virallisia järjestäytyneitä yksityisteitä. Käyttöoikeus koskee vain virallisia yksityisteitä.

    2Äänestä

  • Ymmärrä nyt hyvä ihminen, ettei auton pysäköinti ja autossa oleskelu / nukkuminen ole leiriytymistä. Leiriytymiseksi homma muuttuu vasta sitten, jos auton ympärille muodostuu leiri. Ts auton ulkopuolelle levitellään pyykkinaruja, kalusteita, grilliä yms.
    Tosin tilapäinen leirityminen teltassa tms. ei ole kiellettyä yksityisilläkään mailla.

    Äänestä

  • Anonyymi00292 kirjoitti:

    Ymmärrä nyt hyvä ihminen, ettei auton pysäköinti ja autossa oleskelu / nukkuminen ole leiriytymistä. Leiriytymiseksi homma muuttuu vasta sitten, jos auton ympärille muodostuu leiri. Ts auton ulkopuolelle levitellään pyykkinaruja, kalusteita, grilliä yms.

    Leiriytymiseksi katsotaan pidempi,kuin yön yli nukkuminen!!

    3Äänestä

  • Anonyymi00292 kirjoitti:

    Ymmärrä nyt hyvä ihminen, ettei auton pysäköinti ja autossa oleskelu / nukkuminen ole leiriytymistä. Leiriytymiseksi homma muuttuu vasta sitten, jos auton ympärille muodostuu leiri. Ts auton ulkopuolelle levitellään pyykkinaruja, kalusteita, grilliä yms.
    Tosin tilapäinen leirityminen teltassa tms. ei ole kiellettyä yksityisilläkään mailla.

    Ja yritä sinä vaikka tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää että edes ajoa tai pysäköintiä ei tarvitse hyväksyä yksityismailla olevalla tiellä joka ei kunnan tai valtion avustusta eli edes typerin tura ei voi olettaa että voi käyttää kenen tahansa tuloksia kun omat ei tunnu kelpaavan. No toivottavasti ne ystävät rakkaat matkailee sinne tukien mökki ja tilusteille leirintymään kun turat sitä mieltä et sallittua.

    2Äänestä

  • Anonyymi00298 kirjoitti:

    Apua! Meinaako ääääärettömän ihana mummi unohtua kirjoittajilta?

    Äänestä

  • Anonyymi00298 kirjoitti:

    Ja yritä sinä vaikka tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää että edes ajoa tai pysäköintiä ei tarvitse hyväksyä yksityismailla olevalla tiellä joka ei kunnan tai valtion avustusta eli edes typerin tura ei voi olettaa että voi käyttää kenen tahansa tuloksia kun omat ei tunnu kelpaavan. No toivottavasti ne ystävät rakkaat matkailee sinne tukien mökki ja tilusteille leirintymään kun turat sitä mieltä et sallittua.

    Täällä pätee ainoastaan Suomen Laki, ei sinun kuvitelmasi.

    Ei tarvitse hyväksyä, mutta ajon ja pysäköinnin voit kieltää vain ja ainoastaan virallisesti hyväksytyillä liikennemerkeillä.
    Jos muiden kulkemiset häiritsee, niin hommaa kieltomerkit. Muutoin sinulla ei ole pienimpiäkään valtuuksia kieltää ajoa yksityistielläsi, eikä myöskään muuta liikennettä haittaamatonta pysäköintiä.

    Leiriytymisen voit toki kieltää (eikä siihen ole autolla jokaisen oikeuttakaan), mutta silloin sen täytyy olla leiriytymistä myös todellisuudessa ja täyttää leiriytymisen tunnusmerkit.

    Äänestä

  • Anonyymi00310 kirjoitti:

    Rautalangasta vääntäen.

    Leiriytymisen perusmääritelmä on se, että leiritymiseksi lasketaan grillien, pöytien, tuolien, markiisien ynnä muiden tavaroiden esille tuonti.

    Sallittua:
    Asuntovaunussa ja ajoneuvossa yöpyminen paikoissa, joissa niiden pysäköiminen kyseisenä aikana on sallittua.
    Maastossa pysäköiminen ja yöpyminen tien välittömässä läheisyydessä esimerkiksi levikkeellä tai liittymässä niin, ettei estä muiden ajoneuvojen tai kulkijoiden ajoa.
    Leiriytyminen toisen maalla jokaisenoikeudella 1–2 yöksi niin, ettei se aiheuta vähäistä haittaa suurempaa haittaa tai riko kotirauhaa.

    Joko ymmärrät?

    Puomit vaan tielle,niin siinä ei asiattomat ramppaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00301 kirjoitti:

    Niinpä ja yksityinen voi kieltää tiluksillaan ajelun ja pysäköinnin.

    Äänestä

  • Anonyymi00314 kirjoitti:

    Niinpä ja yksityinen voi kieltää tiluksillaan ajelun ja pysäköinnin.

    No kun ei vaan voi. T: Tura

    Äänestä

  • Anonyymi00313 kirjoitti:

    Puomit vaan tielle,niin siinä ei asiattomat ramppaa!

    Puomit tielle, niin vastaat onnettomuuksista ja voipi tulla kalliiksi. T: Tura

    Äänestä

  • Anonyymi00311 kirjoitti:

    Rautalangasta vääntäen.

    Leiriytymisen perusmääritelmä on se, että leiritymiseksi lasketaan grillien, pöytien, tuolien, markiisien ynnä muiden tavaroiden esille tuonti.

    Sallittua:
    Asuntovaunussa ja ajoneuvossa yöpyminen paikoissa, joissa niiden pysäköiminen kyseisenä aikana on sallittua.
    Maastossa pysäköiminen ja yöpyminen tien välittömässä läheisyydessä esimerkiksi levikkeellä tai liittymässä niin, ettei estä muiden ajoneuvojen tai kulkijoiden ajoa.
    Leiriytyminen toisen maalla jokaisenoikeudella 1–2 yöksi niin, ettei se aiheuta vähäistä haittaa suurempaa haittaa tai riko kotirauhaa.

    Joko ymmärrät?

    Jokaisen oikeudella ei saa leiriytyä moottori ajoneuvossa ilman maanomistajan lupaa !
    Telttaretki on aivan eri asia!

    1Äänestä

  • Anonyymi00316 kirjoitti:

    Puomit tielle, niin vastaat onnettomuuksista ja voipi tulla kalliiksi. T: Tura

    Jokainen vastaa ajoneuvolla ajostaan ihan itse!Sokea on,jos ei puomia näe!

    1Äänestä

  • Anonyymi00311 kirjoitti:

    Rautalangasta vääntäen.

    Leiriytymisen perusmääritelmä on se, että leiritymiseksi lasketaan grillien, pöytien, tuolien, markiisien ynnä muiden tavaroiden esille tuonti.

    Sallittua:
    Asuntovaunussa ja ajoneuvossa yöpyminen paikoissa, joissa niiden pysäköiminen kyseisenä aikana on sallittua.
    Maastossa pysäköiminen ja yöpyminen tien välittömässä läheisyydessä esimerkiksi levikkeellä tai liittymässä niin, ettei estä muiden ajoneuvojen tai kulkijoiden ajoa.
    Leiriytyminen toisen maalla jokaisenoikeudella 1–2 yöksi niin, ettei se aiheuta vähäistä haittaa suurempaa haittaa tai riko kotirauhaa.

    Joko ymmärrät?

    Itse ymmärrät tahallasi väärin,kun et haluakkaan ymmärtää🫵

    1Äänestä

  • Anonyymi00301 kirjoitti:

    Täällä pätee ainoastaan Suomen Laki, ei sinun kuvitelmasi.

    Laki koskee myös turia!

    1Äänestä

  • Anonyymi00325 kirjoitti:

    Laki koskee myös turia!

    Noudattavatko Oravaisten lakia?

    1Äänestä

  • Anonyymi00318 kirjoitti:

    Jokaisen oikeudella ei saa leiriytyä moottori ajoneuvossa ilman maanomistajan lupaa !
    Telttaretki on aivan eri asia!

    Jep. Piti kirjoittaa, että ilman autoa yksityisillä mailla saa leiriytyä = käytännössä telttailla 1-2 vuorokautta ilman maanomistajan lupaa.

    Mieti hetki, kumpi sotkee yleisesti ottaen enemmän?
    - matkailuautoilija, jolla on vedet, vesssa ja roskis mukana.
    - vaiko telttailija, joka "unohtaa" jätteensä metsään ja tekee tarpeensakin luontoon.

    Ollaan harrastettu asuntovaunu- ja automatkailua vuosikymmenet, eikä olla nähty ainoatakaan ympäristöään sotkevaa, tai puskiin kakkaavaa karavaanaria.
    Nähty ainoastaan henkilöautoilla liikkuvia "ei millään mitään väliä ihmisiä" ja heidän jätöksiään. Niitä kun on lähes joka paikassa, minne autolla voi ylipäätään pysähtyä. Maanteiden levikkeistä metsäteiden perukoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00310 kirjoitti:

    Ei tarvitse hyväksyä, mutta ajon ja pysäköinnin voit kieltää vain ja ainoastaan virallisesti hyväksytyillä liikennemerkeillä.
    Jos muiden kulkemiset häiritsee, niin hommaa kieltomerkit. Muutoin sinulla ei ole pienimpiäkään valtuuksia kieltää ajoa yksityistielläsi, eikä myöskään muuta liikennettä haittaamatonta pysäköintiä.

    Leiriytymisen voit toki kieltää (eikä siihen ole autolla jokaisen oikeuttakaan), mutta silloin sen täytyy olla leiriytymistä myös todellisuudessa ja täyttää leiriytymisen tunnusmerkit.

    Yksityisen omaisuuden suojaa ei voi sinun kaltaisesi toisten omaisuuden sosialisoijat ohittaa vaikka kuinka yritätte käytt toisten omaisuutta kuin itse omistsisitte.

    2Äänestä

  • Anonyymi00315 kirjoitti:

    No kun ei vaan voi. T: Tura

    Lähdetään pysäköimään tukien mökkitiellä ja mökkipihalle sekä metsätiellä... se sallittua

    1Äänestä

  • Anonyymi00326 kirjoitti:

    Noudattavatko Oravaisten lakia?

    Eivät edes ajokielto pysäköinti jne merkkejä

    1Äänestä

  • Anonyymi00330 kirjoitti:

    Lähdetään pysäköimään tukien mökkitiellä ja mökkipihalle sekä metsätiellä... se sallittua

    Siis Turien.

    1Äänestä

  • Anonyymi00328 kirjoitti:

    Jep. Piti kirjoittaa, että ilman autoa yksityisillä mailla saa leiriytyä = käytännössä telttailla 1-2 vuorokautta ilman maanomistajan lupaa.

    Mieti hetki, kumpi sotkee yleisesti ottaen enemmän?
    - matkailuautoilija, jolla on vedet, vesssa ja roskis mukana.
    - vaiko telttailija, joka "unohtaa" jätteensä metsään ja tekee tarpeensakin luontoon.

    Ollaan harrastettu asuntovaunu- ja automatkailua vuosikymmenet, eikä olla nähty ainoatakaan ympäristöään sotkevaa, tai puskiin kakkaavaa karavaanaria.
    Nähty ainoastaan henkilöautoilla liikkuvia "ei millään mitään väliä ihmisiä" ja heidän jätöksiään. Niitä kun on lähes joka paikassa, minne autolla voi ylipäätään pysähtyä. Maanteiden levikkeistä metsäteiden perukoille.

    Miten voit väittää,etteivät ole matkailuautoilijoiden jätteitä,kun et ole ollut näkemässä,kun jätteet on jo olleet siellä.Mutta minäpä rannan läheisyydessä,olen seurannut tuota touhua ja tiedän,että roskapussit heitellään pusikoihin ja paskasäiliöt kankaille,kun ketään ei ole silloin paikan päällä.Olen ilmoitranut ympäristöviranomaisillekkin,ottanut näistä jäljistä kuvia ja lähettänyt paikallislehteen.Mutta kun mikään muu ei auta,niin on laitettava vaan kova kovaa vastaan.Meidän hienoa luontoa maaseuduilla ei anneta näiden holtittomien turmella ja roskata!
    Meidänkö pitäisi asua näiden jätekasojen keskellä?!

    2Äänestä

  • Anonyymi00333 kirjoitti:

    Olen nähnyt lukemattomia henkilöautoilijoita, jotka ovat jättäneet jälkeensä roskat ja tyhjät pullot / tölkit. Viimeksi näin tällaista käyttäytymistä vain pari viikkoa sitten. Kaikki, mikä ei mennyt kurkusta alas jäi niille sijoilleen, pusikosta kävin keräämässä heidän jäljiltään parikymmentä kaljatölkkiä.
    Tosiaan roskaavaa karavaanaria en ole nähnyt vielä koskaan. Sellaisiakin varmaan on, mutta veikkaisinpa, että liikkeellä ei olla ainakaan omalla autolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00334 kirjoitti:

    Molemmat voidaan lukea luuseri porukkaan,joka käyttää hyväkseen toisen omistamia maita luvatta!

    2Äänestä

  • Anonyymi00334 kirjoitti:

    Olen nähnyt lukemattomia henkilöautoilijoita, jotka ovat jättäneet jälkeensä roskat ja tyhjät pullot / tölkit. Viimeksi näin tällaista käyttäytymistä vain pari viikkoa sitten. Kaikki, mikä ei mennyt kurkusta alas jäi niille sijoilleen, pusikosta kävin keräämässä heidän jäljiltään parikymmentä kaljatölkkiä.
    Tosiaan roskaavaa karavaanaria en ole nähnyt vielä koskaan. Sellaisiakin varmaan on, mutta veikkaisinpa, että liikkeellä ei olla ainakaan omalla autolla.

    Nuo caravaanarit valtaavat uimarannatkin pieillä maaseuduilla!
    Sinne ei paikallisilla ole asiaa edes uimaan,saa muuten halveksuvia katseita osakseen,jos menee häiritsemään näiden juopottelua.Siellä poktellaan nuotiopaikoilla kyläläisten talkoilla itselleen varten tekemät nuotiopuut pinosta ja otetaan vielä matkaankin saunan lämmityspuita!Että näin ne luuserit mellastaa!

    2Äänestä

Suomen laki koskee myös Turia🫵

2Äänestä
  • Mutta nyt juhlimaan! Mummi paistoi jo pullatkin ja kertoi meidänkin liittyvän juhlanaiheeseen, joten varmasti ihmisystävällisenä ihmisenä ilahtuu kovasti, kun mennään kaffeille.

    2Äänestä

Minkähän sillan alle nyt mennään ja onko konjakkia riittävästi😜!

3Äänestä
  • 🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱

    1Äänestä

  • Anonyymi00307 kirjoitti:

    🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱🥱

    Joko mummoa haukottaa?Otappa muutama näkäräinen lisää,niin piristyt😜

    3Äänestä

  • Kävikö joku pullalämpimäisillä? Toivotettiinko tervetulleeksi?

    6Äänestä

  • Josefiinan tahtiin viskiä🥴

    3Äänestä

Sairas palsta

1Äänestä

Täällä tuodaan julki vaiettuja salaisuuksia!

4Äänestä

Ketjusta on poistettu 72 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Eli videollaan Turaukki yleistää kaikki karavanalueiden käyttäjät ….” No kuule pitäjille en ole katkera, työtään tekevät. Mutta siellä asiakkaana olevat huh…” Eli hän/he saavat laukoa ihmisistä mitä tahansa mutta auta armias jos heitä arvostelet on väärin ja suljetaan keskustelusta. Mistä moinen arvostelu ei puskissa rymyäviä kohtaan.
Eikö aikoinaan eräällä Rantasalmelaisella leirintä alueella suvaittu teidän määräyksiänne ja vain teidän tapaanne .
Eli Turien mielestä kaikki karavanalueiden käyttävät häiriköitä ( itse kyllä olen ollut rauhallisilla turvallisilla alueilla) ja puskissa lymyävät niitä kunnon ihmisiä jotka näköjään saa ajellakin liikennesäännöistä ja merkeistä välittämättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu