Ihmettelen, että mikä saa karjalaiset ( oikeasti savolaiset jotka asuttaa maakuntaa) rakastamaan kateutta niin uskomattomalla vimmalla?
Itselleni tulisi ainakin kurja olo ja tuntisin itseni henkisesti epäkypsäksi jos kadehtisin muita ihmisiä. Kuitenkin Karjalassa tuntuu, että suurin osa suorastaan rakastaa kadehtimista. Yksi paikallinen sanoikin että täällä kaikki kadehtii kaikkia.
Kateus on osoitus henkisestä kypsymättömyydestä. Kukaan ei voi väittää että aikuiseksi kasvanut ihminen kadehtisi jotain toista ja olisi samalla henkisesti kypsä aikuinen.
Kateellinen luulee että hänen kateutensa aiheuttaja on joku toinen ihminen. Hän ei tunnista, että hän itse on syyllinen omaan kateuteensa. Jos joku toinen voisi aiheuttaa kateutta, niin silloinhan allekirjoittanutkin kadehtisi joitakin. Mutta ei, en kadehdi ketään vaan mieluusti jopa edistän muiden onnistumisia.
Karjalassa ilmeisesti luullaan että kaikki kadehtii tai se on normaalia. Ei, se ei ole normaalia. lapset voi kadehtia mutta aikuiseksi kasvanut ihminen ei osaa ajatella vain omaa napaansa. Aikuisen ihmisen maailmankuva on hieman suurempi kuin oma napa tai "oma maakunta".
Mitä niin hienoa kateudessa on että kannattaa kadehtia kun vaihtoehtona on iloita muiden onnistumisista ja saada hyvä mieli itselle sillä, että auttaa eri tavoin muita menestymään. Hyvät ihmiset iloitsee kun joku toinen onnistuu. Hyvällä ihmisellä on myötätuntoa ja empatiaa.
Miksi karjalainen rakastaa kateutta niin paljon?
8
97
Vastaukset
- Anonyymi
Kadehtija on narsisti haluaa olla paras kaikessa
- Anonyymi
Niin. Mutta kateellinen narsisti ei ole paras koska hänen kateutensa takia hän ei kehity koska priorisoi omat asenteensa väärin muiden tekemisiin ja kateuteen ja vihanpitoon, eikä itsensä kehittämiseen. Siksi kateellinen on kateutensa takia yleensä aina huonompi.
- Anonyymi
Osaavimmat ihmiset eivät ole kateellisia ihmisiä. Osaajat kehittää itseään ja taitojaan sekä persoonaansa. Kateellinen on pelkkä varas joka haluaa toiselta itselleen jotain joka ei ole hänen ja jonka eteen hän ei ole valmis näkemään vaivaa.
Siksi osaajat, tekijät ja kadehtijat on aina erikseen. Asennevammalla ei pitkälle kehitytä eikä epärehellisyydellä. - Anonyymi
Karjala on maan kehittymättömintä aluetta pitkälti kateuden ja epärehellisyyden takia. Jos katsomme mikä on itänaapurin kehityksen estänyt, niin pitkälle samat piirteet. Ne myös projisoi viat aina muille ja ovat itse aina syyttömiä. Ja epärehellisyys kukoistaa niin eihän sellainen maa voi kehittyä. Kaikki kuitenkin perustuu rehellisyydelle ja luotettavuudelle. Karjalassa on sama mentaliteetti. Mihinkään eikä kehenkään ei voi luottaa.
- Anonyymi
Uikkulajit ovat: silkkiuikku, mustakurkku-uikku ja pikku-uikku. Maahamme on levinnyt viime aikoina myös someuikku. Aloittaja on someuikku, joka uikuttaa surkeuttaan kaihoisasti. Vieraslaji, rauhoittamaton.
- Anonyymi
Minäkin vietän päivät kaupungilla kadehtimassa. Vapaa aikoinani kyttään ja juoruan.
Minulla on hyvät ja kehittävät harrastukset, monet kadehtivat minua niiden takia.
Olen ajatellut tutustua lähemmin myöskin uusiin harrastuksiin, kuten selkäänpuukottamiseen ja elämän pilaamiseen.
Onkohan näille lajeille olemassa harrastusseuroja, vai pitääkö aloittaa puhtaalta pöydältä? - Anonyymi
Onko tämän maakunnan ihmiset omasta mielestään hyviä ihmisiä?
- Anonyymi
Nooo... Hyvää on kyllä yritetty, mutta priimaa vaan tahtoo pukata...
Lisäksi olemme viisaita ja kauniita.
Mites siellä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5952370Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4101882Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H231720Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641448JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191356- 651281
- 1221174
Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka22940Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16928Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66843