Hei,
olen ikuinen pääsykoe-epäonnistuja. Olen aloittanut pääsykokeisiin osallistumisen vuonna 1996 ja tänäkin vuonna on tullut se sama pahoittelu. Vuosina 1996 - 1999 pääkohde on ollut Tampere, 2000 - 2005 Jyväskylä. Psykologia on ollut se minun aineeni. Tänä vuonna pääsykoettani hallitsi kipu, joten siksi hankalaa oli tehdä se pääsykoe.
Mielestäni on epäreilua, että ylioppilaskirjoituksissa onnistuneet saavat onnistua myös muutenkin. Tämä vaikuttaa motivaatioon. Itse keskitason papereilla (mutta silti esim. puolet kiitettävinä lukion päästötodistuksessa) kärsin jatkuvasti siitä. Samoin olen tehnyt avoimen yliopiston opintoja noin 160 ov, mutta niistä en hyödy psykologiaan haettaessa.
Mielestäni psykologian ja myös muiden valintakokeita olisi muutettava radikaalisti. On epätasa-arvoista, että moni tekee ison työn kerta toisensa jälkeen ja jää valitsematta. Sen sijaan sopivasti onnistuneet hyötyvät niin, että saavat esim. psykologiaan kaksi valintakiintiömahdollisuutta (pääsykoe ja todistuspisteet sekä pääsykoe).
Valintakiintiöihin tarvittaisiin siis muutoksia. Psykologiassa myös olisi mukavaa muuttaa pääsykoetta. Mielestäni tuollainen nykytyyli, jossa pitää saada 57/60 tai pahemmassa tapauksessa 58/60 pisteistä, on jo hankala. On olemassa ihmisiä, joille pääsykokeet on varsinainen tai pieni epäonnistuminen.
Ehdottaisin seuraavaa:
1. Koska psykologiaan ei valita väylän kautta ollenkaan, voitaisiin todistuspisteiden oheen ottaa myös avoimen yliopiston opintopisteet korvaavaksi suoritukseksi. Ehdotan tällaista menettelyä opintoviikkoja käyttäen:
a) Suoritetut psykologian opintokokonaisuudet
- perusopinnot (15 ov) 15 p.
- aineopinnot (35 ov) 35 p.
b) Keskeneräiset psykologian opinnot
- yksi piste suoritettua opintoviikkoa kohden
c) Muiden avoimen yliopiston oppiaineiden valmiiksi suoritetut opintokokonaisuudet
- perusopinnot 10 pistettä
- aineopinnot 15 pistettä
- syventävät opinnot 20 pistettä
d) Tutkintoon soveltuvat kieli- ja viestintä- sekä yleisopinnot
- yksi piste suoritettua opintoviikkoa kohden
Tässä kiintiössä ei saa pisteitä ne, joilla on jo suoritettu tutkinto yliopistosta tai tutkinnonsuoritusoikeus yliopistossa.
Opintopisteitä saavien kiintiö on
a) joko erillinen kiintiö
tai
b) sulautettuna kiintiöön, jossa ovat todistuspisteillä pyrkivät.
Mitä mieltä olette?
Yst. terv., JukkaV
olen ikuinen pääsykoe-epäonnistuja. Olen aloittanut pääsykokeisiin osallistumisen vuonna 1996 ja tänäkin vuonna on tullut se sama pahoittelu. Vuosina 1996 - 1999 pääkohde on ollut Tampere, 2000 - 2005 Jyväskylä. Psykologia on ollut se minun aineeni. Tänä vuonna pääsykoettani hallitsi kipu, joten siksi hankalaa oli tehdä se pääsykoe.
Mielestäni on epäreilua, että ylioppilaskirjoituksissa onnistuneet saavat onnistua myös muutenkin. Tämä vaikuttaa motivaatioon. Itse keskitason papereilla (mutta silti esim. puolet kiitettävinä lukion päästötodistuksessa) kärsin jatkuvasti siitä. Samoin olen tehnyt avoimen yliopiston opintoja noin 160 ov, mutta niistä en hyödy psykologiaan haettaessa.
Mielestäni psykologian ja myös muiden valintakokeita olisi muutettava radikaalisti. On epätasa-arvoista, että moni tekee ison työn kerta toisensa jälkeen ja jää valitsematta. Sen sijaan sopivasti onnistuneet hyötyvät niin, että saavat esim. psykologiaan kaksi valintakiintiömahdollisuutta (pääsykoe ja todistuspisteet sekä pääsykoe).
Valintakiintiöihin tarvittaisiin siis muutoksia. Psykologiassa myös olisi mukavaa muuttaa pääsykoetta. Mielestäni tuollainen nykytyyli, jossa pitää saada 57/60 tai pahemmassa tapauksessa 58/60 pisteistä, on jo hankala. On olemassa ihmisiä, joille pääsykokeet on varsinainen tai pieni epäonnistuminen.
Ehdottaisin seuraavaa:
1. Koska psykologiaan ei valita väylän kautta ollenkaan, voitaisiin todistuspisteiden oheen ottaa myös avoimen yliopiston opintopisteet korvaavaksi suoritukseksi. Ehdotan tällaista menettelyä opintoviikkoja käyttäen:
a) Suoritetut psykologian opintokokonaisuudet
- perusopinnot (15 ov) 15 p.
- aineopinnot (35 ov) 35 p.
b) Keskeneräiset psykologian opinnot
- yksi piste suoritettua opintoviikkoa kohden
c) Muiden avoimen yliopiston oppiaineiden valmiiksi suoritetut opintokokonaisuudet
- perusopinnot 10 pistettä
- aineopinnot 15 pistettä
- syventävät opinnot 20 pistettä
d) Tutkintoon soveltuvat kieli- ja viestintä- sekä yleisopinnot
- yksi piste suoritettua opintoviikkoa kohden
Tässä kiintiössä ei saa pisteitä ne, joilla on jo suoritettu tutkinto yliopistosta tai tutkinnonsuoritusoikeus yliopistossa.
Opintopisteitä saavien kiintiö on
a) joko erillinen kiintiö
tai
b) sulautettuna kiintiöön, jossa ovat todistuspisteillä pyrkivät.
Mitä mieltä olette?
Yst. terv., JukkaV
Vastaukset 27
Vanhimmat
Nyt Jukka jo se korkki kiinni.
Tee ehdotuksia päättäjille, kansanedustajille, opetusministerille, tasa-arvovaltuutetulle, yliopiston edustajille.
Ehkä jopa kantelu valintojen epäoikeudenmukaisuudesta oikealle taholle..
mielestäni luin jostain että kun on suorittanu avoimessa tarpeeks niin voi päästä jossain erikoisvalinnassa sisälle? Kysele muitakin yliopistoja! Hain minäkin (tosin vasta 1. kertaa) enkä päässyt sisään mutta en kyllä niin odottanutkaan...
Erimieltä.
Tuolla nykyisellä pääsykoemenetelmällä on tarkoituksensa.
Maallikkona ja kokeeseen jyväskylässä kaksi kertaa osallistuneena tuli ainakin itselle ajatuksia että sinne oikeasti halutaan tehokkaaseen itsenäiseen lukemiseen kykeneviä ( 1.vaihe) sekä alalle soveltuvia ( 2.vaihe) ihmisiä.
Mielestäni epätäydellisessä pääsykoemaailmassa tässä on onnistuttu kohtuullisen hyvin hakemaan esille ihmiset jotka pärjäävät ko. aineen vaativissa lukuopinnoissa ja myös soveltuvat alalle ajatellen opintojen jälkeistä työelämää.
Avoimen pistehyödyllä tämän kaksivaiheisen seulan voisi ohittaa myös sellaiset yksilöt jotka eivät EHKÄ selviäisi joko opintojen vaatimuksista tai työelämän asettamista vaatimuksista.
Mikäänhän ei tietysti koskaan oole varmaa tai täydellistä.
Tsemppiä hakuihin!
Avoimessahan ne suoritukset tehdään samoin kuin yliopistossa, eli motivaatio ja opiskelun rytmissä pysyminen on jo kokeiltu. Eli siis tehokas itsenäinen lukeminen on todettu. Siinä olen Jukan kanssa samaa mieltä.
Tosin psykologia on aineena sellainen, että vetää puoleensa monia vain statuksensa vuoksi. Jos pisteitä psykologiaan jaettaisiin muusta kuin nykyisistä käytännöistä lähtien, olisi huomioitava myös mm. vapaaehtoistyö ynnä muu humanitaarisuutta osoittava toiminta. Tämä mittaisi sitten paremmin tuota ko. alalle soveltuvuutta. Ei riittäisi että on istunut nenä kirjassa vuosia avoimessa tenttien, sillä eihän se kehitä ihmissuhdetaitoja, jotka terapeutin työssä ovat välttämättömiä.
Ehkäpä avoimeen tulisi lisätä tuota käytäntöä psykologiaan niinkuin sosiaalityöhönkin. Eli aineopintojen ohessa opiskelijat laitettaisiin johonkin seurakunnan puhelinpalveluun tai nuorten katupäivystykseen kokeilemaan onko sitä luontoa työtä tekemään...
Olen samaa mieltä vapaaehtoisuusmittarista. Aloitin tuollaisessa katutyössä jo varhain (10 vuotta olen ollut mukana) ja puhelinauttajana jo kohta 6 vuotta. Eli alalle on oikeasti kiinnostusta. Mielenterveystyössäkin olin mukana noin vuoden.
Eriävä mielipide myös tuosta vapaaehtoistyön huomioimisesta pisteiden muodosta.
Itse olen myös tehnyt vapaaehtoistyötä vuosia aktiivisesti. Ja annan paljon arvoa muille sitä tekeville.
Silti se ei mielestäni kerro mitään soveltuvuudesta alalle, vaan pelkästään mielenkiintoa ko asiaa kohtaan. Se mille tuo mielenkiinto perustuu(yhteiskunnallisen vastuunotto, lähimmäisen rakkaus, omien ongelmien hoitaminen toisen kautta..etc) on hyvinkin yksilökohtainen ja irrallaan soveltuvuudesta esim psykologin ammattiin.
Mielestäni edelleenkään avoimessa suoritettuja opintoja ei pidä pisteyttää pääsykokeisiin. On totta että opintoja suorittaneet ovat tehneet töitä, mutta pääsykokeilla on tarkoitus saada hakijoiden välille keskinäisesti verrattavissa olevia suorituksia. Samat kirjat, sama lukuaika ja
sama kokeen kestoaika.
Itseäni ainakin vain motivoi lisää vaativat pääsykokeet, ja jos ne ovet sinne aukeavat, niin jo
tieto että on oikeasti käynyt tarkoituksen mukaisen seulan läpi, antaa paljon lisä voimaa ja motivaatiota sekä itseluottamusta.
Se että pääsee esim JYoon kertoo jo jotain, mutta se ettei pääse ei vielä kerro mitään.
Tsemiä siis!
olis hyvä tulla..kun minäkään en päässyt taaskaan!
Masentaa ja suututtaa!
miksei ihmiset saa tehdä mitä haluavat- jos haluaa opiskella-miksi ei sitten anneta!
Tsemppiä sinulle kovasti, Jukka. Ei kannata lannistua senkään vuoksi, että sinullahan on käytännössä lähes koko tutkinto kasassa. Kun jossain vaiheessa pääset sisälle, niin voit valmistua varsin nopeasti. Ja noin nuorikin olet vielä. Monille käy myös niin, että vasta myöhäisessä vaiheessa huomaavat, ettei pääaine tai koko ala olekaan ollut oikea. Sinulla tie on ilmeisen selvä, ja siitä kannattaa olla kiitollinen.
Aloilla, joilla väylää ei ole, avoimen opiskelijat ovat varsin ikävässä asemassa. Kannattaa tarkistaa, onko käytäntö kaikkien yliopistojen psykan laitoksilla sama? Sehän löytyy käsittääkseni lähes jokaisesta yliopistosta Kuopiota ja Joensuuta myöten. Vaikka haluaisit Jyväskylässä pysyä, niin ehkä voisit opintojen päättämisen ajaksi muuttaa muualle. Entä oletko tarkistanut, toimiiko Jyväskylässä yhteisk.tiedekunnan jossain muissa oppiaineissa avoimen väylä? Yleensä pääaineen vaihtaminen tiedekunnan sisällä on aika helppoa, eli voisit jonkun muun aineen kautta yrittää päästä sisälle.
Kannattaa tietysti etukäteen tarkistaa nämä vaihtamismahdollisuudet.
Lähivuosina väylää tullaan aivan varmasti voimistamaan. Tästä oli opetusministeriön kommenttia keväällä. Mielestäni sisään tulisi päästä ainakin humanistis-yhteiskuntatieteellisillä aloilla kaikki avoimessa aineopinnot suorittaneet. Yliopistoissa on käsittämättömän paljon porukkaa, joilla opintosuorituksia ei kerry juuri lainkaan, ja avoimessa opiskelleet jos ketkä ovat osoittaneet motivaationsa. Itse opiskelen Helsingin yliopistossa, ja siellä muistaakseni jopa 40% opiskelijoista on sellaisia, joilla suorituksia kertyy parin opintoviikon verran vuodessa. Tai sitten ovat poissaolevia.
Joo. Kävin vähän surffailemassa, ja psykologiaan väylää ei ole ainakaan Joensuussa. Helsingistä, Turusta ja Tampereesta en tiedä. Se on niin suosittu oppiaine, että se varmaankin vaikuttaa.
Varmasti oletkin nämä jo tarkistanut.
Mutta tosiaan saman tiedekuntaan aineisiin voi hakea monissa yliopistoissa väylän kautta. Ainakin Joensuussa oli hyvät ja selkeät ohjeet tähän, ja tarvittavat suoritusmäärät olivat aika pieniä. Ja kaikkiin muihin ko. tiedekunnan aineisiin otettiin opiskelijoita väylän kautta.
Eli jos sinulla on opintosuorituksia johonkin toiseen aineeseen ja valmiita kokonaisuorituksia, niin sitä kautta vain eteenpäin.
Olen miltei valmiit aineopinnot suorittanut sekä psykologiassa että erityispedagogiikassa. En asu Jyväskylässä, vaan ihan toisaalla. Olen suorittanut Jyväskylän avoimessa suurimman osan opinnoistani. Siksi Jyväskylä on miltei ainoa vaihtoehto. En jaksaisi muuttaa ja kiroilla sitten, mikäli joutuisin aloittamaan jo kertaalleen suoritetut ainekokonaisuudet alusta asti.
Kuulema psykologiaan ei voi vaihtaa helposti. Näin on informoitu monista yliopistoista.
Kiitos kannustuksesta.
Yst.terv., Jukka
Joo-oh. Vielä sen verran kuitenkin, että avoimessa suoritetut opintokokonaisuudet luetaan usein hyväksi sellaisenaan myös muihin yliopistoihin, ne eivät siis ole sidottuja tiettyyn paikkakuntaan. Jotain yksittäisiä kursseja saattaa joutua korvaamaan, mutta todennäköisesti ei. Pääsääntöisesti opintokokonaisuudet kun ovat hyvin samankaltaisia eri yliopistoissa.
Juu, pakosti lukevat ainakin ne opintokokonaisuudet, joita ko. yliopistossa ei opeteta. Esim. perheopintojen perusopinnot lienevät joka yliopistossa soveltuvia sivuaineeksi. Helsinki on kuulema hyväksiluvuissa kaikista konservatiivisin.
Turkuun voi ainakin päästä avoimen väylää pitkin.
Pelkään vain, että joutuisin aloittamaan psykologian opinnot ihan alusta, kun mulla on vain Turun sivuaineperusopinnot. Pitäisiköhän minun tiedustella asiaa tarkemmin?
jos ei omin avuin ole osannut kymmenessä hakuvuodessa asioita selvittää, niin miksi pitää miestä neuvoa kädestä pitäen löytämään väylä???
nyt menee jonkun paikan ansainneen sija tulla turussa kun yksi pyyhkäisee kolminkertaisella opintoviikkomäärällä kiintiön tyhjäksi :´(
Jos sinulla on JY:sta aineopinnot suoritettuna, niin ne todennäköisesti hyväksytään sellaisenaan Turussa ja muuallakin. Ota ihmeessä selvää. Muistelen että väylän kautta saattaa olla mahdollista hakea parikin kertaa vuodessa, en ole tuosta ihan varma.
Mutta kyllä noita muiden avointen yliopistojen suorituksia oikeasti hyväksytään aika liberaalisti kaikkialla - myös Helsingissä. Esim. tyttöystäväni luki Tampereella avoimessa sosiaalipsykologian apron, ja se hyväksyttiin kokonaisuudessaan hänen päästessään sisään Helsinkiin. Samoin oli toisen kaverini kasvatustieteen apron kanssa. Ei ongelmia.
Minä sattumoisin olen tiennyt jo tuon Turun väylän jo pitkään, jopa vuosia. Olen myös tietoinen kehityspsykologian väylästäkin Jyväskylässä, joka tosin ei anna mahdollisuutta psykologin ammattiin.
Miten muuten voit sanoa, etten ole ansainnut paikkaa Turussa?
t.Jukka
Ilmeisesti edellinen kirjoittaja viittasi faktaan että väylän kautta annettu opiskelupaikka on pois joltakulta valintakokeessa kelpoisuutensa osoittaneelta henkilöltä.
Mikä taas tulee alkuperäiseen viestiisi niin siitä saa lähinnä kuvan että mielestäsi valintajärjestelmää pitäisi muuttaa koska sinä etä pääse sisälle.
Pääsykoejärjestelmän tarkoitus käsittääkseni on estää koulutukseen soveltuamttomien tai kykenemättömien pääsy alalle. Vaatimukset ovat kaikille samat joten jos yksittäinen henkilö ei monellakaan yrityksellä pääse sisään niin kannattaa miettiä onko ongelma järjestelmässä vai pitäisikö kenties harkita jotain toista alaa.
Onnea kuitenkin jos vielä aiot jatkaa yrittämistä. Mitä enemmän verta, hikeä ja kyyneleitä joudut vuodattamaan, sitä paremmalta se lopussa tuntuu.
...kyllä tuossa kiintiössä pitäisi antaa pisteitä myös niille, joilla on jo jokin yliopistotutkinto ja sen lisäksi suoritettuna opintokokonaisuuksia/tutkinnon suoritusoikeus, jotka hakija voisi liittäää psykologian maisterin tutkintoon. Ei ole reilua, jos on suorittanut yliopistossa tutkinnon, joka ei työllistä ollenkaan, ja siitä "rankaistaan" erilliskiintiössä haettaessa. Tai jos huomaa, että valittu ala ei kiinnostakaan vaan psykologia, jota opiskelee sivuaineena. Eli hyvä ehdotus, jos myös jonkin yliopistotutkinnon suorittaneilla/tutkinnon suoritusoikeus yliopistossa on mahdollisuus hakea. Tsemppii sulle!!
luovuta.
Opiskele vaikka amiskorkeessa sosiaalitantaksi, siihenhän sinulla on hyvät valmiudet kun noin pitkä omakohtainen kokemus epäonnistumisten kohtaamisesta.
Pikemminkin suosittelisin sinulle sitä, että otat selvää ammattikorkeakouluista. Niistä en voi sanoa mitään erityisen hyvää. Minun tietääkseni sosiaalityöntekijäksi kelpuutetaan vain yliopistolla sosiaalityötä opiskellut henkilö. Sosionomi (AMK) päätyy helposti siivoamaan ja ruokaa laittamaan, mikä ei mielestäni vaadi AMK-koulutusta. Lisäksi minun tapauksessani ei ole järkevää opiskella käytännönläheistä ammattia varten.
Sosionomit tekevät samaa työtä kuin sosiaalityöntekijätkin, eli käyvät perheissä selvittelemässä tilanteita ja neuvovat asiakkaita toimistolla - ja tulevat kunnalle halvemmiksi kuin yliopistosta valmistuneet joten heitä mielellään pidetään. Siivoukseen on siivoojat ja kahvin keitteli minun työharjoittelupaikassani ainakin itse herra perusturvajohtaja!
Lähikunnissani ainoa ero amk sosionomien ja yliopiston käyneiden sosiaalityöntekijöiden välillä on se, että perusturvajohtaja voi olla vain yliopiston käyneenä. Asiakastyö on siis sitä aivan samaa.
Itseasiassa koulukuraattoritkin ovat kaikki amk sosionomeja meillä päin. Siinä työssä saisit toteuttaa uskoakseni itseäsi. Katsopa netistä niin voit kiinnostuakin https://vainu.ou.jyu.fi/ainehaku2.jsp?ProfessionId=77&Skip=20&Pattern=.
Ei se psykologin nimikekään autuaaksi tee; se jos mikä on käytännönläheistä ja vaatii paljon elämäntaitoja ja soveltamista. Kuraattorin työn tärkeys korostuu kaiken aikaa, se on ennaltaehkäisevää psykologiaa.
Varmasti saisit paljon hyväksi luettua amk:ssakin noiden avoimen opintojesi ansiosta, ja kokemuksesi (siis tuo vapaaehtoistyö) on aina pelkkää plussaa.
Lisäksi joillakin paikkakunnilla on avoimessa yliopistossa sosiaalityö ja yliopistoon voi sen tiimoilta myös hakea väylän kautta (Kuopioon muistaakseni jo appron jälkeen eli aineopintojakaan ei tarvitse lukea. Lisäksi muistelen että hakuaika oli kaksi kertaa vuodessa. Joten sinä ehtisit lukea sinne jo ensi kevääksi:)).
Eli voit lukea itsellesi ylemmän korkeakoulututkinnon myös sitä kautta ja päästä samanlaiseen neuvonta/ihmissuhdetyöhön koulukuraattorina menettämättä opintojesi arvoa. Onnea matkaan!
Valitettavasti olen joutunut seuraamaan sitä todellisuutta Keski-Uudellamaalla, että sosionomit päätyvät lasten leikittäjiksi tai jopa vaipanvaihtajiksi. Tai vastaavasti mielenterveyskuntoutujien taloa siivoamaan. Nämä työt eivät kuitenkaan sovellu minulle. Lisäksi vammaisuuteni vuoksi tarvitsen kovemman luokan tutkinnon kuin muut.
t.Jukka, pääsykoealisuoriutuja
voisitko mennä opiskelemaan psykologiaa ulkomaille? se tietty voi olla aika kallista puuhaa...mutta jos mikään muu ei auta?
Olen katselllut niitäkin mahdollisuuksia. Lievä kuulovammani hankaloittaa kielten ymmärtämistä, mutta en muun elämäni vuoksi pystyisikään harkitsemaan muita maita kuin Viroa ja Ruotsia. Ehkäpä hakeudun Tukholman yliopistoon...
Hei! Tukholman yliopistoon voi toki hakea, mutta lähtöpisteiden tulee olla täydet. Psyka on Ruotsissa yhtä suosittua kuin Suomessakin. Että jos sulla on L:n paperit (kaikkien aineiden osalta), voit elätellä pieniä toiveita Tukholman yliopiston psykan laitokselle pääsystä. Tuosta Virosta en tiedä, ehkä sinne on vähän helpompaa päästä. Kannattaa ottaa selvää. Tsemppii......:)