Kävin katselemassa Dacioita

Anonyymi-ap

Luottomyyjä esitteli uudenkarheita Dacioita oli Sanderoo, Dusterii ja Joggerii. Pellit kiilsivät ja tehdastakkuu toisi mielenrauhaa. Lopulta päädyin sanomaan nou nou Dacioille. Ryystin kiltisti kaffet ja söin lautasen tyhjäksi nisuista. Vatsa täynnä lähdin kaupasta kotiin.

24

501

    Vastaukset 24

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei ne tarjonnut kotiin viemisiksi muovisankoa ?

      • Anonyymi

        Kyllähän minä nyt mieleni pahoitin kun kahvi oli ässehtänyttä Saludoa ja nisut selkeästi eilispäiväisiä. En saanut myöskään ilmaista ämpäriä. Näillä eväillä ei Dacia rasian myynti lähde lentoon.

    • Anonyymi

      Minäkin, ent. Opel ja MB ja nykyisin vielä BMW-mies olen näilläkin pals-
      toilla ollut sitä mieltä, että kyllä jonkun Dacian voisi hyvin ostaa vii-
      meiseksi kauppakassikseen.
      Nykyisin ajan vielä 20 - 25.000 km vuodessa.
      Olen kuitenkin lukenut mm. täältä, että että auton kokoonpanon taso
      on luvattoman heikkoa ja että takuuhuolloissa joutuu tämän tästä juokse-
      maan.
      Toki 2-3 v ajetetussa kaikki ruuvit lienee jo kiristetty.

      • Anonyymi

        Todellako tunnustat uskovasi sitä mitä tällä palstalla tekstaillaan??

      • Anonyymi

        Huollossa sai tosiaan rampata kokoajan. Vuoden omistin ja totesin että takaisin japanilaisiin.
        Omassa ajossa vuoden aikana ilmentynyttä:
        - jarrut kitisivät, ei auttanut edes levyjen ja palojen vaihto, kitinä vaan voimistui, liekö epäkurantti jarrusatula kun kitisi vaan kuskin puolen edestä.
        - kytkin alkoi täristää voimakkaasti jos liikkeelle lähdössä oli vähäkään mäkeä, joku voi yrittää vääntää, että et osaa käyttää, mutta kyllä se 10tkm toimi moitteitta sitten alkoi perseily kytkimen osalta.
        - Takajarruvalo kyrvähti ja johdotkin siinä vähän mustuivat.
        - Takasähköikkunat toimivat aivan miten halusivat, sai aina lyödä vetoa itsekseen että toimiikohan ne tällä kertaa. Käytin niitä työajossa paremman tuuletuksen aikaan saamiseksi. Loppupeleissä vaikenivat kokonaan.
        - Ihmeellistä rohinaa moottorista, korjaamon tulkinta oli alkavaa jakoketju vikaa. Tuossa kohtaa oli juuri takuu päättynyt.

        Jotain varmaan unohtuikin. Meikälle aina ollut renaultit päänsärky, meganen, clion ja sanderon omistanut. Kaikki aivan läpipaskoja käsiin leviäviä vehkeitä. Epäilen että jotain kirkkoon/kauppaan hissutellen ajoa saattavat kestää.

        Lisäänpä vielä, että dacia lähti meikäläiseltä 40tkm ajettuna pois, nyt on corollan mittarissa jo 60tkm ja hyvin skulaa, ei ainuttakaan vikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuosta tarinasta saa sellaisen käsityksen, että sinulla ei koskaan ole ollut uutta autoa , tuskin tulee olemaankaan. Omistit muka auton vuoden, rohinaa moottorista ja takuu oli juuri loppunut. Minun Daciassani oli 3 vuoden takuu. Jos joku uskoo satujasi, se on hänen asiansa.

        Juu en uutena ostanut. Ostin sen vuoden 2023 jouluna 20tkm ajettuna ja auto oli vuosimallia 2021, eli takuu päättyi syksyllä 2024, rohina todettiin vähän ennen joulua 2024 pajalla. Puhun ihan kokemuksesta, mutta "vääriä" kokemuksiahan täällä pidetään huuhaana. Dacian ongelma on juuri sen epäkurantti laatu niin kuin ennen vanhaan oli ladoillakin. Joku saa toimivan ja joku ei.

    • Anonyymi

      Tää on just tätä. Sanon vaan kautta rantain. TÄÄ ON JUST TÄTÄ!

    • Anonyymi

      sitten jos joku suuri auto kuin yli 10 metrinen lincoln town-car ei mahdu mihinkään parkkiinkaan akaupungissa.

    • Anonyymi

      Dacia on RENAULT.
      Näitä on myyty kymmeniä miljoonia kappaleita pelkästään Euroopassa.
      Saatikka muualla.

      • Anonyymi

        Suurinosa ihmisistä on idiootteja. Siitä voi luontevasti päätellä renaultin myyntiä.

    • Anonyymi

      Käyn tänään Dacia-kaupoilla. Tarkoitukseni on tarkistaa mallisto ja se että tuoksuuko todellakin uusissa Dacioissa jenkemi. Jotta notta en pettyisi liiaksi niin otan omat Saludo-kahveet ja nisut mukaan siltä varalta että luottomyyjä ei ole niitä hankkinut.

      • Anonyymi

        Ota myös ämpäri mukaan, vastaantulijat saa ihmetellä kaupassa.

    • Anonyymi

      Mietteitä. Kommentteja. Onko Dacia hintansa väärti. Minun mielestä ei ole, koska on tehty Rellun jämä-osista.

      • Anonyymi

        Tuo on niin posketon väite, että se vaatii perusteluja ja todisteita, joten ole hyvä.

      • Anonyymi

        Hieman vanhempi tekniikka ei tarkoita mitään "jämä osia."

      • Anonyymi

        Mietteitä: Kokemusteni perusteella Dacia on hintansa väärti. Te muut voitte olla mitä mieltä haluatte.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietteitä: Kokemusteni perusteella Dacia on hintansa väärti. Te muut voitte olla mitä mieltä haluatte.

        Empiirisen tutkimuksen mukaan Daccian ostaa vähävarainen, autoista tietämätön ihminen. Pitääkö paikkansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Empiirisen tutkimuksen mukaan Daccian ostaa vähävarainen, autoista tietämätön ihminen. Pitääkö paikkansa.

        Dacian ostaja on aina jälkeen jäänyt yksilö joka on elämässään tienannut erittäin vähän. Tällaiselle ihmiselle halvalla valmistettu ripuliauto voi vaikuttaa mainiolta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Dacian ostaja on aina jälkeen jäänyt yksilö joka on elämässään tienannut erittäin vähän. Tällaiselle ihmiselle halvalla valmistettu ripuliauto voi vaikuttaa mainiolta.

        Sinun mielipiteelläsi ei ole vaikutusta minun autovalintoihini.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun mielipiteelläsi ei ole vaikutusta minun autovalintoihini.

        Eikä sen tarvitsekaan vaikuttaa, sinä saat jatkaa ajamista sillä dacian räppänälläsi. Itse en moiseen roskaan koske ja jatkan oikeilla autoilla ajamista.

    • Anonyymi

      Älkää tehkö niin kuin minä teen. Tehkää niin kuin minä sanon. Välttäkää Daciaa. Jätetään ne kauppaan.

      • Anonyymi

        Näin teemme, jätämme rämisevät ja kolisevat pelti röttelöt kauppaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1145
    2. 67
      1035
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      813
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      753
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      716
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      38
      676
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      624
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      582
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      508
    10. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      467
    Aihe