Lieksan lehti kirjoittaa karhuista muttei kateudesta

Anonyymi-ap

Itselläni ei ole kantaa karhu-asiaan. Kerran olen nähnyt karhunpennun ja siinä se. Lieksan lehden tulisi kaiketi olla puolueeton mutta tuntuu, että usein se kirjoittaa karhuista kielteiseen sävyyn. En ota siis kantaa siihen, tulisiko kantaa harventaa vaiko ei.

Otan kantaa siihen, että lehti ei kirjoita kaikkein tärkeimmästä asiasta eli kateudesta. Kateudella on pilattu Lieksassa ja Karjalassa suunnilleen melkein kaikki. Estetty kehitys ja aiheutettu itsemurhia. Jo pelästään kateuden uhrien vuoksi tulisi toistuvasti puhua ja kirjoittaa kateudesta kielteisesti jotta ihmiset alkaisi ymmärtää, että se ei ole sosiaalisesti hyväksyttyä etenkään jos vahingoitetaan sillä muita jotenkin.

Karhut ei liene aiheuttanut harmia ja metsäänkin voi mennä varustautuneena jos karhuja pelkää, mutta kateus on se itä-suomalainen tuhovoima josta tulisi kirjoittaa.

21

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämä on hieno ja asiallinen aloitus aiheesta.

    • Anonyymi

      Lieksan lehti voisi tehdä jutun myös keskustelupalstoille jatkuvasti uusia avauksia tekevästä vainoharhaisesta ja pakomielteisestä mielisairaasta, jota kaikki kadehtii, kyttää ja hänestä juoruaa, sekä pilaa hänen elämänsä.
      Siitä saisi mielenkiintoisen jutun, mielellään kuvan kanssa...

      • Anonyymi

        Eiköhän niitä ole yli kymmeniä tuhansia ellei yli 100 000 tässä maakunnassa josta puhutaan pahaa, kytätään ja keksitään tarinoita tai muutoin juoruillaan kateuspäissä. Lue vaikka näitä palstoja tai seuraa elämää tässä maakunnassa niin huomaat kyllä asian.

        Koko Pohjois-karjala on yhtä suurta ihmisoikeusrikkomusta jonka juurisyy on narsismissa. Se mikä on isosta osasta tätä kansaa tällaisia tehnyt, on sitten vaikeampi kysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni saa varmasti tarpeekseen ja pakkaa kimpsut muuttaa jonnekin missä on terveellisempää elää

        Vaikea kuvitella sellaista ihmistä joka ei olisi joskus joutunut juoruamisen kohteeksi paitsi ehkä se alfajuoruaja kiusaaja joka pyörittää hovia ympärillään ja hänen kaverit puhuvat hänestäkin paskaa hänen selkänsä takana

        Karjalassa kuitenkin juoruilu ja kateus on aivan omaa luokkaansa. Muualla miehet osaa edes hävetä ja karttaa juoruamista koska se ei ole miehelle sopivaa käytöstä. Se on häpeällistä reppanahommaa. Karjalassa miehet juoruaa ehkä eniten ja on jopa aktiivisia siinä avoimesti niin että soitellaan juoruja varta vasten kun saadaan jotain kuulla. Aikuisia nämä eivät ole henkisesti.

        Karjalassa kaikki tietää että alueen koko elämä perustuu kateudelle ja itsetunnon puuttumiselle. Se tekee siitä erikoista. Muuallakin on kateutta mutta ei läheskään samassa mittaluokassa. Täällä oikein etsitään aiheita että saataisiin kadehtia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni saa varmasti tarpeekseen ja pakkaa kimpsut muuttaa jonnekin missä on terveellisempää elää

        Suuri osa fiksumpia karjalassa kasvaneita on muualle lähtenyt täkäläisen ihmisluonteen takia. Paljon mennyt Amerikkaan saakka. Varmaan siksi että ovat olleet siinä uskossa että itä-suomalainen mentaliteetti olisi suomalainen mentaliteetti ja että muuallakin maassa olisi meno tällaista.

        Itä-suomalainen "kulttuuri" jota voisi lunnehtia pahuuden kulttuuriksi, pilaa kyllä ihmisen terveyden ennen pitkää. Se lienee yksi syy suureen sairastavuuteen alueella. Toinen voi olla sisäsiittoisuus. Täällä vieroksutaan muualta tulleita ja halutaan pariutua samanlaisten kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän niitä ole yli kymmeniä tuhansia ellei yli 100 000 tässä maakunnassa josta puhutaan pahaa, kytätään ja keksitään tarinoita tai muutoin juoruillaan kateuspäissä. Lue vaikka näitä palstoja tai seuraa elämää tässä maakunnassa niin huomaat kyllä asian.

        Koko Pohjois-karjala on yhtä suurta ihmisoikeusrikkomusta jonka juurisyy on narsismissa. Se mikä on isosta osasta tätä kansaa tällaisia tehnyt, on sitten vaikeampi kysymys.

        Voi olla, mutta vain yksi kirjoittaa siitä näille palstoille, koska muuta elämää hänellä ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olla, mutta vain yksi kirjoittaa siitä näille palstoille, koska muuta elämää hänellä ei ole.

        Yksi? nämä p-karjalan ja myös e-karjalan palstat on täynnä kertomuksia juoruilusta ja kateudesta sekä kieroudesta yms käytöshäiriöistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi? nämä p-karjalan ja myös e-karjalan palstat on täynnä kertomuksia juoruilusta ja kateudesta sekä kieroudesta yms käytöshäiriöistä.

        Jotka kaikki olet sinä urakoinut... 😂🤣😂

    • Anonyymi

      Karhuista puheenollen mietin että eläimen näkeminen luonnossa voisi olla positiivinen kokemus. Miksi pitää olla niin kuin nykyihminen joka sitoo joutsenen kaulasta kiinni tai kaahaa vesijetillä joutsenen päälle? No joutsen on lintujen aatelia mitta kaikki luonnon luomat ovat yhtä tärkeitä taivaan alla. Myös karhut ja sudet vaikka luontainen käytöksensä on pedon mukaista.

      • Anonyymi

        Lieksan lehdellä on päällä kaupungin hyvä pöhinä rahan tekemisen ja pisneksen eetos ihmiset ja eläimet on toissijaisia

    • Anonyymi

      Kateus on aiheuttanut valtavasti turhia kuolemia itä-suomessa. Juorut vahingoittaa ihmisen terveyttä koska niillä tuhotaan usein maine tai työ sekä ihmistenvälinen luottamus. Juoruilija nauttii kun saa tuhota muita ihmisiä. Samaa pissapäisyyttä edustaa vahingonilo jonka juurisyy niin ikään on kateudessa.

      Vaikka kateellinen onkin aina itse syyllinen omaan kateuteensa, se pilaa myös kadehtijan elämää.

    • Anonyymi

      Hölö höpsö aloitus. Kateus on yleismaailmallinen ilmiö. Ei mikään Itäsuomalainen erikoisuus. Aloittajasta huokuu keskinkertaisen heikohko intersektionaalinen ajatussuunta, joka ei johda oikeastaan muuhun kuin vastakkainasetteluun ja lisääntyvään eripuraan; niin varhaisnuorisossa kuin yhteiskunnan muissakin rakennetasoissa. Suosittelen vahvasti ottamaan oppia eräästä lieksalaisesta opettajasta, Kyllikistä. Hän tietää miten kiusaaminen loppuu, niin kouluissa kuin muillakin elon alueilla.
      AP:n ajatuskyvyillä: Ei jatkoon!

      • Anonyymi

        Kyllä itä-suomalainen kateus on aivan omaa luokkaansa. Tätä asiaa on turha kieltää. Kateus itsessään on yleismaailmallinen ilmiö mutta pitää huomioida muutama seikka:

        -itä-suomalaisessa kateudessa tuhotaan muita ihmisiä
        -kateuden yleisyys väestössä on itä-suomessa hurjan paljon suurempi kuin muualla
        - muualla on paljon myös ei-kateellisia ihmisiä joita itä-suomessa ei juurikaan ole
        - itä-suomessa kateutta ei tunnisteta itsestä johtuvaksi piirteeksi vaan uskotaan että sen aiheuttaa joku toinen
        - itä-suomalainen kateus on laadultaan venäläistä eli tuhoavaa kateutta. muualla maassa yritetään itse saavuttaa kateuden kohteen taso eikä tuhota muita

        Kun lisäksi huomioidaan että itä-suomessa on maamme epärehellisin väestön osa ja lisäksi juoruilun kulttuuri plus kyttäily, niin nämä piirteet yhdessä sairaalloisen kateuden kanssa tekevät itä-suomesta todella erityisen alueen kielteisessä merkityksessä.

        Moni on sanonut että on elänyt monessa paikassa maassa ja maailmalla eikä ole muualla törmännyt tällaiseen ilmiöön kuin itä-suomessa. Itse sanon samaa.

        Lisäksi muualla ihmiset on erilaisia yksilöitä kuten tuleekin olla. itä-suomessa merkillistä on se, että väestö on keskenään samanlaista. samat piirteet toistuu toistumistaan suuressa osassa väkeä. Tämä osoittaa itsessään persoonallisuushäiriön. Ihmisten ei kuulu olla samanlaisia.

        Erikoista on sekin, että kun pienyrittäjänä tekee yhteistyötä karjalaisen yrityksen kanssa ja tämä paikallinen yritys hyötyy tästä yhteistyöstä. Kun toimii täysin reilusti, niin puukotetaan selkään. Levitetään juoruja ja lyödään puukko oman yhteistyökumppanin selkään. Sitten kun tietenkin lopettaa yhteistyön tällaisen jälkeen, niin aletaan poraamaan kun yhteistyö päättyy. Ei edes siinä vaiheessa ymmärretä, että omalla alhaisella käytöksellä oli osuutta asiaan. Missään muualla maassa ei tällaisella kulttuurilla voisi toimia missä puukotetaan selkään.

        Monet asiakkaat on kertoneet, että kun he asioi paikallisissa yrityksissä, niin puukottavat selkään omia asiakkaitaan. Mitä tällainen toiminta olisi kuin vaikeaa persoonallisuushäiriötä? Nämä ei edes tunnista että se johtuu heistä itsestään, ei muista.

      • Anonyymi

        Miten Kyllikki saa / sai kiusaamisen loppumaan?

        Karhunmetsästäjänä ja metsästyksen kannattajana totean seuraavaa: Kirjoituksesi on henkilökohtainen ja provokatiivinen kirjoitus, jossa on sekä kiinnostava näkökulma (kateuden käsittely yhteiskunnallisena teemana) että riskialttiita yleistyksiä (alueellinen leimaaminen). Journalistisen etiikan näkökulmasta aihetta voisi jatkotyöstää, mutta faktapohja pitäisi varmistaa ennen julkaisemista journalistisessa mediassa.

        Tuossahan olisi rahoitushakemuksen paikka, jos koulutustasosi riittää, vaikkapa tutkimus suomalaisten kateudesta paikkakunnittain. Haastattelisit vaikka tuhatta henkilöä jne..

        Suomen Akatemiasta saattaisi tutkimusrahaa höltyä noin hienoon aiheeseen. Kynsienhoitoonkin irtosi joku aika sitten 750 000 e vero­rahaa kynsi­salonkien tutkimiseen. 😂🍾👍😉😍

        Onko kateutta yleensä tutkittu miten paljon tieteessä? Tämä on kyllä kiinnostava aihe

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Karhunmetsästäjänä ja metsästyksen kannattajana totean seuraavaa: Kirjoituksesi on henkilökohtainen ja provokatiivinen kirjoitus, jossa on sekä kiinnostava näkökulma (kateuden käsittely yhteiskunnallisena teemana) että riskialttiita yleistyksiä (alueellinen leimaaminen). Journalistisen etiikan näkökulmasta aihetta voisi jatkotyöstää, mutta faktapohja pitäisi varmistaa ennen julkaisemista journalistisessa mediassa.

        Tuossahan olisi rahoitushakemuksen paikka, jos koulutustasosi riittää, vaikkapa tutkimus suomalaisten kateudesta paikkakunnittain. Haastattelisit vaikka tuhatta henkilöä jne..

        Suomen Akatemiasta saattaisi tutkimusrahaa höltyä noin hienoon aiheeseen. Kynsienhoitoonkin irtosi joku aika sitten 750 000 e vero­rahaa kynsi­salonkien tutkimiseen. 😂🍾👍😉😍

        On kateutta ja itä-suomalaista kateutta. Nämä on kaksi eri asiaa. Tutkisin siis mikä tekee karjalaisista sellaisia että tuhotaan ihmiselämiä kateuden takia. Miten ihminen voi vajota sellaiselle tasolle että luopuu moraalista tyystin vain siksi, että joku toinen on taitavampi tai ahkerampi?

        Ongelma on siinä, että tutkimustulos mitä saataisiin selville karjalaisesta luonteesta, olisi niin epäkorrektia ettei sitä voitaisi julkistaa koskaan.

        Mutta tutkittiin tai ei, aikuiseksi tulisi itä-suomessa kasvaa lähes kaikkien kun taas muualla riittäisi se, että vähemmistö väestä kasvaisi aikuiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Karhunmetsästäjänä ja metsästyksen kannattajana totean seuraavaa: Kirjoituksesi on henkilökohtainen ja provokatiivinen kirjoitus, jossa on sekä kiinnostava näkökulma (kateuden käsittely yhteiskunnallisena teemana) että riskialttiita yleistyksiä (alueellinen leimaaminen). Journalistisen etiikan näkökulmasta aihetta voisi jatkotyöstää, mutta faktapohja pitäisi varmistaa ennen julkaisemista journalistisessa mediassa.

        Tuossahan olisi rahoitushakemuksen paikka, jos koulutustasosi riittää, vaikkapa tutkimus suomalaisten kateudesta paikkakunnittain. Haastattelisit vaikka tuhatta henkilöä jne..

        Suomen Akatemiasta saattaisi tutkimusrahaa höltyä noin hienoon aiheeseen. Kynsienhoitoonkin irtosi joku aika sitten 750 000 e vero­rahaa kynsi­salonkien tutkimiseen. 😂🍾👍😉😍

        Onko se alueellista leimaamista jos toteaa sen saman tosiasian mitä monet muutkin että itä-suomi on aivan oman väestönsä takia epäonnistunut lähes kaikessa? Kyttäilyä, kyräilyä, ahdasmielisyyttä, juoruilua, kateutta, ahneutta, epärehellisyyttä ja saituutta ja selkäänpuukottamista. Tätähän pääsääntöisesti itä-suomessa elämä on. Tietenkin on joku pieni vähemmistö täällä jotka eivät harjoita tuollaista mutta isoin osa harjoittaa.

        Toisin sanoen alueen väestö leimaa itse itsensä toimimalla epäihmismäisesti. Se joka sanoo totuuden, ei leimaa. Mutta totuus ei täällä idässä moniakaan kiinnosta koska nämä valehtelee myös itselleen.

        Onko se enää yksittäistapauksia kun yhtenään vuosien aikana törmää siihen ettei ihmisiin voi täällä luottaa yhtään? Kun samaa sanoo muutkin, niin asiassa ON perää. Se ei siis ole mitään leimaamista vaan tosiasian sanomista.

        Minä sanon samaa olen samaa mieltä

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      603
      2400
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      413
      1915
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      1740
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1448
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1376
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      65
      1291
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      122
      1184
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      22
      950
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      938
    10. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      843
    Aihe